Pelastuskoiran kouluttaminen on harvoin täysin suoraviivainen polku. Vaikka jokaisen harjoituksen suunnittelisi huolellisesti, saattaa tapahtua jotakin yllättävää. Nuoren koiran kanssa kohtaa usein uusia tilanteita, eikä ohjaaja voi mitenkään tietää, miten koira reagoi erilaisiin asioihin.

Kiihtymys ei ole aina innokkuutta

Päivi ja Noki ovat työskennelleet koiran kiihtymisen ja kuumumisen vaihtamiseksi pysähtymiseen ja nollaamiseen. Koirat ilmentävät epävarmuuttaan eri tavoin, ja Päivi huomasikin pian, että Noki saattaa osoittaa kiihtymisellä paitsi innostusta myös epävarmuutta.

– Vuoden ikäistä koiraa ei voi mitenkään tuntea niin hyvin kuin aiempia koiria, Päivi huomauttaa. – Pitää opetella lukemaan ja tulkitsemaan juuri tätä koiraa.

– Paras lääke epävarmuuteen on opetella tehtävät niin hyvin, että epävarmuudesta pääsee eroon, Päivi sanoo. – Harjoituksessa voi aina mennä taaksepäin ja paloitella sen pienemmäksi. Älä vaikeuta tehtävää ennen kuin koira on valmis!

Rentous on iloisen tekemisen edellytys

Gabi on käyttänyt aikaa löytääkseen Vinnan kanssa rentoa leikkiä muuallakin kuin omalla pihalla. Itsevarmuuden ja rentouden kasvatus on ollut heille tärkeä projekti.

– Esimerkiksi tokokurssilla lelun esiin ottaminen sai aikaan rauhoittelevia signaaleja, Gabi miettii. – Vaikutti siltä, että Vinna osoitti passivoitumalla jännitystä muita koiria kohtaan.

– Minun tärkein tavoitteeni on saada tekeminen iloiseksi. Ensin tunne, sitten tekniikka!

Gabi pohti Vinnan ilmaisun valintaa haukun ja rullan välillä. Tämä koira ei ole luontainen haukkuja, mutta ei myöskään juuri kanna tavaroita. He päätyivät lopulta aloittamaan haukkuilmaisun harjoittelun. Leikkimisessä näkynyt epävarmuus tuntui tulevan mukaan myös ilmaisuun.

– Haukutus lelulla onnistui, mutta ei koira ei muuttunut rennoksi, Gabi sanoo. – Se koki siis jotakin painetta.

Ilmaisu oli hetken tauolla, mutta haukku lähti etenemään uudelleen, kun Vinna kerran haukahti treeninamien pilkkomisen yhteydessä ja Gabi tyytyväisenä vahvisti koiraa tästä joitakin kertoja. Ruokapurkki siirtyi pihalle ja vähitellen eri maalihenkilöiden polvelle. Palkkiota vaihtamalla rentous ilmaisuun löytyi. Leikkimiseen maalihenkilöiden kanssa palataan ehkä myöhemmin.

Älä pidä kiirettä!

Päivin ja Gabin kokemusten mukaan isoimmat ongelmat koulutuksessa liittyvät nimenomaan ilmaisuun. Se ei ole yllättävää, onhan ilmaisu haku- ja rauniotyöskentelyssä se asia, joka ihmisen pitää koiralle erikseen kouluttaa. Päivi ja Gabi muistuttavat, että ilmaisun siirtämisellä maastoon ei ole kiire. Usein ohjaajan huomio siirtyy tässä kohdin ilmaisun tekniseen suoritukseen ja ilo löydöstä kärsii.

Kokeneet espyläiset huomauttavat, että etenkin haukkuilmaisun hyväksi pystyy tekemään paljon itse. Kaikkein tärkeintä on se, että koira menee maalihenkilön luokse rennosti ja haukkuu vaativasti. Ensin tunne, sitten tekniikka – heikkoa motivaatiota ei pysty paikkaamaan millään.

