Teksti: Sari Kumpuniemi
Kuvat: Maarit Rokkamäki

Kuusamon Pelastuskoirat ry kutsui jo toistamiseen alkukesään sijoittuvan jälkileirinsä kouluttajaksi Maarit Rokkamäen, joka tarjoaa koulutuspalveluja toiminimellään Jälki Käteen. Omien sanojensa mukaan Maarit on ihan hurahtanut jälkeen haun ollessa pienesti pakkopullaa, kun taas meillä muilla asia tuppaa vielä olemaan toisin päin. Toivoimme meihin tarttuvan edes pienesti Maaritin paloa jäljestämiseen, ja innostavan kouluttajan vanavedessä näin kävikin. Saimme seurata leirin aikana myös Maaritin VIRTA-tarkastetun saksanpaimenkoira Konnan jälkityöskentelyä, jossa selvästikin oli havaittavissa koiran kanssa tehty hieno koulutustyö ja koiran kyky huolehtia jäljestä itsenäisesti.

Jälkileiri ajoitettiin helatorstain tuntumaan, jolloin Maarit saatiin saapumaan Kuusamoon jo torstaina ja perjantai oli ihan täysimittainen leiripäivä. Maastossa vietettiin perjantaina ja lauantaina melkein 12 tuntia ja sunnuntainakin tavallisen toimistotyöläisen työpäivän verran. Askeleita kertyi mittariin melkoisesti ja pakarat siukuivat piukkoina peltojälkeä hinkatessa. Kelit hellivät kuusamolaisittain – kolmen päivän aikana lämpötila vaihteli nollan tuntumasta 15 asteeseen, välillä sade vihmoi vaakasuoraan, rakeita ropisi eikä auringonpaisteeltakaan vältytty. Villakalsarit ja kunnon sadeasu olivat tarpeen useimpina päivinä. Mutta eipähän kärsitty itikoista, punkeista tai kyykäärmeistä!

Jaana Kinnunen ja Ransu

Kuusamosta mukana oli varsin runsas rotukirjo: useampi porokoira, käyttölinjaisia cockerspanieleja, punainen irlanninsetteri, belgianpaimenkoira, valkoinenpaimenkoira, kultainennoutaja ja muutama karkeakarvainen unkarinvizsla. Kuusamolaisten lisäksi joukkoon mahtui myös vieraileva koirakko Nuorgamista asti. Alle vuoden ikäisen labradorinnoutaja Ransun omistajat olivat noviiseja jäljestämisessä, mutta Maaritin opeilla sekä Ransu että ohjaajat pääsivät nopeasti jyvälle ja palailivat kotiin tyytyväisinä, treenireppu täynnä hyviä harjoitteita jatkoa ajatellen.

Perjantaina päivä aloitettiin tason tarkastuksella; jokainen koirakko teki itselleen tyypillisen jälkitreenin Maaritin seuratessa matkassa. Melko moni koirakko esitteli metsässä vauhdikasta kaahotusta ja niinpä iltapäivästä suunnattiinkin peltojäljen tekoon namijälkenä tarkkuuden maksimoimiseksi. Tätä ennen Maarit mallinsi Ransun kanssa peltojäljen alkeita ruohikossa ja sai muutaman treenin avulla riemukkaasti hypähdelleen Ransun jäljestämään tarkasti askel kerrallaan. Suurin osa osallistujista viettikin koko jälkileirin loppuosan pellolla ja osa koirista (ja eritoten ohjaajista) tarvitsi peltojäljen rytmityksessä Maaritin napakkaa otetta, jotta koirat saatiin keskittymään jokaiseen askeleeseen riittävällä tarkkuudella. Oman paikallisen haasteensa peltotyöskentelyn toivat porot, joita kiinnostivat kovasti pellolla kykkivät ihmiset. Koirat keskittyivät kuitenkin jäljestämiseen todella hienosti, kuten poronhoitoalueella kuuluukin.

Muutamalle edistyneemmälle koirakolle tehtiin jälkileirin aikana haastavampia metsäjälkiä, joissa oli mukana paluuperiä, kannon nokassa istuskelua, kelorunkojen päällä kävelyä ja tiukkoja piikkejä jäljellä. Yhdelle koirakolle mallinnettiin etsintäketjun hallitsemattoman innostunutta käytöstä esinelöydön ympärillä (kuulemma KUPE:n jäsenet voisivat mainiosti perustaa myös oman kesäteatterin), mistä lähtötilanteesta koirakko suoritti sitten jäljennoston hyvin epämääräisten paikannusohjeiden perusteella.

Käyttöönottotarkastukseen valmistautuvalle koirakolle tehtiin jäljennostoja koiran ollessa vapaana, ja ohjaajalle etsittiin sopivat viimeistelytreenit kohti VIRTAa. Hälykoirille tehtiin harjoitus, jossa yksi koira nosti jäljen vapaana ja siirsi tehtävän toiselle koirakolle, joka jäljesti kytkettynä. Jäljestämiseen vaihtelevasti syttyvälle koiralle tehtiin pakenevan jäljentekijän avulla motivointitreenejä, joista koira selvästi innostui, jäljestämisen tarkkuuden säilyessä myöskin hyvänä.

Itse osallistuin jälkileirille reilun vuoden ikäisen käyttölinjaisen cockerspanielin Mopon kanssa. Mopo oli yksi edellä mainituista kaahottajista, jolle olin jo etukäteen toivonut Maaritilta ohjeita vauhdin hillintään ja jäljestämisen tarkkuuden kehittämiseen. Vietimmekin ensimmäistä reipasvauhtista metsäjälkeä lukuun ottamatta koko viikonlopun pellolla. Itselleni haasteita tuotti vauhdikkaasti eteenpäin kauhovan Mopon jäljestämisen rytmittäminen; tavoitteena oli koiran jarruttaminen askeleiden välillä ja liinan löysääminen koiran syödessä jäljellä olevaa namia. Koiran kuonon nuohotessa sinne tänne oli vaikea hahmottaa, milloin koira syö ja milloin se vain nuuskii innokkaasti. Ratkaisuna tähän päädyimme hinkkaamaan askeleet jäljelle erittäin näkyvästi sekä suurentamaan namipalan kokoa, jotta ohjaajakin näkee namit. Lisäksi sijoitimme aina silloin tällöin askeleiden päälle ”jarrukekoja” eli isomman määrän ruokaa, jotta koira saatiin pysähtymään hieman pidemmäksi ajaksi ja ohjaaja mukaan jäljestämisen rytmiin. Näillä opeilla jatkamme nyt treeniä ja haemme koiralle malttia jäljestämiseen sekä itsenäisyyttä jäljellä pysymisestä huolehtimiseen. Saimme Maaritilta hyvät vinkit erilaisten elementtien vaihteluun (alusta, jäljen muoto, namien määrä/tiheys jäljellä jne).

Sari Kumpuniemi ja Mopo

Jälkileiri toi jäljestämisen treenaamiseen selvästikin sitä kaipaamaamme intoa ja suunnitelmallisuutta ja kalenteria tutkaillaan jo ensi kesän jälkileirin aikataulutusta ajatellen. Jos kuusamolaisilta jää paikkoja yli, muutkin treenaajat ovat taas tervetulleita mukaan (tosin Nuorgamista taitaa olla jo yksi varaus vetämässä). Suosittelemme lämpimästi ulkopuolisten jälkikouluttajien hyödyntämistä, jos omassa yhdistyksessä ei löydy osaamista jäljestämisen kouluttamiseen.

Yläkuva: Heli Törmänen ja Usva