Pelastusopisto on jo useamman vuoden ajan järjestänyt Kuopiossa vuosittain pelastuskoiraohjaajille suunnatun varautumisen peruskurssin. Kurssille voivat hakea sekä Suomen Pelastuskoiraliiton että Suomen Palveluskoiraliiton alaisten yhdistysten koirakot. Paikalliset aluepelastuslaitokset asettavat hakijat puoltojärjestykseen. Useimmilta alueilta mukaan pääsee vain yksi tai korkeintaan kaksi osallistujaa.

Kurssiin kuului tänä vuonna kaksi ennakkoon suoritettavaa verkkokurssia sekä 5 päivää kestävä lähiopetusjakso Pelastusopistolla.

Päivä 1: ryhmäytyminen ja varusteet

Kurssilla toimittiin 4-5 hengen ryhmissä. Ryhmät valitsivat itselleen ryhmänjohtajan, vararyhmänjohtajan ja ensiapuvastaavan. Lisäksi joka päivälle tarvittiin autonkuljettaja, joka vastasi ryhmän käyttöön annetusta pakettiauto-koirakärry-ajoneuvoyhdistelmästä. Rooleja oli suositeltavaa viikon aikana vaihdella, kuitenkin niin että yhdellä henkilöllä sai olla kerrallaan vain yksi tehtävä ja kaikkien tuli olla selvillä kuka toimii missäkin tehtävässä. Aluksi tämä tuntui oudolta, mutta viikon aikana sisäistimme, että esimerkiksi autonkuljettaja ei pysty ajon aikana hoitamaan ryhmänjohtajan tehtäviä, tai että ryhmänjohtajalla on ensiaputilanteessa muita tehtäviä kuin potilaan hoitaminen. Selkeä kaikkien tiedossa oleva roolijako helpottaa kommunikointia, tehtävän aloittamista ja ylipäätään omassa tehtävässä toimimista.

Pakettiauto-peräkärry-yhdistelmän ajaminen ja etenkin peruuttaminen oli monelle kurssin jännittävin asia. Lähtökohtaisesti kaikki ajokortilliset ajavat kurssin aikana ryhmän autoa ja jos ei osaa, niin sitten opeteltiin. Opettelu toki tapahtui omalla ajalla iltaisin. Mutta niin vaan meidänkin ryhmässä kaikki oppivat ja selvisivät omasta ajovuorostaan.

Päivä 2: Tiedustelu

Toisena päivänä opeteltiin riskien arvioimista ja tiedustelua. Tiedustelua harjoiteltiin mm. koputtelemalla ja huutamalla tiedusteltavaan rakennukseen. Tarkoituksena molemmissa on aktivoida mahdollisia uhreja ja priorisoida mahdollisia etsintä- ja pelastuskohteita. Harjoituksissa pääsimme kokeilemaan sekä tiedustelijan että uhrin roolia. Yllättävää oli miten hyvin koputuksen ääni kantautuu rakenteita pitkin rakennuksen eri osiin. Myös tiedustelijoiden puhe saattaa kantautua sisälle, joten kannattaa miettiä mitä puhuu ja miltä se uhrista voi tuntua.

Toisen päivän viralliseen ohjelmaan ei kuulunut harjoituksia koirien kanssa, mutta illalla oli mahdollisuus osallistua vapaaehtoisiin harjoituksiin raunioalueella tai rakennuksessa. Iltaharjoitusten aiheen sai jokainen suunnitella itse.

Päivä 3: Etsintä ja raportointi

Kolmantena päivänä pääsimme varsinaisiin etsintätoimiin koirien kanssa. Kummasti koirien mukaan ottaminen sotki ajatukset ja jokaiselta ryhmältä unohtui jokin aiemmin opituista asioista. Yksi näistä kantapään kautta opituista asioista oli kulunvalvonta: ryhmällä pitää aina olla kulunvalvoja, joka kirjaa kaikki sortuma-alueelle tai rakennukseen menijät ja ulostulijat. Kulunvalvojalla pitää olla koko ajan tarkka tieto siitä ketkä ovat sisällä vaara-alueella. Kulunvalvojan tehtävä on niin tärkeä, että siihen pitää olla erillinen henkilö nimettynä eikä hän pysty samaan aikaan hoitamaan mitään muita tehtäviä.

Myös kolmannen päivän iltana oli mahdollisuus vapaaehtoisiin iltatreeneihin koirien kanssa.

Päivä 4: Soveltava harjoitus

Neljäs päivä kokosi yhteen kaikki aiempina päivinä opitut asiat: toimimme koko päivän ryhmissä osana isoa harjoituskokonaisuutta. Lisäksi uutena elementtinä tulivat mukaan Virven käyttö ja tehtäviin liittyvien lomakkeiden täyttäminen. Ryhmät saivat erilaisia tehtäviä, jotka ne suorittivat sopivia menetelmiä käyttäen. Aamupäivällä tiedusteltiin kohteita. Tiedustelun tarkoituksena oli kartoittaa mahdollisia etsittäviä kohteita, joissa iltapäivällä tehtiin etsintää mm. koirien ja kameran avulla. Näissä tehtävissä koirilta vaadittiin jo enemmän kokemusta. Osan tehtävistä ryhmät suorittivat yksin, osassa kaksi tai kolme ryhmää toimi yhdessä.

Soveltava harjoitus toi konkreettisesti esille miten mitäkin aiemmin viikolla opeteltua asiaa hyödynnetään käytännössä. Yllättävä havainto oli, että koirien mukaan ottaminen vähensi ihmisten huomiokykyä – niin koiran ohjaajan kuin hänen parinsakin. Esimerkiksi kun ryhmänjohtaja kysyi rakennuksen kiertämisen jälkeen montako ovea siinä oli, koiranohjaaja osasi kyllä kertoa millä ovella koira oli ollut kiinnostunut, mutta ei sitä montako ovea kaikkiaan oli.

Soveltavassa harjoituksessa – kuten oikealla tehtävälläkin – on välillä pitkiä taukoja. Ne käytetään itsensä ja koiransa huoltoon ja lepoon. Haastavaa siitä tekee se että koko ajan pitää olla lähtövalmiudessa. Kun tehtävä tulee, sinne lähdetään ripeästi aikaa hukkaamatta, mutta kuitenkin järki mukana ja turvallisuus huomioiden.

Päivä 5: Purku, ajoneuvojen huolto ja varusteiden palautus

Viimeisenä päivänä palasimme Pelastusopistolle, jossa pesimme autot ja palautimme varusteet. Harjoitusalueella vietettyjen päivien jälkeen tuntui oudolta kävellä opiston käytäviä siviilivaatteissa. Viimeisen päivän ohjelmaan kuului myös soveltavan harjoituksen purku. Oli mielenkiintoista kuulla eri ryhmien kokemuksia ja oppeja. Lopuksi ohjelmassa oli vielä palautteiden antaminen ja tietenkin todistusten jako. Loppukoetta kurssissa ei ollut – kaikki osallistuneet saivat todistuksen.

Kenen kannattaa hakea kurssille?

Kurssista hyötyy eniten, jos on jo jonkin verran osaamista sortumatyöskentelystä ja rauniopelastamisesta. Lähiopetusjakson päivät ovat pitkiä ja uutta asiaa tulee paljon. Vaikka kurssi on suunnattu pelastuskoiraharrastajille, ovat koirat kurssilla sivuroolissa. Koirat joutuvat odottamaan suurimman osan päivistä, joko 6 koiran koirakärryssä tai kennelissä, jossa on pitkät rivit koppeja. Odottaessa koirat eivät saa haukkua tai ulvoa – se paitsi häiritsee muita ihmisiä, myös stressaa muita koiria ja haukkujaa itseään. Onkin hyvä opettaa koiraa lepäämään mitä erilaisemmissa paikoissa – lepohetkestä tulee ottaa kaikki irti, jotta koira on sen jälkeen valmis seuraaviin tehtäviin.

Kurssille tulevien koirien pitää myös pystyä olemaan ja työskentelemään toisten koirien läheisyydessä. Majoitus kurssilla oli huoneistohotellissa 2 hengen huoneissa. Asumisjärjestelyjä helpottaa, jos koira tulee toimeen toisten koirien kanssa. Harjoituksissa koirat työskentelevät vierekkäisillä alueilla, joten niiden tulee olla ohjaajan hallinnassa, jotta eivät karkaa häiritsemään toisten työskentelyä tai vaaranna omaa turvallisuuttaan. Koiralla tulee myös olla sen verran raunio- ja rakennusetsintäkokemusta että se osaa kiipeillä sortumakasoilla, liikkua erilaisilla alustoilla ja pimeissä tiloissa. Liian kokemattomalle koiralle tehtävät voivat olla turhan vaativia ja aiheuttaa turhautumista niin koiralle kuin ohjaajalle.

Harjoituksessa kouluttivat vesistöetsinnän näytönvastaanottajat Reija Stenbäck ja Stina Törnblom. Koulutusviikonlopussa olivat mukana meripelastusaluksen päällikkö Mikael Bäckman ja kansimies Jessica Silfver. He pitivät harjoituksia hyödyllisinä mahdollisuuksina nähdä toimintaa silloin, kun koira tulee mukaan alukselle.
– Viikonloppu antoi paljon lisäymmärrystä koiran käyttäytymistä, Mikael Bäckman kertoo. – Loppua kohden huomasin itsekin useammin, milloin koira oli saanut hajun.
– On tärkeää, että miehistöllä on tietoa siitä, miten vesistöetsintä toteutetaan koirakon näkökulmasta, Jessica Silfver toteaa. – Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että koiranohjaaja tuntee toimintaperiaatteet meripelastuksella. Sekä aluksella että sinne nousussa ja rantautumisessa on oltava yhteiset, selkeät pelisäännöt.