Tampereen Seudun Etsintäkoirissa toimivalla Jenni Kujalalla on jo kolmas koira kasvamassa hälykoiraksi. Oiva, joka jäi eläkkeelle toimittuaan 10-vuotiaaksi saakka hälytysryhmässä, on espanjanvesikoira eli tutusti perro. Samoin olivat Oivan edeltäjä Elmo sekä tehtävään kotona kasvava Oivan pentu Ansa. Oiva ja pentunsa Ansa on valittu sekä rotu- että yksilötasolla sillä ajatuksella, että koirien kanssa lähdetään kouluttautumaan kohti Pelastuskoiraliiton hälykoiratehtäviä. Myös Oivan isä ja mummu ovat olleet yhdistyksen hälytyskoiria, joten tehtävän voi sanoa kulkevan heillä verissä.

Oiva hyväksyttiin hälytyskoiraksi 4-vuotiaana, ennen kahden lajin vaatimusta ja viranomaistarkastuksen käyttöönottoa. Koska Tampereen Seudun Etsintäkoirat ry:ssä on sääntönä, että kakkoskoiran saa ottaa treeneihin mukaan siinä vaiheessa, kun jo treeneissä oleva koira hyväksytään hälykoiraksi, aloitti Oiva treeniuransa vesikoiraporukan treeneissä edeltäjänsä Elmon treenatessa ensimmäisen koiran paikalla. Jenni kuvailee Oivaa ihmisavoimeksi perroksi, joka ei ole vierastanut ketään. Sen kanssa aloitettiin harjoitukset makkararingillä tämän piirteen vahvistamiseksi ja jotta saatiin vahvistettua positiivista suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Aikaisessa vaiheessa Jenni alkoi tehdä Oivan kanssa partiointia, jolloin se sai metsästä bongaamiltaan ihmisiltä herkkuja. Ihmisten luo hakeutumista ei tarvinnutkaan juuri opettaa, vaan enemmänkin kasvattaa ohjaajan merkitystä eli sitä, että Oiva muistaa ohjaajansakin olevan metsässä mukana. Vieraasta ihmisestä hajun saadessaan Oiva lähteekin vauhdilla hajunlähdettä etsimään.

– Oiva on sellainen perus putkiaivoinen perrouros, Jenni kuvailee.

Vaikka Oiva onkin ihmisavoin, valikoitui sille ilmaisuksi rulla. Syinä olivat muun muassa epäilys siitä, että haukku ei ehkä rodunomaisista piirteitten takia olisi riittävä käytettäväksi etsinnöissä, ja toisaalta Oivalla oli pienestä pitäen voimakas taipumus kantamiseen. Lisäksi Jenni kokee rullan olevan sekä koiralle että etsittävälle miellyttävämpi ilmaisutapa, joten sen valinta tuntui luontevalta. Rullailmaisun kouluttamisen Jenni aloitti Oivan omaehtoisen tarjoamisen kautta. Ensimmäiset harjoitukset toteutettiin kotona niin, että lattialle oli levitetty tavaroita ja kun koira näytti kiinnostuvan niistä, oli namit valmiina taskussa palkkausta ja kehuja varten.

Muiden tavaroiden kantamisesta Jenni siirtyi pikkuhiljaa rullien käyttöön. Ensin sisällä niin, että koira sai etsiä rullan ja tuoda ohjaajalle. Sisältä treeni siirrettiin ulos lenkkeilyn yhteyteen. Oiva odotti paikkamakuussa Jennin heittäessä rullan noudettavaksi, ja tämän toiminnan ollessa vahva otettiin treeneihin mukaan toinen henkilö, jonka luota Oiva sai alkaa rullaa noutamaan. Harjoituksiin lisättiin ulkona erilaisia häiriöitä, mitä nyt keksittiinkään ilman, että yhdistettiin rullanoutoa vielä varsinaisiin treeneihin. Tämä sen vuoksi, ettei rullanouto alkaisi kärsiä treenien aiheuttaman innostuksen vuoksi. Kun lenkkien yhteydessä Oiva nouti sujuvasti rullan kyykyssä olevan henkilön luota Jennin palkatessa koiran itse, ryhdyttiin ilmaisua siirtämään treeneihin. Oivalle otettiin melko pian myös kiintorulla mukaan kaulaan roikkumaan, vaikka harjoittelussa käytettiin edelleen irtorullia. Tämä tehtiin siksi, että koira oppisi siihen, ettei rullaan tarvitse kiinnittää huomiota, vaikka se juostessa kaulassa heiluukin. Irtorullista siirryttiin kiintorullan käyttöön lopulta maalihenkilön tekemän pienen avustavan käsiliikkeen avulla.

