– Poliisikoiratoiminnassa on ollut vuosien varrella monenlaisia ylä- ja alamäkiä, Poliisikoiralaitoksen johtaja Pekka Kokkonen toteaa. – Väitän, että tänä päivänä meillä menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Meillä on enemmän koiria ja koirilla enemmän tehtäviä kuin koskaan aiemmin. Poliisikoiria käytetään nykyisin jokaisessa poliisiyksikössä ympäri Suomea. Poliisikoiratoiminnalla on poliisille vahvasti lisäarvoa tuottava vaikutus ja merkitystä yhteiskunnan turvallisuudenkin kannalta. Mikä voisi olla sen arvokkaampaa kuin ihmishenkien pelastaminen?

Tulijoita enemmän kuin opiskelupaikkoja

Suomessa on tällä hetkellä 235 poliisikoiraohjaajaa ja 261 koulutettua poliisikoiraa. Kuten muidenkin virkakoirien, poliisikoirakon yhteistyö alkaa jo pentuvaiheessa ja jatkuu aina koiran eläkeikään saakka – usein sen jälkeenkin koiran jatkaessa eläkepäiviään perhekoirana.

Poliisikoiraohjaajakoulutukseen otetaan vuosittain vain 12 uutta opiskelijaa, vaikka tulijoita olisi enemmänkin.

– Siinä mielessä ollaan vähän kehityksen tulppana. Tällä hetkellä tilat eivät anna myöten määrän kasvattamiseen ja toisaalta opetuksen laatu saattaa kärsiä isommasta ryhmäkoosta. Opetus on kuitenkin aika pitkälle käsityötä, noin 80 % koulutuksesta on käytännön harjoittelua, Kokkonen selventää.

Poliisikoiraohjaajaksi pyrkivällä ei välttämättä tarvitse olla koirataustaa siviilissä.

– Aloitamme kaikkien kanssa ns. nollasta, koska haluamme varmistaa, että jokaisella koirapoliisilla on perusteellinen tietämys koirasta eläimenä. Aluksi keskitytään pennun käsittelyyn, sosiaalistamiseen ja perustottelevaisuuteen.

Perustason jälkeen koulutuksessa keskitytään jäljestykseen, henkilöetsintään, esinehakuun ja voimankäyttöön. Ennen ammatissa toimimista koirakon tulee suorittaa käyttöönottotarkastukset jokaisessa lajissa ja sen jälkeen koulutustasontarkastus kahden vuoden välein.

Partiokoiran peruskoulutus kestää 2,5 vuotta, minkä jälkeen koira voi erikoistua huumausaineisiin, räjähteisiin, palaviin nesteisiin tai ruumiskoiraksi. Osa huumekoirista saa koulutuksen myös rahan ja passien etsintään. Tulevaisuudessa erikoistumisalueet voivat liittyä esimerkiksi tietotekniikkarikosten tai harmaan talouden torjuntaan.

– Poliisien toimintaympäristössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, joihin meidän tulee koulutuksellisesti reagoida. Jos kentällä tarvitaan koiria, jotka etsivät muistitikkuja, kovalevyjä tai kännyköitä, niin me koulutamme sellaisia.

Parhaillaan selvityksessä on muitakin tapoja laajentaa poliisikoirien käyttöalaa. Esimerkiksi Tanskassa on saatu hyviä tuloksia seksuaalirikosten tutkinnassa käyttämällä rikospaikkatutkimuskoiria, jotka merkkaavat verta ja siemennestettä.

– Sitä ei vielä edes tiedetä, mihin kaikkeen koiraa ja sen hajuaistia voidaan käyttää.

Pentuhankinta kriittinen menestystekijä

Poliisikoiralaitos vastaa koulutuksen lisäksi poliisikoirien hankinnasta, terveydenhoidosta ja eläinlääkärikuluista.

– Ostamme vuosittain 40-50 koiraa, mikä on meille iso haaste. Pyrimme hankkimaan koirat kotimaisilta kasvattajilta ja meillä on hyvä verkosto, mutta hekään eivät aina pysty vastaamaan tarpeeseen. Tässäkin asiassa teemme yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.

Yleisimmät partiokäytössä olevat poliisikoirarodut ovat saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois.

– Suomessa on noin 30 erikoiskoulutuksen saanutta poliisikoiraa, joiden rotukirjo pitää sisällään labradorinnoutajia, sileäkarvaisia noutajia, bordercollieita ja englanninspringerspanieleita, taitaa joukossa olla jokunen jackrussellinterrierikin.