Taitojen harjoittelua maissa

Viikonlopun vaativat olosuhteet eli myrskylukemissa olevat tuulet konkretisoivat toimintaympäristön riskitekijöiden kartoituksen. Lauantaina olosuhteet johtivat ohjelman muutokseen ja harjoittelijat pysyttelivät maissa harjoittelemassa mm. veneeseen menoa ja sieltä poistumista laiturissa. Osallistujat kertoivatkin saaneensa paljon ajatuksia maastossa tehtävään harjoitteluun. Montaa asiaa voidaan harjoitella maissa ennen kuin kannattaa ottaa vene mukaan harjoitukseen. Maissa harjoiteltavaksi sopii vaikkapa hajun työstäminen veneen tavoin liikkuvasta alustasta, esimerkiksi polkupyörän peräkärrystä käsin.

– Aion harjoitella ja jäljitellä maastosta käsin etsintää, missä opin lukemaan ja tulkitsemaan entistä paremmin koirani reaktioita ja eleitä tilanteissa, missä koirallani on ilmasta tuleva haju maalimiehestä, ja tilanteissa, jossa se viedään hajuvanasta pois, kuvailee Jenna Korhonen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat) harjoittelua. – Harjoituksessa jäljitellään veneen liikkeitä vesillä ja opitaan tulkitsemaan koiran reaktioita sekä elekieltä silloin, kun sillä on haju maalimiehestä ja toisaalta kun hajua ei ole.

Vaikka olosuhteet eivät olisi myrskyisät, on turvallisuuden huomioiminen vesistöetsinnässä erittäin tärkeää. Toimintatapoja pitää harkita ja suunnitella ennalta. Se edellyttää sujuvaa yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.
– Turvallisuussyitä on tärkeää, että koira on hyvin hallittavissa, mutta pystyy kuitenkin työskentelemään itsenäisesti, Jenna Korhonen jatkaa. – Maissakin voi harjoitella hallittua etenemistä ja maalihenkilön luokse lähtemistä vasta luvan jälkeen.

Koiran reaktioiden ymmärtäminen on keskeistä

Veneestä käsin etsintää tekevä koira ei voi turvallisuuden takia lähteä seuraamaan hajuvanaa itsenäisesti. Kouluttajat korostavat, että ohjaajan on tärkeää ymmärtää koiransa elekieltä: tunnista ensin käyttäytymisestä jotakin sellaista, mitä koira jo tekee, ja ala vahvistaa tätä. Vahvistamista tarvitaan kummassakin tapauksessa: sekä silloin, kun koira on hajulla että ennen kaikkea silloin, kun koira ei ole hajulla.

– Koirani on aika vähäeleinen ja sitä on hankala lukea veneessä. On siis vahvistettava paljon reaktiokäyttäytymistä hajuun, pohtii Lena Eriksson (RasPeko/Ekenäs sjöreddare).
– Koiranlukutaitoa voi soveltaa jokaisessa etsintäympäristössä, huomauttaa Tiina Salminen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat). – Se taito kyllä korostui ja myös kehittyi viikonlopun aikana.
Anna-Stina Wahlström (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) mietti reaktioharjoituksia laajemmin osana pelastuskoiran koulutusta:
– Esimerkiksi avoimilla pelloilla tai tieväylillä voi tehdä harjoituksia, joissa oppii lukemaan koiran käyttäytymistä sen ollessa hajulla tai poistuessa hajukentästä. Tästä olisi hyötyä myös maastossa työskentelyyn.

Tiukemmin hallittu työskentely asettaa lisävaatimuksia myös koiran motivaatiolle. Pelastuskoiran on muistettava haju, vaikka hajuvanasta jouduttaisiin poistumaan esimerkiksi rantautumispaikan etsinnän takia. Tällöin koiran on lähdettävä paikantamaan hajuvanaa uudestaan muistikuvan perusteella päästessään pois veneestä.

Uudessa tilanteessa koirastakin oppii uutta

Erilainen toimintaympäristö pakottaa miettimään omaa toimintaa, mutta se antaa myös uusia näkökulmia omaan koiraan. Tusse Sjöblom (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) totesi koiransa osaavan käyttää ilmavainua paremmin, kuin hän oli ajatellut.
– Mielikuvani koiran taidoista olikin pessimistisempi kuin todellisuus!        

– Tikun kokemukset veneilystä ja vesistöetsinnästä ovat vähäiset, joten oli tärkeä tieto saada selville, että koiran toimintakyky on hyvä myös vesillä, sanoo Tiina Salminen. – Siirtymät onnistuivat liu’ussa, miehistö moikattiin häntä heiluen ja opin tulkitsemaan koiran eleitä etsinnän aikana.

Myös Jenna Korhoselle ja hänen koiralleen vesistöetsintä oli melko uutta.
– Huomasin, että koirani itsevarmuus veneestä käsin toimimiseen kasvoi koulutuksen aikana eikä se menettänyt toimintakykyään missään vaiheessa. Oli positiivista huomata, miten hienosti koirani kykeni veneessä rauhassa olemaan siirtymäväleillä kovassakin vauhdissa sekä kuinka se pystyi käskyn saatuaan alkaa työstämään aktiivisesti ilmasta tulevaa ihmisen hajua.

– Koiran tietynlainen kärsimättömyys voi olla suurempi haitta vesistöetsinnässä kuin maastossa, missä koira voi toimia melko vapaasti ja tehdä työnsä itsenäisesti, pohtii Anna-Stina Wahlstöm. – Toivottavasti kärsimättömyys kuitenkin muuttuu vielä korkeammaksi motivaatioksi etsiä, myös maastossa. Koulutus herätti paljon ajatuksia siitä, millaisia vahvuuksia ja heikkouksia koiralla on ja miten voisimme päästä parhaaseen tulokseen työskentelyssä niin maissa kuin merellä.

Kouluttajalle viikonloppu jäsensi vesistöetsintään koulutettavan koirakon koulutuspolkua.
– Tämän lajin pohjat tehdään maastossa, ja vasta sitten työskentely yhdistetään veneestä etsimiseen, Reija Stenbäck (Espoon pelatuskoirat/Espoon meripelastajat) muistuttaa. – Lisäksi opin tällaisen koulutustapahtuman järjestelyistä paljon! Esimerkiksi sää eli tuulen suunta ja voimakkuus voi kaataa koko suunnitelmat käytännön harjoituksille. Kun toimitaan merellä, niin vähintäänkin joka ilmansuunnan mukaan on oltava oma suunnitelmansa. Myös logistiikkasuunnitelmat ovat hyvin tärkeitä – kuka kulkee ja millä kulkee mihinkin, jotta harjoitus etenee sujuvasti.

Vähän vaivannäköä ja kekseliäisyyttä

Vesistöetsinnässä korostuu yhteistyö oman meripelastusseuran jäsenyhdistyksen miehistön kanssa. Reija Stenbäck toivoo harjoittelun saavan jatkumoa ja koiranohjaajien löytävän meripelastuksesta uuden harrastuksen koiran kanssa harjoittelun rinnalle.

–  Jos tähtäimessä on jossakin vaiheessa vesistöetsinnän näyttökoe, suosittelen liittymään jo varhaisessa vaiheessa oman alueen meri- tai järvipelastusyhdistykseen, sanoo Tiina Salminen. – Näin pääset kouluttamaan itseäsi alusta alkaen turvalliseen tapaan toimia ja liikkua vesillä, sekä saat luotua kontakteja ja tutustut alueen toimijoihin.

– Oli todella hyödyllistä saada tuntumaa siihen, miten yhteistyö miehistön kanssa etsinnässä toimii, sanoo Lena Eriksson. – Harjoittelun jatkuvuuden kannalta tarvitaan käyttöön myös pieni vene, jotta koirakot voivat harjoitella useammin.

Tiina Salmisen mukaan vesistöetsinnän harjoittelun alkuun pääsee pienellä vaivalla ja kekseliäisyydellä. Kun taidot karttuvat, on oman meri- tai järvipelastusyhdistyksen apu korvaamaton koirakon etenemiselle.
– Alkuvaiheen harjoittelut koiran kanssa onnistuvat hyvin omilla veneillä, esim. kumivene, kanootti tai soutu- tai moottorivene. Harjoittelu olisi hyvä suunnitella niin, että nopeita onnistumisia saadaan alkuun paljon ja ohjaaja oppii lukemaan koirastaan, milloin koira on hajulla ja milloin mennään hajulta pois. Tämän rinnalla voi käydä harjoittelemassa yhdistyksen veneillä veneeseen siirtymistä, veneessä oloa ja sieltä poistumista veneiden ollessa laiturissa kiinni.

