Haave pelastuskoirasta syntyi samoihin aikoihin, kun hankin ensimmäisen oman koirani, Urran. Asuin silloin Oulussa ja seurasin voimattomana kahta suurta etsintää, jotka kotikunnassani Utsjoella tehtiin syksyn 2012 aikana.

Perehdyin lajiin jonkin verran ja minuun vetosi se, että kyseessä ei ole kilpailu vaan jotain, mistä voi olla ihan oikeasti hyötyä, ja toisaalta sekin, että koira ei tarvitse näyttelytulosta voidakseen osallistua. Oman auton treeneihin ja myöhemmin hälytyksiin osallistuminen olisi kuitenkin vaatinut, joten asia jäi vielä hautumaan.

2018 asuin Inarissa ja Urra oli saanut kaverikseen Suossan. Pohjois-Lapin Pelastuskoirat oli hiljattain aloittanut toimintansa ja Yle Sápmillä oli heidän toiminnastaan juttua. Siitä innostuneena otin yhdistykseen yhteyttä ja pääsimme mukaan porukkaan.

Saman vuoden syksyllä muutin Utsjoelle ja polapen toiminta-alue laajeni samalla kattamaan koko pohjoisimman Suomen. Meille se tarkoitti huomattavasti pitempiä treeni-, leiri- ja koematkoja, helposti yli 160 km suuntaansa. Onneksi olimme kuitenkin saaneet hyvän pohjan Inarissa asuessamme ja vuosien varrella Utsjoeltakin on löytynyt erinomaista treeniseuraa.

Suossa on 3/4 porokoira ja 1/4 länsisiperianlaika. Se oppi nopeasti homman jujun, mutta on meillä haasteitakin ollut. Suossa ilmaisee haukkumalla, mutta meni yllättävän pitkään, että sillä oli pokkaa haukkua vieraita ihmisiä. Alkuun myyrät ja sopulit saattoivat helposti viedä voiton ja vielä pitkään sen jälkeen, kun sekä haku- että jälkityöskentely oli varmaa, palasimme kokeista hylättyjen suoritusten kanssa, kun hallintaosuus jäi puutteelliseksi.

Joskus haasteita tuli myös siitä, että harjoittelimme niin paljon yksin tai kahdestaan sen lähialueen ainoan toisen harrastajan kanssa. Kävi nimittäin niin, että Suossa ei hetkeen pitänytkään muiden jälkiä enää minään, mutta onneksi tämänkin sai treenaamalla korjattua.

Vaikka asumme poronhoitoalueella, meillä oli pitkään sellainen tuuri, ettemme treeneissä tai kokeissa törmänneet poroihin. Niiden jälkiin ja papanoihin kyllä ja ne olivat oma päänvaivansa, kunnes aloin Utsjoella harjoitella jälkeä lähellä poroerotuspaikkaa, silloin kun siellä ei ollut erotuksia, mutta häiriöhajuja aivan varmasti.

Lopulta myös, tässä tapauksessa onneksi, niitä porojakin sitten sattui hakualueelle. Olin pitkään jännittänyt, miten Suossa suhtautuisi niihin siinä tilanteessa ja kariutuisiko koko homma meillä siihen, että se jättää hommat kesken ja lähtee porojen perään. Vielä mitä! Suossa kävi kyllä hätyyttämässä porot vähän kauemmas, mutta palasi sitten hommiin ja jatkoi keskittyneesti työskentelyä.

Haasteista huolimatta minulla on monesti Suossan kanssa sellainen olo, että jos itse oppisin yhtä nopeasti ja hoksaisin asioita samaa vauhtia, olisimme päässeet virta-koirakoksi jo aikapäiviä sitten! Siinä on pienen koiran kärsivällisyys koetuksella, kun se hoitaa hommansa niin hyvin kuin pystyy, mutta ihminen ei silti tajua.

Onneksi Suossa osaa ratkaista tilanteita myös omatoimisesti ja luovasti. Eräänkin kerran, kun ihminen ei tajunnut, että ollaan edelleen oikealla jäljellä eikä harhalla, Suossa odotti puun takana esineellä hetken, kävi sitten toteamassa tilanteen eli sen, että ei se ihminen taas ymmärrä ja meni sitten takaisin esineelle ja nakkasi sen näyttävästi ilmaan haukkujen saattelemana.

Emme ole harjoitelleet id-jälkeä, mutta Lapin yhdistysten leirillä, kun yön yli vanhentuneen jäljen tekijä oli meillä kartturina, Suossa hoksasi ensimmäisellä esineellä, että tämähän olikin helppo homma, kun eksynyt henkilö onkin jo löytynyt ja kulkee meidän perässä. Vasta hänet ilmastuaan Suossa suostui ajamaan jäljen loppuun.

Suossa on siinä mielessä erinomainen ja tavallinen koira, että se osaa sen, mitä sille opettaa. Itse taas tunnun oppivan lähinnä virheiden kautta, tai ainakin ne opit jäävät erityisen hyvin mieleen. Virtaakin kävimme kokeilemassa jo viime vuonna, mutta silloin se kaatui nimenomaan siihen, että en ohjaajana sanonut ääneen havaintojani koirasta, tai toiminut sen selvien reaktioiden mukaisesti. Menköön jännityksen piikkiin ja vaikka oma mokaaminen harmitti, ainakin ne opit painuivat syvälle selkäytimeen.

Nyt syksyllä lähdin luottavaisin mielin virtaan. Tiedän, mitä Suossa osaa ja kun luotan siihen ja annan sille rauhan työskennellä ja ratkoa tilanteita, ei meillä ole mitään hätää. Suossa on hyväntuulinen ja maalihenkilöiden kanssa asiallinen, innokas mutta työskentelyssään fiksu. Tavallisen suruton pelastuskoira.

Pelastuskoirat ovat olennainen osa Suomen vapaaehtoista pelastustoimintaa. Ne toimivat poliisin ja
pelastusviranomaisten tukena kadonneiden etsinnöissä, joissa nopeus ja tarkkuus voivat ratkaista elämän ja
kuoleman. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, kuinka pitkäjänteisen koulutuksen ja yhteistyön takana
jokainen onnistunut etsintä on – tai kuinka suuri merkitys vapaaehtoisilla koirakoilla on yhteiskunnan
turvallisuudelle. Taloudellinen tuki on myös erittäin tärkeää toiminnan ylläpitämiseksi.

Suurin Pelastuskoiraliiton tukija on Reijo Rautauoman säätiö sr., joka mahdollistaa paljon.

Mutta miten pelastuskoiratoiminta ja säätiömaailma kohtaavat? Entä miksi koirien rooli
pelastustoiminnassa on paljon enemmän kuin pelkkä harrastus? Näihin kysymyksiin saatiin vastauksia
keskustelussa Reijo Rautauoman säätiö sr.n ja Suomen Pelastuskoiraliiton edustajien kanssa. Mukana
säätiöstä olivat itse Reijo Rautauoma sekä säätiön Pelastuskoiraliiton tukiasioista vastaava Tomi Hirvonen,
ja liitolta mukana olivat Mika Soininen ja Maria Lepänhaara.

Reijo Rautauoman tarina kertoo matkasta logistiikan maailmasta pelastustoiminnan ytimeen. Pitkän uran
syntyperäisenä helsinkiläisenä tehnyt Reijo on tottunut katsomaan asioita käytännön näkökulmasta –
tuloksia pitää syntyä, ja niiden pitää myös näkyä. Sama ajatus ohjaa myös säätiön toimintaa. Hankerahoitusta ei jaeta massahakujen perusteella, vaan sopivia kohteita etsitään aktiivisesti ja kehitetään
yhdessä. Yhteistyö perustuu keskusteluun ja luottamukseen.

Oltuaan parikymmentä vuotta maahantuontiyhtiön yrittäjänä Reijo ymmärsi todella, miten suuri merkitys
logistiikalla on ja kuinka haastava ala se on. Kaiken kaikkiaan työurallaan Reijo toimi 30 vuotta huolinta- ja
kuljetusalalla johtavissa tehtävissä sekä tämän jälkeen 20 vuotta pk-kokoisen tuonti- ja vientiyhtiön
omistajana. Myös erilaiset vapaaehtoisten toiminnot eri pelastusaloilla kiinnostivat Reijoa jo silloin.

Työuransa jälkeen Reijo perusti omaa nimeään kantavan säätiön vuonna 2008. Säätiön tarkoituksena on
edistää ja tukea pelastustoiminnan, katastrofiavun ja logistiikka-alan kehittämistä, koulutusta ja tutkimusta.
Hallitus valvoo säätiön etua ja tarkoituksen vastuullista toteutumista. Hallituksen jäsenet osallistuvat
arvokkaalla tavalla säätiön toimintaan ja sen kehittämiseen.

Tänä päivänä säätiö muun muassa ylläpitää logistiikka-alan sivustoa, joka on alansa luetuin. Se tarjoaa
puolueetonta tietoa koko logistiikkaketjusta alusta loppuun, ja sivustoa päivitetään ahkerasti.
– Säätiön perusajatus lähtee siitä, että se ei tee historiankirjoja. Kaikissa hankkeissa se pyrkii pysymään ajan
tasalla – säätiö ei ole iltapäivälehti, mutta ei myöskään tartu vanhoihin asioihin, sillä ihmiset eivät nykyään
enää malta lukea historiaa, Reijo toteaa.

Hallituksen jäsen Tomi Hirvonen kertoo, että säätiö avustaa mielellään mahdollisimman konkreettisia
hankkeita, joiden tulokset ovat nähtävissä nopeasti. Joissakin hankkeissa säätiö auttaa enemmänkin, mutta
lähtökohtaisesti se ei osallistu itse toteutukseen, vaan tyytyy seuraamaan edistymistä tarkasti. Säätiöllä ei
ole erillisiä työntekijöitä seurantaa varten, joten vastuu on jaettu hallituksen jäsenille. Hallituksessa on
syvällistä asiantuntemusta eri aloilta, ja jokaisella jäsenellä on oma vastuualueensa erityyppisissä
hankkeissa. Tomin vastuualueena ja kiinnostuksen kohteena ovat koira-alan hankkeet, ja hän toimii
yhteyshenkilönä kaikessa koiriin liittyvässä toiminnassa.

