Hälykoirakkotarinat: Heli, yksi harjoituskappale ja kolme hälykoiraa

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

Teksti: Heli Viertokangas

Alku Loihtun kanssa

Suomenlapinkoirapoika Loihtu syntyi 2001 ja seuraavana keväänä meidät patisteltiin mukaan
pelastuskoirakoulutukseen. Homma tuntui mielekkäältä, kun koira oli aktiivinen mutta kisaaminen ei minua
kiinnostanut. Partiotausta ja sairaanhoitajan ammatti olivat myös hyvä pohja. Loihtusta ei koskaan tullut
hälytyskoiraa, mutta niinhän minulle alkuvaiheissa toisteltiin: ekan koiran kanssa opettelet hommat,
seuraavasta sitten voi tulla hälykoira. Opettelu olikin työlästä, sillä vaikka miten kyselin eri puolilta, ei
kukaan osannut kertoa mitä kaikkea koiralle pitäisi kouluttaa, miten ja miksi. Ei ollut kirjallisuutta, ei blogeja
tai nettisivuja eikä minkäänlaista virtaohjetta vastaavaa kuvausta tavoitteista. Tuntui turhauttavalta, kun ei
oikein tiennyt mitä teki ja koirasta tuli epävarma, kun koulutuksessa tehtiin mitä sattuu: välillä jätettiin
olennaista välistä ja välillä jauhettiin liikaa samaa. Tämä on syy siihen, että lähdin sitten aikanaan
rakentamaan suunnitelmallista, tavoitteellista koulutusjärjestelmää, jonka avulla aloittelijakin saisi
koirastaan koulutettua hälytyskoiran.

Oli kuitenkin monta kokenutta ihmistä, oli näkemystä ja yhdessä tekemistä. Oli toimiva hälytysryhmä, jossa
pääsin kartturina näkemään monen kokeneen koirakon yhteistyötä, taktiikoita ja työskentelytapoja. Toimin
kartturina etsinnöissä kahdeksan vuotta ennen omaa hälykoiraa! Oli aika pieni Pelastuskoiraliitto, joka toi
osaajia myös ulkomailta meitä kouluttamaan ja jonka jäsenyhdistykset järjestivät yhteistreenejä ja
koulutuksia. Oli Uudellamaalla monta yhdistystä, joissa pääsin näkemään ja kokemaan erilaista
yhdistystoimintaa, treeniryhmiä, koulutuspolkuja ja koulutusmenetelmiä. Oli se ensimmäinen
koejärjestelmä, jota pääsin Loihtunkin kanssa kokemaan. Oli Tuire Kaimion luennot siitä, miten koira oppii
ja miten koulutus voi edetä pikkupalasista suunnitelmallisesti kohti tavoitetta, ja myös Tuikun koulutustuki.
Ja oli Loihtu, joka kärsivällisesti toimi harjoituskoirana kun opettelin uusia menetelmiä.

Elämäni koira Niida

Kun sitten lähdin miettimään pennun hankintaa, oli mielessäni jo selkeämpi kuva siitä, mitä sille pitäisi
kouluttaa ja miten lähtisin koulutusta rakentamaan. Löytyi sopiva rotu ja pentue, jonka suvussa oli
työnäyttöjä, joten keväällä 2006 hain Sodankylästä lapinporokoiranarttu Niidan.

Niidaa lähdin sosiaalistamaan ajatuksella, ja sen koulutus aloitettiin yhteistyön rakentamisesta sekä
ilmaisusta. Kertova ilmaisu koulutettiin Niidalle palasina kohteiden avulla ja etsintätreeni aloitettiin vasta,
kun sille oli selvää, mitä löydöllä pitää tehdä. Koulutuksen monipuolisuuden varmistamiseksi tein
ensimmäiset listat yleistettävistä ja siedätettävistä asioista eri osa-alueille. No en osannut kuitenkaan ottaa
kaikkea huomioon, joten koulutussuunnitelmaa piti muokata ja korjailemaankin jouduin, kun olin tullut
kouluttaneeksi jotain hölmösti. Niida kuitenkin oppi helposti mm. järkevän työskentelyetäisyyden ja se
halusi aina kertoa havainnoistaan. Kokeita käytiin pitkän kaavan mukaan, sillä minä jännitin älyttömästi ja
Niida oli useimmille testaajille se ensimmäinen kertova koira. Kaikki eivät oikein pitäneet kertovasta
ilmaisusta ylipäätään ja joku sanoikin sen varsin suoraan jo koiraa näkemättä. Jälkikokeisiin rohjettiin vasta
myöhemmin, Niidan ollessa jo etsinnöissä mukana. Vaikeat valeraskaudet olivat Niidalle iso ongelma, ja
tulin vaatineeksi siltä silloin liikaa niin että eteenmenokäskyn eli pistotuksen pilasin ihan kokonaan. Silloin
eteenlähetys oli vielä kokeen tottisosuutta ja niinpä meidät kerran passitettiin siitä suoraan kotiin
päästämättä maastoon ollenkaan. Niidan yhteistyöhalu oli kuitenkin huikea, joten se oli erinomaisesti
sitten ohjattavissa ihan vain rintamasuunnalla. Niida hyväksyttiin hälytyslistalle kolmevuotiaana 2009, ja se
toimi etsinnöissä 11-vuotiaaksi asti.

