Poliisin velvollisuus on taata kadonneille henkilöille paras mahdollisuus tulla löydetyksi. Tähän perustuu myös kahden lajin vaatimus, kiteyttää poliisikoiralaitoksen kouluttaja, ylikonstaapeli Jarmo Happo.

VIRTA-käyttöönottotarkastukset aloitettiin vuonna 2014 ja niiden tavoitteena on määrittää yhteiset laatukriteerit kaikille hälytysryhmäkoirakoille. Vuoden 2018 alussa voimaan astuva kahden lajin vaatimus on seuraava askel kohti mahdollisimman suurta onnistumisprosenttia henkilöetsintätehtävissä – ja toisaalta myös pelastuskoirien tehokkaampaa hyödyntämistä niissä.

Viranomaisen aloitteesta syntynyt kahden lajin vaatimus perustuu siihen tietoon ja kokemukseen, mitä etsintätehtävistä on vuosien mittaan sekä poliisikoirien että yhteistyössä vapaaehtoisten hälytyskoirakoiden kanssa kertynyt.

– Meille tuli hieman yllätyksenä se, kuinka laajasti pelastuskoirien taso vaihtelee alueittain. Todellisessa tilanteessa käytetään sitä työskentelymenetelmää, joka sopii kulloiseenkin ympäristöön parhaiten, joten valmius molempiin lajeihin on oltava. Pelastuskoirilla on monesti etsinnöissä suuri rooli tietojen hankinnassa esimerkiksi silloin, kun kadonneen viimeinen olinpaikka ei ole tarkkaan tiedossa. Jälki on tällöin nopeampi tapa havainnoida ja tarkastaa alueita, Happo toteaa. Happo toimii yleismiehenä kaikkeen poliisikoiratoimintaan liittyen erityisvastuualueenaan henkilöetsintä.

Kuva: Juha Lehtikangas

– Jokaisen etsintöihin osallistuvan tulee kysyä itseltään, miksi tätä työtä tehdään? Aiemmin molemmat liitot ovat itse asettaneet kriteerit, jotka etsintätehtävissä käytettävän koirakon tulee täyttää. Tavoitteena on, että etsintään osallistuvien osaamistaso kasvaa niin, että kadonnut henkilö mitä suuremmalla todennäköisyydellä löydetään. Kun kyseessä on ihmishenki, ei vaatimuksista voida joustaa. Toki haluamme myös huolehtia siitä, että yhteistyökumppanien kyky onnistua on mahdollisimman hyvä.

Kadonneen henkilön etsintä on vastuutettu Suomessa poliisille, joskin Vapepan rooli on etsinnöissä suuri ja sen resurssit aktiivisesti käytössä. Poliisihallitus on laatinut oman ohjeistuksena etsinnästä ja viranomaisen sekä vapaaehtoisten yhteistoiminnasta. Poliisilaitoksilla on myös alueelliset ohjeistukset siitä, minkälaisella kokoonpanolla etsintätehtäviin pääsääntöisesti lähdetään.

Hapon mielestä pelastuskoirakoita tulisi hyödyntää entistä aktiivisemmin.

– Ihannetilanne olisi, että kadonneen henkilön etsintöjä tehtäisiin aina koiratoiminta edellä. Suurimmat puutteet ovat tällä hetkellä poliisin yleis- ja tutkinnanjohtajien koulutuksessa: pelastuskoiratoimintaa ei tunneta tarpeeksi, siihen liittyy väristyneitä ennakkoluuloja tai jostain muusta syystä ei koirien käyttöä osata aina ehdottaa tai huomioida etsinnöissä.

Poliisi käyttää etsinnöissä vapaaehtoisina ainoastaan Vapepan hälytysryhmiin hyväksyttyjä, koulutettuja koirakoita. Ulkopuolisten koirakoiden käyttö ei nykyisin ole enää edes mahdollista.

Jarmo Happo ja läheisin työkaveri.

Etsintätehtävien erityispiirteitä

Kadonneet henkilöt voidaan tyypillisesti jakaa neljään eri ryhmään:

  1. Perusterveet henkilöt, jotka eksyvät esimerkiksi marja- tai sienimetsällä.

– Terveet eksyneet henkilöt käyttäytyvät loogisesti, kulkevat olemassa olevia reittejä pitkin ja hakeutuvat aktiivisesti paikkoihin, joista heidät on helpompi löytää. Tämäntyyppiset tehtävät voidaan antaa poliisijohtoisesti suoraan Vapepan hoidettavaksi.

  1. Sairaat, huontokuntoiset, vanhukset ja lapset.

– Tähän ryhmään kuuluvat liikkuvat epäloogisesti ja liikuntarajoitteiset saattavat jäädä jumiin maastossa esiintyviin esteisiin. Nämä ovat myös koirakoille sopivia tehtäviä, koira pääsee helpommin hankaliin paikkoihin.