– Kaikilla koirillani olen pyrkinyt vaihtelemaan palkkausta mahdollisimman paljon, vaikka ilmaisu onkin ns. valmis, eli suora palkka vs ilmaisu ykkösnamilla vs ilmaisu ilman ykkösnamia. Tämä siksi, että ainakin vesikoirilla on voimakas taipumus alkaa ennustaa tulevaa ja oikoa opitussa ketjussa eli mikäli hajun loppuun tarkastaminen ja maalihenkilön luona käyminen ei koskaan johtaisi palkkaukseen alkaisivat koirat varmasti ilmaista jossain kohtaa pelkkää hajua. Homma pysyy mielenkiintoisena, kun joskus palkka tulee ”vain” löytämisestä, Jenni kertoo.

Jälkiharjoittelu opettaa paljon lisää

Vaikka hälykoiraksi nousuun ei vaadittu jälkikoetta, on Oivan kanssa treenattu myös jäljestystä. Vesikoirilla jäljestys on vahva ominaisuus, ja Jenni kokee sen olleenkin oppimista edesauttava tekijä. Oivan kanssa jäljestysvarmuutta koulutettiin alusta alkaen sijoittamalla jäljelle esine sekä namipurkki. Esineelle jääminen ehdollistettiin niin vahvaksi käytökseksi, että vaikka namipurkki poistuu, Oiva pysähtyy esineelle. Esinemotivaatiota on myös tehostettu tekemällä siihen keskittyviä treenejä, esimerkiksi 200 metrin suoralla jäljellä 10 esinettä vaihdellen yhdessä namipurkin kanssa ja ilman, jolloin toistot tukevat ilmaisun vahvistumista. Koiriensa kanssa Jenni on huomannut palkkauksen suhteen eron siinä, tuleeko palkka purkista vai ohjaajan kädestä. Jos palkan saa kädestä, koira ei vaikuta välttämättä kokevan yhtä suurta onnistumista, kuin ohjaajan taskusta kaivetusta purkista saadun palkan kanssa. Tällaisilla pieneltä tuntuvilla huomioilla voi olla suuri oppimista nopeuttava tai hidastava merkitys, joten niihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Jälkitreeneissä harjoitusten tasoa on vaikeutettu pikkuhiljaa. Välillä on lisätty jäljelle ikää, välillä pidennetty matkaa. On tehty erilaisten häiriöiden ylityksiä ja mutkia. Alusta alkaen on ollut tiedossa, että Oivan suvussa esiintyy riistaviettiä. Sen pois kitkemiseen onkin kiinnitetty pennusta alkaen huomiota ja palkattu koiraa lähellä pysymisestä. Jäljestyksessä suunnitelmallinen koulutus on varmistanut sen, että koira ei vaihda ihmisjäljeltä riistalle. Tätä on myös testattu niin, että kun treeneissä on nähty hirvi ja laitettu sitten maalihenkilö samalle suunnalle, on Oiva valinnut maalin ja sieltä saatavan palkan.

Muutaman ensimmäisen vuoden tuntui, että Oiva pyrkii korvaamaan puuttuvat taidot vauhdilla, jäljestäen kovaa ja epätarkasti. Esineet kyllä löytyivät ja jäljistä selvittiin, mutta koiraa oli vaikea lukea eikä malttia meinannut löytyä. Koiran perusolemus oli kiireinen eikä kävelyaskeleita juuri otettu.

– Eräissä treeneissä paloi hihat ja päästin liinasta irti. Oivan vauhti tyssäsi siihen ja koira alkoi jäljestää askel askeleelta, Jenni kertoo käänteentekevästä tapauksesta.