Osa pennuista siirtyy projektikoiriksi eläinalan koulutusta tarjoaviin oppilaitoksiin tai yksityisille kouluttajille, jotka kouluttavat pennut poliisin ohjeistuksen mukaan.

– Näin varmistamme, että ohjaajilla on koko ajan peruskoulutettu koira käytössään, ikään kuin vanhemman rinnalla kasvamassa, eikä operatiiviseen toimintaan tule koiran eläköityessä kohtuuttoman pitkää notkahdusta.

Poliisikoiralaitoksella toimii myös 41-paikkainen koirahoitola, jossa nelijalkaiset majailevat koulutusten sekä ohjaajiensa lomamatkojen ja virkavapaiden aikana. Vuodessa kertyy lähes 1200 hoitopäivää, käytännön arjesta vastaavat kaksi palkattua koirahoitajaa.

Uudet tilat vastaavat muuttuneeseen tarpeeseen

11 henkilöä vakituisesti työllistävän Poliisikoiralaitoksen toiminta Hämeenlinnassa oli hetken vaakalaudalla ja sille mietittiin vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Päätös toiminnan jatkumisesta Hämeenlinnassa tehtiin vuosi sitten ja parhaillaan on käynnissä hankesuunnittelu, jonka lopputuloksena Rinkelinmäen seitsemän hehtaarin alueelle valmistuu lähivuosina modernit ja uuden ajan tarpeisiin vastaavat koulutustilat.

– Strategisesti sijainti Hämeenlinnassa on erinomainen, mutta vanhat tilat eivät enää vastaa nykyisiä koulutustarpeita. Lapio isketään maahan toivottavasti vuoden 2018 aikana.

Peruskorjauksen myötä alueelle valmistuu puolilämmin sisäharjoitushalli sekä uudet majoitustilat oppilaille. Koiratarhoja nykyaikaistetaan sekä koirien että ohjaajien turvallisuuden ja mukavuuden parantamiseksi. Nykyisestä hallintorakennuksesta tulee koirakoulun kruunu – hajutyöskentelytalo, jonne rakennetaan erilaisia hajukoulutustiloja kahteen eri kerrokseen.

Poliisikoiralaitos järjestää vuosittain 80–90 erilaista koulutusta, seminaaria sekä tapahtumaa. Se tekee laajasti yhteistyötä myös muiden koiratoimintaa käyttävien viranomaisten kanssa.

– Meillä koulutetaan kaikki Rikosseuraamusviraston koirat sekä järjestetään yhteiskoulutusta niin Tullin, Rajavartiolaitoksen kuin Puolustusvoimienkin kanssa. Virkakoiratoimijoiden yhteistyö Suomessa on hyvin tiivistä ja hedelmällistä.

Tutkittua tietoa koulutuksen tueksi

Koulutuksen lisäksi Poliisikoiralaitoksen ydinprosesseihin kuuluvat kehitys ja tutkimus.

– Pyrimme vuosittain toteuttamaan koulutustoimintaa tukevia pienimuotoisia tutkimuksia, koska opetuksen tulisi aina jollain tavalla pohjautua tutkittuun tietoon. Koirapuolella tutkimuksia tehdään yllättävän vähän suhteessa siihen, kuinka paljon erilaisia asenteita, näkemyksiä ja mutu-tuntumaa löytyy.

Parhaillaan käynnissä on muun muassa tutkimukset siitä, miten koira havainnoi ihmisen stressitilaa ja kuinka vanhan palopaikan palokoirat pystyvät tunnistamaan.

Lisäksi Poliisikoiralaitos tekee molekyylitutkimusta yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa.

– Haluamme selvittää, kuinka pieni määrä hajumolekyylejä riittää koiralle tunnistamiseen.

Kansainvälisesti poliisikoiralaitos ylläpitää Pohjoismaisella ja EU-tasolla verkostojaan osaamisen ja koulutusyhteistyön kehittämiseksi sekä poliisikoirien uusien käyttötapojen löytämiseksi ja tutkimustulosten jakamiseksi.

Yhteisharjoitukset tulevaisuudessa mahdollisia

Poliisikoirakot suorittavat vuodessa noin 11 000 tehtävää, joista yleisin on kadonneen henkilön etsintä.

– Nenänkäyttöön liittyvät tehtävät ovat lisääntyneet koko ajan, voimankäyttötehtävät puolestaan vähentyneet vuosi vuodelta. Jatkossa niiden määrä tulee todennäköisesti vähenemään entisestään. Koulutusten suunnittelu ohjautuu todellisen tarpeen mukaan.

