Vuonna 2015 Suomen Pelastuskoiraliitto rekisteröi yhteensä 736 koesuoritusta, joista hyväksyttyjä oli yli puolet eli 381 suoritusta.

Koesuoritusten määrä on 9,5 % enemmän kuin vuonna 2014, jolloin suorituksia oli 672. Kehityskaari on positiivinen, ja vuodelle 2016 toivotaan lisää koesuorituksia kaikissa kolmessa lajissa.

lajijakauma2015Kokeisiin osallistui yhteensä 341 koiraa, jotka edustivat 68 eri rotua mukaan lukien x-rotu eli sekarotuiset koirat. Koesuoritusten määrässä tilastollisen kärjen muodostavat saksanpaimenkoira, lapinporokoira ja x-rotu.

suoritusmäärätRoduista suhteellisesti parhaimman läpimenoprosentin, 75 %, saavutti belgianpaimenkoira malinois. Toisen sijan jakavat lagotto romagnolo ja sileäkarvainen noutaja molempien läpimenoprosentin ollessa 73 %.

Yksi vuoden menestyjistä on kuusamolainen Anu Tauriainen ja lapinporokoira Nemo (Cirkin). Kuusamon Pelastuskoirien sihteerinä toimiva Anu ja Nemo suorittivat vuoden aikana hausta loppukokeet (päivä- ja pimeäosuus) sekä jäljestä peruskokeen.

– Viime vuosi sujui tosi hyvin. Olin jo pitkään panostanut luottamuksen rakentamiseen ja omien koiranlukutaitojeni kehittämiseen, ja se näkyy nyt tuloksissa, Tauriainen kertoo.

Nemo on ensimmäinen koira, jota Tauriainen itse kouluttaa tällä tasolla. Hän innostui lajista muutama vuosi sitten miehensä kautta ja oli aluksi mukana treeneissä maalimiehenä ja muissa avustavissa tehtävissä. Varsinainen pelastuskoiraharjoittelu Nemon kanssa alkoi vuonna 2014 ja alussa Tauriainen sortui monen aloittavan kouluttajan virheeseen.

–Ahnehdin liikaa suorituksia ja epäonnistuimme loppukokeessa pariin otteeseen. Vasta luottamuksen syvetessä yhteistyö koiran kanssa nousi uudelle tasolle. Sen tärkeyttä ei voi tässä toiminnassa korostaa liikaa.

Mikäli koirakon ykköstavoite, VIRTA-käyttöönottotarkastuksen hyväksytty suoritus, toteutuu, tulee Nemosta perheen kolmas hälykoira. Sen poika Rossa valmistui hälykoiraksi syyskuussa 2015 ja Rossan emä Luna on ollut hälytysryhmässä Tauriaisen aviomiehen kanssa jo neljä vuotta.

anunemo– Hälytysryhmään pääsy on ensisijainen tavoitteemme vuodelle 2016. Pyrin pitämään sekä omaa että erityisesti koiran motivaatiota yllä mahdollisimman vaihtelevilla ja monipuolisilla treeneillä.

Pohjoisen olosuhteet mahdollistavat talvisin esimerkiksi lumiluolissa treenaamisen.

– Kevättä ja aktiivista treenauskautta odotellessa kasvatetaan molempien kuntoa ja aion panostaa erityisesti suunnistamiseen, järkevän etsintäsuunnitelman laatimiseen ja muihin tärkeisiin ohjaajan taitoihin. Yhteistyön hiominen on myös jatkuva prosessi ja omissa koiranlukutaidoissa on aina parantamisen varaa, Tauriainen toteaa.

Suomen Pelastuskoiraliitto ry kiittää lämpimästi kaikkia kokeisiin ja niiden järjestämiseen osallistuneita!

Yläreunan kuva: Mikko Koljander