Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus eli VIRTA on vuodesta 2018 edellyttänyt, että koirakko on suorittanut liiton kokeita kummassakin maastolajissa: haussa ja jäljellä. Aiemmin pääkaupunkiseudulla ja muualla eteläisessä Suomessa koirakoiden käyttöönottotarkastusta edeltävät kokeet painottuivat hakuun, ja jäljestämiseen keskityttiin hälytyskelpoisuuden saavuttamisen jälkeen. Uusien VIRTA-ohjeiden myötä jälkiharjoittelu kuuluu osaksi jokaisen pelastuskoiran peruskoulutusta.

Jäljestämistä voi kouluttaa onnistuneesti monin eri tavoin, ja myös Gabi ja Päivi ovat lähestyneet aihetta hieman eri lailla. Heidän mielestään pitää muistaa, että niin rotujen kuin koirayksilöidenkin välillä on eroja siinä, miten ne työstävät asioita. Lisäksi ohjaajan on mietittävä, mitä hän haluaa ja miten sen saa vahvistettua koiralle. Harjoitustavan pitää olla sellainen, että se sopii myös ohjaajalle, ja hän ymmärtää, mihin se perustuu.

Vinnan kiinnostus syttyi ruuan avulla

Gabi opetti Vinnalle erikseen esineiden arvon ja ihmisen hajun seuraamisen ja yhdisti ne toisiinsa koulutuksen edetessä.

– Koulutin ihmisen jäljen seuraamisen makupalojen avulla, eli laitoin ruokaa jalanjälkiini, Gabi kertoo. – Tässä koulutustavassa on tärkeää päästä melko nopeasti eroon jäljellä olevasta ruuasta, jotta koira oppii seuraamaan ihmisen hajua eikä vain etsimään ruokaa. Koiran etenemisvauhdin olen pitänyt aisoissa liinan avulla.

Esineet Gabi opetti maahan tallattujen ruutujen avulla. Harjoituksen tavoite on, että koira oppii esineen olevan ihmisen hajuisella alueella. Kun hän otti esineet mukaan jäljelle, hän tallasi kesken jäljen pienen ruudun, johon jätti esineen. Koira kiinnostui alueesta, jossa ihmisen hajua oli enemmän, ja tarkensi esineeseen.

– Talvella on ollut hyvä tehdä jälkiä ja tarkkuutta lumella, kun on voinut itse seurata, miten koira työskentelee suhteessa jälkeen, Gabi sanoo. – Kevään ja kesän myötä jatkamme taas harjoittelua erilaisilla alustoilla.

Tällä hetkellä Gabi palkitsee Vinnan jäljellä esineiltä, jotka koira löytää. Vinna tarkentaa esineen, seisahtuu ja jää odottamaan palkkionsa toimitusta. Koira on siis oppinut, että jälkeä seuraamalla löytää esineen.

Noki oppi ensin etsimään esineitä

Päivi ja Noki ovat lähestyneet jälkiharjoittelua esineilmaisun kautta. Ensimmäisenä oli siis vuorossa esineen ilmaisun harjoittelu ja sitten keston opettelu ilmaisuun.

– Tavoitteeni on, että saamme malttia harjoitteluun ilmaisun kautta, Päivi sanoo. – Siitä etenemme kohti rauhallista jäljestystä pienen esineen avulla. Olen käyttänyt noin 1 cm * 1 cm kokoista kaulakorua ja sitä pienempiä esineitä, esimerkiksi pahvinpaloja.

Kun Noki oli oppinut esineen ilmaisemisen, Päivi opetti sen etsimään esinettä tallaamaltaan alueelta, joka oli noin metrin levyinen ruutu. Koira siis oppi seuraavaksi nuuskimaan tarkasti ihmisen hajuista aluetta löytääkseen esineen, jonka voisi ilmaista ja sitä kautta saada palkkion. Sitten ruutu muuttui jäljeksi, jota seuraamalla ja huolellisesti nuuskimalla esineitä löytää.

– Tällainen treeni on helppoa yksin tehtäväksi, ja esineilmaisua pystyy harjoittelemaan kotonakin.

Jos jälkikoulutuksen aloittaminen on sinulle ajankohtaista, voit lukea lisää aiheesta esimerkiksi viime keväänä julkaistusta Pelastuskoira-blogin artikkelista Kouluta, älä kokeile – jäljestämistäkin voi opettaa

Tampereen Seudun Etsintäkoirissa toimivalla Jenni Kujalalla on jo kolmas koira kasvamassa hälykoiraksi. Oiva, joka jäi eläkkeelle toimittuaan 10-vuotiaaksi saakka hälytysryhmässä, on espanjanvesikoira eli tutusti perro. Samoin olivat Oivan edeltäjä Elmo sekä tehtävään kotona kasvava Oivan pentu Ansa. Oiva ja pentunsa Ansa on valittu sekä rotu- että yksilötasolla sillä ajatuksella, että koirien kanssa lähdetään kouluttautumaan kohti Pelastuskoiraliiton hälykoiratehtäviä. Myös Oivan isä ja mummu ovat olleet yhdistyksen hälytyskoiria, joten tehtävän voi sanoa kulkevan heillä verissä.