Tärkeintä on motivaatio

Oivan hälykoiranuran alkupäässä oli etsintä, joka on jäänyt erityisesti Jennin mieleen.

– Ajankohta oli kuuma ja oltuamme tehtävällä jo useamman tunnin ajan Oiva nosti kuononsa, hävisi hetkeksi näköpiiristä, mutta ilmestyi sitten rullan kanssa mäen takaa ja johdatti meidät kadonneen luo.

Valitettavasti kadonnut oli ollut menehtyneenä jo jonkin aikaa, mutta Jenni sai varmistuksen siitä, että Oiva toimii kuten se on opetettu, vaikka tapahtuisi jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Oiva toimi hälykoirana kuusi vuotta. Oiva treenaa edelleen säännöllisesti useamman kerran viikossa ja pitkästä urasta huolimatta tai sen vuoksi se tekee työtään joka ikinen kerta yhtä innolla. Keväällä eräässä treenissä, oman vuoronsa jo mentyä, vapaana ollut Oiva oli rynnännyt maalihenkilölle ja koska varusteet oli jo riisuttu, oli se kaivanut maasta tilalle keppiä, jota käyttää ilmaisuun. Motivaatio etsiä ja löytää on korkealla. Jenni toteaakin, että aloittaa koulutuksen heti alusta alkaen tosietsintöihin, ei kokeisiin. Hänellä on koiriensa kanssa tähtäimenä hälytysryhmä ja etsinnät ja treenit suunnitellaan tukemaan tätä tavoitetta.

Draco oli Tiian ensimmäinen oma koira, jonka kanssa hypättiin heti syvään päähän niin rodun kuin lajivalinnankin suhteen. Dracon tullessa Tiialle vuonna 2006 hän ei tiennyt koiraharrastamisesta mitään muuta kuin sen, että kaikennäköistä on tarjolla. Tiia kuitenkin halusi päästä tekemään jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä ja päätyi Tampereen Seudun Etsintäkoirien sivuille tutkimaan pelastuskoiraharrastusta. Yhteydenotto johti siihen, että he aloittivat Dracon kanssa TSEssä vuonna 2007 Dracon ollessa noin vuoden. Hyvin nopeasti Tiia totesi, että pelastuskoiralajit sopivat koirakolle. He saivat molemmat harrastuksesta paljon irti ja kehittyivät nopeasti, mutta ensimmäisiä kokeita kohti mentäessä Tiia huomasi, että sekä ohjaajan että koiran kokemattomuus alkoivat näkyä toiminnassa.

Dracon ilmaisuksi oli valikoitunut kertova ilmaisu, jossa se käy maalihenkilön luona, haukahtaa siellä ja palaa ohjaajan luo ja haukahtaa myös tälle, jonka jälkeen johdattaa ohjaajan kadonneen luo. Jossain vaiheessa Draco oli saanut itse alkaa päättää, haukahtaako se maalihenkilön luona vai ei ja todennäköisesti tämän ja monen muun tekijän summana se lakkasi lopulta ilmaisemasta kokonaan. Ilmaisun rakentaminen varmaksi oli jäänyt jalkoihin kiireessä suorittaa kokeita; tässä vaiheessa vuonna 2008 oli tehty peruskokeen päiväkoe ja haettu kolme hylkäystä peruskokeen pimeäkokeesta. Koekäynnit laitettiin tauolle ja palattiin treenaamaan perusjuttuja sekä vaihdettiin rullailmaisuun. Haasteena oli saada Draco tuomaan Tiialle asioita, sillä kyseinen käytös ei ollut sille ominaista. Rullailmaisu saatiin kuitenkin hyvälle mallille, mutta sitten Draco alkoi omatoimisesti tarjota rullan ohessa kertovaa ilmaisua.