Kokkonen kertoo, että koulutuksessa huomioidaan myös vapaaehtoisresurssit.

– Partiokoiranohjaajan peruskurssilla käydään läpi meille tärkeät siviilisidosryhmät sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun rooli etsinnöissä. Toki jokaisella peruskurssille tulijalla on jo poliisin uraa takana, ja sitä kautta kokemusta oman yksikön toimintatavoista kadonneen henkilön etsinnöissä.

Poliisin ja pelastuskoiraihmisten yhteisharjoitukset Kokkonen näkee järkevänä ajatuksena.

– Tällä hetkellä opetuksen tuntikehys on tiukka, mutta ei ole poissuljettua, etteikö sellaisia voitaisi tulevaisuudessa järjestää.

Hormila on kouluttanut hajutunnistusta koirille jo vuosikymmenien ajan keskittyen erityisesti tunnistusetsintäkoirien kouluttamiseen sekä ohjaajakoulutukseen ja tunnistusetsintäkoirien käytön kehittämiseen. Hän on kilpaillut aikoinaan palveluskoirakokeissa omilla poliisikoirillaan, kouluttautunut ylituomariksi sekä jälkeen että hakuun, vetänyt lukuisia kursseja ja luentoja alan harrastajille ja ollut koirineen mukana hajutunnistustehtävissä muun muassa tsunamin uhreja etsimässä.

Työskennellessään partiokoiranohjaajana kenttä- ja hälytystehtävissä liki neljännesvuosisadan Helsingissä ja Savossa, Hormila on toiminut samalla tiiviissä yhteistyössä vapaaehtoisten pelastuskoiraharrastajien kanssa ja tehnyt paljon pitkäjänteistä työtä sen eteen, että viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö toimii nykyisellä tasollaan.

– Syksyllä 1974 osallistuin nuorena koirapoliisina laajaan lento-onnettomuusharjoitukseen Vantaan lentokentän ympäristössä. Tein harjoitusta yhdessä Vantaan pelastuskoirayhdistyksen porukan kanssa, ja tehtävänämme oli etsiä maastosta mahdollisia shokkihoitopotilaita. Tykästyimme toisiimme puolin ja toisin, Hormila muistelee.

– Ensimmäinen poliisikoirani spu Jaki oli vielä melko kokematon. Helsingissä Poliisin koirayksikkö oli tuohon aikaan todella pieni eikä harjoituskavereita ollut tarpeeksi, joten harjoittelin säännöllisesti myös pelastuskoira- ja palveluskoiraharrastajien kanssa.

Yhtenäiset vaatimukset, yhteinen päämäärä

Koirapoliisin työt veivät Hormilaa 80-luvun alussa Varkauteen ja sieltä Kuopioon. Paluu etelään tapahtui myöhemmin Hämeenlinnan Poliisikoiralaitoksen kautta.

– Pohjoisemmassa lähdin heti kartoittamaan palveluskoiratoiminnan kautta mahdollisia pelastuskoiraihmisiä. Sain kerättyä alueelta ryhmän vapaaehtoisia, joihin luotin, koska tunsimme toisemme ja olimme harjoitelleet yhdessä. Tositilanteessa pyysin sitten tätä porukkaa etsintöihin mukaan Vapepan virallisen organisaation ohi, mistä tietenkään kaikki eivät pitäneet. Käytäntö oli mietitty ensisijaisesti viranomaisen hyötynäkökulmasta: halusin koirat ensimmäisenä etsintäpaikalle, vaikka keskellä yötä.

Tuohon aikaan yhdistysten ulkopuolella oli paljon ns. “villiä porukkaa”, joista oli tosietsinnöissä viranomaisten käytännön työn kannalta usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä aiheutti poliisissa paljon negatiivista suhtautumista pelastuskoiraihmisiä kohtaan.

– Olen monesti saanut kuulla kunniani puhuessani pelastuskoirakoiden puolesta. Onneksi ajat ovat muuttuneet, toiminta on yhä organisoidumpaa ja ihmiset ovat sisäistäneet yhtenäisten vaatimusten merkityksen sekä sitoutuneet yhteiseen päämäärään. Eihän kahden lajin vaatimuksessa kestänytkään kuin vähän reilu 30 vuotta toteutua, Hormila naurahtaa.

Aikoinaan toimintaan vaikutti Hormilan mukaan myös köydenveto tuolloin Väestösuojelun alaisuudessa toimivan rauniokoiraporukan ja Vapepan maastoetsintäkoiraporukan välillä.