Oiva hyväksyttiin hälytyskoiraksi 4-vuotiaana, ennen kahden lajin vaatimusta ja viranomaistarkastuksen käyttöönottoa. Koska Tampereen Seudun Etsintäkoirat ry:ssä on sääntönä, että kakkoskoiran saa ottaa treeneihin mukaan siinä vaiheessa, kun jo treeneissä oleva koira hyväksytään hälykoiraksi, aloitti Oiva treeniuransa vesikoiraporukan treeneissä edeltäjänsä Elmon treenatessa ensimmäisen koiran paikalla. Jenni kuvailee Oivaa ihmisavoimeksi perroksi, joka ei ole vierastanut ketään. Sen kanssa aloitettiin harjoitukset makkararingillä tämän piirteen vahvistamiseksi ja jotta saatiin vahvistettua positiivista suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Aikaisessa vaiheessa Jenni alkoi tehdä Oivan kanssa partiointia, jolloin se sai metsästä bongaamiltaan ihmisiltä herkkuja. Ihmisten luo hakeutumista ei tarvinnutkaan juuri opettaa, vaan enemmänkin kasvattaa ohjaajan merkitystä eli sitä, että Oiva muistaa ohjaajansakin olevan metsässä mukana. Vieraasta ihmisestä hajun saadessaan Oiva lähteekin vauhdilla hajunlähdettä etsimään.

– Oiva on sellainen perus putkiaivoinen perrouros, Jenni kuvailee.

Vaikka Oiva onkin ihmisavoin, valikoitui sille ilmaisuksi rulla. Syinä olivat muun muassa epäilys siitä, että haukku ei ehkä rodunomaisista piirteitten takia olisi riittävä käytettäväksi etsinnöissä, ja toisaalta Oivalla oli pienestä pitäen voimakas taipumus kantamiseen. Lisäksi Jenni kokee rullan olevan sekä koiralle että etsittävälle miellyttävämpi ilmaisutapa, joten sen valinta tuntui luontevalta. Rullailmaisun kouluttamisen Jenni aloitti Oivan omaehtoisen tarjoamisen kautta. Ensimmäiset harjoitukset toteutettiin kotona niin, että lattialle oli levitetty tavaroita ja kun koira näytti kiinnostuvan niistä, oli namit valmiina taskussa palkkausta ja kehuja varten.

Muiden tavaroiden kantamisesta Jenni siirtyi pikkuhiljaa rullien käyttöön. Ensin sisällä niin, että koira sai etsiä rullan ja tuoda ohjaajalle. Sisältä treeni siirrettiin ulos lenkkeilyn yhteyteen. Oiva odotti paikkamakuussa Jennin heittäessä rullan noudettavaksi, ja tämän toiminnan ollessa vahva otettiin treeneihin mukaan toinen henkilö, jonka luota Oiva sai alkaa rullaa noutamaan. Harjoituksiin lisättiin ulkona erilaisia häiriöitä, mitä nyt keksittiinkään ilman, että yhdistettiin rullanoutoa vielä varsinaisiin treeneihin. Tämä sen vuoksi, ettei rullanouto alkaisi kärsiä treenien aiheuttaman innostuksen vuoksi. Kun lenkkien yhteydessä Oiva nouti sujuvasti rullan kyykyssä olevan henkilön luota Jennin palkatessa koiran itse, ryhdyttiin ilmaisua siirtämään treeneihin. Oivalle otettiin melko pian myös kiintorulla mukaan kaulaan roikkumaan, vaikka harjoittelussa käytettiin edelleen irtorullia. Tämä tehtiin siksi, että koira oppisi siihen, ettei rullaan tarvitse kiinnittää huomiota, vaikka se juostessa kaulassa heiluukin. Irtorullista siirryttiin kiintorullan käyttöön lopulta maalihenkilön tekemän pienen avustavan käsiliikkeen avulla.

– Kaikilla koirillani olen pyrkinyt vaihtelemaan palkkausta mahdollisimman paljon, vaikka ilmaisu onkin ns. valmis, eli suora palkka vs ilmaisu ykkösnamilla vs ilmaisu ilman ykkösnamia. Tämä siksi, että ainakin vesikoirilla on voimakas taipumus alkaa ennustaa tulevaa ja oikoa opitussa ketjussa eli mikäli hajun loppuun tarkastaminen ja maalihenkilön luona käyminen ei koskaan johtaisi palkkaukseen alkaisivat koirat varmasti ilmaista jossain kohtaa pelkkää hajua. Homma pysyy mielenkiintoisena, kun joskus palkka tulee ”vain” löytämisestä, Jenni kertoo.