Niida

Niidan mielestä ilmaisu oli parasta ikinä, ja sen se tekikin aina suurella innolla vaikka olisi ollut kuinka
väsynyt. Treenaaminen ja tekeminen oli kivaa missä olosuhteissa tahansa. Viimeisissä
itsenäisyysaattotreeneissä Kakolassa se tunnisti pimeältä vankilan pihalta vuosienkin takaiset treenikaverit
ja olisi halunnut tervehtiä heitä kaikkia, ihmisiä siis. Kaksivuotiaana Niida näki poroja ensimmäistä kertaa ja
suoritti poropaimennuskokeen kunniapalkitusti. Myöhemmin se ei enää suostunut paimentamaan, koska
oli koulutettu riistavapaaksi ja oli omaan sääntökirjaansa kirjannut myös porot ja lampaat riistaksi. Niidan
työskentelytapa oli tuhlailematon ja huolellinen. Sen etsintä ei ollut näyttävää mutta se oli todellinen
luottokoira. Niidan kanssa oli hyvä lähteä mille tahansa tehtävälle.

Niida toimi erä- ja luonto-oppaan työparina myös erityisryhmien retkillä ja tästä kumppanuudesta kasvoi
treenien myötä etsintöihinkin toimiva työpari. Niida suoritti virtatarkastuksen kakkosohjaajan kanssa 2016
ja toimi etsinnöissä meidän molempien ohjaamana. Eläkkeelle se jäi kuulon heikentyessä ja on nyt 14-
vuotiaana lähes kuuro, mutta kulkee vielä mielellään ja sujuvasti pitkätkin metsälenkit.

Kirppu Niidanpoika

Melkein vuoden viimeisenä päivänä 2009 Niida sai kahdeksan pentua, joista kotiin jäi lopulta uros Kirppu.
Koulutin Kirpulle kertovan ilmaisuketjun osat pikkupentuna, mutta kun sen kanssa päästiin mukaan Ilkka
Hormilan tunnistusjälkipilottiin niin muut hommat jäivät pariksi vuodeksi. Minulle oppi oli tärkeä, sillä en
oikeastaan ollut ymmärtänyt jälkiasioista mitään, vaikka Niidalle olin metsäjälkeä kouluttanut. Hajujen
maailma vei sitten minut mukanaan, opiskelussa auttoi, että Suomeen saatiin huippukouluttajia maailmalta
ja tutkimustietoa lisää.

Kirppu. Kuva: Linda Malmlund

Kirppu oli sosiaalistettu hyvin, se kulki Niidan treeneissä mukana ja tehokas koulutussuunnitelma oli jo
minulle tuttu, joten pelastuskoirakoulutus senkin kohdalla käynnistyi ja eteni. Kirpun kanssa tehtiin myös
vähän rauniotreeniä ja suoritettiin peruskoe. Raunioilla ilmaisuna oli haukku, joka oli koulutettu kotona kohteen avulla ennen ensimmäisiä rauniotreenejä. Keväällä 2015 oli maastolajienkin kokeet suoritettu ja Kirppu oli valmis
virtaan, mutta tarkastuksessa se yllättäen jätti maalimiehen ilmaisematta ja tuli tietenkin hylätyksi. Kun
sama toistui heti treeneissä, ymmärsin vihdoin jonkin olevan pahasti vialla. Viikkoa ennen virtaa Kirpun
kimppuun oli käynyt suurikokoinen koira jyräten sen alleen. Koska olin ollut tuon viikon tiiviisti 12 h
yövuoroissa ja koirien kanssa oli lenkkeilty vain pakolliset, en ollut tajunnut Kirpun olevan todella kipeä ja
tästä kannan huonoa omaatuntoa lopun ikääni.

Viiden kuukauden tutkimusten, hoitojen ja kuntoutuksen jälkeen Kirppu oli taas kunnossa ja suoritti
virtatarkastuksen hyväksytysti. Se treenasi jo samaan aikaan kakkosohjaajan kanssa ja aikanaan suoritti
virtatarkastuksen myös hänen kanssaan osallistuen sitten etsintöihin meidän molempien työparina.
Vamman aiheuttamat kipuongelmat kuitenkin palasivat eikä niitä saatu enää pysyvästi hallintaan, joten
Kirppu jäi lopulta kokonaan sairaseläkkeelle ja viettämään perhekoiran elämää pentuajan kissakaverinsa
kanssa. Kirppu lopetettiin vappuna, kun edes kolmen kipulääkkeen yhdistelmä ja tiuha akupunktiohoito eivät riittäneet pitämään sitä oireettomana.