– Henkilökohtaisesti haluaisin Virta-kokeesta vielä nykyistä vaativamman. Olen sitä mieltä, ettei ole pelkkää jälki- tai hakukoiraa, vaan pelastuskoira, joka hallitsee suvereenisti molemmat alueet. Tämän lisäksi myös raunioilla työskentely vain vahvistaa koiran käyttökelpoisuutta tosietsinnöissä. Tätä oli aikoinaan monen vaikea sulattaa. Kun nämä taidot yhdistetään, saadaan hyviä työpareja ja ammattitaitoista, luotettavaa porukkaa kentälle.

– Olen vakuuttunut siitä, että kun koiraa koulutetaan ja aktivoidaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisilla haasteilla, se on juurikin sitä mistä koiramme nauttivat ja haluavat tehdä kanssamme.

– Ymmärrän myös sen, että vapaaehtoiset tekevät tätä toimintaa suurella sydämellä ja auttamisen halulla. Se tosin tahtoo joskus minultakin unohtua.

Hiljainen tieto hyötykäyttöön eri toimijoiden välillä

Hormila kertoo olevansa tosi tyytyväinen yhteistyöhön pelastuskoiraihmisten kanssa.

– Arvostan ja kunnioitan heitä todella paljon ja korkealle! Koen, että pelastuskoiraihmiset ovat auttaneet minua merkittävästi omassa työssäni vuosien aikana ja samalla olen pyrkinyt jakamaan vilpittömästi omaa tietotaitoani heille. On ollut hienoa huomata, että myös toiminnan sisällä on menty selvästi parempaan suuntaan. Aikoinaan oli paljon kitkaa ja erimielisyyksiä, mikä jakoi ihmisiä uusiin yhdistyksiin. Tilanne oli järjetön; henkilökohtaisten intressien ja egojen törmäyskurssi ei vaan sovi pelastuskoiratoimintaan ja tosietsintätilanteisiin, vaikka aitoa halua auttaa olisikin.

– Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaan vapaaehtoisella pitää olla vastuu itsestä ja muista. Etsintöihin ei lähdetä sairaana tai sydänvikaisena, tällaistakin olen kuullut tapahtuneen. Ihmisen sisäinen arvomaailma ohjaa tekemistä ja osa ihmisistä ei ole koskaan näitä asioita juurikaan miettinyt. Jonkinlainen arvo/motiivipohdinta pitäisi sisällyttää myös koiraohjaajien koulutuspakettiin.

– On myös hyväksyttävä se fakta, ettei kaikista koirista ole pelastuskoiraksi, saatika kaikista ihmisistä pelastustehtäviin. Liitto- ja järjestötasolla voisi miettiä, miten mukana olevia ihmisiä voisi valmistaa tähän paremmin. Se, ettei ole mukana hälytysryhmässä, ei kuitenkaan ole esteenä harrastamiselle, koska paljon muitakin tarpeellisia rooleja on tarjolla ja harjoituksiin tarvitaan aina porukkaa. Voi olla mukana auttamassa muita koirakoita ja vapaaehtoisia, jotka jonain päivänä saattavat pelastaa jonkun hengen, ja olla näin osana prosessia. Tärkeintä on, että ihminen nauttii pelastuskoiraharrastuksesta ja koiran kouluttamisesta, pääsee sitten tositilanteeseen tai ei.

Hormila korostaa useaan otteeseen myös vapaaehtoisten ja viranomaisten yhteistyötä – ja samalla hierarkiajärjestystä.

– Viranomaisen pitää voida luottaa mukana oleviin vapaaehtoisiin ja heidän tasoonsa. Vapaaehtoisten tulee kunnioittaa poliisin työtä ja noudattaa annettuja ohjeita sekä määräyksiä. Etsintä ja siinä mukana olevat apuvoimat ovat viime kädessä viranomaisen vastuulla ja sooloilu saattaa maksaa pahimmassa tapauksessa jonkun hengen. Pitää muistaa, että kaikki ovat omalta osaltaan viemässä yhteistä asiaa eteenpäin ja päämäärä on sama.

– Olen joskus kuullut palautetta, että pelastuskoiraporukkaan mukaan pyrkivät ovat saaneet osakseen tylyä kohtelua ja vähättelyä. Samaan kuppikuntaisuuteen törmäsin aikoinaan palveluskoirapuolellakin. Kannattaa pitää mielessä, että vaikka juuri tästä kyseisestä koirasta ei ehkä ole hommaan, niin asiasta kiinnostunutta ihmistä ei ole varaa työntää pois. Kyseisen henkilön mukana pitäminen saattaa jonain päivänä johtaa siihen, että hän hankkii koiran, josta tuleekin tosi hyvä pelastuskoira.