Jälkiharjoittelu opettaa paljon lisää

Vaikka hälykoiraksi nousuun ei vaadittu jälkikoetta, on Oivan kanssa treenattu myös jäljestystä. Vesikoirilla jäljestys on vahva ominaisuus, ja Jenni kokee sen olleenkin oppimista edesauttava tekijä. Oivan kanssa jäljestysvarmuutta koulutettiin alusta alkaen sijoittamalla jäljelle esine sekä namipurkki. Esineelle jääminen ehdollistettiin niin vahvaksi käytökseksi, että vaikka namipurkki poistuu, Oiva pysähtyy esineelle. Esinemotivaatiota on myös tehostettu tekemällä siihen keskittyviä treenejä, esimerkiksi 200 metrin suoralla jäljellä 10 esinettä vaihdellen yhdessä namipurkin kanssa ja ilman, jolloin toistot tukevat ilmaisun vahvistumista. Koiriensa kanssa Jenni on huomannut palkkauksen suhteen eron siinä, tuleeko palkka purkista vai ohjaajan kädestä. Jos palkan saa kädestä, koira ei vaikuta välttämättä kokevan yhtä suurta onnistumista, kuin ohjaajan taskusta kaivetusta purkista saadun palkan kanssa. Tällaisilla pieneltä tuntuvilla huomioilla voi olla suuri oppimista nopeuttava tai hidastava merkitys, joten niihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Jälkitreeneissä harjoitusten tasoa on vaikeutettu pikkuhiljaa. Välillä on lisätty jäljelle ikää, välillä pidennetty matkaa. On tehty erilaisten häiriöiden ylityksiä ja mutkia. Alusta alkaen on ollut tiedossa, että Oivan suvussa esiintyy riistaviettiä. Sen pois kitkemiseen onkin kiinnitetty pennusta alkaen huomiota ja palkattu koiraa lähellä pysymisestä. Jäljestyksessä suunnitelmallinen koulutus on varmistanut sen, että koira ei vaihda ihmisjäljeltä riistalle. Tätä on myös testattu niin, että kun treeneissä on nähty hirvi ja laitettu sitten maalihenkilö samalle suunnalle, on Oiva valinnut maalin ja sieltä saatavan palkan.

Muutaman ensimmäisen vuoden tuntui, että Oiva pyrkii korvaamaan puuttuvat taidot vauhdilla, jäljestäen kovaa ja epätarkasti. Esineet kyllä löytyivät ja jäljistä selvittiin, mutta koiraa oli vaikea lukea eikä malttia meinannut löytyä. Koiran perusolemus oli kiireinen eikä kävelyaskeleita juuri otettu.

– Eräissä treeneissä paloi hihat ja päästin liinasta irti. Oivan vauhti tyssäsi siihen ja koira alkoi jäljestää askel askeleelta, Jenni kertoo käänteentekevästä tapauksesta.

Tärkeintä on motivaatio

Oivan hälykoiranuran alkupäässä oli etsintä, joka on jäänyt erityisesti Jennin mieleen.

– Ajankohta oli kuuma ja oltuamme tehtävällä jo useamman tunnin ajan Oiva nosti kuononsa, hävisi hetkeksi näköpiiristä, mutta ilmestyi sitten rullan kanssa mäen takaa ja johdatti meidät kadonneen luo.

Valitettavasti kadonnut oli ollut menehtyneenä jo jonkin aikaa, mutta Jenni sai varmistuksen siitä, että Oiva toimii kuten se on opetettu, vaikka tapahtuisi jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Oiva toimi hälykoirana kuusi vuotta. Oiva treenaa edelleen säännöllisesti useamman kerran viikossa ja pitkästä urasta huolimatta tai sen vuoksi se tekee työtään joka ikinen kerta yhtä innolla. Keväällä eräässä treenissä, oman vuoronsa jo mentyä, vapaana ollut Oiva oli rynnännyt maalihenkilölle ja koska varusteet oli jo riisuttu, oli se kaivanut maasta tilalle keppiä, jota käyttää ilmaisuun. Motivaatio etsiä ja löytää on korkealla. Jenni toteaakin, että aloittaa koulutuksen heti alusta alkaen tosietsintöihin, ei kokeisiin. Hänellä on koiriensa kanssa tähtäimenä hälytysryhmä ja etsinnät ja treenit suunnitellaan tukemaan tätä tavoitetta.

Syy jäljennoston epävarmuuteen löytyy tavallisesti jostakin näistä kolmesta lokerosta:

1. Koira ei keskity. Jos valtaosa harjoituksista alkaa ilman suunnan valitsemista, koiran ei tarvitse kiinnittää asiaan huomiota. Koira voi olla myös liian kiihtynyt pystyäkseen haistelemaan. Muista, että oikealla tavalla motivoitunut koira pystyy keskittymään työhönsä. (Lue lisää esimerkiksi Juha Pasasen Jälkikoira-luennon muistiinpanoista.)
2. Ohjaajan toiminta. Koira voi oppia ottamaan vihjeen jäljen suunnasta ohjaajan rintamasuunnasta tai harjoitusta seuraamassa olevien ihmisten liikkumisesta. Ohjaajan kompurointi tai oletukset jäljen suunnasta ja sijainnista voivat myös vaikuttaa koiran työskentelyyn.
3. Ympäristö. Koira oppii helposti, että jälki lähtee aina pois tieltä, polulta tai kentän reunasta, jos harjoituksissa niin usein tapahtuu. Tällöinkään sen ei tarvitse ajatella jäljen suuntaa.