– Aluksella työskentelyssä tärkeässä roolissa on aina kommunikointi etukäteen koiraohjaajan ja aluksen miehistön välillä sekä keskinäinen ymmärrys toisen osapuolen tekemisestä, tiivistää Mikael Bäckman. – Vain ja ainoastaan silloin saadaan yksi toimiva yksikkö.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalueella Porissa järjestettiin toista kertaa Hämeen Pelastusliiton järjestöjen yhteisharjoitus, jossa olivat mukana palokuntanuoret ja Hämeen alueen pelastuskoirayhdistysten koirakoita. Hämeen Pelastusliiton koulutuspäällikkö Aleksei Kyrölä on ollut mukana harjoituksessa ja sen järjestelyissä kumpanakin vuotena.
– Ensimmäinen harjoitus sai niin hyvää palautetta, että päätimme jatkaa harjoitusten järjestämistä. Suunnittelimme tämän vuoden harjoituksen viimevuotisen palautteen avulla.

Harjoituksen päätarkoitus on Hämeen alueen järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan tukeminen.
– Tarkoituksemme oli tehdä harjoituksesta sellainen, jota ei voi järjestää omalla takapihalla tai tutuissa ympyröissämme, vaan hyödynsimme Pelastusharjoitusalueen toimintoja.

Palokuntanuorten harjoitus oli lauantaina. Oman koulutuksensa lisäksi heidän oli mahdollista tutustua pelastuskoiratoimintaan. Pelastuskoirakot olivat paikalla koko viikonlopun. Koirakoita oli yhteensä 26, ja Hämeen Pelastusliiton yhdistysten lisäksi mukana oli koirakoita myös Vaasan ja Kouvolan alueilta.

Peruskoulutuksessa kolme teemaa

Pelastuskoirakot oli jaettu ryhmiin taustan mukaan. Harjoitteluun kuului mm. suojavarusteiden kuten tossujen käytön harjoittelua sekä nostovaljaiden käyttöä kalliokuilussa. Kullakin koulutuspisteellä kouluttaja antoi palautetta toiminnan kehittämiseksi, ja tehtävän jälkeen käytiin purkukeskustelu.

Harjoituksessa ensimmäistä kertaa mukana oleville järjestettiin perusharjoittelua. Se koostui kolmesta teemasta, joista kaksi liittyi koiran käyttöön. Rakennusetsintää ja siihen liittyvää etsintätaktiikkaa olivat kouluttamassa Anne Perko ja Tarja Sirola. Raunioetsinnän ryhmässä keskityttiin työturvallisuuteen, koiran käyttöön ja syviin piiloihin, ja näiden aiheiden pariin koirakoita johdattivat Kirsi Liikanen ja Tomi Alho.

Peruskoulutuksen kolmas teema liittyi teknisten apuvälineiden käyttöön. Osallistujat tutustuivat mm. lämpökameraan ja monikaasumittareihin. Lisäksi tärkeä aihe oli turvahenkilötoiminta ja vaaranpaikkojen tunnistaminen, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä pelastustoimen tehtävissä työskennellessä. Näiden teemojen kouluttamisesta vastasi Hämeen Pelastusliiton koulutuspäällikkö Aleksei Kyrölä.
– Erityisesti turvahenkilötoiminnassa näkyi yhteistyön ja kommunikaation harjoittelun puute, hän pohtii.

Syventävää harjoittelua

Viime vuonna ensimmäiseen harjoitukseen osallistuneille järjestettiin tänä vuonna syventävää täydennyskoulutusta. Siihen kuului kaksi koiran käyttöön liittyvää teemaa. Syventävän koulutuksen tavoitteena oli antaa koirakoille eväitä jatkoharjoitteluun.

Rakennusetsintäkoulutuksesta vastasivat Majka Borgström ja Tiia Tiainen. Heidän koulutuksessaan keskeisiä teemoja olivat koiranohjaajan oma turvallisuus, hajun käyttäytyminen rakennuksissa sekä vähähajuisten piilojen harjoittelu. Rastilla harjoiteltiin koirankäyttötaktiikoita rakennuksissa ja sortumilla, ryhmänjohtajan taktiikoita sekä erilaisia turvalliseen liikkumiseen rakennuksessa liittyviä aiheita.

Toisena koiran käytön teemana oli taajamaetsintä. Siinä harjoittelun alla olivat etsintätaktiikka, koiran käyttö taajamassa sekä taajamatyöskentelyssä tarpeellinen varustus. Koulutusta pitivät Susanna Kujala ja John Wedde.

Lähtökohtana yhdistysten tarpeet

Harjoituksen järjestelytyöryhmä koostui Hämeen Pelastusliiton yhdistysten jäsenistä. Aleksei Kyrölän mukaan tällainen työryhmä oli lähes välttämätön, jotta harjoituksesta saadaan tarvetta vastaava.
– Yhdistyksissä tiedetään parhaiten, millaista harjoitusta tarvitaan ja mitä ei voida harjoitella omissa säännöllisissä treeneissä. Työryhmä oli keskeinen sisällön suunnittelun kannalta. Harjoituksen kouluttajat tarkensivat suunnitelmaa kutakin rastia varten.

Kyrölällä on myös evästystä muille vastaavan harjoituksen suunnittelijoille:
– Järjestäkää nollatreeni! Sekä koirakoille, jotta lähtötaso on tiedossa, mutta myös itse tehtäville kouluttajien omilla koirilla. Siten nähdään, onko tehtävä toimiva ja toteutettavissa suunnitellussa ajassa.

Kun hälytyksessä koirapartio lähtee etsintään, on koiran mukana ohjaajan lisäksi kartturi. Koiranohjaajan tehtävä käy pääpiirteissään ilmi jo tittelistä, mutta mitä tekee kartturi? Kartturoi, siis suunnistaa? Välillä puhutaan suunnistajasta, toisinaan peesarista. Kysyin kartturikoulutuksia pitäneiltä Minna Löfmanilta, Susanna Kujalalta ja Elina Liekolta, riittääkö suunnistuskoulutus kartturina toimimiseksi.

– Suunnistaminen on vain yksi kartturin taidoista, Minna aloittaa ja Susanna jatkaa: – Kartturointi ei ole suoraviivaista suunnistamista paikasta A paikkaan B. Se on kartalla pysymistä vaihtelevissa ja toisinaan vaativissa olosuhteissa samalla, kun on oltava valmis myös moneen muuhun asiaan.
Elina täydentää vielä:
– Kurssilla käydään läpi asioita, joita kartturi tarvitsee toimiakseen koirapartion jäsenenä eikä pelkkänä suunnistajana. Suunnistustehtäviäkin tehdään kurssilla enemmän siitä lähtökohdasta, että siitä on apua koirapartiossa eikä vaan rastien etsimisessä.

Kartturointiin ei siis riitä, että kykenee siirtymään maastossa pisteestä toiseen, eikä kartturi voi vain kulkea koiranohjaajan perässä. Jotta koiranohjaaja saa keskittyä täysin koiraansa, tulee kartturin pitää partion muut langat käsissään. Suunnistamisen osalta tärkeää on, että koiranohjaaja ja kartturi ovat molemmat selvillä siitä, mikä koiranohjaajan etsintäsuunnitelma on ja miten koiranohjaaja toivoo kartturin toimivan: joku haluaa kartturin kulkevan koiranohjaajan lähellä, joku toinen taas kartturin pysyvän suoralla linjalla. Kartturi merkitsee etsinnän aikana löydetyt esineet, jäljet ja muut oleelliset asiat karttaan valvoessaan, että etsintäsuunnitelma toteutuu ja alue tulee katetuksi.

Pelastuskoiraliiton koulutusmateriaaleista osa on julkisesti kaikkien saatavilla. Näin on esimerkiksi kartturikoulutuksen osalta. Kartturikurssin käyminen järjestetysti on kuitenkin suositeltavaa, sillä yhdessä syntyy yleensä hyvää keskustelua ja kokemusten jakaminen kartuttaa sekin tietopankkia. Maastossa kulkemista oppii vain maastossa kulkemalla, maastoa oppii lukemaan lukemalla maastoa maastossa. Kun näitä vielä tehdään yhdessä, kukin saa kerättyä huomioita siihen omaan pankkiin vielä enemmän. Kysyin kouluttajakolmikolta, millaisia sovelluksia kurssin järjestämisestä he ovat toteuttaneet, jotta eri yhdistyksissä saataisiin kattavasta materiaalista paras hyöty.

– Omassa yhdistyksessä on sisällytetty kartturikurssin käytännön harjoituksia viikkotreeneihin ja hälyharjoituksiin. Näin niitä saadaan harjoitella porukalla tasaiseen tahtiin ja oleellisista toimintatavoista tulee rutiinia, eikä varsinaisen kurssin kokeeseen osallistumiselle ole niin korkeaa kynnystä, Susanna kertoo.

Jos kurssia on käynyt pitämässä itselleen vieraassa yhdistyksessä, on eri osat sovitettu lyhyemmän ajan sisälle.

– Ollaan pidetty ensin teoria- ja keskusteluilta, jossa on juteltu kurssin ja sen sisällön lisäksi siitä, miten yhdistys aikoo kartturikoetta hyödyntää, miten ja milloin sen järjestää ja mitä kaikkea siihen sisällytetään. Samana tai seuraavana päivänä on lähdetty maastoon harjoittelemaan ja järjestetty kartturikoe, johon on sisältynyt suunnistusta, rastitehtäviä, löydetyn kohtaaminen ja auttaminen, viestintää sekä avun hälyttäminen, Minna kuvailee.

