Nurmijärveläisen Katja Ahmavuoren kiinnostus pelastuskoiratoimintaan heräsi hevostalleilla tallikaverin innoittamana. Samoihin aikoihin talouteen oli juuri muuttanut uusi pentukoira. Nyt Ahmavuorella ja 10 kuukautta vanhalla Laku-pojalla on ensimmäiset pelastuskoiratreenit takanaan.

– Olin jo pitkään etsinyt sopivaa “vahinkopentua” kohdalle, koska kaipasin toista koiraa harrastuskaveriksi ja 12-vuotiaan eläkekoirani Puttosen seuraksi. Puhdasrotuisuus ei ollut vaatimuksena, koska halusin ensisijaisesti hyvän ja terveen harrastuskoiran.

laku2_4476Lakun isä on labradorinnoutaja ja äiti rottwailer. Painoa nuorella miehellä on jo kunnioitettavat 45 kiloa.

– Minulla on aiemmin ollut dobermanneja, myös noutajan ja palveluskoiran yhdistelmä on kokemuksen kautta hyväksi havaittu.

Ahmavuori on harrastanut nuoresta saakka palveluskoirapuolella peltojälkeä ja tottista. Pelastuskoiratoiminnasta hän kuuli kuitenkin ensi kertaa vasta viime vuoden puolella.

– Tuttavani Merja Ruuskanen on ollut pelastuskoiratoiminnassa pitkään mukana. Kiinnostuin kun huomasin, että tässähän voisi hyvin yhdistää luonnossa liikkumisen, koiran kanssa tekemisen ja oman ammattiosaamisen, päivystysosastolla sairaanhoitajana työskentelevä Ahmavuori kertoo.

Ahmavuori ilmoittautui mukaan Espoonseudun Pelastusalan Yhdistyksen (Espy ry) pelastuskoiratoiminnan tutustumiskurssille.

Seula peruskurssille on tiukka

Tutustumiskurssin kahtena ensimmäisenä päivänä käytiin läpi pelastusorganisaatioita, koejärjestelmää ja muita yleisiä asioita pelastuskoiratoimintaan liittyen, koirien jäädessä vielä kotiin odottamaan vuoroaan.

– Oli tosi hyvä, että pelastuskoiratoimintaa käytiin perusteellisesti läpi jo heti alkuun, jotta ihmiset tietävät, mihin ovat lähdössä mukaan. Näiden päivien aikana oli hyvä tilaisuus pohtia omia motiivejaan ja sitä, kuinka paljon on valmis sitoutumaan toimintaan.

Kolmantena päivänä koiratkin pääsivät tositoimiin. Testipäivässä oli mukana 9 koirakkoa.

– Päivän aikana testattiin koiran ja ohjaajan yhteistyötä sekä sitä, miten koira toimii erilaisten paineistusten alla, kulkemista erilaisilla alustoilla ja ennen kaikkea miten se suhtautuu muihin koiriin ja ihmisiin. Ymmärrettävästi soveltuvuuden mittaaminen pelastuskoiratoimintaan on, ja pitääkin olla, aika tiukkaa.

– Lakun nuoresta iästä huolimatta testi meni meiltä hyvin, ja Lakua kehuttiin rohkeaksi, itsevarmaksi ja ystävälliseksi koiraksi. Lakulle on pienestä pitäen ollut nenänkäyttö tosi ominaista ja se motivoituu ruokapalkasta hyvin.

Koirakko toivotettiin tervetulleeksi peruskurssille huolimatta siitä, että Laku ei ole vielä juhlinut 1-vuotispäiväänsä, mikä usein on alarajana kurssille pääsyyn.

– Järkeä sillä ei vielä ole päässä paljoakaan, Ahmavuori nauraa ja kertoo Lakun saaneen kyseenalaisen sisustusharrastuksensa myötä kaveripiirissä lempinimen “Sirkkeli”.

sdr

Ensin jälki, sitten muut

Peruskurssin aluksi koirakoiden piti valita, minkä lajin harjoituksiin he haluavat mukaan.

– Suurin osa tutustumiskurssin muista koirakoista lähti raunioille, meille jälki oli selvä valinta. Raunioihin käymme tutustumassa sitten syksyn kurssilla. Laku on niin iso ja massiivinen, että hieman epäilen sen pärjäämistä raunioilla.

Peruskurssin ensimmäiset treenit pidettiin huhtikuun lopussa.

– Olen ainoa tutustumiskurssilta treeniryhmään mukaan tullut, muut ryhmässä ovat harrastaneet lajia jo pidempään. Treeneissä on hyvä ilmapiiri ja apua sekä neuvoja saa aina tarvittaessa, Ahmavuori kehuu muita kurssilaisia sekä kouluttajia Päivi Ikosta ja Eija Paulinia.

Hän kertoo käyneensä Lakun kanssa pentutottelevaisuuskurssilla sekä tehneensä sen kanssa pienimuotoisesti jälkeä jo viime syksystä lähtien.

laku1_4465– Treenit olivat ensimmäinen kerta, kun toinen ihminen tekee Lakulle jäljen. Olin ihan varma, ettei se löydä, mutta olin väärässä. Lakusta näki selvästi, että jotain sille on syksyn puuhastelusta jäänyt mieleen. Tässä kohtaa tärkeintä on, että tuntee oman koiransa ja tietää itse, missä vaiheessa ollaan.

Seuraavaksi työn alla on koulutussuunnitelman laatiminen: kevään mittaan jälkitreenejä on 10 kertaa, syksyllä rauniotreenejä saman verran.

– Olen toistaiseksi tehnyt jäljelle palkkaa noin 3-5 askeleen välein. Aamu- tai iltaruoka odottaa jäljen päässä. Pikkuhiljaa lähdemme pidentämään jälkeä ja vähentämään palkan määrää. Pyrin siihen, että Laku pääsee tekemään mahdollisimman paljon myös jonkun toisen tekemiä jälkiä. Vapaa-ajanpaikassamme Hauholla on hyvä tehdä erilaisia jälkiä, kun ympärillä on laajalti metsää ja peltoja.

Ahmavuori aikoo keskittyä aluksi kunnolla jälkeen ja opettaa esineilmaisun vasta myöhemmin.

– Ensimmäinen iso tavoitteemme on jäljen peruskokeen suorittaminen, katsotaan jatkoa sitten sen jälkeen. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä, mutta nähtäväksi jää, miten esimerkiksi tuleva murkkuikä vaikuttaa koiran kehitykseen.

– Paljon on toki kiinni myös omasta onnistumisesta. Olen valmis sitoutumaan lajiin ja aikaakin sille löytyisi, vaikka vuorotyö vie toki oman osansa.

Kehitettävää kuulemma löytyy myös ohjaajan taidoissa, joskin sairaanhoitajana ja entisenä partiojohtajana Ahmavuorella on hyvät edellytykset pelastuskoiratoimintaan.

– Treeneissä läimästiin kartta käteen ja otin kompassin taskusta ekaa kertaa noin 16 vuoteen. Metsä oli vieras, joten otin varmuuden vuoksi kouluttajan puhelinnumeron ylös, hän nauraa. – Selvisimme ihan hyvin, tosin jossain vaiheessa pitää hieman päivittää kompassin käyttöä. Olen kuitenkin liikkunut metsässä koko ikäni, niin jonkinlainen “metsäsilmä” on matkan varrella kehittynyt.

Katjan ja Lakun kuulumisia voi lukea blogista seuraavan kerran syksyllä.

 

Save