Hyödynnä ympäristöä

Kun suunnan valintaa opetetaan, on varsinainen jäljen etsiminen hyvä jättää aluksi kokonaan pois harjoituksesta. Silloin ei tarvitse huolehtia siitä, että koira esimerkiksi kulkisi jäljen yli. Yksi käytännöllinen harjoitus on tehdä jälki jonkin luonnollisen esteen viereen, jolloin ohjaajan ei tarvitse estää koiraa etenemästä jälkiliinan avulla. Näin ympäristöä muokkaamalla ohjaajan rooli harjoituksen säätelemisessä jää pienemmäksi. Verkkoaita tai muu ilmava elementti on erityisen toimiva, koska niiden läpi ilmavirta liikkuu melko luonnollisesti. Muutaman harjoituksen jälkeen pitää jälki alkaa tehdä vaihtelevan välimatkan päähän aidasta – muuten koira oppii etsimään sitä vain aidan vierestä. Harjoituksessa koira palkitaan ensin nopeasti suunnan valitsemisesta. Jos käyttää esinettä jäljellä, on muistettava valita riittävän vähähajuinen esine, tarkkailtava tuulen suuntaa ja sijoitettava esine siten, ettei koira voi tehdä päätöstä suunnan valitsemisesta esineen perusteella. Metsäympäristössä vastaavina luonnollisina esteinä voi käyttää esimerkiksi kaatunutta puun runkoa, isoa ojaa tai kalliojyrkännettä.

Suunnan valinnan perusharjoituksia on usein tarvetta tehdä kuuriluontoisesti koko harjoittelun ajan. Perusteiden oppimisen jälkeen luonnollista estettä vasten voi harjoitella esimerkiksi erilaisia lähestymiskulmia jälkeä kohti tai vaikeissa tuuliolosuhteissa työskentelyä. Esteen käyttämisestä on hyötyä aina, kun harjoituksesta haluaa perata pois mahdollisimman paljon ohjaajan toimintaa.

Vältä kaavoja

Harjoitusten monipuolisuus on paras keino estää erilaisten kaavojen syntyminen. Paras keino kaavojen välttämiseen on pitää harjoituspäiväkirjaa siitä, millaisia harjoituksia on tehnyt. Silloin itsensä saa nopeasti kiinni siitä, että toistaa samankaltaisia asioita. Jäljennostoharjoitusta suunnitellessa kannattaa aina pitää mielessä se, ettei tule huomaamattaan opettaneeksi koiralle jotakin muuta asiaa vihjeeksi jäljen suunnasta. Tällainen voi olla esimerkiksi tien suunta tai se, miten nostopaikalle liikutaan: yllättävän harvoin sitä tullaan lähestyneeksi samasta suunnasta, johon jälki kulkee. Ohessa on kolme ehdotusta siitä, miten nostoharjoituksia voi rakentaa eri tavoin.

Ennen harjoituksen alkua on tärkeää miettiä valmiiksi myös se, miten toimii, jos koira valitsee takajäljen. Saako koira yrittää samasta kohdasta uudestaan, jos nosto ei onnistu? Ottaako ohjaaja koiran pois jäljeltä ja vie sen uuteen nostokohtaan? Viedäänkö koira välillä autoon? Kuinka pitkään koira saa edetä takajälkeä? Miten koira suhtautuu rankaisuun eli siihen, että se menettää jäljen? Myös näillä toimilla on vaikutusta oppimiseen.

Jäljen nostaminen polun tai tien varresta on yksi tavallisimpia keinoja hyödyntää pelastuskoiraa etsinnässä. Näissä harjoituksissa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota siihen, ettei tule opettaneeksi koiraa niin että jälki kulkee aina pois tieltä. Harjoittele siis säännöllisesti nostamista tien varresta siten, että koiran löydettyä jäljen sen on saman tien kuljettava tien suuntaisesti tai lähdettävä tien yli.

Oletko koirasi pahin häiriö?

Vaikka jäljestyksessä koira on koirakon asiantunteva osapuoli, ei ohjaajan vaikutusta koiran työskentelyyn voi vähätellä. Kun koira työskentelee nostotilanteissa varmasti, voi sitä seuraavaksi haastaa muuttamalla omaa toimintaansa. Mitä enemmän koira tarkkailee ohjaajaa, sitä pienemmin askelin ohjaajan tilanteessa tekemää häiriötä kannattaa lisätä. Koira, joka pystyy työskentelemään ohjaajan toiminnasta huolimatta, suoriutuu helposti tavallisimmista nostotilanteista.

Ohjaaja voi vaikuttaa koiraan mm. kääntämällä oman rintamasuuntansa takajäljen suuntaan tai pidättämällä koiraa liinasta juuri ennen kuin se pääsee jäljen luo tai on valinnut jäljen suunnan oikein. Nostotilanteissa voi myös kompuroida tai keskittyä tutkimaan karttaa, siis kääntää huomionsa pois koirasta. Erilaisissa ohjaajan tunnetiloilla voi myös olla valtavan suuri merkitys koiran työskentelyn varmuudelle.

Jäljennosto on päätöksentekoa

Kuten kaikessa kouluttamisessa myös jäljennoston opettamisessa parasta edistystä saadaan keskittymällä yhdessä harjoituksessa yhteen asiaan. Ennen jälkien kävelemistä ohjaaja miettii, mikä on harjoituksen tavoite. Sen jälkeen jäljen pystyy suunnittelemaan niin, että tavoite on mahdollista toteuttaa. Pääsääntöisesti harjoitukseen kannattaa aina sisällyttää useampi toisto samaa tehtävää, jotta oppimisen todennäköisyys harjoituksen aikana on suurempi.