Korona-aika laittoi monet lähikoulutukset tauolle, joten myös kartturikurssin osalta turvauduttiin välillä etäharjoitteluun.
– Korona-aikana pidin etäkoulutuksen, jossa materiaali oli jaettu osiin. Osallistujat lukivat itsenäisesti materiaalin etukäteen, jonka jälkeen siitä keskusteltiin yhdessä. Tämän lisäksi tehtiin suunnistusharjoituksia, kun tilanne sen salli, kertoo Elina.

Kurssin sisältöön kuuluu osiot kartturin erilaiset tehtävät koirapartiossa, kartturin vaatimukset (yhdistyskohtaiset sekä liiton tasolla), suunnistus ja viestintä koirapartiossa, erilaiset kohtaamiset etsinnässä, käytännön harjoitukset edellisistä sekä lopuksi kartturikoe. Isoa osaa näistä moni yhdistys harjoittelee viikkotreeneissä tai hälyharjoituksissa. Vaikka sisällössä olisi siis paljon tuttuja elementtejä, yhdessä kouluttauduttaessa löytyy aina uusia näkökulmia ja oppia tilanteisiin, joita eteen voi tulla. Minna listaa erityistä keskustelua herättäneitä asioita:
– Koulutuksissa on keskusteltu pitkään muun muassa kartturin roolin tärkeydestä, alueellisista eroista, varusteista, siitä miten tärkeää on harjoitella eri osioita säännöllisesti sekä löydetyn kohtaamisesta ja sen harjoittelusta.

Aina ei ole helppoa ottaa harjoitustilanteita tosissaan, mutta harjoituksilla saadaan rakennettua rutiineja todellisia tilanteita helpottamaan. Vaikka kadonneen löytäminen harvoin osuu kohdalle, on silti hyvä olla varmuus siitä, että tositilanteessa omat taidot on hyvin harjoitellut tilanteen hoitamiseen.

Kartturin toimenkuva on siis monipuolinen eikä rajoitu vain suunnistamiseen. Kouluttajakolmikon sanoin kartturi on

• korvaamaton
• niin osaava ja kommunikoiva, että koiranohjaajalle jää tärkeimmäksi toimeksi seurata koiraa ja keskittyä koiran reaktioihin sekä
• henkilö, joka mahdollistaa sen, että koiranohjaaja voi keskittyä käyttämään koiraansa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. (= ”että koiranohjaaja voi tukka hulmuten kirmata maastossa haluamallaan tavalla 😉”)

Kartturikoulutus voidaan järjestää yhdistyksen omana koulutuksena tai yhteistyössä yhden tai useamman SPeKL-yhdistyksen kanssa. Yhdistyksellä on mahdollista hakea avustusta koulutuksen järjestämiseen. Siihen löytyvät ohjeet Pelastuskoiraliiton sivuilta Koulutukset-osiosta. Kartturikoulutusmateriaali löytyy niin ikään kotisivuilta. Kartturi-kouluttajia on tällä hetkellä 15. Koulutuksen järjestämisestä omassa yhdistyksessä voi olla suoraan yhteydessä lähimpään kouluttajaan tai liiton koulutuskoordinaattoriin Katja Nortunen-Illmaniin (katja.nortunen@gmail.com).

VIRTA-koulutus on Pelastuskoiraliiton uusin koulutus. Se on nimensä mukaisesti tarkoitettu pelastuskoiran käyttöönottotarkastukseen valmistautuville koirakoille. Pelastuskoiraliiton muutamissa jäsenyhdistyksissä oli kokeiltu kurssimuotoista koulutusta ennen VIRTA:a. Pelastuskoiraliiton puheenjohtaja, VIRTA-tarkastaja John Wedde kokosi työryhmän, joka koosti aiemmin testatuista koulutuspaketeista valmennuksen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksien käyttöön.

– Tarve koulutukselle on lähtöisin puhtaasti kentältä, sanoo John Wedde. – Kotiyhdistyksessäni Päijät-Hämeen Pelastuskoirissa huomasimme usein tilanteen, jossa koirakon pitäisi olla menossa viranomaistarkastukseen, mutta ohjaajalla ei ole selvää käsitystä siitä, mikä VIRTA ihan oikeasti on ja mitä siellä pitäisi tehdä.

Päijät-Hämeen Pelastuskoirien koulutuksen ensimmäinen prototyyppi oli kurssimuotoinen, johon kuului sekä teoriaa että harjoitusviikonloppuja. Sellaisenaan se hylättiin nopeasti, koska kokonaisuus olisi ollut turhan raskas jatkuvasti ylläpidettäväksi. Pelastuskoiraliiton toivottua koulutuksen kehittämistä jäsenyhdistysten käyttöön Wedde kokosi työryhmän, johon kuuluivat omissa kotiyhdistyksissään Tampereella ja Kajaanissa omaa versiotaan tarkastukseen valmistavasta koulutuksesta vetäneet Eeva Kaataja ja Petri Koistinen. VIRTA-koulutuksen lopullinen versio muotoutui työryhmän koulutuksistaan saamien kokemuksien päälle.

Arviointiperusteet selväksi

VIRTA-koulutus on luentopaketti, jossa käsitellään asiat, joita tarkastuksessa arvioidaan.

– VIRTA-arviointilomakkeessa on viisi kohtaa: etsintätaktiikka, työskentely, alueen tarkastamisen varmuus, kestävyys ja löytö, John Wedde luettelee. – Käytännössä koulutuksessa käydään läpi, mitä ne tarkoittavat ja mitä mihinkin asiaan liittyen tarkastuksen aikana pitäisi tapahtua ja mitä ei pitäisi tapahtua.

Työryhmän lisäksi VIRTA-koulutuksen kouluttajien koulutukseen osallistui kuusi tarkastajaa, joita Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistykset voivat jatkossa pyytää pitämään koulutusta omalle alueelleen. Koulutusta pitävä tarkastaja voi harkintansa ja näkemyksensä mukaan tarjota osallistujille luennon lisäksi myös muuta koulutusta. Käytännön harjoitukset ovat suositeltavia, mutta ne eivät ole koulutuspaketissa mukana. Tähän ratkaisuun päädyttiin alueellisten erojen vuoksi.

– On tärkeää, että tarkastaja muovaa runkomateriaalin sopivaksi sille alueelle, jossa koulutus pidetään, sanoo koulutukseen osallistunut VIRTA-tarkastaja Stina Törnblom. – Viranomaiset saattavat painottaa eri asioita eri alueilla. Sen vuoksi selvästi erilaisilla alueilla toimivien yhdistysten yhteiset koulutukset eivät välttämättä ole toimiva ratkaisu.

Yhteinen koulutusrunko saa Stina Törnblomilta kiitosta: näin tulee otettua huomioon kaikki oleelliset asiat, jotka käsitellään alueella tarkoituksenmukaisella tavalla.
– Näkisin, että vaikka koulutusta voi käydä eri vaiheissa harjoittelua, siitä on selvästi eniten hyötyä silloin, kun liiton kokeet ovat jo takana ja on seuraavaksi suuntaamassa tarkastukseen koiran kanssa, hän sanoo. – Kun osallistujat ovat melko samassa vaiheessa, on myös heidän välinen keskustelunsa kaikkein hedelmällisintä.

Esimerkit valottavat käytäntöä

John Wedde kävi pitämässä yhden VIRTA-koulutuksen pohjana toimivista koulutuksista Myrskylän Pelastuskoirille. Yhdistyksen jäsen Hanna Toiviainen suoritti käyttöönottotarkastuksen bordercollie Trin kanssa koulutusta seuranneella viikolla. Tri on Hannan ensimmäinen pelastuskoira, ja harrastusta oli takana noin kolme vuotta.

– Sekä Vapepa että pelastuskoiratoiminta ovat minulle uusia asioita, Hanna Toiviainen kertoo. – Olin ollut aiemmin katsomassa yhdistyksemme ensimmäisen hälykoiran VIRTA-tarkastusta, joten tiesin suunnilleen, miten se etenee. Mietin ennalta, olenko harjoitellut kaikkia tarpeellisia osa-alueita ja onko jokin asia jäänyt huomiotta.

Vaikka koulutuksen ja VIRTA:n välissä oli vain muutama päivä, Hanna Toiviainen koki saaneensa koulutuksesta varmuutta siihen, että voi luottaa omaan ja koiransa työskentelyyn.
– Koulutuksen paras anti minulle olivat oikean elämän esimerkit siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Niistä oppii tosi paljon, Hanna Toiviainen sanoo. – Myös koulutuksen vetäjän kertomus siitä, mihin hän tarkastajana kiinnittää huomiota, oli hyödyksi. Tarkastettavana pitää luottaa itseensä ja toisaalta myöntää virheensä.

Hanna Toiviaisen mielestä VIRTA-koulutus on hyvä runko harjoittelun pohjaksi.
– Tällainen koulutus olisi hyvä olla vaikka vuotta aiemmin, jotta harjoiteltavat asiat olisivat selviä harjoittelua suunniteltaessa. Tämäkin riippuu tietysti osaltaan siitä, kuinka osaavia henkilöitä yhdistyksessä on, Hanna Toiviainen toteaa. – Olen itsekin saanut osaavaa opetusta koko harjoittelumme ajan.

Koulutusta muillekin kuin ensikertalaisille

VIRTA-koulutuksesta on varmasti eniten hyötyä ensimmäistä kertaa käyttöönottotarkastukseen osallistuvalle, mutta koulutuksesta voi saada paljon oppia myös kokenut koiranohjaaja.