Pelastuskoiratoimintaan säätiö ajautui osittain sattuman kautta, mutta kiinnostus heräsi nopeasti.
Meripelastus oli ensimmäinen askel, jonka jälkeen mukaan tulivat muut pelastustoiminnan osa-alueet – ja
lopulta myös koirat. Pelastuskoiraliiton kanssa yhteistyö alkoi jo vuosia sitten, kun liiton toiminnanjohtaja Mika Soininen ja Reijo Rautauoma alkuun vain keskustelivat yhteisistä visioista ja vaihtoivat ajatuksia. Vasta
näiden keskusteluiden jälkeen syntyi varsinainen avustustoiminta. Lisäksi vahvana vaikuttajana olivat itse koirat ja niiden nenät, jotka ovat täysin ylivertaisia. Myös lehdistön artikkelit siitä, miten koirat löytävät eksyneitä ihmisiä, vakuuttivat säätiön toiminnan tärkeydestä. Jos säätiö voi auttaa pelastuskoirien koulutuksessa ja sitä kautta pelastaa yksikin ihmishenki, se on kaiken vaivan arvoista.

Keskustelussa koirat olivat todellakin pääosassa, ja koirien merkitys nousi vahvasti esiin. Myös Reijolla on
ollut aikoinaan rottweiler Ampus, joka opetti Reijolle koiran tavat. Reijo kertoi myös nykyisestä arjestaan,
kun hän lähtee ulos kävelylle:
– Jokaisella lenkillä tapaan vähintään kolme koiraa, joiden hihnan päässä on lähes poikkeuksetta ihminen,
usein nainen. Kun kohtaan näitä koiria, vaihdan muutaman sanan suoraan niiden kanssa – osa tunteekin
minut jo entuudestaan. Kyselen koiralta kuulumisia ja totean sen tekevän hyvää työtä, kun se käyttää
emäntäänsä ulkoilemassa. Meillä on jo vakiintunut ”keskustelusuhde” muutaman lähistön koiran kanssa.
Monelle koiranomistajalle onkin melkoinen yllätys, kun alankin jutella suoraan heidän lemmikilleen.

Tänä päivänä säätiön tuki on merkittävää Pelastuskoiraliiton toiminnalle ja varsinkin sille, että toimintaa
voidaan edelleen pitää yllä mahdollisimman pienillä maksuilla. Tämä näkyy jäsenistölle muun muassa
maksuttomina kokeina ja harjoituksina. Säätiö oli alkuun auttamassa sähköisen koeportaalin
perustamiskustannuksissa, jolloin kaikki kirjallinen työ, jota vapaaehtoiset toimijat tekivät, muuttui
sähköiseen muotoon. Koko koejärjestelmä uudistui ja vapautti vapaaehtoisilta valtavasti aikaa
kouluttamiselle eli aikaa kouluttaa ja testata koirakoita kohti virallisia etsintöjä.

Pelastuskoirat eivät ole vain apu – ne ovat usein ratkaiseva tekijä. Pelastushaku ei ole pelkkä harrastus,
vaan se on elämäntapa sekä halu auttaa ja olla apuna viranomaisille erilaisissa pelastustehtävissä. Tässä on
muutamia konkreettisia esimerkkejä tehtävistä:
* Maastoetsintä: Kadonnut ikäihminen on löytynyt koiran avulla tunneissa tilanteessa, jossa ihmishaku
olisi kestänyt huomattavasti pidempään.
* Lumivyörytilanteet ja kylmät olosuhteet: Koira pystyy paikantamaan ihmisen lumen alta
huomattavasti nopeammin kuin tekniset välineet.
* Metsäetsintä: Metsään eksynyt lapsi löydettiin koiran hajutyöskentelyn avulla vaikeakulkuisesta
maastosta, jossa näkyvyys oli heikko.
* Rauniotilanteet: Koira pystyy osoittamaan tarkasti kohdan, jossa elossa oleva henkilö sijaitsee
sortuneen rakenteen alla.

Yksi koira voi korvata pitkän ihmisketjun – ja toimia huomattavasti nopeammin. Koirien vaikutus ei
kuitenkaan rajoitu vain pelastustehtäviin. Ne myös tuovat turvaa ja rytmiä arkeen, vähentävät yksinäisyyttä
sekä auttavat ihmisiä liikkumaan ja kohtaamaan toisiaan.
”Koira pelastaa monella tavalla – joskus konkreettisesti, joskus hiljaisemmin.”

Pitkä tie pelastuskoiraksi

Pelastuskoiraksi ei synnytä – sellaiseksi kouluttaudutaan. Tie on vaativa, ja koulutus kestää useita vuosia.
Kokeneeltakin kouluttajalta menee useampi vuosi kouluttaa koira hälytystehtäviin. Koulutuksessa mukana
kouluttautuu koiran ohella myös ohjaaja, ja prosessi vaatii sitoutumista, aikaa ja motivaatiota.

Harjoittelu sisältää maastoetsintää, raunioharjoittelua, viestintää, ensiapua sekä yhteistoimintaa
viranomaisten kanssa. Kaikki koirat eivät päädy huipputasolle, mutta jokainen harjoitteleva koirakko on osa
kokonaisuutta. Ilman laajaa vapaaehtoisten joukkoa ei olisi niitä huippuja, jotka lähtevät hälytyksiin.

Harrastus vai pelastustyö?

Pelastuskoiratoimintaa pidetään usein harrastuksena, vaikka todellisuudessa se on vapaaehtoista
pelastustoimintaa ja osa viranomaisten tukiverkostoa. Yhteiskunnallisesti se on erittäin merkittävää
toimintaa.

Muutamia esimerkkejä siitä, mihin koiria käytetään:
Poliisi käyttää pelastuskoiria kadonneiden etsinnässä.
Pelastuslaitokset hyödyntävät koiria katastrofi- ja rauniotilanteissa.
Vapaaehtoiset hälytetään mukaan todellisiin etsintöihin.

Kyse ei siis ole vain harrastamisesta, vaan valmiudesta toimia silloin, kun apua tarvitaan – jokaisena
hetkenä, kaikkina vuorokaudenaikoina, aina ja kaikkialla.

Säätiön ja Pelastuskoiraliiton yhteistyössä keskeistä on ollut yhdessä tekeminen. Tuki on mahdollistanut
muun muassa koetoiminnan kehittämisen, toiminnan saavutettavuuden harrastajille sekä vapaaehtoisten
ajankäytön kohdentamisen koulutukseen. Samalla se on avannut uusia mahdollisuuksia esimerkiksi
raunioetsinnän kehittämiseen, meripelastuskoirien koulutukseen ja uusien toimintatapojen pilotointiin.

Katse tulevaisuuteen

Pelastuskoiratoiminnassa on valtava potentiaali, ja tulevaisuudessa keskeistä on lisätä tunnettuutta,
vahvistaa mielikuvaa pelastustoiminnasta sekä löytää uusia kumppaneita. Yhä useammalle pitäisi
hahmottua, että kyse ei ole vain koiraharrastuksesta – vaan toiminnasta, joka voi ratkaista elämän ja
kuoleman tilanteita.

Lopuksi

Pelastuskoiratoiminta on yhdistelmä osaamista, sitoutumista ja yhteistyötä. Se on työtä, jolla pelastetaan
ihmishenkiä, tuetaan viranomaisia ja vahvistetaan yhteiskunnan turvallisuutta.

Kaiken keskiössä on koira – uskollinen, koulutettu ja usein juuri se ratkaiseva tekijä, joka löytää, kun muut
eivät enää löydä.

Pelastusopisto on jo useamman vuoden ajan järjestänyt Kuopiossa vuosittain pelastuskoiraohjaajille suunnatun varautumisen peruskurssin. Kurssille voivat hakea sekä Suomen Pelastuskoiraliiton että Suomen Palveluskoiraliiton alaisten yhdistysten koirakot. Paikalliset aluepelastuslaitokset asettavat hakijat puoltojärjestykseen. Useimmilta alueilta mukaan pääsee vain yksi tai korkeintaan kaksi osallistujaa.

Kurssiin kuului tänä vuonna kaksi ennakkoon suoritettavaa verkkokurssia sekä 5 päivää kestävä lähiopetusjakso Pelastusopistolla.

Päivä 1: ryhmäytyminen ja varusteet

Kurssilla toimittiin 4-5 hengen ryhmissä. Ryhmät valitsivat itselleen ryhmänjohtajan, vararyhmänjohtajan ja ensiapuvastaavan. Lisäksi joka päivälle tarvittiin autonkuljettaja, joka vastasi ryhmän käyttöön annetusta pakettiauto-koirakärry-ajoneuvoyhdistelmästä. Rooleja oli suositeltavaa viikon aikana vaihdella, kuitenkin niin että yhdellä henkilöllä sai olla kerrallaan vain yksi tehtävä ja kaikkien tuli olla selvillä kuka toimii missäkin tehtävässä. Aluksi tämä tuntui oudolta, mutta viikon aikana sisäistimme, että esimerkiksi autonkuljettaja ei pysty ajon aikana hoitamaan ryhmänjohtajan tehtäviä, tai että ryhmänjohtajalla on ensiaputilanteessa muita tehtäviä kuin potilaan hoitaminen. Selkeä kaikkien tiedossa oleva roolijako helpottaa kommunikointia, tehtävän aloittamista ja ylipäätään omassa tehtävässä toimimista.