Uudella kierroksella kokeet suoritettiin ongelmitta, paitsi että Draco ei ilmaissut rullalla vaan palasi alkuperäiseen kertovaan ilmaisuun haukahtaen kerran maalihenkilöllä ja kerran ohjaajalla. Peruskokeissa Dracolla oli rulla kaulassa, kahden ilmaisun optiolla; koira voisi halutessaan ilmaista rullalla tai kertovana. Ensimmäisenä opittu kertova ilmaisu oli kuitenkin sen mielestä miellyttävin vaihtoehto käytettäväksi ja loppukokeisiin lähdettiinkin sitten ilman rullaa. Aikalisä oli tehnyt muutenkin hyvää ja koira sai lisää varmuutta sekä ohjaajan luotto koiran toimintaan vahvistui. Dracolla oli korkea motivaatio löytämiseen, se oli valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven ja työstämään tehtävät loppuun. Tiia ja Draco suorittivat perus- ja loppukokeiden päivä- ja pimeäosuudet 2012 nousten hälytyskoirakoksi. Koska tuolloin oli yhteisiä kilometrejä takana jo useammalta vuodelta, oli yhteistyö ja koirakon keskinäinen luottamus jo siinä pisteessä, että Tiia tiesi voivansa luottaa Dracon toimintaan tilanteessa kuin tilanteessa eikä etsintöihin lähteminen jännittänyt sen osalta, että toimiiko koira.

Draco ehti olla hälytysryhmässä kolmisen vuotta ennen kuolemaansa, mutta osallistui tuona aikana kymmeniin etsintöihin. Lyhyen mutta tiiviin hälytysuransa aikana Draco teki kaksi löytöä, joista ensimmäisen heti ensimmäisessä etsinnässään. Puurrettuaan monta vuotta ennen hälykoirakoksi nousua löydöt olivat upea saavutus, vaikka jokainen etsintä, johon koirakko Dracon hälyuran aikana osallistui, oli työpanokseltaan yhtä merkittävä. Töihin lähdettäessä Draco oli varma työpari, jos jotain oli löydettävissä niin se löydettiin. Draco oppi erottamaan, oltiinko menossa pieniin viikkotreeneihin, isompaan hälyharjoitukseen vai tosietsintään ja se sopeutti työskentelyvauhtinsa sen mukaan jaksaakseen olettamansa työskentelyajan. Draco oli vielä pari kuukautta ennen kuolemaansa etsinnässä mukana, ennen kuin yllättäen ärhäköitynyt syöpä vei voiton. Tiian mukana jälkikoemaastoja tarkastamassa ollut Draco putosi kallionkoloon niin syvälle, että tarvittiin palokunta auttamaan koira pois pinteestä. Todennäköisesti tipahtamisen myötä apua odottaessa jumissa oleminen aktivoi syöpäkasvaimen ja koiran vointi paheni yllättäen. 9,5-vuotiaana Draco siirtyi jatkamaan etsintöjä ehtymättömien palkkojen pariin.

Aloittaessaan vuonna 2007 Dracon kanssa ei koiran mielentilaan tai treenaamisen yksityiskohtiin kiinnitetty juurikaan huomiota eikä hallittavuus, ainakaan maaston ulkopuolelta, ollut niin suuressa osassa. Nykyään nämä ovat enemmän mukana treenaamisen suunnittelussa samalla, kun myös kahden lajin vaatimuksen myötä jäljestäminen on noussut treenattavaksi asiaksi. Tarkempi tekeminen tuottaa tarkempia ja varmempia koirakoita, mutta saattaa myös osaltaan hidastaa koirakoiden siirtymistä hälytysryhmään. Toisaalta Tiia muistuttaa, että hätiköimällä useimmiten vain siirretään ongelmia eteenpäin, joten asioiden ja haasteiden tarkempi tarkastelu on pitkällä tähtäimellä kannattavaa. Lisäksi on muistettava, että kokeissa vaaditaan koirakon taidoilta vähemmän kuin virta-tarkastuksessa ja hälytyskoirakkona toimiminen vaatii paljon enemmän kuin vaadittavien kokeiden suorittamiseen riittävät taidot. Samalla, kun ymmärrettävästi halutaan nopeuttaa koirakoiden etenemistä hälytysvalmiuteen on tärkeää muistaa koirakohtainen oppimistahti niin rotujen sisällä kuin välillä. On hienoa, että pelastuskoirapuolella on mahdollista treenata monipuolisessa porukassa ja että hälytysryhmistä löytyy vaihtelua molempiin suuntiin.