– Vaikka kokemusta olisi käytännössä paljonkin, ohjaajan on hyvä miettiä, osaako vastata asioihin, joita käyttöönottotarkastuksessa arvioidaan, muistuttaa John Wedde. – Avoin mieli kannattaa siis tämänkin koulutuksen kohdalla.

Koulutuksessa ei puhuta tavoista tehdä asioita ja työskennellä etsinnässä vaan sisällöstä eli siitä, mitä tarkastuksessa arvioidaan.

– Eri koirat ja ihmiset oppivat eri tavoin. Jokaista asiaa ei aina hallitse eikä joka ikistä yksityiskohtaa tarvitsekaan hallita, jotta voisi suoriutua tarkastuksessa hyväksytysti.

Etelä-Suomen mustat talvet antavat vain haaveilla lumesta, mutta Suomi on pitkä maa ja samaan aikaan pohjoisemmassa lumietsintä on osa tavallista harjoittelua. Kun Kuopioon suunnitteilla ollut lumietsintäkoulutus peruuntui lumen puutteen takia vuonna 2015, tarttuivat kuusamolaiset pelastuskoiraharrastajat tilaisuuteen ja ehdottivat koulutuksen järjestämistä Kuusamossa.

– Brittiasiakkaat olivat rakentaneet lumiluolia, jotka saimme käyttöömme, Sari Kumpuniemi (KuPe) muistelee. – Olimme itse maalihenkilöinä ja tutustuimme samalla koulutukseen.

Samoihin aikoihin kartoitettiin Poliisin ja Pelastuslaitoksen edustajien kanssa lumietsinnän koulutuksen tarvetta sekä pohdittiin, minkä viranomaisen hälytettävissä lumietsintätehtävissä ollaan. Rajanveto muodostui samaksi kuin raunioilla: lumivyörytilanteessa toimitaan Pelastuslaitoksen alaisuudessa.

Marraskuussa 2015 järjestettiin Ounasvaaran lumiturvallisuusseminaari, johon Pelastuskoiraliiton edustajina osallistuivat Sari Kumpuniemi ja Miia Halonen (OLPY). Seminaarissa mukana oli Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastusviranomaiset. Seminaari käynnisti hankkeen, jonka tuloksena syntyi FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus. Pelastuskoiraliiton lumipelastamisen työryhmä työsti koirakoiden koulutusmateriaalia hankkeen rinnalla ja osallistui erilaisiin työpajoihin, joissa käsiteltiin myös koirien koulutusta, mutta ennen kaikkea lumivyörytietoutta.

Raunioetsinnästä tuttuja elementtejä

Kuten kaikessa koulutuksessa myös lumietsinnässä aloitetaan perusteista. Treenit aloitetaan helpoilla piiloilla ja ensin totutellaan olosuhteisiin. Koiran säänkestävyys ja kyky liikkua lumessa ovat tärkeitä ominaisuuksia: sen paremmin pieni ja lyhytkarvainen kuin kovin raskasrakenteinen koira eivät ole parhaimmillaan lumietsinnässä.

Sari Kumpuniemen mukaan lumietsinnässä on paljon samoja elementtejä kuin raunioetsinnän harjoittelussa. Myös toive siitä, että koirien käytölle ei ole tarvetta, on yhdistävä tekijä.
– Lumessakin koira ilmaisee vahvinta hajua. Koiria kannustetaan kaivamaan kohtaa, johon kadonnut on hautautunut. Kaivaminen myös vahvistaa hajua, kun lunta saadaan pois ihmisen päältä. Kaivamisen harjoittelu aloitetaan kevyillä lohkareilla, jotka koira saa siirrettyä pois lumiluolan edestä.

Lumietsintä edellyttää sopivia ominaisuuksia myös ihmiseltä. Ohjaajan maastokelpoisuus on erittäin tärkeää, koska hänen tulee pystyä osoittamaan tarkasti koiran ilmaisema paikka. Maalihenkilölle lumi voi olla hyvin ahdistava elementti, sillä lumen paino päällä tuntuu. Lumi kuitenkin läpäisee yllättävän paljon valoa, eivätkä lumikasoissa olevat piilot ole päiväsaikaan pimeitä. Lumi myös toimii hyvänä eristeenä, joten piilot ovat kohtuullisen lämpimiä.

– Lumiluola on maalihenkilölle mukavin ja turvallisin piilo. Harjoittelussa radioyhteys on todella tärkeä ja maalihenkilöistä on pidettävä huolta, Sari Kumpuniemi muistuttaa. – Pitää olla pelisilmää sille, mikä harjoittelussa on turvallista ja miten sitä voidaan aluksi koiralle helpottaa.

Video: Pelastuskoirasta hyötyä lumivyöryyn hautautuneen etsinnässä

Näyttö todelliseen tarpeeseen

Keväällä 2016 pidettiin lumietsintäpaneeli Kuusamossa. Lumipelastamisen työryhmän työ oli tyssännyt koemuotoon: mitä tarpeita kokeelle on ja miten sen kanssa edetään? Mallia haettiin Keski-Euroopasta, Ruotsista ja Norjasta, joissa kaikissa on oma testirakenne. Työryhmä halusi lisätä ymmärrystään siitä, miksi asiat on päädytty tekemään näin. Uutta koemuotoa testattiin vuonna 2018 lumietsintäviikonlopussa Kuusamossa, mutta lopullinen muoto jäi vielä ilmaan.

Lumipelastamisen työryhmä suunnitteli lumipelastamisen näytön valmiiksi vuoden 2019 aikana. Malleina olivat tunnistusetsinnän ja meripelastamisen näyttöohjeet sekä itse näytön taustalla kansainväliset lumipelastamisen kokeet. Näyttöön kuuluu ohjaajan lumivyöryosaamisen testi, siirtyminen moottorikelkan tai muun ajoneuvon kyydissä näyttöalueelle sekä etsintä lumen alta. Näyttöohje on luettavissa Pelastuskoiraliiton kotisivuilla.

Saadakseen lumietsinnän hälytyskelpoisuuden koiranohjaajan tulee suorittaa vähintään FINLAV:n peruskoulutus, joka on 8 tunnin laajuinen lumipelastamisen kurssi. Tämä voidaan tilata esimerkiksi Pelastuskoiraliiton oman lumietsintäkoulutuksen yhteyteen. Kurssi tulee suorittaa ennen näyttöön osallistumista. Koirakko voi antaa lumipelastamisen näytön jo ennen viranomaistarkastuksen suorittamista, mutta hälytyskelpoisuuden saa vasta, kun myös VIRTA on suoritettu.

– Lapissa on pelastuslaitoksen hälytysryhmiä, jotka ovat erikoistuneet vain lumietsintään, Sari Kumpuniemi kertoo. – Tarkoitus on, että näytöt järjestetään oikeaan tarpeeseen.

Näytön vastaanottajia ja kouluttajia koulutetaan keväällä

Lumipelastamisen työryhmän urakan seuraava vaihe on näytön vastaanottajien koulutus sekä kouluttajien koulutus työryhmän tekemän materiaalin pohjalta. Materiaali on myös vapaasti käytettävissä Pelastuskoiraliiton verkkosivuilla. Liiton edustajan lisäksi näyttöä voi olla vastaanottamassa FINLAV:n edustaja.

– Tavoite on saada järjestettyä ensimmäiset näytöt alkavan talven aikana, Sari Kumpuniemi sanoo. – Pyrimme saamaan näyttöön useamman koirakon, koska järjestelyissä on paljon työtä. Esimerkiksi lumiluolat pitää kaivaa edellisenä päivänä.

Todennäköisesti lumivyöryjen määrä kasvaa myös Suomessa ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan myös lumivyöryalueella liikkuvien henkilöiden määrä kasvaa. Tarvetta lumietsinnän osaaville koirakoille siis on, ja olisi tärkeää saada katettua lumivyöryalue mahdollisimman laajalti hälytettävillä koirakoilla.
– Koira on vertailussa todella hyvä etsintäväline, mutta todennäköisyys sille, että koirakko ehtii paikalle ajoissa voi olla pieni.

Urheilupsykologi Vappu Alatalon luennolla käytiin läpi erilaisia harjoitteita, joiden avulla voi opetella hallitsemaan jännittämistä jo ennen koe- tai etsintätilannetta sekä purkaa jännitystä sitä kokiessaan. (Lue kooste luennosta aiemmasta artikkelista.) Tässä kirjoituksessa kerron luennolla tehdyistä harjoituksista. On hyvä muistaa, että jännittäminen on kehon ja mielen valmistautumista suoritukseen ja niin fyysisiä kuin psyykkisiä reaktioita tai niihin reagointia pystyy harjoittamaan.

Mielikuvaharjoittelu

Jännitys laskee, kun yllätysten mahdollisuus vähenee. Kannattaa kirjata ylös, mitkä ovat niitä tekijöitä, jotka jännittävät. Tämän jälkeen kirjaa jokaiselle tekijälle toimintavastine: mitä teen, jos näin todella käy. Tällaisen huoliluettelon avulla pystyy luomaan rutiinia erilaisiin tilanteisiin, olivat ne sitten todellisuudessa mahdollisia tai eivät. Rutiinin avulla taas pystyy vaikuttamaan hermoston aiheuttamiin reaktioihin. Kun tapahtuu x, niin minä teen y. Yllätysten määrä vähenee ja jännityksen määrä laskee.