Pakettiauto-peräkärry-yhdistelmän ajaminen ja etenkin peruuttaminen oli monelle kurssin jännittävin asia. Lähtökohtaisesti kaikki ajokortilliset ajavat kurssin aikana ryhmän autoa ja jos ei osaa, niin sitten opeteltiin. Opettelu toki tapahtui omalla ajalla iltaisin. Mutta niin vaan meidänkin ryhmässä kaikki oppivat ja selvisivät omasta ajovuorostaan.

Päivä 2: Tiedustelu

Toisena päivänä opeteltiin riskien arvioimista ja tiedustelua. Tiedustelua harjoiteltiin mm. koputtelemalla ja huutamalla tiedusteltavaan rakennukseen. Tarkoituksena molemmissa on aktivoida mahdollisia uhreja ja priorisoida mahdollisia etsintä- ja pelastuskohteita. Harjoituksissa pääsimme kokeilemaan sekä tiedustelijan että uhrin roolia. Yllättävää oli miten hyvin koputuksen ääni kantautuu rakenteita pitkin rakennuksen eri osiin. Myös tiedustelijoiden puhe saattaa kantautua sisälle, joten kannattaa miettiä mitä puhuu ja miltä se uhrista voi tuntua.

Toisen päivän viralliseen ohjelmaan ei kuulunut harjoituksia koirien kanssa, mutta illalla oli mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin harjoituksiin raunioalueella tai rakennuksessa. Iltaharjoitusten aiheen sai jokainen suunnitella itse.

Päivä 3: Etsintä ja raportointi

Kolmantena päivänä pääsimme varsinaisiin etsintätoimiin koirien kanssa. Kummasti koirien mukaan ottaminen sotki ajatukset ja jokaiselta ryhmältä unohtui jokin aiemmin opituista asioista. Yksi näistä kantapään kautta opituista asioista oli kulunvalvonta: ryhmällä pitää aina olla kulunvalvoja, joka kirjaa kaikki sortuma-alueelle tai rakennukseen menijät ja ulostulijat. Kulunvalvojalla pitää olla koko ajan tarkka tieto siitä ketkä ovat sisällä vaara-alueella. Kulunvalvojan tehtävä on niin tärkeä, että siihen pitää olla erillinen henkilö nimettynä eikä hän pysty samaan aikaan hoitamaan mitään muita tehtäviä.

Myös kolmannen päivän iltana oli mahdollisuus vapaaehtoisiin iltatreeneihin koirien kanssa.

Päivä 4: Soveltava harjoitus

Neljäs päivä kokosi yhteen kaikki aiempina päivinä opitut asiat: toimimme koko päivän ryhmissä osana isoa harjoituskokonaisuutta. Lisäksi uutena elementtinä tulivat mukaan Virven käyttö ja tehtäviin liittyvien lomakkeiden täyttäminen. Ryhmät saivat erilaisia tehtäviä, jotka ne suorittivat sopivia menetelmiä käyttäen. Aamupäivällä tiedusteltiin kohteita. Tiedustelun tarkoituksena oli kartoittaa mahdollisia etsittäviä kohteita, joissa iltapäivällä tehtiin etsintää mm. koirien ja kameran avulla. Näissä tehtävissä koirilta vaadittiin jo enemmän kokemusta. Osan tehtävistä ryhmät suorittivat yksin, osassa kaksi tai kolme ryhmää toimi yhdessä.

Soveltava harjoitus toi konkreettisesti esille miten mitäkin aiemmin viikolla opeteltua asiaa hyödynnetään käytännössä. Yllättävä havainto oli, että koirien mukaan ottaminen vähensi ihmisten huomiokykyä – niin koiran ohjaajan kuin hänen parinsakin. Esimerkiksi kun ryhmänjohtaja kysyi rakennuksen kiertämisen jälkeen montako ovea siinä oli, koiranohjaaja osasi kyllä kertoa millä ovella koira oli ollut kiinnostunut, mutta ei sitä montako ovea kaikkiaan oli.

Soveltavassa harjoituksessa – kuten oikealla tehtävälläkin – on välillä pitkiä taukoja. Ne käytetään itsensä ja koiransa huoltoon ja lepoon. Haastavaa siitä tekee se että koko ajan pitää olla lähtövalmiudessa. Kun tehtävä tulee, sinne lähdetään ripeästi aikaa hukkaamatta, mutta kuitenkin järki mukana ja turvallisuus huomioiden.

Päivä 5: Purku, ajoneuvojen huolto ja varusteiden palautus

Viimeisenä päivänä palasimme Pelastusopistolle, jossa pesimme autot ja palautimme varusteet. Harjoitusalueella vietettyjen päivien jälkeen tuntui oudolta kävellä opiston käytäviä siviilivaatteissa. Viimeisen päivän ohjelmaan kuului myös soveltavan harjoituksen purku. Oli mielenkiintoista kuulla eri ryhmien kokemuksia ja oppeja. Lopuksi ohjelmassa oli vielä palautteiden antaminen ja tietenkin todistusten jako. Loppukoetta kurssissa ei ollut – kaikki osallistuneet saivat todistuksen.

Kenen kannattaa hakea kurssille?

Kurssista hyötyy eniten, jos on jo jonkin verran osaamista sortumatyöskentelystä ja rauniopelastamisesta. Lähiopetusjakson päivät ovat pitkiä ja uutta asiaa tulee paljon. Vaikka kurssi on suunnattu pelastuskoiraharrastajille, ovat koirat kurssilla sivuroolissa. Koirat joutuvat odottamaan suurimman osan päivistä, joko 6 koiran koirakärryssä tai kennelissä, jossa on pitkät rivit koppeja. Odottaessa koirat eivät saa haukkua tai ulvoa – se paitsi häiritsee muita ihmisiä, myös stressaa muita koiria ja haukkujaa itseään. Onkin hyvä opettaa koiraa lepäämään mitä erilaisemmissa paikoissa – lepohetkestä tulee ottaa kaikki irti, jotta koira on sen jälkeen valmis seuraaviin tehtäviin.

Kurssille tulevien koirien pitää myös pystyä olemaan ja työskentelemään toisten koirien läheisyydessä. Majoitus kurssilla oli huoneistohotellissa 2 hengen huoneissa. Asumisjärjestelyjä helpottaa, jos koira tulee toimeen toisten koirien kanssa. Harjoituksissa koirat työskentelevät vierekkäisillä alueilla, joten niiden tulee olla ohjaajan hallinnassa, jotta eivät karkaa häiritsemään toisten työskentelyä tai vaaranna omaa turvallisuuttaan. Koiralla tulee myös olla sen verran raunio- ja rakennusetsintäkokemusta että se osaa kiipeillä sortumakasoilla, liikkua erilaisilla alustoilla ja pimeissä tiloissa. Liian kokemattomalle koiralle tehtävät voivat olla turhan vaativia ja aiheuttaa turhautumista niin koiralle kuin ohjaajalle.

Muutostarpeet ovat tavallisia lähes aina toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönoton jälkeen.
– Koeportaalin käyttöönotto oli valtava muutos Pelastuskoiraliiton kokeiden aiempaan ilmoittautumiskäytäntöön eli paperilomakkeisiin, työryhmän jäsen Marjo Brandes huomauttaa. – Suunnitteluvaiheessa ei aina osata kommunikoida riittävän hyvin sitä, millaista toiminnallisuutta järjestelmältä tarvitaan juuri kyseisessä tehtävässä ja miten eri rooleissa olevien käyttäjien tulisi pystyä sitä käyttämään.

Käyttöönottovaiheessa koeportaalia testattiin erilaisilla käyttäjän tekemillä toiminnoilla, mutta ei niin kattavasti, että kaikki mahdolliset virhetilanteet olisi löydetty. Lisäksi koeportaalia on käytetty myös tietoisesti väärin. Koeportaalityöryhmä korostaakin sitä, että on yhdistysten jäsenistön vastuulla käyttää koeportaalia käyttöohjeiden hengen mukaisesti.

– Koeportaaliin tulevissa muutoksissa on huomioitu jäsenistön toiveita, jotka tietysti ovat osin myös keskenään ristiriitaisia, työryhmän jäsen Martti Koponen toteaa. – Tavoitteena on kuitenkin käytössä olevilla resursseilla mahdollisimman hyvin palveleva järjestelmä.

Koeportaalin on rahoittanut Reijo Rautauoman säätiö. Koeportaalin ylläpitoa hoitaa Pelastuskoiraliiton vapaaehtoisista koostuva työryhmä, joten ongelmatilanteessa käyttäjä saa aina vastauksen pelastuskoiratoiminnan asiantuntijalta.

Tuplailmoittautuminen poistuu

Koepaikan vastaanottaminen useampaan kuin yhteen saman koelajin kokeeseen saman koiran kanssa on Pelastuskoiraliiton kokeisiin ilmoittautumisohjeen vastaista. Tähän asti koeportaalissa on ollut mahdollista ilmoittautua koepaikan saamisen jälkeen uusiin kokeisiin, vaikka muut aiemmat ilmoittautumiset ovatkin poistuneet yhden koepaikan varmistuessa. Jatkossa ilmoittautuminen saman koetyypin kokeisiin samalla koiralla ei ole mahdollista.

– Tuplailmoittautumisia kyllä tehdään, vaikka ongelma ei olekaan iso, sanoo Martti Koponen.

Yhdellä koiralla voi edelleen olla ilmoittautuminen eri koetyyppeihin, ja sama ohjaaja voi ilmoittautua samaan koetyyppiin yhtäaikaisesti eri koirien kanssa.

