Jälkikoulutuksessa Roomaan on monta tietä

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

Päivi Ikonen ja Gabi Stubb ovat ESPY:n kokeneita pelastuskoiranohjaajia. Juttusarjassa seurataan heidän matkaansa nuorten koirien kanssa kohti hälytysryhmää.

Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus eli VIRTA on vuodesta 2018 edellyttänyt, että koirakko on suorittanut liiton kokeita kummassakin maastolajissa: haussa ja jäljellä. Aiemmin pääkaupunkiseudulla ja muualla eteläisessä Suomessa koirakoiden käyttöönottotarkastusta edeltävät kokeet painottuivat hakuun, ja jäljestämiseen keskityttiin hälytyskelpoisuuden saavuttamisen jälkeen. Uusien VIRTA-ohjeiden myötä jälkiharjoittelu kuuluu osaksi jokaisen pelastuskoiran peruskoulutusta.

Noki jäljestää

Jäljestämistä voi kouluttaa onnistuneesti monin eri tavoin, ja myös Gabi ja Päivi ovat lähestyneet aihetta hieman eri lailla. Heidän mielestään pitää muistaa, että niin rotujen kuin koirayksilöidenkin välillä on eroja siinä, miten ne työstävät asioita. Lisäksi ohjaajan on mietittävä, mitä hän haluaa ja miten sen saa vahvistettua koiralle. Harjoitustavan pitää olla sellainen, että se sopii myös ohjaajalle, ja hän ymmärtää, mihin se perustuu.

Vinnan kiinnostus syttyi ruuan avulla

Gabi opetti Vinnalle erikseen esineiden arvon ja ihmisen hajun seuraamisen ja yhdisti ne toisiinsa koulutuksen edetessä.

– Koulutin ihmisen jäljen seuraamisen makupalojen avulla, eli laitoin ruokaa jalanjälkiini, Gabi kertoo. – Tässä koulutustavassa on tärkeää päästä melko nopeasti eroon jäljellä olevasta ruuasta, jotta koira oppii seuraamaan ihmisen hajua eikä vain etsimään ruokaa. Koiran etenemisvauhdin olen pitänyt aisoissa liinan avulla.

Esineet Gabi opetti maahan tallattujen ruutujen avulla. Harjoituksen tavoite on, että koira oppii esineen olevan ihmisen hajuisella alueella. Kun hän otti esineet mukaan jäljelle, hän tallasi kesken jäljen pienen ruudun, johon jätti esineen. Koira kiinnostui alueesta, jossa ihmisen hajua oli enemmän, ja tarkensi esineeseen.

Vinna

– Talvella on ollut hyvä tehdä jälkiä ja tarkkuutta lumella, kun on voinut itse seurata, miten koira työskentelee suhteessa jälkeen, Gabi sanoo. – Kevään ja kesän myötä jatkamme taas harjoittelua erilaisilla alustoilla.

Tällä hetkellä Gabi palkitsee Vinnan jäljellä esineiltä, jotka koira löytää. Vinna tarkentaa esineen, seisahtuu ja jää odottamaan palkkionsa toimitusta. Koira on siis oppinut, että jälkeä seuraamalla löytää esineen.

Noki oppi ensin etsimään esineitä

Päivi ja Noki ovat lähestyneet jälkiharjoittelua esineilmaisun kautta. Ensimmäisenä oli siis vuorossa esineen ilmaisun harjoittelu ja sitten keston opettelu ilmaisuun.

– Tavoitteeni on, että saamme malttia harjoitteluun ilmaisun kautta, Päivi sanoo. – Siitä etenemme kohti rauhallista jäljestystä pienen esineen avulla. Olen käyttänyt noin 1 cm * 1 cm kokoista kaulakorua ja sitä pienempiä esineitä, esimerkiksi pahvinpaloja.

Noki esineellä

Kun Noki oli oppinut esineen ilmaisemisen, Päivi opetti sen etsimään esinettä tallaamaltaan alueelta, joka oli noin metrin levyinen ruutu. Koira siis oppi seuraavaksi nuuskimaan tarkasti ihmisen hajuista aluetta löytääkseen esineen, jonka voisi ilmaista ja sitä kautta saada palkkion. Sitten ruutu muuttui jäljeksi, jota seuraamalla ja huolellisesti nuuskimalla esineitä löytää.

– Tällainen treeni on helppoa yksin tehtäväksi, ja esineilmaisua pystyy harjoittelemaan kotonakin.

Jos jälkikoulutuksen aloittaminen on sinulle ajankohtaista, voit lukea lisää aiheesta esimerkiksi viime keväänä julkaistusta Pelastuskoira-blogin artikkelista Kouluta, älä kokeile – jäljestämistäkin voi opettaa

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hae blogista

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto

Kategoriat

Vieritä ylös