Esimerkiksi mikäli jännittää kesäkaudella koiran loukkaantuvan käärmeenpuremasta, on hyvä käydä säännöllisesti mielessään läpi, mitä kaikkea tällaisessa tilanteessa tulisi muistaa tehdä: yhteys eläinlääkäriin, kuljetus, treenikavereille/etsinnän johtoon ilmoittaminen lienevät ensisijaiset huolehdittavat. Näitä voi pilkkoa vielä pienempiin osiin esimerkiksi päivittämällä eläinlääkärin yhteystiedot ja opettelemalla nopeimmat ajoreitit eri suunnista. Muita asioita voisivat olla mm. kartturin tai treenikaverin kanssa sopiminen, kuka ilmoittaa poistumisesta, onko johonkin jäänyt noudettavia tavaroita ja kuka ne noutaa, onko piilossa maalimiehiä, joille täytyy ilmoittaa, jne. Etenkin ison koiran kanssa säännöllinen kantamisen harjoittelu voi myös olla yksi jännitystä vähentävä tekijä, kun tietää, että loukkaantunut eläin saadaan turvallisesti pois maastosta.

On myös tärkeää toistaa itselleen reaktioiden positiivisuutta suoritukseen nähden. Mikäli kädet hikoavat tai oksettaa, niin antaa itselleen luvan siihen: näin tapahtuu joka tapauksessa ja pystyn siitä huolimatta toimimaan.

Fyysisiä keinoja

Kuten koirilla myös ihmisillä syöminen on rauhoittavaa toimintaa. Nieleskely, juominen ja napostelu aktivoivat parasympaattista hermostoa, jonka tehtävä on rauhoittaa ja rentouttaa. Haukottelu taas kertoo mahdollisesti pinnalliseksi muuttuneesta hengityksestä, jolloin elimistö pyrkii saamaan enemmän happea.

Aistihavainnot ovat keino purkaa jännitystä. Aistihavainnointiaan voi kehittää esimerkiksi ruokaharjoituksen avulla. Samalla tulee kehittäneeksi tietoista läsnäoloa ja kärsivällisyyttä.

Ruokaharjoitus:

Ota pala jotain ruokaa tai ruoka-ainetta. Keskity tarkastelemaan ruokaa silmilläsi. Huomioi miltä se näyttää eri kulmista. Katsele ja havainnoi rauhassa. Seuraavaksi vie ruoka nenäsi alle ja haistele sitä. Aseta pala suuhusi ja tunnustele, millainen sen koostumus on. Maistele ruokaa eri puolilla suutasi. Nielaise ja havainnoi jälkimaku. Millaisia tuntemuksia harjoitus herättää?

Rauhallinen havainnointi vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Koe- tai etsintätilanteessa metsässä aistihavaintona voi olla esimerkiksi johonkin metsän hajuun keskittyminen tai puunpinnan, itsensä tai koiran silittäminen. Tai miksei hyödyntäisi syömistä sekä rauhoittavana toimintona että aistihavaintona. Tietoisen läsnäolon harjoitukset kannattaa alkuun pitää lyhyinä, jo 30 sekuntia riittää. Aistihavaintoon keskittyminen vie huomion pois jännittämisen aiheesta ja auttaa palauttamaan toimintakykyä.

Optimaalivireys

Muistele onnistunutta suoritusta. Miltä se tuntui kehossa? Missä osassa kehoa tunne oli? Millaisia ajatuksia onnistuneeseen suoritukseen liittyy? Entä millaisia tunnetiloja? Miten koirasi reagoi sinuun?

Huomaatko muutosta olossasi ajateltuasi, miltä onnistunut suoritus tuntuu? Muuttuiko viretilasi? Huomasitko ajattelevasi esimerkiksi tiettyjä voimalauseita? Onnistumisten ajatteleminen säännöllisesti auttaa löytämään oikean tunnetilan nopeammin.

Seuraavaksi muistele tilannetta, jossa jännittäminen on estänyt onnistuneen suorituksen. Miltä ja missä se tuntui? Mitä ajatuksia ja tuntemuksia muisto herättää? Miten koirasi reagoi tilanteessa?

Omat ajatukset ja tunnetilat ovat haitallisia, kun ne ovat negatiivisia. Haitallisia tunnetiloja ovat mm. häpeä, nolous ja ärsyyntyminen viatonta kohtaan. Ajatuksissa ovat osaamattomuus, huonous, itsensä kampittaminen jo etukäteen. Tällaisissa tilanteissa virheiden nollausharjoitus auttaa päästämään irti negatiivisuudesta.

Virheiden nollaaminen:

Mielen tyhjentäminen – hengitä ulos. Ajattele paikkaa, jossa on ollut hyvä olla.

Musiikki – eri musiikkityylit vaikuttavat eri tavoin, nopea tempoinen nostaa sykettä, rauhallisempi rauhoittaa. Oma mielimusiikki luo positiivista tunnetta.

Aistihavainnot – huomio johonkin muuhun, kuin jännitystä aiheuttavaan asiaan.

Onnistumisen tunteen ajattelu – sulje silmät ja ajattele hetkeä, jolloin onnistuit. Muistele, miltä tuolloin tuntui ja tunteen huipulla avaa silmät ja ota tunne haltuun, hyödynnä sitä.

Virheen sattuessa…

Mieti, mikä on tavoitteen kannalta tärkeää. Tunnista haitallinen tunne ja puhalla se ulos 3 – 5 kertaa. Kiinnitä huomiota ajatuksiisi, ”huomaan, että ajattelen, että tein virheen.” Päästä ajatuksesta irti ja päätä, mihin tekemiseen keskityt seuraavaksi.

Jälkeenpäin analysoi virhe ja mieti, mitä siitä opit. Puhu muille: todennäköisesti virhe ei ollut niin suuri, kuin itse kuvittelet. Hyväksy tilanne ja suuntaa energia seuraavaan treeniin tai kokeeseen.

Muista myötätunto. Sosiaalisen paineen alla on hyvä miettiä, voinko tehdä enemmän, kuin voin? Onko kohtuullista odottaa enempää? Mikä riittää minulle tässä vaiheessa? Mitkä odotuksista ovat minun, mitkä muiden, ja mitä sitten, jos en täytä niitä? Mikä on pahinta, mitä voi seurata ja mitä sitten? Menettäessäsi hallinnan, nollaa tilanne. ”Virheistä viis, eteenpäin siis.” Ystävällisyys luo lämpimän, myötämielisen ja ymmärtäväisen treeniyhteisön. Jaettu inhimillisyys muistuttaa, että jokainen tekee virheitä, en vain minä.

Urheilupsykologi Vappu Alatalo kävi luennoimassa Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:lle jännittämisen hallinnasta, keskustelun painottuessa etenkin etsintä- ja koetilanteisiin, jotka tässä harrastuksessa lienevät ne eniten jännitystä aiheuttavat tilanteet. Tämä teksti on kooste luennolla kirjaamistani muistiinpanoista. Jatko-osassa kirjaan auki tekemiämme harjoituksia hallita ja työstää jännitystä.

”Jännittäminen on kehon ja mielen valmistautumista suoritukseen.”

Merkittävää on, onko jännitys suoritusta tukevaa, auttaen oikean vireystilan löytämiseen vai haittaavaa, jolloin toimintakyky laskee ja keho voi reagoida mm. fyysisellä väsymyksellä. Suoritukselle optimaalinen vireystila vaihtelee, mutta pääsääntöisesti sekä liian matala että liian korkea vireystila haittaavat suoritusta.

On hyvä ymmärtää, että jännitykseen liittyvät reaktiot syntyvät autonomisen hermoston toimesta. Sympaattinen osa toimii virittävänä ja parasympaattinen rentouttavana osana. Molempien aikaansaannokset ovat yksilön ominaisuuksia, tapoja reagoida. Niitä voi kuitenkin työstää luomalla vahvoja rutiineja yllätyksellisiin tilanteisiin esimerkiksi skenaarioiden ja ns. puhki puhumisen avulla, sillä jännittäminen liittyy siihen, miten tilanteita on ennakoinut. Luomalla skenaarioita eli miettimällä etukäteen, millaisia tilanteita vastaan voi tulla, millaisia tunteita ne voivat aiheuttaa ja miten tilanteissa voisi toimia sekä puhumalla traumaattisista kokemuksista riittävästi, on mahdollista laskea niiden aiheuttamaa jännitystä.

Autonomisen hermoston aikaansaamat reaktiot tapahtuvat meissä kuin Pavlovin koirien kuolaaminen. Sen vuoksi niiden tulkinta onkin oleellista. Sen sijaan, että huolestuu käsien hikoilusta, äänen värinästä tai oksentamisen tarpeesta, toistaakin itselleen reaktioilla olevan positiivinen vaikutus suoritukseen, niiden kuuluvan osaksi suorituksen prosessia. Hermostoa voi myös käyttää hyödyksi. Tiedämme, että koirilla syöminen on rauhoittavaa toimintaa. Myös ihmisellä nielemisrefleksi aktivoi parasympaattista hermostoa, joka siis toimii rentouttavana hermostona. Nieleskely, juominen ja napostelu ovat siis hyviä keinoja kehottaa kehoa rentoutumaan. Haukottelu taas on elimistön keino saada lisää happea, jolloin on hyvä pysähtyä huomioimaan, onko hengitys muuttunut pinnalliseksi.