Sähköposti-ilmoitukset uusista kokeista

Koeportaalin käyttäjät ovat pitäneet hankalana sitä, että koepaikkaa etsiessään on seurattava koekalenterin päivittymistä jatkuvasti. Jatkossa itselleen voi tilata ilmoitukset koekalenteriin lisättävistä kokeista siitä koetyypistä, johon haluaa koepaikan: jos tavoitteena on saada koepaikka raunioiden loppukokeeseen, voi tilata itselleen ilmoituksen siitä, kun kalenteriin lisätään uusi raunioiden loppukoe.

– Jotta ilmoitukset toimivat oikein, yhdistyskäyttäjien tulee kokeita lisätessään käyttää valmiiksi luotuja labeleita eli koetyyppien luokkia eikä kirjoittaa omia, Marjo Brandes muistuttaa. – Viestit lähtevät labeleiden perusteella, ja jos ne ovat väärin, käyttäjät eivät saa ilmoituksia lisätyistä kokeista.

Ajastettu ilmoittautumisen alkaminen

Kokeeseen on tähän asti voinut ilmoittautua koeportaalissa heti, kun yhdistyskäyttäjä lisää kokeen koekalenteriin. Tämä on johtanut siihen, että yhdistyskäyttäjä on voinut kertoa esimerkiksi oman yhdistyksensä jäsenille, milloin kokeeseen voi ilmoittautua. Koska yhdistyskäyttäjän tulee hyväksyä osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä, asetelma ei ole tasapuolinen kaikille koepaikkaa etsiville. Tammikuun alusta alkaen kokeen ilmoittautumisen alkaminen määräytyy sen mukaan, kuinka paljon ennen koepäivää koe lisätään koekalenteriin.

– Jatkossa jokainen näkee koekalenterista, milloin ilmoittautuminen kokeeseen alkaa. Näin kaikilla on tasapuoliset lähtökohdat kokeisiin ilmoittautumiselle, Martti Koponen sanoo. – Alle kuukautta ennen koetta ilmoitetussa kokeessa alkamisaika on satunnainen, parin vuorokauden sisällä siitä, kun koe ilmoitetaan kalenteriin.

Yhdistyskäyttäjien olisi tärkeää vahvistaa kokeen osallistujat mahdollisimman nopeasti, jotta kokeisiin haluavien ei tarvitse ilmoittautua turhaan moniin kokeisiin ja toisaalta he tietävät saaneensa koepaikan. Jäsenyhdistyksiä rohkaistaan edelleen julkaisemaan myös syksyn kokeita jo alkuvuodesta.
– Koepäivien julkaiseminen ajoissa helpottaa sekä kokeiden järjestämistä ja kokeeseen osallistumisen suunnittelua, Marjo Brandes huomauttaa. – Tarkoitus on, että järjestelmä toimii joustavasti sekä silloin, kun kokeita halutaan suunnitella pidemmälle, että silloin, kun koe halutaan järjestää nopealla aikataululla.

Testaajien etuoikeus koepaikkaan

Vuonna 2026 kokeillaan käytäntöä, jossa Pelastuskoiraliiton testaajilla on etusijamahdollisuus yhteen koekäyntiin per koelaji kutakin koiraa kohden koeportaalin jonon ohi. Etusija toteutuu vain, jos se on kokeen järjestävän yhdistyksen puolesta mahdollista.

– Moni testaaja on myös Virta-tarkastaja, ja merkittävä osa heidän viikonlopuistaan kuluu kokeissa tai tarkastuksissa. Etenkin Pohjois-Suomessa testaajat ovat todella kiinni koejärjestelyissä, Martti Koponen toteaa. – Tarkoitus on mahdollistaa testaajalle eteneminen oman koiran koulutuksessa kaikesta testaamisesta huolimatta.

Etusija kokeeseen oman yhdistyksen jäsenille

Pelastuskoiraliiton kokeissa oli aiemmin käytäntö, että yhdistys voi järjestää kustakin koelajista vuosittain yhden kokeen, jossa on etusija omalle jäsenistölle. Edellytyksenä oli, että yhdistys on järjestänyt kyseisestä lajista kokeen aiemmin samana vuonna. Monesta yhdistyksestä tulleen toiveen perusteella tämä käytäntö palautetaan, mutta edellytyksenä on kaksi järjestettyä koetta kyseisestä lajista ennen etusijakoetta.

– Omien koirakoiden saaminen pelastuskoirapolulla eteenpäin on tietenkin motivoivaa, Martti Koponen toteaa. – Toiveena kuitenkin on, että myös etusijakokeisiin otetaan osallistujia muista yhdistyksistä, jos kokeeseen jää tilaa.

Yhteishenki on tärkeää kokeiden järjestämisessä yli yhdistysrajojen

Kuluneen kahden vuoden aikana Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksissä on oltu huolissaan siitä, että koirakoiden on vaikea saada koepaikkoja. Marjo Brandes ja Martti Koponen muistuttavat, että mitä enemmän kokeita on, sitä helpompaa niihin on päästä.

– Pelastuskoiratoiminnan ydin on hyvä yhteistyö ja verkostoituminen. Se on tärkeää kaikkien edistymiselle, Marjo Brandes sanoo. – Kun toimimme kaikille hyvästä tarkoituksesta käsin, siitä poikii edelleen lisää hyvää.

– Kannattaa ehdottomasti osallistua myös muiden kuin oman yhdistyksen järjestämiin kokeisiin, Martti Koponen kannustaa. – Niissä pääsee toimimaan vieraassa ympäristössä ja hakukokeessa koiralla on täysin vieraat maalihenkilöt. Sellaisista kokemuksista saa varmuutta sekä itselle että koiralle kohti tosietsintöjä.

Koeportaalin muutokset astuvat voimaan 2.1.2026.

Suomen uusinta rauniorataa on rakennettu vuosien 2022-2024 aikana Turkuun. Uusi rata otettiin käyttöön kesällä 2023 ja ensimmäiset kokeet radalla järjestettiin elokuussa 2023. Alueen omistaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos, mutta rauniorata on rakennettu pääosin Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:n toimesta. Raunioradan rakentaminen on ollut iso ponnistus yhdistykselle ja talkootyötä on kertynyt yli 200 tuntia!

Miksi uusi rata?

VSPK:n vanha rauniorata Skanssissa oli jäänyt laajenevan kaupungin puristuksiin. Alueelle oli kaavoitettu asuinrakennuksia eikä sitä enää voinut käyttää harjoitteluun. Alueella oli myös jo vuosia ollut ongelmana roskaaminen ja piilojen rikkominen, mikä aiheutti lisätöitä treenien alussa kun kaikkien piilojen kunto ja turvallisuus piti tarkastaa ennen aloittamista. Lasin palasia sai keräillä viikoittain. Vanhaa aluetta ei enää ylläpidetty eikä se soveltunut edistyneempien koirakoiden harjoitteluun.

Alueen hankinta ja projektin alkumetrit

1/2022 Varsinais-Suomen pelastuskoirat ry allekirjoitti käyttöoikeussopimuksen uutta raunioaluetta koskien Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kanssa. Uusi alue päätettiin rakentaa Turun lentokentän lähelle yhteistyössä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kanssa. Alue oli valmiiksi aidattu ja sieltä löytyi varsinaisen harjoittelualueen lisäksi keittiö- ja sosiaalitilat. Alueella sijaitsi ennestään pelastuslaitoksen koulutustilat, joten alue suunniteltiin alusta asti eri toimijoiden yhteiskäyttöön soveltuvaksi. VSPK sai kuitenkin varsin vapaat kädet varsinaisten raunioiden suunnitteluun.

Pelastuslaitos rakennutti alueelle palotalon ja tornin pelastajien harjoitteluun sekä muurin ja tunneliverkoston pelastuskoirille. Vuoden 2022 aikana haettiin rakennusluvat alueen kiinteille rakennelmille ja perustustyöt aloitettiin kevättalvella 2023.

Miten rakennetaan turvallinen sortuma?

Oikeassa sortumassa työskenteleminen on vaarallista. Vaikka harjoitusalueelle haluttiin oikeaa sortumaa muistuttavia elementtejä, niistä ei haluttu tehdä vaarallisia. Miten siis rakennetaan turvallinen sortuma? Kaikki lähtee perustuksista: pohjan tulee olla kantava, jotta rakenteet eivät vajoa maahan ja aiheuta sortumavaaraa ylemmille kerroksille. Kantavan maapohjan päälle laitettiin kestäviä materiaaleja, esimerkiksi betoniputkia, joiden varaan kasattiin elementtejä ja muuta sopivaa materiaalia. Näin keskelle jäi putken tukema tila ja putkea vasten lepäävät elementit pysyvät turvallisesti pystyssä.

Rakentamista nollabudjetilla

VSPK:llä ei ollut käytettävissä rauniorataprojektiin suurta budjettia. Etenkin alkuvaiheessa käytettiin paljon aikaa materiaalien hankkimiseen ilmaiseksi ja saadut materiaalit määrittelivät sen mitä pystyttiin rakentamaan. Yksi merkittävimmistä materiaalilahjoituksista oli Lounais-Suomen Jätehuollolta saadut roskikset. Roskikset olivat käytöstä poistettuja ja likaisia. Ensimmäiset talkoot kuluivatkin roskisten pesun merkeissä.

Pestyt roskikset sijoitettiin eri puolille raunioaluetta ja välit täytettiin lahjoituksena saadulla täytemaalla. Raunioalueella on yli 50 roskispiiloa!

Rahaakin tarvitaan

Vaikka materiaaleja monesti saisi ilmaiseksi, osoittautui niiden kuljettaminen raunioalueelle kalliiksi. Projektiryhmä käyttikin paljon aikaa  miettimällä mistä niihin saataisiin rahaa. Hakemuksia kirjoitettiin erilaisille säätiöille ja muille väestönsuojelua tukeville tahoille. Lisäksi haettiin rahankeräyslupa, joka mahdollisti suorat rahalahjoitukset projektille. Yrityksille tarjottiin erilaisia tukimahdollisuuksia, mm. yhdistyksen kannatusjäsenyyttä tai mahdollisuutta kertalahjoitukseen. Jäsenistössä suurta suosiota keräsi nimikkopiilojen myyntikampanja. 10 euron maksulla sai ostettua koiransa nimellä varustetun nimikkoroskiksen alueelle.