Eläimen oppiminen on tehokkainta silloin, kun ohjaaja pääsee palkitsemaan sitä oikeista ratkaisuista. Jos koira valitsee toistuvasti takajäljen, on syytä tarkistaa paitsi hajuaistin kunto myös koiran motivaatio jäljestämiseen sekä mahdollisesti helpottaa harjoitusta esimerkiksi loivemmalla jäljennostokulmalla. Tärkeää on, että koira tekee valinnan itsenäisesti eli sen päätöksentekokyky harjoitustilanteessa kehittyy. Lopputuloksena koira pystyy nojaamaan oppimishistoriaansa tosietsinnässä silloin, kun ohjaaja ei pysty sitä auttamaan.

Motivaatio on kaiken A ja O – myös jälkikoiralla

Ensimmäiseksi koiralle on opetettava, että sen halutaan jäljestävän nimenomaan ihmisiä. Loppujen lopuksi koko jälkiharjoittelun pointti on se, että koira haluaa jäljestää sitä, mitä sen ohjaaja haluaa koiran jäljestävän. Koiranohjaaja ei halua koiran nostavan tien laidasta peuran, jäniksen tai toisen koiran jälkeä – vain metsään mennyt ihminen on kiinnostava. Jotkin koirat ovat luonnostaan kiinnostuneita myös ihmisjäljistä, mutta monelle varsinkin vieraan ihmisen jäljet maastossa ovat merkityksettömiä.

Motivaatio ihmisen jäljestämiseen perustuu koiran saamaan palkkioon, olipa se sitten sosiaalista palkitsemista ohjaajalta, ruokaa, leikkiä tai muita koiran arvostamia asioita. Jos koira nauttii jäljestämisestä itsessään, on silti pidettävä jollakin lisävahvisteilla huolta siitä, että sitä kiinnostaa jäljestää samoja asioita kuin ohjaajaa.

Kuinka koiran saa jäljestämään, jotta sitä voi palkita siitä?

Aivan kuin kaikessa koulutuksessa myös jäljestyksessä on varsinainen toiminta ensin saatava aikaan jollakin konstilla. Tapoja on monia, niissä on omat hyvät ja huonot puolensa, ja ne toimivat eri tavoin eri koirille ja koiranohjaajille. Koulutustavan valintaan voi vaikuttaa esimerkiksi se, millä tavoin ohjaaja haluaa koiran työskentelevän. Ennen koulutuksen aloittamista on hyvä pohtia esimerkiksi sitä, miltä haluaa koiran jäljestyksen näyttävän ja minkälaisissa ympäristöissä koira hälytystehtävillään todennäköisesti työskentelee. Tässä on esimerkiksi kolme erilaista vaihtoehtoa, joilla jäljestyksessä voi päästä alkuun.

Koiran palkitseminen sen kiinnostuessa jäljestä. Perusajatus on, että ohjaaja palkitsee koiraa alussa hyvin usein ja aktiivisesti jäljen seuraamisesta. Tavoitteena on, että koira seuraa jälkeä tarkasti herpaantumatta. Tässä koulutustavassa ohjaajan toiminta on erittäin tärkeässä roolissa. Toisaalta maasta eli jäljeltä ei tarvitse myöhemmin häivyttää mitään apukeinoja, koska niitä ei ole siellä ollutkaan. Lue lisää aiemmasta Pelastuskoira-blogin postauksesta.

Jäljestämisen opetus pienten esineiden kautta. Koira opetetaan ensin ilmaisemaan pieni esine ja sen jälkeen etsimään sitä pieneltä, ihmisen hajuiselta alueelta. Vähitellen alue kapenee ja lopulta muuttuu suoraan kävellyksi jäljeksi. Tässä koulutustavassa koira oppii työskentelemään hyvin itsenäisesti, jos koulutus tehdään oikein. Motivaatio on erittäin tärkeä, jotta koira ei luovuta esineiden välien pidentyessä. Lue lisää Juha Pasasen Jälkikoira-luennon muistiinpanoista.

Ruoka jäljellä. Yksi pisimpään käytetyistä koulutustavoista on laittaa makupaloja jäljelle. Tämä koulutustapa perustuu siihen, että koira yhdistää toisiinsa ihmisen hajun ja ruoan. Parhaimmillaan tällainen klassinen ehdollistuminen on voimakas ja koiran motivaatio kantaa hyvin myöhemmin tehtävällä satunnaisella palkitsemisella. Jotkin ahneet koirat sen sijaan eivät edes huomaa ihmisen hajua makupaloja etsiessään, jolloin ruuan häivyttäminen jäljeltä on hankalaa. Lue lisää esimerkiksi tästä blogitekstistä.

Jäljestämistäkin voi opettaa

Vaikka koirat osaavatkin jäljestää luonnostaan, kannattaa jäljestyksen kouluttamiseen suhtautua kuin minkä tahansa muun asian kouluttamiseen: sitä voi opettaa. Hiukan muunneltuna toistuva harjoitus, jossa jäljentekijä käy tekemässä maastoon ohjeiden mukaisen ”400 metrin jäljen, jossa on kolme kulmaa ja kaksi esinettä”, auttaa koulutuksessa vain satunnaisesti. Se testaa sitä, miten koirakko tuon tehtävän suorittaa, mutta ei opeta uutta asiaa. On erittäin tärkeää, että jäljestämistä harjoitellaan myös siten, ettei ohjaaja tiedä jäljen reittiä (sokkoharjoittelu) ja siten, ettei myöskään mukana oleva kartturi tiedä jäljen reittiä (tuplasokkoharjoittelu). Nämä harjoitukset opettavat kuitenkin yleensä enemmän ohjaaja kuin koiraa.