Hormila heittää pallon liittotasolle.

– Olisi hyvä miettiä, miten saadaan hälytysryhmissä olevien suhteellisen pienten porukoiden toimintaa avoimemmaksi ja koko potentiaali hyötykäyttöön. Hälytysryhmäkoirakoilla on kuitenkin valtavasti tietoa ja taitoa, jota tulisi jakaa avoimemmin eteenpäin eri liittojen ja yhdistysten kesken.

Henkinen koulutus käsikynkkään teknisen osaamisen kanssa

Varkaudessa Hormilan partiokaveri puukotettiin kuoliaaksi työtehtävän aikana. Traaginen tapahtuma käynnisti prosessin, jonka vaikutukset heijastuvat vahvasti Hormilan ajattelutapaan, koulutusmetodeihin ja sitä kautta pitkälti myös nykyiseen pelastuskoirakoulutukseen.

– Tapahtuman jälkeen voimme työyhteisössä kaikki tosi huonosti. Havahduimme miettimään, miten tapahtuneesta voi päästä yli ja eteenpäin. Pohdimme paljon siihen aikaan olematonta jälkihuoltojärjestelmää ja miten sitä voisi kehittää eteenpäin.

Hormila kiinnostui mentaalipuolen asioista ja kasvatti tietämystään erilaisilla koulutuksilla ja itseopiskelulla.

– Tämä kokemus johti myös siihen, että aloitin ns. oto-kouluttajana toimimisen ja se jatkuu edelleen eläkkeelläkin. Olin Poliisissa yksi aiheen ensimmäisistä opettajista aikoinaan ja opetin sitä myös vapaaehtoispuolella, jossa jälkihuolto oli pitkään lapsen kengissä.

– Etsinnät ovat aina henkisesti raskas koettelumus ja minua pelotti se, että ilman riittävää jälkihoitoa pelastajista tulee pelastettavia. Poliisi joutuu kohtaamaan kuolemaa säännöllisesti ja saa siihen myös koulutusta. Vapaaehtoiselle tilanne on todennäköisesti ainutkertainen kokemus, joka käsittelemättömänä saattaa jäädä vainoamaan vuosikausiksi. Nykyisin tilanne on jo parempi, kun asioista on alettu puhumaan ja henkinen valmistautuminen ja debriefing on tullut osaksi toimintaa.

Hormilan mielestä pelastuskoirakoulutuksen mukana pitäisi alusta asti kulkea myös ohjaajan henkinen koulutus.

– Henkinen valmistautuminen ja mielenhallinta ovat apuvälineitä ja -taitoja siinä missä kartta ja kompassikin: niiden käyttöä tulee harjoitella ja tositilanteessa ne tulee hallita ja osata. Ohjaajan teknisiä taitoja painotetaan mielestäni liikaa ja henkisen puolen asioista puhutaan edelleen liian vähän. Mentaalipuolen taidoista ei ole apua pelkästään pelastuskoiratoiminnassa, vaan ne heijastuvat ihmisen elämän kaikille osa-alueille.

Pelastuskoiratehtävissä on erittäin tärkeää, että ihmisen ja koiran välinen kommunikaatio toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

– Ihmisen mielentila heijastuu suoraan myös koiran suoritukseen. Jos ohjaaja ei hallitse omaa mentaalipuoltaan, niin ongelmia tulee taatusti. Yhteyden ja vuorovaikutuksen luomiseen tarvitaan muutakin kuin se koulutustekniikka.

– Kävin hiljattain läpi vanhoja oppilasmonisteitani vuodelta -73, ja niissä jo puhuttiin mielenhallinnasta ja mielikuvaharjoittelusta, joskin siihen aikaan intoa taisi olla enemmän kuin ajatusta.

– Nuorena poliisina olin todella onnekas päästessäni vanhempien poliisikoiraohjaajien oppiin. Osa heistä oli sodan käyneitä ja rintamalla koiransa kanssa taistelleita. He opettivat, miten tätä hommaa tehdään yhteistyössä koiran kanssa ja niitä oppeja olen noudattanut sekä soveltanut ja kehittänyt edelleen jo 40 vuotta.

Mitä muuta näihin oppeihin sitten kuuluu? Lue lisää blogin seuraavasta artikkelista.