Isoissa koneissa on voimaa

Vaikka yhdistyksen jäsenet ovat käyttäneet lukuisia talkootunteja mm. lapioimiseen ja piilojen nikkaroimiseen, kaikkea ei pysty tekemään käsipelillä. Raskaimpien betonielementtien siirtelyyn ja kaivuutyöhön ostettiin konetyötä. Kaivinkoneen ja kurottajan yhdistelmällä saatiin yhden päivän aikana rakennettua yli 60 uutta piiloa! Osa piiloista tehtiin maahan upottamalla, mutta suurin osa asentamalla putkia maan päälle pystyyn ja täyttämällä sen jälkeen ympärille maata. Raunioradalla onkin useampia korkeita kasoja, joiden keskellä on kaivoja.

Raskaimpia betonielementtejä ei voi sijoittaa ihan mihin tahansa. Alueen maapohja on pehmeää savea, joten perustustöitä jouduttiin tekemään paljon ennen varsinaisten sortumakasojen rakentamista. Onneksi saatavilla oli runsaasti lahjoituksena saatua karkeaa täytemaata.

Ensimmäiset kokeet

Ensimmäiset rauniokokeet alueella järjestettiin elokuussa 2023. Rata oli silloin vielä erittäin keskeneräinen, joten koejärjestelijät joutuivat käyttämään luovuutta tilapäisten piilojen rakentelussa. Fiilis oli uskomattoman hieno, kun yli kahden vuoden tauon jälkeen yhdistyksellä oli taas käytettävissä koekäyttöön soveltuva rauniorata!

Raunioradan rakentaminen jatkuu edelleen ja jokainen uusi piilo tuo uudenlaisia mahdollisuuksia harjoitteluun. Muunneltavuutta alueeseen saadaan autonrenkailla, kuormalavoilla, mansikkalaatikoilla ja muovikanistereilla. Lisäksi muutamia “irtoroskiksia” on jätetty siirrettäviksi piiloiksi.

Raunioradan rakentamista voit seurata VSPK:n raunioblogissa: Raunioblogi – Varsinais-Suomen Pelastuskoirat

Kuvia raunioalueelta kesällä 2024:

Ensimmäinen tehtävä

Pelastuskoirakko meni johtopaikalle alkuillasta. Katoamisesta oli kulunut tässä vaiheessa yli 10 tuntia. Nuoren matkapuhelin oli paikannettu 5–6 vuotta vanhalle hakkuuaukolle. Pari viranomaiskoirakkoa oli tehnyt hakkuulla etsintää ja myös helikopteri oli käynyt sen yläpuolella, mutta tuloksetta. Vuodenaika oli alkusyksyä ja päivällä oli vielä sen verran lämmin, että esimerkiksi lämpökameran avulla työskentely oli hankalaa.  Hakkuu kasvoi koivikkoa ja vatukkoa, ja irti revityt kannot vaikeuttivat liikkumista. Alue oli hyvin vaikeakulkuinen myös koiralle.

Koirapartio sai tehtäväkseen tarkastaa alueen pohjoispuolella noin kilometrin päässä olevan pienen lammen rantaa. Lammen rannat olivat lähes kokonaan asuttuja, mutta hakkuuaukon puoleinen pää rannasta oli vapaana. Koirakko lähti tekemään etsintää rantaa pitkin. Koira työskenteli kytkettynä. Se löysi pian jäljen ja lähti ajamaan sitä kohti järveä. Ihmisetkin pystyivät selkeästi näkemään, että joku oli kävellyt heinikossa. Jälki meni suoraan järveen. Koirapartio ilmoitti siitä johtoon, ja Vapepan sukeltajat tulivat tekemään etsintää järvestä. Etsintä oli tulokseton.

Toinen tehtävä

Koirapartion seuraava etsintäalue oli hakkuuaukon vieressä oleva puustoinen, kostea alue, jossa oli korkea aluskasvillisuus. Alue oli melko suuri, ja etsinnän tavoitteena oli löytää nuoren kännykkä: koska etsintä hakkuuaukolla ei ollut tuottanut tulosta, paikannustietoon ei täysin luotettu. Koirapartio sai työskentelyaikaa noin tunnin, ja tämän jälkeen aluetta alettaisiin haravoida ketjuetsinnällä. Koira työskenteli tällä alueella vapaana, mutta korkean aluskasvillisuuden vuoksi ohjaajan oli vaikea seurata sen toimintaa. Kun alkoi tulla hämärä, koirakon työskentelyaika päättyi ja ketju lähti tekemään etsintää.

Koirapartio siirtyi hakkuuaukon reunalle odottamaan seuraavia ohjeita. Kartturi ryhtyi tupakalle, ja koiranohjaaja teki nopeasti tärkeän huomion: tupakansavu nousee 4–5 metriä suoraan ylös, jonka jälkeen ilmavirta tarttui siihen. Ilma hakkuuaukolla ei siis liikkunut nimeksikään sillä korkeudella, jolla koira tekee etsintää. Tämän perusteella ohjaaja teki alustavan suunnitelman siitä, miten heidän kannattaisi suorittaa etsintä hakkuuaukolla, jos johto osoittaisi sen heille etsintäalueeksi.

Kolmas tehtävä

Johdosta soitettiin. Nuoren matkapuhelimeen oli saatu yhteys, mutta hän ei vastaa puheeseen. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli taskupuhelu. Koiranohjaaja alkoi haukuttaa koiraa, ja johdosta ilmoitettiin haukun kuuluvan puhelimen kautta. Koirakko siirtyi kauemmas hakkuuaukon reunalta, ja kun haukkumisen ääni hävisi puhelusta, saatiin varmuus siitä, että puhelimen paikannus hakkuuaukolle oli oikea.

Koirapartio lähti kiertämään hakkuuaukon toiselle puolelle päästäkseen hyödyntämään vähäistä ilmavirtaa ohjaajan tekemän etsintäsuunnitelman mukaisesti. Liikkuminen oli todella hidasta pimeässä ja vaikeakulkuisessa maastossa. Etsinnän johto lähetti paikalle helikopterin, ja koirapartio opasti kopterin oikean hakkuuaukon yläpuolelle vilkuttamalla otsalampulla SOS-merkin. Helikopterin miehistö alkoi etsiä aluetta leijunnalla ilmasta käsin. Samaan aikaan koirapartio pääsi aloittamaan etsinnän maassa. Koira työskenteli vapaana, ja lähti hetken kuluttua hurjaa vauhtia hajun perään. Ohjaaja arveli, että koira oli saanut hajun viereisellä alueella olevasta etsintäketjusta. Koiraa ei kuitenkaan kuulunut takaisin, ja ohjaaja alkoi huolestua sen turvallisuudesta viereisten teiden ja asutuksen takia.

Kadonnut löytyy

Johdosta soitettiin ja annettiin koirapartion tehtäväksi edetä hakkuuaukolla siihen kohtaan, jota helikopteri valaisi parhaillaan. Koiranohjaaja ja kartturi juoksivat sen, mitä vaikeassa maastossa pystyivät. Lähestyessään helikopterin valokeilaa koiranohjaaja näki myös koiran, joka työsti edelleen hajua. Hän ymmärsi, että koira oli todennäköisesti saanut hajun alun perinkin siksi, että helikopteri aiheutti hakkuulle kunnon ilmavirtauksen.

Koirapartio löysi kadonneen nuoren maahan kaivautuneena kaadetun puun kannon jättämästä kuopasta. Hän oli vuorannut itsensä näkymättömiin sammaleella. Ainoastaan kenkä oli näkyvissä. Koirapartio nosti nuoren kuopasta. Hän oli sekava eikä puhunut, mutta ei selvästikään ollut mielissään siitä, että hänet löydettiin. Koiranohjaaja oli pyytänyt koiraa odottamaan kauempana, mutta koira ryömi sinnikkäästi kiinnostuneena vähä vähältä lähemmäs ja lopulta ohjaaja antoi sen tulla ajatuksenaan lämmittää paleltunutta nuorta. Koiran läheisyys sai nuoren havahtumaan, ja hän tarttui koiraan. Hän sai kerrottua ohjaajalle, mitä lääkkeitä oli syönyt. Nuorta hoitanut lääkäri kertoi myöhemmin, että hänen selviytymisensä oli vain parista tunnista kiinni. Etsinnän päätteeksi koirapartio vielä kantoi nuoren pois hakkuulta.

Mitä tästä opimme?

– Myös maastoetsintäkoiran on tärkeää tottua työskentelemään häiriöisessä ympäristössä. Helikopterin aiheuttama meteli on todella kova. On tärkeää, että koira on itsenäinen ja rohkea.
– Koirapartio ja muut etsijät vaikuttavat toistensa työskentelyyn tahattomasti. Viereisellä alueella olevat ihmisetsijät voivat häiritä koirakkoa – tai koiranohjaajan ajatuksia. Siksi etsijöiden alueiden sijoittelua on tärkeää miettiä tarkasti. Helikopterin tuleminen etsintäalueen yläpuolelle taas sai ilman tiheällä hakkuuaukolla liikkumaan niin paljon, että aiemmin tuloksettomasti tehty etsintä onnistui tällä kertaa.
– Koiranohjaajan on tärkeää ymmärtää, miten oma koira työskentelee, jotta koiran reaktiot voi tunnistaa hankalissakin olosuhteissa. Joskus on hyvä, että koira pysyy kaukana etsittävästä, mutta tässä tapauksesta koirasta oli hyötyä tilanteen laukaisemiseksi. Koiran psykologinen merkitys voi olla etsittävälle merkittävä, joten tällaistakin tilannetta voi harjoitella.
– Luovaa ongelmanratkaisua tarvitaan etsinnöissä myös koiranohjaajalta. Puhelimen sijainti varmistui, kun ohjaaja keksi, miten voi koiran kovan haukkuäänen avulla selvittää, ovatko he lähettyvillä.