Ohjaajan vire

Suorituksen aikana vireystila vaikuttaa moneen eri tekijään. Optimaalisen vireystilan myötä keskittyminen ja tarkkaavaisuus paranevat, esimerkiksi epäoleelliset asiat suodattuvat pois. Optimaalisen viretilan löytäminen onkin tärkeää, sillä ylivireys hajottaa tarkkaavaisuutta ja saa tekemään negatiivisia tulkintoja. Lisäksi pitkissä etsinnöissä vireystilan tasapainotus auttaa jaksamaan. Päätöksenteon suhteen vireystila vaikuttaa olemassa olevien tietojen ja taitojen hyödyntämiseen; alavireessä oleva ei pysty tekemään päätöksiä ja ylivirittynyt hätiköi. Lisäksi koiranlukutaito kärsii herkästi. Kielteinen olotila aiheuttaa alivirittyneessä lamaantumista ja ylivirittyneessä uhkien ja riskien suurentelua. Ajatusten ja ajattelumallien osalta vireystila vaikuttaa siihen, näkeekö onnistumisen vai epäonnistumisen mahdollisuuksia. Pystyäkseen toimimaan on yksilön koettava itseluottamusta, optimismia sekä rohkeutta. Vireystila vaikuttaa tunnetilojen kautta toiminnan napakkuuteen sekä fyysiseen suoritukseen: laiskottaako vai säntäileekö.

Mielikuvaharjoittelu

Toimintaan ja käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa muokkaamalla ajatuksia, tulkintoja ja mahdollisuuksien mukaan tunteita mielikuvaharjoitteilla. Olisi myös tärkeää opetella toimintaa ohjaavia toimintoja ja ajatuksia valmiiksi. Kun tapahtuu asia x, toimin tavalla y. Yleisimpiä jännittämisen aiheita ovat onnistuminen, arvioitavana oleminen sekä riittämättömyyden tunne. Epäonnistumisen mahdollisuuden sekä sen, mitä seuraa, jos epäonnistuu, läpikäyminen ja ajatusmallien luominen vähentävät epäonnistumisen pelkoa. Arvioitavana olemiseen ja riittämättömyyden tunteeseen vaikuttavat muiden kuvitellut ajatukset ja odotukset itseä kohtaan. On kuitenkin inhimillistä muistaa, että jokainen tekee virheitä. Myötätunto muita ja itseään kohtaan lisää turvallisuudentunnetta ja auttaa tarkastelemaan asioita etäältä. Huoliluettelon, johon kirjataan itseä huolettavia asioita ja niille ohjaavat toiminnot ja ajatukset, tekeminen ja käyttäminen voi helpottaa toimimaan jännittävissä tilanteissa.

Tunnereaktiot

Jännittävissä tilanteissa yksi selviytymiskeinoista on huumori. Ahdistusta saatetaan peittää naureskelulla, vaikka tilanne itsessään ei olisikaan huvittava, sillä nauru purkaa stressiä ja nostaa aktiivisuutta. Tärkeää on tunnistaa oma toimintakykynsä ja jännityksen hallinnassa omiin kykyihin luottaminen on merkittävä tekijä. Jatkuva keikkuminen oman vaikeustason yläreunalla kuluttaa itseluottamusta. On myös hyvä muistaa, että tunteilla on tarkoituksensa ja että ne ovat reaktiivisia ja ilmenevät kehossa. Esimerkiksi pelon tarkoituksena on saada yksilö reagoimaan vaaraan ja pakenemaan turvaan. Tunteita ja toimintatapoja voi kuitenkin analysoida ja valita oman reaktionsa. Vaikeassa tilanteessa keskittymisen palauttamiseen auttavat muun muassa aistihavainnot, esimerkiksi jonkun metsän tuoksun tiedostaminen tai itsensä, koiran tai vaikka puun koskettaminen. Tietoisia läsnäoloharjoituksia kannatta harjoitella etukäteen, noin 30 sekunnin harjoitukset auttavat jo hyvin alkuun.

Ennen onnistunutta suoritusta kannattaa keskittyä omiin ajatuksiinsa. Ajatellessaan, että olo on mahtava ja suoritus tulee etenemään, saa aikaan sopivan varman, luottavaisen ja oikealla tavalla jännittyneen tunteen, joka siirtyy kehoon valppautena, sopivana rentoutena sekä riittävänä terävyytenä. Koe on tilanne havaita, mitä vielä pitää opetella ja mitä jo osataan. Harjoiteltavat asiat kannattaa kirjoittaa itselleen ylös toimintaohjeiden muodossa ja harjoitella niitä niin, että ne siirtyvät osattujen asioiden listalle. Onnistumisen määritelmä kannattaa myös pilkkoa itselleen osiin, sillä vaikka lopputulos olisi hylätty, on suoritus itsessään voinut sisältää paljon onnistumisia. Epäonnistumisen termin voi poistaa sanavarastostaan, sillä ”epäonnistumisessa kieltäytyy ottamasta vastaan virheistä saatavaa palautetta.” Virheitä onkin hyvä tutkia rauhassa ja perusteellisesti. Tunnereaktiot ovat luonnollisia ja usein hyödyllisiä, eikä niihin pidä jäädä kiinni vaan antaa niiden tulla ja mennä.

Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry järjesti viime elokuussa toista kertaa vesistöetsintäleirin. Ensimmäistä kertaa vesistöetsintää harjoiteltiin leirimuotoisesti vuosi sitten ja saadun palautteen perusteella päätettiin leiristä tehdä vuotuinen. Vaikka pääosa Varsinais-Suomen alueen hälytyksistä suuntautuu kuivalle maalle, on koirakoiden vesistöetsintäosaaminen rannikolla enemmän kuin suotavaa.

Leirille osallistui seitsemän koirakkoa, kaksi koiratonta maalimiestä sekä ylimääräinen venekuski ja tietenkin leirikokki. Pääsyvaatimuksina koirakoilla oli ohjaajan kuuluminen hälytysryhmään, koiralla peruskoe haussa tai raunioilla sekä koirakon viihtyminen veneessä, jotta työskentely on mahdollista. Leiriläiset noudettiin tukikohtana olleeseen saareen lauantaiaamuna klo 9 ja majoituspaikkojen jaon jälkeen aloitettiin heti alustuksella siitä, mitä ja miten kahden päivän aikana on tarkoitus treenata. Osa leiriläisistä oli mukana myös viime vuonna, joten idea oli suurimmalle osalle tuttu. Tarkoituksena oli siis opettaa ja vahvistaa koirien kykyä havaita veneestä käsin kohdehaju, jonka ilmavirta kuljettaa luodolta tai saaresta sekä ohjaajien kykyä oppia lukemaan koirien reaktioita, jotta mahdollinen rantautuminen voitaisiin tehdä mahdollisimman lähelle kohdetta.

Veneestä rantaan

Lauantain ensimmäinen treenikierros aloitettiin sijoittamalla pitkulaisen luodon molempiin päihin maalimies. Koska tavoite on, että koirat käyttävät nenäänsä silmien sijaan, saivat maalimiehet makoilla luodoilla kallionkoloissa tai ruovikon seassa, usein vielä pressulla peitettynä. Ensimmäisillä treenikierroksilla pyrittiin siihen, että reagoidessaan ilmavirran tuomaan hajuvanaan koira saisi mahdollisimman nopeasti palkkion toiminnastaan. Käytännössä siis selkeän reaktion jälkeen rantauduttiin mahdollisimman nopeasti hajulinjassa, jotta koira pääsi hakemaan palkkion maalimieheltä. Alkuharjoitus toteutettiin niin, että veneen kulkiessa sivusuunnassa niin sanotussa hajukolmiossa tuuli kantoi maalimiesten hajun melko paljaan luodon yli selvästi koirien haistettavaksi.

Treenikierrokset toteutettiin kahdella veneellä niin, että edellisen koirakon saatua tehtävän suoritettua, oli seuraava venekunta jo odottamassa vuoroaan. Maalimiesten tehtäväksi jäi pysyä selvillä siitä, mikä palkka on kenenkin sekä maalimiesvuorojen vaihtuessa muistaa hypätä jo edellisen koirakon veneeseen vaihtoa suorittamaan. Kun ensikertalaiset olivat saaneet kiinni ideasta ja jo aiemmin treenanneet muistaneet, mistä tässä touhussa on kyse, ryhdyttiin nostamaan vaikeustasoa.

Seuraavaksi maalimiehet siirrettiin pieneltä luodolta saaren rannalle. Tässä vaiheessa sääolosuhteet toivat vielä oman haasteensa, sillä tuuli tyyntyi ja vaihtoi suuntaa. Jotta koirilla edelleen oli mahdollisuus saada haju, täytyi koiranohjaajien käydä keskustelua myös venekuskien kanssa ajolinjoista ja toisaalta venekuskien kertoa, mistä veneellä on mahdollista kulkea ja mihin voidaan rantautua. Koirakon ja kuskin lisäksi veneessä oli aina myös kouluttaja tukemassa ja ohjeistamassa koiranohjaajaa. Kouluttamisesta vastasivat viime vuoden tapaan kaksi yhdistyksemme kouluttajaa, joilla on kokemusta vesistötyöskentelystä.