Kun koiralle opetetaan uutta asiaa, on tehokkainta keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Samalla tavoin kuin hallittavuuden alkuopetuksessa on yhdessä harjoituksessa järkevää keskittyä vaikkapa tekemään toistoja paikallaolosta, voi jälkiharjoitukseen valita yhden alueen, jota treenissä työstää eteenpäin. Harjoituksen kohteena voi olla koiran osaamisen mukaan esimerkiksi
– jokin jäljennosto osa: jäljen etsiminen, suunnan valinta, lähestysmiskulmat jäljelle, nostaminen esineen, polkupyörän tai ajoneuvon luota, häiriöt nostotilanteessa (esim. ohikulkijat)
– erilaiset alustat: nurmikko, erilaiset metsäalustat, hiekka, asfaltti, kallio, lumi tai alustalta toiselle vaihtaminen
– harhajäljet: harha voi olla tuoreempi, vanhempi tai saman ikäinen kuin kohdejälki ja se voi kulkea eri tavoin suhteessa kohdejälkeen; harha voi olla riistan tai toisen ihmisen tekemä
– suunnanmuutokset jäljellä: suorakulmat, terävät kulmat, silmukat, paluuperät
– olosuhteet: tuulen suunta ja voimakkuus, kuivuus, sade, erilaiset lämpötilat

Jälkitreenin resepti

1. Päätä, mikä on harjoituksen tavoite. Mitä haluat koiran oppivan?
2. Mieti käytäntö. Miten toteutat harjoituksen niin, että siinä toistuu useamman kerran asia, jota harjoittelet?
3. Päätä, mistä kohdista palkitset ja miten. Esimerkiksi: jos harjoittelet alustanvaihtoja, on tarkoituksenmukaista vahvistaa koiran työskentelyä jollakin tavoin sen siirtyessä hiekalta nurmikolle tai toisin päin.
4. Toteuta. Jos kävelet jäljen itse, voit päättää tarkasti kohdat, joissa koira saa palkkionsa. Jos jäljentekijä on joku muu, sopikaa yhdessä palkitsemisen paikat.
5. Treenaa! Pysy suunnitelmassa ja keskity valitsemaasi aiheeseen.
6. Analysoi. Miten treenattava asia onnistui, tuliko kehitystä? Huomasitko treenissä jonkin toisen asian, johon voisi keskittyä seuraavissa harjoituksissa?

Kuusamon Pelastuskoirat ry kutsui jo toistamiseen alkukesään sijoittuvan jälkileirinsä kouluttajaksi Maarit Rokkamäen, joka tarjoaa koulutuspalveluja toiminimellään Jälki Käteen. Omien sanojensa mukaan Maarit on ihan hurahtanut jälkeen haun ollessa pienesti pakkopullaa, kun taas meillä muilla asia tuppaa vielä olemaan toisin päin. Toivoimme meihin tarttuvan edes pienesti Maaritin paloa jäljestämiseen, ja innostavan kouluttajan vanavedessä näin kävikin. Saimme seurata leirin aikana myös Maaritin VIRTA-tarkastetun saksanpaimenkoira Konnan jälkityöskentelyä, jossa selvästikin oli havaittavissa koiran kanssa tehty hieno koulutustyö ja koiran kyky huolehtia jäljestä itsenäisesti.

Jälkileiri ajoitettiin helatorstain tuntumaan, jolloin Maarit saatiin saapumaan Kuusamoon jo torstaina ja perjantai oli ihan täysimittainen leiripäivä. Maastossa vietettiin perjantaina ja lauantaina melkein 12 tuntia ja sunnuntainakin tavallisen toimistotyöläisen työpäivän verran. Askeleita kertyi mittariin melkoisesti ja pakarat siukuivat piukkoina peltojälkeä hinkatessa. Kelit hellivät kuusamolaisittain – kolmen päivän aikana lämpötila vaihteli nollan tuntumasta 15 asteeseen, välillä sade vihmoi vaakasuoraan, rakeita ropisi eikä auringonpaisteeltakaan vältytty. Villakalsarit ja kunnon sadeasu olivat tarpeen useimpina päivinä. Mutta eipähän kärsitty itikoista, punkeista tai kyykäärmeistä!

Kuusamosta mukana oli varsin runsas rotukirjo: useampi porokoira, käyttölinjaisia cockerspanieleja, punainen irlanninsetteri, belgianpaimenkoira, valkoinenpaimenkoira, kultainennoutaja ja muutama karkeakarvainen unkarinvizsla. Kuusamolaisten lisäksi joukkoon mahtui myös vieraileva koirakko Nuorgamista asti. Alle vuoden ikäisen labradorinnoutaja Ransun omistajat olivat noviiseja jäljestämisessä, mutta Maaritin opeilla sekä Ransu että ohjaajat pääsivät nopeasti jyvälle ja palailivat kotiin tyytyväisinä, treenireppu täynnä hyviä harjoitteita jatkoa ajatellen.