– Kun aloitimme Espyssä ryhmäkatselmuksen suunnittelun, huomasin, että Pelastuskoiraliitolla ei ole turvallisuussuunnitelman pohjaa ja ohjeistusta isompien tapahtumien järjestämiseen, Marjo Paavilainen kertoo. – Vaikka ryhmäkatselmus on tapahtumana liiton suurin, se on kuitenkin sen verran pieni tapahtuma, että lakivaatimuksia turvallisuussuunnitelmalle ei ole. Ehdotin toiminnanjohtaja Mika Soiniselle ryhmäkatselmuksen tapahtumaturvallisuuden arviointia ja turvallisuussuunnitelmapohjan tekemistä opinnäytetyönä yhdessä toisen opiskelijan kanssa.

Väsymys on suurin riskitekijä

Opinnäytetyön aineisto koottiin eri tavoin: kyselyllä, havainnoimalla vuoden 2023 ryhmäkatselmusta ja käymällä läpi tapahtumasta annettua palautetta. Yksi selkeästi esille noussut teema kaikissa vaiheissa oli väsymys, jota viime vuoden ryhmäkatselmuksen teema tuki hyvin: siellä vietettiin 12 tuntia maastossa tehden myös rastien väliset siirtymät jalkaisin.

Marjo Paavilainen pitää kestävyyden testaamista tärkeänä osana ryhmäkatselmusta, vaikka tosietsinnät harvoin ovat niin pitkiä.
– Ihmisen oman havainnoinnin kannalta on tärkeää oppia huomaamaan, mikä on järkevää ja kannattaako etsintää vielä jatkaa. Väsyneenä ajatus ei enää kulje eikä toiminta ole turvallista. Ryhmäkatselmus on hyvä mahdollisuus myös harjoitella rajan tunnistamista ja sen myöntämistä, että nyt on parempi lopettaa. Väsyneenä toimiminen ei ole etsinnässäkään etsittävän edun mukaista.

Ryhmäkatselmuksissa kestävyyttä on testattu usein myös perjantain ja lauantain välisenä yönä olleella etsintätehtävällä, jolloin lauantain tehtäväpäivään lähdetään vähillä yöunilla. Kestävyyden testaaminen fyysisellä väsyttämisellä tai toisaalta univajeella ovat vaikutuksiltaan erilaisia.
– Kun ryhmäkatselmus alkaa yötehtävällä, on ollut mahdollista levätä muutama tunti välissä. Yleensä myös lauantai on paremmin tauotettu ja kun siirtymät tehdään autolla, on mahdollista huilata välissä. Viime vuoden ryhmäkatselmuksessa kerättiin hurjia askelmääriä ja osallistujien oli oikeasti huolehdittava levosta ja tankkauksesta itse. Vain pari koirakkoa jätti tehtäviä välistä, vaikka moni huomasi väsymyksen jo vaikuttavan suorituskykyyn.

Väsymys on yksi päiväsaikaan tapahtuvien liikenneonnettomuuksien riskitekijä, ja väsymyksen vuoksi heikentynyt ajokyky nousikin yhtenä tekijänä esille opinnäytetyötä varten tehdyssä kyselyssä. Marjo Paavilaisen mukaan ryhmäkatselmuksen järjestäjän on tärkeää huolehtia mahdollisuudesta lepäämiseen kotimatkaa edeltävänä iltana ja yönä, eli tapahtuman virallisen ohjelman on loputtava riittävän ajoissa, jotta osallistujat voivat halutessaan mennä nukkumaan.

Apua turvallisuussuunnitelman laadintaan

Ryhmäkatselmuksen tapahtumaturvallisuuden kartoituksen lopputuloksena syntyi turvallisuussuunnitelmapohja. Turvallisuussuunnitelman laatimisen tueksi tehtiin myös havaintoluettelo, joka auttaa hahmottamaan tapahtuman järjestämisessä huomioitavia asioita turvallisuuden kannalta. Myös väsymys on yhtenä kohtana havaintoluettelossa, ja se ohjaa järjestäjää ottamaan huomioon taukojen pitämisen mahdollisuudet etsintätehtävien ulkopuolella.

Haastatteluhetkellä Espy ei ollut vielä nimennyt ryhmäkatselmuksensa turvallisuussuunnitelmalle laatijaa.

– Olisi ihan hyvä, että joku muu yhdistyksessämme testaisi opinnäytetyössä tuottamamme ohjeen ja pohjan, Marjo Paavilainen toteaa. – Se kertoisi, kuinka hyvin lopputulos on sovellettavissa.

Koiran turvallisuus on ohjaajalle omaa tärkeämpi

Marjo Paavilainen on harrastanut pelastuskoiratoimintaa pitkään ja osallistunut niin kokeiden kuin erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Valtaosa opinnäytetyöprosessissa esiin tulleista asioista oli tuttuja tai ne olisi ollut helppo nimetä kokemuksen pohjalta. Yksi asia herätti kuitenkin ihmetystä: Miksi ihmiset pitävät koiran turvavälineistöä omaansa tärkeämpänä?

– Koiralle puetaan tossut, mutta oma kypärä voidaan jättää laittamatta, Marjo Paavilainen miettii. – Turvallisuusajattelua olisi syytä ottaa enemmän osaksi arkipäiväistä harjoittelua. Meidän on tärkeää oppia tekemään riskihavainnointia ja tunnistaa mahdolliset riskit. Esimerkiksi rakennusetsintätreeneissä pitäisi aina ennen harjoittelua käydä katsomassa mahdolliset riskipaikat, jotta ne eivät tule yllätyksenä kesken treenien.

SPeKL turvallisuussuunnitelman pohja
Opinnäytetyö: Suomen Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmuksen tapahtumaturvallisuus

Martti Koponen on jo pitkään hoitanut liiton koekalenteria ja koetulosten ylläpitoa.
– Järjestelmän ansiosta järjestävä yhdistys voi myös muokata kokeensa tietoja itse, Martti Koponen kertoo. – Käsin tehtävän työn väheneminen vähentää toki myös virheiden mahdollisuuksia.

Kukin Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistys nimeää koejärjestelmää varten kaksi yhdistyskäyttäjää, jotka huolehtivat kokeiden ilmoittamisesta koekalenteriin. Kokeeseen voi ilmoittautua heti, kun se on hyväksytty kalenteriin, mutta yhdistyskäyttäjän on hyväksyttävä ilmoittautuminen eli varmistettava kokelaan koepaikka.
– Yhdistyskäyttäjälle näkyvä ilmoittautumisten lista on anonyymi eli kokelaan nimen näkee vasta, kun hänen koepaikkansa on vahvistettu, Mikko Koljander selittää. – Ilmoittautumisista käy kyllä ilmi koetaso, eli jos kokeessa voi suorittaa sekä perus- että loppukokeita, voidaan ilmoittautumisista poimia tietty määrä kumpaakin.

Kokelas saa automaattiset sähköpostiviestit onnistuneesta ilmoittautumisesta ja erillisen viestin vahvistetusta koepaikasta. Sen jälkeen kokeen järjestävän yhdistyksen yhdistyskäyttäjä voi lähettää kokelaille järjestelmän kautta yhteisiä viestejä esimerkiksi kokeen aikataulusta.

Ilmoittautuminen kokeisiin

Kokeisiin ilmoittautumista varten harrastaja tarvitsee käyttäjätunnuksen. Sen hankinta onnistuu rekisteröitymällä käyttäjäksi koejärjestelmän kautta. Järjestelmään on tuotu koekäynnit vuosilta 2020–2023, joten jos harrastaja on käynyt pelastuskoirakokeissa tänä aikana, hänen tietonsa yhdistetään käyttäjätunnukseen rekisteröitymisen jälkeen. Kokeeseen ilmoittautuminen tehdään aina kirjautuneena.
– Koepaikan saamisesta tulee ilmoitus sähköpostitse sitten, kun kokeen järjestävä yhdistys on hyväksynyt ilmoittautumisen koeosuuteen, Mikko Koljander tähdentää. – Pelkkä ilmoittautuminen ei siis tarkoita koepaikkaa, vaan erillinen vahvistusviesti pitää aina odottaa.

Jotta kokeeseen voi ilmoittautua, tulee kokelaan syöttää järjestelmään myös koiran tiedot. Viimeisen neljän vuoden ajanjaksolta myös koirien tiedot on tuotu järjestelmään, ja ne yhdistetään ohjaajan tietoihin noin vuorokauden kuluessa rekisteröitymisestä, mutta uudet koirat jokainen lisää järjestelmään itse. Koiran tiedot lisätään järjestelmään vain kerran, ja sen jälkeen koiran kanssa voi ilmoittautua kokeisiin.

Kokelas voi ilmoittautua järjestelmässä useampaan saman lajin kokeeseen samanaikaisesti, esimerkiksi kolmen eri yhdistyksen järjestämään haku peruskokeeseen. Kun kokelaan ilmoittautuminen jonkin yhdistyksen järjestämään kokeeseen vahvistetaan, raukeavat muut kaksi ilmoittautumista. Kokelaalla voi siis olla ainoastaan yksi koepaikka yhdestä koelajista samalla koiralla. Eri koirien kanssa voi olla yhtä aikaa koepaikat samastakin lajista.