Eleiden tarkkailua

Toisena päivänä siirsimme tukikohdan aamupäivän ajaksi isompaan saareen, jonka rantalinjaa hyödyntäen saimme luotua koiranohjaajille lisähaastetta, kun etsintämatka piteni. Ensimmäinen maalimies oli alkumatkassa, mutta kauempana rannasta, kun taas toisen maalimiehen luo oli kuljettava pidempi matka rantaa myöten, koiran eleitä lukien ja hajubongaukseen luottaen. Tässä tarkkasilmäisyys ja koiranlukutaito korostuivat, sillä koirien tavat reagoida hajuun veneessä ollessaan vaihtelivat. Koiran halutaan ilmaisevan haju, mutta pysyvän rauhallisena, minkä vuoksi liiallinen kehuminen saattoi rohkaista koiraa esimerkiksi yrittämään veneestä hyppyä liian aikaisin. Rantautumislupa tuli kuitenkin aina viime kädessä venekuskilta, joten koirakon tuli malttaa mielensä. Suurin osa koirista reagoi hajuvanaan selkeällä kuonon, pään tai koko kehon liikkeellä, hajua ilmavirrassa seuraten. Ne saattoivat myös kurotella vedenpintaa kohti, sillä osa hajusta liikkuu veden mukana. Koirista muutaman reaktiot olivat todella vähäeleisiä, lähinnä kirsusta erotettavan haistelutahdin muutosta sen mukaan, oltiinko hajuvanalla vai ei. Rantauduttaessa kuitenkin näki selvästi, että koirat tiesivät, missä suunnassa kohde on.

Kahden päivän leirin aikana otettiin isoja harppauksia koirien ja ohjaajien taidoissa. Koirat oppivat nopeasti, mikä on pelin idea ja ohjaajat huomasivat muutoksia koiriensa käytöksessä. Lisäksi viikonlopun aikana opittiin taas lisää siitä, miten isoja eroja voi ilmavirtojen liikkeissä olla vesistöjen lähellä, kun pääosin on totuttu treenaamaan metsäisemmissä maastoissa ja tulkitsemaan ilmavirtoja maalla. Ensi vuoden leiriä odotellessa!

Kuusamon Pelastuskoirat ry kutsui jo toistamiseen alkukesään sijoittuvan jälkileirinsä kouluttajaksi Maarit Rokkamäen, joka tarjoaa koulutuspalveluja toiminimellään Jälki Käteen. Omien sanojensa mukaan Maarit on ihan hurahtanut jälkeen haun ollessa pienesti pakkopullaa, kun taas meillä muilla asia tuppaa vielä olemaan toisin päin. Toivoimme meihin tarttuvan edes pienesti Maaritin paloa jäljestämiseen, ja innostavan kouluttajan vanavedessä näin kävikin. Saimme seurata leirin aikana myös Maaritin VIRTA-tarkastetun saksanpaimenkoira Konnan jälkityöskentelyä, jossa selvästikin oli havaittavissa koiran kanssa tehty hieno koulutustyö ja koiran kyky huolehtia jäljestä itsenäisesti.

Jälkileiri ajoitettiin helatorstain tuntumaan, jolloin Maarit saatiin saapumaan Kuusamoon jo torstaina ja perjantai oli ihan täysimittainen leiripäivä. Maastossa vietettiin perjantaina ja lauantaina melkein 12 tuntia ja sunnuntainakin tavallisen toimistotyöläisen työpäivän verran. Askeleita kertyi mittariin melkoisesti ja pakarat siukuivat piukkoina peltojälkeä hinkatessa. Kelit hellivät kuusamolaisittain – kolmen päivän aikana lämpötila vaihteli nollan tuntumasta 15 asteeseen, välillä sade vihmoi vaakasuoraan, rakeita ropisi eikä auringonpaisteeltakaan vältytty. Villakalsarit ja kunnon sadeasu olivat tarpeen useimpina päivinä. Mutta eipähän kärsitty itikoista, punkeista tai kyykäärmeistä!

Kuusamosta mukana oli varsin runsas rotukirjo: useampi porokoira, käyttölinjaisia cockerspanieleja, punainen irlanninsetteri, belgianpaimenkoira, valkoinenpaimenkoira, kultainennoutaja ja muutama karkeakarvainen unkarinvizsla. Kuusamolaisten lisäksi joukkoon mahtui myös vieraileva koirakko Nuorgamista asti. Alle vuoden ikäisen labradorinnoutaja Ransun omistajat olivat noviiseja jäljestämisessä, mutta Maaritin opeilla sekä Ransu että ohjaajat pääsivät nopeasti jyvälle ja palailivat kotiin tyytyväisinä, treenireppu täynnä hyviä harjoitteita jatkoa ajatellen.

Perjantaina päivä aloitettiin tason tarkastuksella; jokainen koirakko teki itselleen tyypillisen jälkitreenin Maaritin seuratessa matkassa. Melko moni koirakko esitteli metsässä vauhdikasta kaahotusta ja niinpä iltapäivästä suunnattiinkin peltojäljen tekoon namijälkenä tarkkuuden maksimoimiseksi. Tätä ennen Maarit mallinsi Ransun kanssa peltojäljen alkeita ruohikossa ja sai muutaman treenin avulla riemukkaasti hypähdelleen Ransun jäljestämään tarkasti askel kerrallaan. Suurin osa osallistujista viettikin koko jälkileirin loppuosan pellolla ja osa koirista (ja eritoten ohjaajista) tarvitsi peltojäljen rytmityksessä Maaritin napakkaa otetta, jotta koirat saatiin keskittymään jokaiseen askeleeseen riittävällä tarkkuudella. Oman paikallisen haasteensa peltotyöskentelyn toivat porot, joita kiinnostivat kovasti pellolla kykkivät ihmiset. Koirat keskittyivät kuitenkin jäljestämiseen todella hienosti, kuten poronhoitoalueella kuuluukin.

Muutamalle edistyneemmälle koirakolle tehtiin jälkileirin aikana haastavampia metsäjälkiä, joissa oli mukana paluuperiä, kannon nokassa istuskelua, kelorunkojen päällä kävelyä ja tiukkoja piikkejä jäljellä. Yhdelle koirakolle mallinnettiin etsintäketjun hallitsemattoman innostunutta käytöstä esinelöydön ympärillä (kuulemma KUPE:n jäsenet voisivat mainiosti perustaa myös oman kesäteatterin), mistä lähtötilanteesta koirakko suoritti sitten jäljennoston hyvin epämääräisten paikannusohjeiden perusteella.

Käyttöönottotarkastukseen valmistautuvalle koirakolle tehtiin jäljennostoja koiran ollessa vapaana, ja ohjaajalle etsittiin sopivat viimeistelytreenit kohti VIRTAa. Hälykoirille tehtiin harjoitus, jossa yksi koira nosti jäljen vapaana ja siirsi tehtävän toiselle koirakolle, joka jäljesti kytkettynä. Jäljestämiseen vaihtelevasti syttyvälle koiralle tehtiin pakenevan jäljentekijän avulla motivointitreenejä, joista koira selvästi innostui, jäljestämisen tarkkuuden säilyessä myöskin hyvänä.

Itse osallistuin jälkileirille reilun vuoden ikäisen käyttölinjaisen cockerspanielin Mopon kanssa. Mopo oli yksi edellä mainituista kaahottajista, jolle olin jo etukäteen toivonut Maaritilta ohjeita vauhdin hillintään ja jäljestämisen tarkkuuden kehittämiseen. Vietimmekin ensimmäistä reipasvauhtista metsäjälkeä lukuun ottamatta koko viikonlopun pellolla. Itselleni haasteita tuotti vauhdikkaasti eteenpäin kauhovan Mopon jäljestämisen rytmittäminen; tavoitteena oli koiran jarruttaminen askeleiden välillä ja liinan löysääminen koiran syödessä jäljellä olevaa namia. Koiran kuonon nuohotessa sinne tänne oli vaikea hahmottaa, milloin koira syö ja milloin se vain nuuskii innokkaasti. Ratkaisuna tähän päädyimme hinkkaamaan askeleet jäljelle erittäin näkyvästi sekä suurentamaan namipalan kokoa, jotta ohjaajakin näkee namit. Lisäksi sijoitimme aina silloin tällöin askeleiden päälle ”jarrukekoja” eli isomman määrän ruokaa, jotta koira saatiin pysähtymään hieman pidemmäksi ajaksi ja ohjaaja mukaan jäljestämisen rytmiin. Näillä opeilla jatkamme nyt treeniä ja haemme koiralle malttia jäljestämiseen sekä itsenäisyyttä jäljellä pysymisestä huolehtimiseen. Saimme Maaritilta hyvät vinkit erilaisten elementtien vaihteluun (alusta, jäljen muoto, namien määrä/tiheys jäljellä jne).

Jälkileiri toi jäljestämisen treenaamiseen selvästikin sitä kaipaamaamme intoa ja suunnitelmallisuutta ja kalenteria tutkaillaan jo ensi kesän jälkileirin aikataulutusta ajatellen. Jos kuusamolaisilta jää paikkoja yli, muutkin treenaajat ovat taas tervetulleita mukaan (tosin Nuorgamista taitaa olla jo yksi varaus vetämässä). Suosittelemme lämpimästi ulkopuolisten jälkikouluttajien hyödyntämistä, jos omassa yhdistyksessä ei löydy osaamista jäljestämisen kouluttamiseen.

Yläkuva: Heli Törmänen ja Usva