Perjantaina päivä aloitettiin tason tarkastuksella; jokainen koirakko teki itselleen tyypillisen jälkitreenin Maaritin seuratessa matkassa. Melko moni koirakko esitteli metsässä vauhdikasta kaahotusta ja niinpä iltapäivästä suunnattiinkin peltojäljen tekoon namijälkenä tarkkuuden maksimoimiseksi. Tätä ennen Maarit mallinsi Ransun kanssa peltojäljen alkeita ruohikossa ja sai muutaman treenin avulla riemukkaasti hypähdelleen Ransun jäljestämään tarkasti askel kerrallaan. Suurin osa osallistujista viettikin koko jälkileirin loppuosan pellolla ja osa koirista (ja eritoten ohjaajista) tarvitsi peltojäljen rytmityksessä Maaritin napakkaa otetta, jotta koirat saatiin keskittymään jokaiseen askeleeseen riittävällä tarkkuudella. Oman paikallisen haasteensa peltotyöskentelyn toivat porot, joita kiinnostivat kovasti pellolla kykkivät ihmiset. Koirat keskittyivät kuitenkin jäljestämiseen todella hienosti, kuten poronhoitoalueella kuuluukin.

Muutamalle edistyneemmälle koirakolle tehtiin jälkileirin aikana haastavampia metsäjälkiä, joissa oli mukana paluuperiä, kannon nokassa istuskelua, kelorunkojen päällä kävelyä ja tiukkoja piikkejä jäljellä. Yhdelle koirakolle mallinnettiin etsintäketjun hallitsemattoman innostunutta käytöstä esinelöydön ympärillä (kuulemma KUPE:n jäsenet voisivat mainiosti perustaa myös oman kesäteatterin), mistä lähtötilanteesta koirakko suoritti sitten jäljennoston hyvin epämääräisten paikannusohjeiden perusteella.

Käyttöönottotarkastukseen valmistautuvalle koirakolle tehtiin jäljennostoja koiran ollessa vapaana, ja ohjaajalle etsittiin sopivat viimeistelytreenit kohti VIRTAa. Hälykoirille tehtiin harjoitus, jossa yksi koira nosti jäljen vapaana ja siirsi tehtävän toiselle koirakolle, joka jäljesti kytkettynä. Jäljestämiseen vaihtelevasti syttyvälle koiralle tehtiin pakenevan jäljentekijän avulla motivointitreenejä, joista koira selvästi innostui, jäljestämisen tarkkuuden säilyessä myöskin hyvänä.

Itse osallistuin jälkileirille reilun vuoden ikäisen käyttölinjaisen cockerspanielin Mopon kanssa. Mopo oli yksi edellä mainituista kaahottajista, jolle olin jo etukäteen toivonut Maaritilta ohjeita vauhdin hillintään ja jäljestämisen tarkkuuden kehittämiseen. Vietimmekin ensimmäistä reipasvauhtista metsäjälkeä lukuun ottamatta koko viikonlopun pellolla. Itselleni haasteita tuotti vauhdikkaasti eteenpäin kauhovan Mopon jäljestämisen rytmittäminen; tavoitteena oli koiran jarruttaminen askeleiden välillä ja liinan löysääminen koiran syödessä jäljellä olevaa namia. Koiran kuonon nuohotessa sinne tänne oli vaikea hahmottaa, milloin koira syö ja milloin se vain nuuskii innokkaasti. Ratkaisuna tähän päädyimme hinkkaamaan askeleet jäljelle erittäin näkyvästi sekä suurentamaan namipalan kokoa, jotta ohjaajakin näkee namit. Lisäksi sijoitimme aina silloin tällöin askeleiden päälle ”jarrukekoja” eli isomman määrän ruokaa, jotta koira saatiin pysähtymään hieman pidemmäksi ajaksi ja ohjaaja mukaan jäljestämisen rytmiin. Näillä opeilla jatkamme nyt treeniä ja haemme koiralle malttia jäljestämiseen sekä itsenäisyyttä jäljellä pysymisestä huolehtimiseen. Saimme Maaritilta hyvät vinkit erilaisten elementtien vaihteluun (alusta, jäljen muoto, namien määrä/tiheys jäljellä jne).

Jälkileiri toi jäljestämisen treenaamiseen selvästikin sitä kaipaamaamme intoa ja suunnitelmallisuutta ja kalenteria tutkaillaan jo ensi kesän jälkileirin aikataulutusta ajatellen. Jos kuusamolaisilta jää paikkoja yli, muutkin treenaajat ovat taas tervetulleita mukaan (tosin Nuorgamista taitaa olla jo yksi varaus vetämässä). Suosittelemme lämpimästi ulkopuolisten jälkikouluttajien hyödyntämistä, jos omassa yhdistyksessä ei löydy osaamista jäljestämisen kouluttamiseen.

Yläkuva: Heli Törmänen ja Usva

Jälkeä askeleen tarkkuudella

– Tarkkuusjälki on metodi, jossa jälki aluksi näytetään koiralle. Kun koira saadaan kiinnostumaan oikeasta eli niin sanotusta ydinjäljestä, sitä aktiivisesti palkataan jäljen seuraamisesta. Perusidea on, että koira seuraa koko ajan ydinjälkeä, kertoo 20 vuotta pelastuskoiratoiminnassa mukana ollut Stina Törnblom. Hän on opiskellut Hund Campuksella useaan otteeseen suorittaen siellä muun muassa vuoden kestäneen jälkikoulutuksen. Tällä hetkellä Törnblom kouluttautuu jälkikoulutuksen opettajaksi.