Maalihenkilön rooli on tärkeä

Haukkumalla ilmaisevan koiran koulutuksessa maalihenkilön rooli on todella tärkeä. Etenkin alkukoulutuksessa maalihenkilön on osattava palkita koira oikeaan aikaan – siis silloin, kun se haukahtaa – sekä arvioitava sitä, kuinka monta kertaa koira pystyy haukkumaan tai kuinka pitkään sitä kannattaa haukuttaa.

Kun siirrytään piiloon, maalihenkilön tehtävä on välittää koiranohjaajalle koulutuksen kannalta tärkeää tietoa esimerkiksi siitä, aloittaako koira ilmaisun viivyttelemättä tai miten se käyttäytyy maalihenkilön luona. Koira on hyvä opettaa alusta asti haukkumaan sopivan etäisyyden päässä maalihenkilöstä. Tätä voidaan opettaa palkitsemalla koira aina käsivarrenmitan päähän tai käyttämällä sopivan etäisyyden päässä maalihenkilöstä olevaa alustaa, jonka päälle koira pysähtyy haukkumaan. Näin vältetään se, että koira pyrkii kiinni maalihenkilöön ja innostuksissaan vahingoittaa tätä. Etsittävän mielestä lähikontaktiin tuleva koira voi olla pelottava.

Ilman maalihenkilöiltä tulevaa tietoa ohjaaja ei voi suunnitella sellaisia harjoituksia, jotka kehittäisivät koiran ilmaisua. Osaavankin koiran kanssa on hyvä harjoitella säännöllisesti myös avoimilla paikoilla, joilla ohjaaja voi itse havainnoida koiran toimintaa maalihenkilön luona.

Ensin nopea aloitus

Haukkumalla ilmaiseva koira ei poistu ohjaajan luo löydön tehtyään vaan jää maalihenkilön luo, joten sen on tunnettava olonsa itsevarmaksi hyvin monenlaisten maalihenkilöiden kanssa. On tärkeää, että koiran koko uran ajan se harjoittelee säännöllisesti myös vieraiden ihmisten ilmaisua. Ilmaisukoulutuksen alkuvaiheessa maalihenkilövalikoiman laajentamisella ei kuitenkaan ole kiire, vaan tärkeintä on ensin saada koiralle varmuus tehtävään. Koira voi tuntea painetta ihmiselle haukkumisesta etenkin, jos haukkuminen on aiemmin ollut ei-toivottavaa. Siksi ensimmäiseksi on keskityttävä siihen, että koira aloittaa haukkumisen nopeasti eli tietää, mitä siltä odotetaan.

Haukkumalla ilmaisevan koiran harjoittelusta keskeistä on yleistäminen eli ärsykekuvan laajentaminen: se, että koira tulkitsee mahdollisimman monenlaiset ihmiset ilmaistavaksi kohteiksi. Yleistämistä voi lähestyä eri ihmisten kanssa harjoittelun lisäksi siitä näkökulmasta, että yksi ihminen voi käyttäytyä eri tavoin. Koska haukkumalla ilmaisevan koiran ilmaisuharjoitteluun tarvitaan vain yksi ihminen – maalihenkilö –, pystyy eri tavoin toimivien ihmisten haukkumista harjoittelemaan koiran kanssa helposti siten, että maalihenkilönä on ohjaaja itse tai esimerkiksi perheenjäsen.

Mitä koiran pitää osata?