  1. Virkeät mutta dementoituneet vanhukset.

– Dementikot saattavat liikkua aktiivisesti, jopa pitkiä matkoja ja julkistä liikennettä käyttäen. Perinteisemmän katupartioinnin tehtäviä, näistä saadaan usein hyvin havaintoja.

  1. Itsetuhoiset

– Itsetuhoisiksi epäiltyjen etsintä saattaa aiheuttaa turvallisuusriskejä etsijöille ja näihin tehtäviin ei laiteta vapaaehtoisia.

Mitä tapahtuu kun ihminen katoaa?

Hätäilmoituksen saavuttua etsinnät käynnistetään välittömästi. Etsintöjen alussa poliisi puhuttaa asiaan liittyviä henkilöitä sekä kartoittaa olemassa olevat tiedot kadonneesta ja tapahtumien aikajanan: minkä ikäinen henkilö on kyseessä, onko hänellä perussairauksia tai lääkitystä? Mitkä ovat viimeiset havainnot henkilöstä? Mikä on vallitseva säätilanne? Näiden perusteella voidaan arvioida, kuinka kauan ihminen todennäköisesti säilyy hengissä ja määrittää, millä voimalla – ja mistä – etsintöjä lähdetään tekemään.

Poliisi, yleensä poliisikoirapartio, suorittaa lähietsinnän, joka on tyypillisesti n. 300-1000 metrin säde viimeisestä havaintopaikasta ja jonka aikana käydään kaikki paikalla olevat rakennukset läpi. Lähietsintä suoritetaan aina yhtäjaksoisesti, kului siihen aikaa sitten muutama tunti tai useampi päivä.

Yleisjohto määrittelee etsintöjen luonteen ja siihen käytettävissä olevat resurssit ja kenttäjohto toteuttaa ne alueellisten suunnitelmien mukaan. Tekninen tutkinta kerää näytteitä mahdollisen rikoksen varalta ja jotta myöhemmin voidaan mahdollisesti yhdistää kadonnut henkilö ja tuntematon vainaja toisiinsa. Vapaaehtoisia pyydetään mukaan tarvittaessa.

Pelastuskoiranohjaajalla on myös tiedon hankintaa ja tutkintaa avustava rooli, mikä ei aina ole ollut kaikille pelastuskoiraharrastajille täysin selkeä. Ihmisen lisäksi etsitään vaatteita, jälkiä, osajälkeä, jäljen suuntaa, esineitä, havaintoja, mitä tahansa, minkä avulla voidaan kohdentaa etsintää todennäköisemmälle paikalle. Pääsääntöisesti tähän on mahdollisuus vain ensimmäisellä etsintäkerralla, epäonnistumisille ei ole sijaa.

Lähietsintä onkin hyvin kriittinen vaihe, jossa tyypillisesti tapahtuu myös etsintöjen kohtalokkaimmat virheet.

– Liki 90 % kadonneista henkilöistä löytyy kilometrin säteellä viimeisestä havaintopaikasta. Puuttuvasta 10 % löytyy lähietsintäalueelta yleensä jotain, joka ohjaa etsintöjen suuntaa eteenpäin.

Kuva: Juha Lehtikangas
Kuva: Juha Lehtikangas

Hälytyskoirakot etsinnöissä

Perusetsintämallin mukaisesti alue jaetaan lohkoihin – työkarttaan – joiden rajat kiinnittyvät aina tiehen, polkuun, jokeen, sähkölinjaan tai muuhun vastaavaan kartassa esiintyvään fyysiseen elementtiin. Alueiden koko on määritelty niin, että yhden alueen läpikäyntiin kuluu noin kaksi tuntia. Sen jälkeen pidetään tauko ja katsotaan, mitä on saatu aikaiseksi.

– On tärkeää erottaa, mitkä alueet ovat poliisin etsintäaluetta ja mitkä vapaaehtoisten sidosryhmien alueita. Kartasta tulee nähdä yhdellä silmäyksellä, millä resursseilla etsintöjä on tehty ja mitkä alueet on merkitty katsotuiksi. Etsintäalueiden rajat ovat usein ratkaisevia alueita.

– Tässä kohtaa on ensisijaisen tärkeää, että mukana olevien hälytyskoirakoiden laatutasoon voidaan luottaa aukottomasti. Etsintäkriteerinä on, että koiralla on aluetta läpikäydessä mahdollisuus saada useaan otteeseen jälki etsittävästä. Jäljen ylösotto tehdään ensin alueella olevalle reitille, polulle tai metsätielle. Jos reittiä ei ole, jatketaan alueen ristikkäisellä haravoinnilla.