Arviointilomake sähköiseksi

Koetulosten ilmoittautuminen tehdään jatkossa mahdollisimman reaaliaikaisesti kokeessa järjestelmän kautta. Tulosten lähettämiseen tarvitaan verkkoyhteys, joten sen olisi hyvä toimia koepaikalla.
– Testaaja täyttää kokelaan arviointilomakkeen koejärjestelmän kautta. Kun arviointilomake tallennetaan, koetulos tallentuu järjestelmään ja arviointilomake lähtee kokelaalla sähköpostitse, Martti Koponen selittää. – Yhdistyksen ei siis tarvitse enää toimittaa tuloksia erikseen liittoon.

Ongelmatilanteissa aiemmin käytössä ollutta tulostettavaa arviointilomaketta voidaan edelleen käyttää palautteen antamiseen kokelaalle. Koepöytäkirjaa ei voi kuitenkaan enää toimittaa erikseen, vaan testaajan on tässä tapauksessa täytettävä arviointilomakkeet uudelleen järjestelmään tulosten tallentamista varten.

Keskeisimmät toimintatapojen muutokset:

• Paperilomakkeita ei tarvitse täyttää tai lähettää. Kokeeseen ilmoittaudutaan järjestelmän kautta ja arviointilomake täytetään siellä. Kokeista ei tehdä koontipöytäkirjoja.

• Koe tulee koekalenteriin heti, kun yhdistys on lisännyt sen järjestelmään. Liiton edustaja ei enää erikseen hyväksy kokeita kalenteriin.

• Kokeeseen voi ilmoittautua heti, kun koe on lisätty koekalenteriin. Kokelaalla voi olla vain yksi koepaikka kerrallaan kustakin koemuodosta samalla koiralla.

• Yhdistykset eivät enää voi järjestää etusija-kokeita omalle jäsenistölleen.

Näitä ja muita uuden järjestelmän toimintoja tarkastellaan koekauden 2024 aikana, jonka jälkeen voidaan tehdä muutoksia.

Kysymykset ja lisätiedot koejärjestelmästä: kokeet@pelastuskoiraliitto.fi

”Kiitos koeportaalin tekemisestä! Näyttää todella hyvältä uudistukselta ja vähentää paperien kanssa takkuamista koepaikalla. Luonnollisesti pieniä viilauksia joudutaan varmasti tekemään, kun käytön myötä tulee asioita vastaan, mutta näinhän se aina menee.” -SPeKL koetestaaja

”Pelastuskoiraliiton koeportaali projekti oli mukavaa vaihtelua tyypilliseen Odoo-käyttöönottoon verrattuna. Hyvä esimerkki siitä, miten hyvin Odoo taipuu erilaisiin prosesseihin eikä rajoitu pelkästään perinteisiin toimintohin, jotka tyypillisesti liitetään toiminnanohjausjärjestelmiin. Työskentely Pelastuskoiraliiton projektitiimin kanssa sujui erinomaisesti, erityiskiitos Mikolle, joka hoiti projektipäällikön roolia asiakkaan päässä mallikkaasti. Parasta projektin aikana oli päästä katsomaan koetilannetta paikan päällä ja uskon, että Odoo tulee helpottamaan koetulosten kirjaamista sekä uusien koetapahtumien julkaisua merkittävästi!” – Elmeri Niemelä, SprintIT

Harjoituksessa kouluttivat vesistöetsinnän näytönvastaanottajat Reija Stenbäck ja Stina Törnblom. Koulutusviikonlopussa olivat mukana meripelastusaluksen päällikkö Mikael Bäckman ja kansimies Jessica Silfver. He pitivät harjoituksia hyödyllisinä mahdollisuuksina nähdä toimintaa silloin, kun koira tulee mukaan alukselle.
– Viikonloppu antoi paljon lisäymmärrystä koiran käyttäytymistä, Mikael Bäckman kertoo. – Loppua kohden huomasin itsekin useammin, milloin koira oli saanut hajun.
– On tärkeää, että miehistöllä on tietoa siitä, miten vesistöetsintä toteutetaan koirakon näkökulmasta, Jessica Silfver toteaa. – Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että koiranohjaaja tuntee toimintaperiaatteet meripelastuksella. Sekä aluksella että sinne nousussa ja rantautumisessa on oltava yhteiset, selkeät pelisäännöt.

Taitojen harjoittelua maissa

Viikonlopun vaativat olosuhteet eli myrskylukemissa olevat tuulet konkretisoivat toimintaympäristön riskitekijöiden kartoituksen. Lauantaina olosuhteet johtivat ohjelman muutokseen ja harjoittelijat pysyttelivät maissa harjoittelemassa mm. veneeseen menoa ja sieltä poistumista laiturissa. Osallistujat kertoivatkin saaneensa paljon ajatuksia maastossa tehtävään harjoitteluun. Montaa asiaa voidaan harjoitella maissa ennen kuin kannattaa ottaa vene mukaan harjoitukseen. Maissa harjoiteltavaksi sopii vaikkapa hajun työstäminen veneen tavoin liikkuvasta alustasta, esimerkiksi polkupyörän peräkärrystä käsin.

– Aion harjoitella ja jäljitellä maastosta käsin etsintää, missä opin lukemaan ja tulkitsemaan entistä paremmin koirani reaktioita ja eleitä tilanteissa, missä koirallani on ilmasta tuleva haju maalimiehestä, ja tilanteissa, jossa se viedään hajuvanasta pois, kuvailee Jenna Korhonen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat) harjoittelua. – Harjoituksessa jäljitellään veneen liikkeitä vesillä ja opitaan tulkitsemaan koiran reaktioita sekä elekieltä silloin, kun sillä on haju maalimiehestä ja toisaalta kun hajua ei ole.

Vaikka olosuhteet eivät olisi myrskyisät, on turvallisuuden huomioiminen vesistöetsinnässä erittäin tärkeää. Toimintatapoja pitää harkita ja suunnitella ennalta. Se edellyttää sujuvaa yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.
– Turvallisuussyitä on tärkeää, että koira on hyvin hallittavissa, mutta pystyy kuitenkin työskentelemään itsenäisesti, Jenna Korhonen jatkaa. – Maissakin voi harjoitella hallittua etenemistä ja maalihenkilön luokse lähtemistä vasta luvan jälkeen.

Koiran reaktioiden ymmärtäminen on keskeistä

Veneestä käsin etsintää tekevä koira ei voi turvallisuuden takia lähteä seuraamaan hajuvanaa itsenäisesti. Kouluttajat korostavat, että ohjaajan on tärkeää ymmärtää koiransa elekieltä: tunnista ensin käyttäytymisestä jotakin sellaista, mitä koira jo tekee, ja ala vahvistaa tätä. Vahvistamista tarvitaan kummassakin tapauksessa: sekä silloin, kun koira on hajulla että ennen kaikkea silloin, kun koira ei ole hajulla.

– Koirani on aika vähäeleinen ja sitä on hankala lukea veneessä. On siis vahvistettava paljon reaktiokäyttäytymistä hajuun, pohtii Lena Eriksson (RasPeko/Ekenäs sjöreddare).
– Koiranlukutaitoa voi soveltaa jokaisessa etsintäympäristössä, huomauttaa Tiina Salminen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat). – Se taito kyllä korostui ja myös kehittyi viikonlopun aikana.
Anna-Stina Wahlström (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) mietti reaktioharjoituksia laajemmin osana pelastuskoiran koulutusta:
– Esimerkiksi avoimilla pelloilla tai tieväylillä voi tehdä harjoituksia, joissa oppii lukemaan koiran käyttäytymistä sen ollessa hajulla tai poistuessa hajukentästä. Tästä olisi hyötyä myös maastossa työskentelyyn.

Tiukemmin hallittu työskentely asettaa lisävaatimuksia myös koiran motivaatiolle. Pelastuskoiran on muistettava haju, vaikka hajuvanasta jouduttaisiin poistumaan esimerkiksi rantautumispaikan etsinnän takia. Tällöin koiran on lähdettävä paikantamaan hajuvanaa uudestaan muistikuvan perusteella päästessään pois veneestä.

Uudessa tilanteessa koirastakin oppii uutta

Erilainen toimintaympäristö pakottaa miettimään omaa toimintaa, mutta se antaa myös uusia näkökulmia omaan koiraan. Tusse Sjöblom (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) totesi koiransa osaavan käyttää ilmavainua paremmin, kuin hän oli ajatellut.
– Mielikuvani koiran taidoista olikin pessimistisempi kuin todellisuus!        

– Tikun kokemukset veneilystä ja vesistöetsinnästä ovat vähäiset, joten oli tärkeä tieto saada selville, että koiran toimintakyky on hyvä myös vesillä, sanoo Tiina Salminen. – Siirtymät onnistuivat liu’ussa, miehistö moikattiin häntä heiluen ja opin tulkitsemaan koiran eleitä etsinnän aikana.

Myös Jenna Korhoselle ja hänen koiralleen vesistöetsintä oli melko uutta.
– Huomasin, että koirani itsevarmuus veneestä käsin toimimiseen kasvoi koulutuksen aikana eikä se menettänyt toimintakykyään missään vaiheessa. Oli positiivista huomata, miten hienosti koirani kykeni veneessä rauhassa olemaan siirtymäväleillä kovassakin vauhdissa sekä kuinka se pystyi käskyn saatuaan alkaa työstämään aktiivisesti ilmasta tulevaa ihmisen hajua.

– Koiran tietynlainen kärsimättömyys voi olla suurempi haitta vesistöetsinnässä kuin maastossa, missä koira voi toimia melko vapaasti ja tehdä työnsä itsenäisesti, pohtii Anna-Stina Wahlstöm. – Toivottavasti kärsimättömyys kuitenkin muuttuu vielä korkeammaksi motivaatioksi etsiä, myös maastossa. Koulutus herätti paljon ajatuksia siitä, millaisia vahvuuksia ja heikkouksia koiralla on ja miten voisimme päästä parhaaseen tulokseen työskentelyssä niin maissa kuin merellä.