Kuten kaikkeen harjoitteluun myös haukkuilmaisuun on hyvä päättää tavoite, johon harjoitus keskittyy. Se voi olla esimerkiksi jokin seuraavista:

Ilmaisun pituus: Mieti, kuinka pitkään koiran tulee jaksaa haukkua etsinnässä. Haukun kestoa voi harjoitella helposti itsekseen. Harjoituksen voi rakentaa esimerkiksi siten, että joka toinen kerta koira saa palkkion heti aloitettuaan haukkumisen (1–2 haukahduksen jälkeen) ja joka toinen kerta sen tulee haukkua aina vähän pidempään (esimerkiksi 4, 8, 12 ja 16 kertaa). Se, kuinka nopeasti kestoa voi kasvattaa, riippuu täysin koirasta. Kestoa harjoitellessa on tärkeää palkita koira säännöllisesti pelkästään aloituksesta, jotta haukun aloittaminen säilyy nopeana ja varmana.

Erilaiset asennot: Ilman harjoittelua koira ei välttämättä osaa ilmaista erilaisissa asennoissa olevia ihmisiä. Haukkumisen harjoittelu aloitetaan usein siten, että ihminen on kyykyssä tai istuen. Sen lisäksi ihminen voi ainakin seistä ja maata kyljellään, selällään tai vatsallaan. Joskus kasvot voivat olla puuta tai maata vasten. Joillekin koirille muutokset ovat yhdentekeviä, toisille isoja, ja siksi helpointa on kokeilemisen sijaan opettaa eri asentoja järjestelmällisesti muutamilla harjoituksilla. Samalla voi kiinnittää huomiota siihen, missä asennossa koira ottaa vähiten painetta ihmisestä. Toiselle istuva on vaikea, koska ihmisen kasvot ovat lähellä, ja toisen mielestä seisova on vähän jännittävä. Kun koira harjoittelee uusien maalihenkilöiden ilmaisua, kannattaa aluksi käyttää sellaista asentoa, joka on koiralle helpoin haukuttava.

Peitetyt henkilöt: Kun ihminen peitetään, näköhavaintoon perustuva vihje ihmishahmosta katoaa kokonaan. Jollekin koiralle se, että havainnon varmistaa silmillä voi olla ratkaiseva tekijä ilmaisun tekemiseen. Maalihenkilön peittäminen kannattaa tehdä vaiheittain siten, että aluksi peitettynä ovat vain jalat ja kerta kerralta peitettä nostetaan ylemmäs. Vaikein vaihe on tavallisesti peitteen vetäminen pään tai kasvojen yli. Myös eri asennoissa olevat peitetyt kannattaa harjoitella erikseen – etenkin seisova, jonka päällä on peite voi olla koiran mielestä jännittävä.

Kun aloitetaan uuden asian harjoittelu, esimerkiksi treenataan ensimmäistä kertaa kokonaan peitettyä maalihenkilöä, on tärkeintä keskittyä siihen, että koira päättää aloittaa ilmaisun. Uutta asiaa harjoitellessa ilmaisun keston voi siis aluksi unohtaa ja palkita siitä, että koira tekee nopeasti päätöksen siitä, että tämänkin ihmisen voi ilmaista. Kun koira aloittaa ilmaisun varmasti uudenlaisenkin maalihenkilön kanssa, ei ilmaisun keston pidentäminen yleensä tuota vaikeuksia – jos sitä on harjoiteltu ennalta erikseen koiralle tutuissa tilanteissa. Lopulta kun koiralla on riittävästi kokemusta erilaisten maalihenkilöiden ilmaisusta, se alkaa pitää kaikenlaisia ihmisiä ilmaistavina riippumatta siitä, onko koira kohdannut vastaavaa aiemmin vai ei.

Tarkkaile itsevarmuutta

Koirat ovat erilaisia sen suhteen, haukkuvatko ne paremmin ohjaajalle, tutuille vai vieraille ihmisille. Erot haukun laadussa kertovat siitä, että koira kokee tilanteet eri tavoin eikä ole niissä yhtä itsevarma. Jos koira siis kokee tutulle ihmiselle haukkumisen epämiellyttävänä, kannattaa sitä harjoitella, vaikka sen ei koskaan harjoitus-, koe- tai tositilanteessa tarvitsisikaan ilmaista ohjaajaansa. Harjoittelu joka tapauksessa vahvistaa koiran itsevarmuutta erilaisissa ilmaisutilanteissa.