Mikäli lähietsintä ei tuota tulosta, sen säteen ulkopuolelta jatketaan reittietsintänä, jota myös kadonneen henkilön profiili määrittelee.

– Tyypillisesti ihmiset etenevät jotain uraa, polkua, reittiä, pitkin. Sairauskohtauksen sattuessa henkilö löytyy yleensä läheltä kulkemaansa uraa. Mitä kauemmaksi lähietsintäalueelta mennään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä puhelimen hätäpaikannus on paras arvaus.

Matkapuhelinpaikannus on lainsäädännöllisesti erittäin tarkkaan ohjeistettu asia eikä sitä voida tehdä ilman hätäilmoitusta.

– Joskus tuntuu, että ihmisen yksityisyyden suoja on paremmin määritelty kuin ihmisen oikeus tulla löydetyksi ja pelastetuksi. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän ihmistä voidaan auttaa hätäpaikannuksen avulla.

Mikäli etsintä ei tuota tulosta, niin eteen tulee se hetki, kun etsinnät on pakko keskeyttää. Tällaisia tapauksia on vuosittain alle 10. Mitä huolellisemmin ja tarkemmin etsintä on tehty, sitä helpompi tutkinnanjohtajan on tehdä päätös etsintöjen keskeyttämisestä. Tällöin tapauksesta tehdään tutkintailmoitus ja etsintöjä jatketaan jos/kun jotain uutta ilmaantuu.

Omaisista huolehtiminen on ensisijaisesti poliisin tehtävä, mutta sitä voidaan vastuuttaa myös vapaaehtoisille. On tärkeää, että omaisille tiedotetaan jatkuvasti, miten etsintä sujuu, mitä juuri nyt ollaan tekemässä ja mitä tullaan tekemään seuraavaksi.

– Kun katoamisesta on kulunut n. 1-2 vkoa, niin etsitään pääsääntöisesti vainajaa. Myös näissä etsinnöissä käytetään vapaaehtoisia, joskin olemassa oleva testausjärjestelmä tähän puuttuu. Toivomme lisää koulutusta, jolla tuetaan sitä, että pelastuskoira reagoisi myös vainajaan. Myös koiranohjaajien henkisiä valmiuksia vainajan etsintään olisi syytä huomioida nykyistä enemmän.

Vapaaehtoisten tulee muistaa, että etsintöihin liittyy aina salassapitovelvollisuus. Jokaiseen katoamistapaukseen liittyy poliisin näkökulmasta katsottuna aina myös rikoksen mahdollisuus niin kauan, kun sitä ei aukottomasti saada poissuljettua. Ajatus ja mieli tulee siis pitää auki etsintöjen aikana.

Vaatimukset harrastajien näkökulmasta

Kahden lajin vaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että sekä hakuetsinnästä että jäljestä tulee olla koe suoritettuna ennen VIRTA-tarkastusta. Toisesta lajista tulee olla suoritettuna vaativin koe, toisesta lajista riittää peruskoe.

– Oleellista on myös ohjaajan koiranlukutaito. Ohjaajan tulee osata sanoa, missä kohtaa koira ajoi jälkeä ja missä se lopetti. Yleensä koirat kyllä merkkaavat jäljen, mutta ohjaajan tulkinnan puutteellisuudesta johtuen se saatetaan ottaa jäljeltä pois. Tämä seikka on tullut usein esille VIRTA-tarkastajien keskuudessa.

– Jälkikoiralle riittävän tason voi tiivistää lyhyesti: Kaikki jäljet kaikissa olosuhteissa. Kokeilla mitataan perustaso, minkä jälkeen on ohjaajan vastuulla treenata ja lisätä koiralle vähitellen kokemuksia ja valmiuksia selviytyä mistä tahansa.

Pelastuskoiraharrastajia on puhututtanut se, että vaatimuksen myötä aktiivisten toimijoiden määrä mahdollisesti vähenee kun ihmisten aika ja resurssit eivät riitä kahden lajin aktiiviseen treenaamiseen.

Happo huomauttaa, että yhden lajin vaatimuksen aikana on ilmaantunut ns. porsaanreikiä, joita on valitettavasti hyödynnetty myös käytännössä jotta varmistetaan koiran onnistuminen VIRTA-tarkastuksessa.

– Määrä ei aina korvaa laatua. Pelastuskoiraharrastuksessa tulisi huomioida ihmisen omia motiiveja enemmän toiminnan luonne ja yhteiskunnallinen vastuu, se mitä tehtävää varten koiria lähtökohtaisesti koulutetaan. Tällöin kahden lajin vaatimusta ei tarvitse edes kyseenalaistaa. Joskus pitää vaan hyväksyä se fakta, että kaikista koirista ei ole kahta lajia tekeviksi pelastuskoiriksi. Koiraharrastajan tulee osata nähdä myös se, mikä on omalle koiralle parhaaksi.