Kouluttajalle viikonloppu jäsensi vesistöetsintään koulutettavan koirakon koulutuspolkua.
– Tämän lajin pohjat tehdään maastossa, ja vasta sitten työskentely yhdistetään veneestä etsimiseen, Reija Stenbäck (Espoon pelatuskoirat/Espoon meripelastajat) muistuttaa. – Lisäksi opin tällaisen koulutustapahtuman järjestelyistä paljon! Esimerkiksi sää eli tuulen suunta ja voimakkuus voi kaataa koko suunnitelmat käytännön harjoituksille. Kun toimitaan merellä, niin vähintäänkin joka ilmansuunnan mukaan on oltava oma suunnitelmansa. Myös logistiikkasuunnitelmat ovat hyvin tärkeitä – kuka kulkee ja millä kulkee mihinkin, jotta harjoitus etenee sujuvasti.

Vähän vaivannäköä ja kekseliäisyyttä

Vesistöetsinnässä korostuu yhteistyö oman meripelastusseuran jäsenyhdistyksen miehistön kanssa. Reija Stenbäck toivoo harjoittelun saavan jatkumoa ja koiranohjaajien löytävän meripelastuksesta uuden harrastuksen koiran kanssa harjoittelun rinnalle.

–  Jos tähtäimessä on jossakin vaiheessa vesistöetsinnän näyttökoe, suosittelen liittymään jo varhaisessa vaiheessa oman alueen meri- tai järvipelastusyhdistykseen, sanoo Tiina Salminen. – Näin pääset kouluttamaan itseäsi alusta alkaen turvalliseen tapaan toimia ja liikkua vesillä, sekä saat luotua kontakteja ja tutustut alueen toimijoihin.

– Oli todella hyödyllistä saada tuntumaa siihen, miten yhteistyö miehistön kanssa etsinnässä toimii, sanoo Lena Eriksson. – Harjoittelun jatkuvuuden kannalta tarvitaan käyttöön myös pieni vene, jotta koirakot voivat harjoitella useammin.

Tiina Salmisen mukaan vesistöetsinnän harjoittelun alkuun pääsee pienellä vaivalla ja kekseliäisyydellä. Kun taidot karttuvat, on oman meri- tai järvipelastusyhdistyksen apu korvaamaton koirakon etenemiselle.
– Alkuvaiheen harjoittelut koiran kanssa onnistuvat hyvin omilla veneillä, esim. kumivene, kanootti tai soutu- tai moottorivene. Harjoittelu olisi hyvä suunnitella niin, että nopeita onnistumisia saadaan alkuun paljon ja ohjaaja oppii lukemaan koirastaan, milloin koira on hajulla ja milloin mennään hajulta pois. Tämän rinnalla voi käydä harjoittelemassa yhdistyksen veneillä veneeseen siirtymistä, veneessä oloa ja sieltä poistumista veneiden ollessa laiturissa kiinni.

– Aluksella työskentelyssä tärkeässä roolissa on aina kommunikointi etukäteen koiraohjaajan ja aluksen miehistön välillä sekä keskinäinen ymmärrys toisen osapuolen tekemisestä, tiivistää Mikael Bäckman. – Vain ja ainoastaan silloin saadaan yksi toimiva yksikkö.

Uskallan väittää, että jokainen pelastuskoiraharrastaja on samaa mieltä siitä, että valmiit hälykoirat tehdään yhdessä. Koiranohjaaja on toki vastuussa suunnittelusta, kouluttamisesta ja kilometrien kartuttamisesta, mutta hyväksytyn VIRTA-tuloksen saamisen taustalla on lukematon määrä tunteja, jolloin joku treenikaveri on omalla toiminnallaan vaikuttanut siihen, miten koira jatkossa käyttäytyy eli miten koulutus etenee.

Suomen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksissä on yhdistysten itsensä valitsemat koulutusvastaavat, ja yksi liiton koulutuskoordinaatioryhmän tämän vuoden tehtävistä oli käydä koulutusvastaavien kanssa alueelliset etätapaamiset, jotka toteutettiin elo-syyskuun aikana. Neljässä keskustelutilaisuudessa oli mukana 24 koulutusvastaavaa eli hieman yli puolet liiton 41 koulutusvastaavasta. Keskustelujen runko pysyi samana: ensin katsaus ajankohtaisiin asioihin, minkä jälkeen koulutusvastaavat kertoivat omien yhdistystensä keinoista tukea virtaan tähtääviä koirakoita sekä mitä koulutusvastaavan toimenkuvaan missäkin yhdistyksessä kuuluu.

On hyvä muistaa, että liiton jäsenyhdistysten kenttä on hyvin monipuolinen. Treeniolosuhteet ja -maastot, välimatkat, yhdistysten koko ja moni muu tekijä vaikuttaa siihen, millaista arkea yhdistys elää. Oli kuitenkin jopa hieman yllättävää kuulla, miten samankaltaisia ratkaisuja yhdistyksissä on kehitetty koulutuspolkua tukemaan. Keskusteluista tehtiin yhteenveto, joka on lähetetty yhdistysten koulutusvastaaville. Onkin täysin suotavaa poimia yhteenvedosta toimintatapoja kokeiltavaksi ja keskusteltavaksi sekä herätellä tai aloittaa uusia yhteistyökuvioita muiden yhdistysten kesken.

Keskustelua, tasoryhmiä ja kokonaisvaltaista harjoittelua

Suunnitelmallisuus ja avoimuus nousi esiin kaikkien alueiden keskustelussa. Vaihtelua oli siinä, kuinka usein treenisuunnitelmista tai kausitavoitteista keskusteltiin, mutta yleisimmät olivat kerran tai kahdesti vuodessa. Tällöin käytiin läpi joko esimerkiksi pienryhmän, oman mentorin tai koulutustoimikunnan kanssa koirakon nykytilannetta ja seuraavia treenattavia osa-alueita sekä luotiin treenisuunnitelmaa tulevalle jaksolle. Treeneissä korostui myös ohjaajan toiminnan ja osaamisen painottaminen sekä henkinen jaksaminen niin etsintöjen, harjoittelun kuin kokeiden suhteen.

Mikäli yhdistyksen koko ja treenaajien lukumäärä sen mahdollistavat, on monessa yhdistyksessä tehty viikoittaisia pienryhmiä tason tai treenien teemojen mukaan. Viikkotreeneissä painottuu myös koirakon oma vastuu harjoittelustaan, vaikka apua ja neuvoja saa koulutusohjaajilta ja kokeneemmilta koiranohjaajilta. Viranomaistarkastukseen tähtääville koirakoille oli monessa yhdistyksessä perustettu oma treeniryhmänsä, jossa harjoittelussa painottuvat ohjaajan toiminta, pitkät etsinnät, erilaisten etsintäskenaarioiden harjoittelu sekä pienemmät täsmätreenit. 

Pitkien etsintöjen treenejä järjestettiin lähes kaikkien mukana olleiden koulutusvastaavien edustamista yhdistyksistä. Näissäkin suunnitelmallisuus oli mukana: pitkä etsintä ei tarkoita vain ajan kuluttamista maastossa, vaan harjoitusten tulee olla vaihtelevia, sisällöltään monipuolisia ja todellisia etsintöjä tukevia. Pitkien etsintöjen yhteydessä ohjaaja saa harjoitusta etsintätaktiikasta ja koiran käytöstä, niin sanotusti kerryttää kilometrejä ennen viranomaistarkastusta. Lähes kaikkien mukana olleiden yhdistysten toimintaan kuuluvat myös harjoitus- tai esivirrat, joiden koirakkokohtainen suoritettava määrä vaihteli yhdestä kolmeen. Vasta hyväksytyn harjoitusvirran jälkeen koirakko voi hakea hälytysryhmän puoltoa viranomaistarkastukseen. 

Koulutusvastaavien keskusteluissa korostui pyrkimys siihen, että viranomaistarkastukseen hakeutuva koirakko olisi jo valmis etsintöihin, ei kokeisiin. Koska viranomaistarkastuksen järjestäminen on aina iso urakka, tavoite ja toive on, että koirakon taidot ovat sillä tasolla, että VIRTA on mahdollista suorittaa hyväksytysti. Tämä pyritään varmentamaan pitkillä etsinnöillä ja harjoitusvirroilla. Taitoja kartutetaan ja ylläpidetään viikkotreenien lisäksi myös esimerkiksi kerran kuussa järjestettävillä hälykoira- tai hälyryhmätreeneillä, joihin osallistumisoikeus hieman vaihteli yhdistysten kesken.

Koulutusvastaavien vastuu ja oikeudet

Yhdistyksissä on nimetyt koulutusvastaavat, joiden toimenkuvat vaihtelivat tai hakivat vielä muotoaan. Koska Pelastuskoiraliiton toiminnan keskiössä on pelastuskoirien ja niiden ohjaajien kouluttaminen ja osaamisen varmentaminen hälytyksissä käytettäväksi, on käytännön koulutus yhdistyksissä toiminnan ytimessä. Koulutusvastaavien tehtäviin eri yhdistyksissä kuuluvat muun muassa erilaisten harjoitusten, leirien ja lisäkoulutusten organisoiminen ja koordinointi, pienryhmäkausien palaverien, koulutusohjaajien palaverien sekä tavoitekeskustelujen järjestäminen, koetarpeiden selvittäminen sekä viranomaistarkastukseen tähtäävien koirakoiden tilanteen koordinoiminen.

Järjestäessään yhdistyksen koulutuksia on koulutusvastaava myös tilanteessa, jossa voi kehittää ja viedä eteenpäin yhdistyksen koulutuskulttuuria. Toimiviksi havaittuja tapoja ei kannata hylätä, mutta uusia käytänteitä voi tuoda yhdistyksen toimintaan, mikäli kehitettävää löytyy – ja me tiedämme, että pelastuskoirakko ei ole koskaan valmis, vaan kehitettävää löytyy aina.