Tarkkuusjäljessä on nimensä mukaisesti tärkeää, että koira oppii haistelemaan ja pysymään ydinjäljellä lähes askeleen tarkkuudella. Koiranohjaajan kannalta on olennaista tietää tarkalleen missä jälki menee, jotta koiran oikeaa käytöstä pystytään vahvistamaan juuri oikealla hetkellä.

– Hund Campuksen tapa opettaa jäljestystä perustuu toistoon ja oikeasta asiasta palkkaamiseen. Jäljen opettelu puretaan tarpeeksi pieniin palasiin, jotta koira oikeasti oppii juuri ne asiat, jotka halutaan. Taukojen pitäminen on tärkeää, jotta tarkkuus säilyy.

Kaikki koirat osaavat jäljestää, joskin toisilla on siihen luontaisesti vahvempi taipumus. Hyvää jälkikoiraa kouluttaessa pitää olla suunnitelmallinen ja luoda kaikin puolin hyvä suhde ja luottamus koiraan. Toimiva keskinäinen vuorovaikutus on kaiken perusta. Myös koiran mielentila tulee huomioida. Kun koira on levollinen ja keskittynyt, se myös oppii nopeammin. On myös tärkeää antaa koiralle mahdollisuus oppia omaan tahtiin.

– Aluksi koira voidaan opettaa jäljestämään vaikka kävelyvauhtia. Lennart Wetterholm ei suosi ruoka-tai esinepalkkaa jäljen päässä, koska koira saattaa sen vuoksi alkaa kiirehtimään. Jäljen tulee olla tärkein asia ja koiran keskityttävä itse suoritukseen. Jäljestäminen ja ohjaajan kehu toimii palkkiona koiralle, esineet otetaan mukana vasta sitten, kun koira jo hallitsee jäljestämisen.

Tarkkuusjälkeä on hyvä treenata alusta asti erilaisilla alustoilla. Osaamistason ja itseluottamuksen kasvaessa voidaan koiralle tarjota lisää haasteita esimerkiksi lisäämällä jäljen pituutta ja treenaamalla eri ikäisiä jälkiä erilaisissa olosuhteissa.

– Tosi nopeasti koirat oppivat kun vaan systemaattisesti opetetaan. Treenaaminen tulee suunnitella hyvin tarkaan ja treenipäiväkirjan pitäminen on suositeltavaa, Törnblom toteaa.

Vinkkejä tarkkuusjäljen kouluttamiseen

Jäljen nostaminen tai jäljen suunnan opettaminen on hyvä tehdä esimerkiksi aitaa vasten. Tällä tavalla tuetaan koiran mahdollisuutta onnistumiseen koska jälki ei “mene yli” ja koiralla on vähemmän tilaa sen hakemiseen. Koira laitetaan jäljen eteen ja sitä palkataan heti, kun oikea valinta on tehty. Toistoja tehdään runsaasti ja harjoituksessa onkin hyvä käyttää naksutinta palkkaamisen tukena.

Tarkkuusjäljen treenaamisessa voidana hyödyntää myös niin sanottua kulmaharjottelua.

– Myös kulmaharjoittelu kannattaa tehdä aitaa vasten. Kulmia voi tulla harjoituksessa tiheään jotta saadaan mahdollisimman monta peräkkäistä onnistunutta suoritusta. Haastetta voidaan lisätä tekemällä kulmajälkeä irti aidasta, esimerkiksi puolen metrin päähän. Näin koira ei opi siihen, että jälki lähtee aina aidalta.

– Kulmaharjoittelua tehtäessä ei tehdä samaan aikaan muuta, vaan keskitytään siihen, että toistoja ja onnistumisia kulmista tulee runsaasti, Törnblom muistuttaa.

Treenaamisen tukena voidaan käyttää “johtolankoja” eli treenauspaikalla olevia maamerkkejä, kaatuneita puita, kiviä jne., joiden avulla ohjaaja varmistaa, että on itse tietoinen siitä missä jälki kulkee ja osaa ajoittaa palkkaamisen juuri oikeaan hetkeen. Asfaltilla treenatessa johtolankana voi käyttää esimerkiksi parkkiruudun reunaa, lyhtypylvästä tai merkata jäljen etukäteen vaikkapa liidulla.

Koiranohjaajan tulee seurata herkästi koiran osaamis- ja etenemistasoa. Välillä katsotaan missä mennään ja tarpeen tullen haastetaan koiraa lisää. Toisinaan koulutusketjussa pitää osata palata tarvittaessa myös taaksepäin.

– Koiran tulee pystyä jäljestämään keskittyneesti tietty matka ennen pituuden lisäämistä. Jos jäljen pituutta nostetaan esimerkiksi 100 metristä 180 metriin, ja koiran keskittymiskyky heikkenee 150 metrin kohdalla, palataan harjoittelussa taaksepäin. Toistojen ja onnistumisten kautta nostetaan taas hiljalleen osaamistasoa. Koiranohjaajan tarkkuutta ja suunnitelmallisuutta ei voi treenaamisessa liikaa korostaa.

Kuvat: Miia Halonen

Huom! Mikäli kiinnostuit tarkkuusjäljestä, niin pyydä lajiin tutustuneiden yhteystietoja Suomen Pelastuskoiraliiton toimistolta: spekl@pelastuskoiraliitto.fi