Poliisikoira Friu

Kesällä 2014 kuulin poliisilta vaihtoon menevästä kaksivuotiaasta saksanpaimenkoirasta. Rotu oli aina
kiinnostanut, mutta terveystilanne pelotti. Tämä koira oli luustoltaan ja muutenkin terve ja olin tavannut
sen ohjaajineen kerran treeneissä, joten ilmoitin olevani kiinnostunut. En tietenkään ollut ainoa, mutta useamman tapaamisen ja toiveikkaan odottelun jälkeen sain kuulla, että Frisco tulisi meille. Elokuisena torstaina se sitten tuli oltuaan töissä siihen asti. Ohjaaja ajoi suoraan hakemaan uutta koiraa, ja me Friuden kanssa seuraavana päivänä ryhmäkatselmukseen, jossa toimin testaajana. Viikonlopun aikana tuli todettua, että venetsialaisten ilotulitukset ja känniset ihmislaumat saivat sen vain terästäytymään, mutta keskustan puistossakin sen pystyi pitämään irti ja töihin se keskittyi niin, ettei tajunnut mitään muuta.

Friu oli toiminut vuoden partiokoirana ja tehnyt nenähommissa aika paljon tulosta. Poliisin voimankäyttövaatimuksiin se oli liian harkitseva, mutta purutreeniä oli tehty, joten se oli otettava koulutuksessa huomioon etsittävän turvallisuuden takaamiseksi. Yhteistyö Friuden kanssa lähti sujumaan hyvin heti, mutta minulla oli opeteltavaa, sillä se kävi ihan eri moottorilla kuin aiemmat koirani. Onneksi sain tukea alkuperäiseltä ohjaajalta ja pääsin sitten myös Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien oppiin kun Suomen eläintenkouluttajien ja Rajan yhteistyöprojekti käynnistyi. Friuden kanssa paneuduin yhä laajemmin nenähommiin ja olen mm. etsinyt kouluttamalla sen hajuaistin monipuolisuutta ja rajoja. Se on ollut mukanani liiton tunnistusjälkikouluttajakurssilla ja mm. SWDI:n jälkikurssilla Ruotsissa.

Frisco. Kuva: Linda Malmlund

2016 Friude suoritti virtatarkastuksen. Sille oli koulutettu uutena rullailmaisu ja yleistetty se niin hyvin, että se ilmaisi uhkaavan purumaalimiehenkin rullalla. Suojelutreenaajille meidän treeni oli aluksi tyrmistys, mutta hienosti saatiin ryhmältä tukea jatkossa. Esineilmaisunkin olin kouluttanut uudelleen niin, ettei Friu enää ota esinettä suuhun vaan jäljellä menee maahan ja irti etsiessään ilmaisee esineetkin rullalla. Etsiessä sen toimintasäde on vähän turhan laaja, mutta yhteistyö toimii ja motivoituneempaa ja keskittyneempää työskentelijää saa hakea. Jäljestäjänä Friu on vahva, tosin kokeet menivät siinäkin yhtenä keväänä ihan keturalleen kunnes tajusin antaa sille vuosittaisen nenäpunkkihäädön etuajassa. Kolmessa päivässä hajuaisti palautui ennalleen.

Friude on nyt kahdeksanvuotias ja toivottavasti vielä pari vuotta työkykyinen. Sillä on SP2 spondyloosi, joka kuitenkin on ollut oireeton lukuunottamatta yhtä kipulääkkeillä hoitunutta tilannetta poikkeavan rasituksen jälkeen. Ja korvat Friudella on ruttuiset kun pentukoira Sören tikkasi niihin verikorvan molempiin. Mitään ruoka-allergioita, iho-ongelmia tai muuta Friudella ei ole ollut.

Friude tekee narupallopalkalla mitä vaan. Sen tunnuslauseet ovat ”aina valmiina” ja ”ei lenkkiä ilman löytöä”, joten kaikenlaista tavaraa on maastosta tuotu pois, huumepiipuista leipäveitsiin. Avuksi on oltu muuallakin kuin Vapepan etsinnöissä: mm. ystävän viikon kateissa olleet avaimet on etsitty umpihangesta ja karanneen hevosen jäljet etsitty lähtöhajun avulla niin että etsintä saatiin suunnattua oikein. Friude tykkää pienistä eläimistä ja yrittää hoivata loukutetut hiiretkin henkiin, mutta nukkuisin levollisesti vaikka rautatieaseman penkillä sen ollessa vierellä.

Yhtäkään hälykoiraa en olisi saanut koulutettua ilman treenikavereita. Ihmisiä, joiden kanssa tehdään yhdessä ja puhalletaan yhteen hiileen, joiden kanssa pohditaan ja oivalletaan asioita ja jotka antavat osuvaa palautetta, joiden kanssa keksitään aina uusia juttuja ja jaksetaan kuitenkin tehdä niitä samoja perusasioita aina uusien koirien ja ihmisten kanssa. Joiden kanssa suhtaudutaan asioihin asioina ja ihmisiin lämmöllä.

Kuva yllä: Linda Malmlund

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hae blogista

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto

Kategoriat

Vieritä ylös