Hälykoirakkotarinat: Jenni ja Oiva

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

Jenni Kujala ja Oiva, Tampereen Seudun Etsintäkoirat
Teksti: Katja Nortunen-Illman

Tampereen Seudun Etsintäkoirissa toimivalla Jenni Kujalalla on jo kolmas koira kasvamassa hälykoiraksi. Oiva, joka jäi eläkkeelle toimittuaan 10-vuotiaaksi saakka hälytysryhmässä, on espanjanvesikoira eli tutusti perro. Samoin olivat Oivan edeltäjä Elmo sekä tehtävään kotona kasvava Oivan pentu Ansa. Oiva ja pentunsa Ansa on valittu sekä rotu- että yksilötasolla sillä ajatuksella, että koirien kanssa lähdetään kouluttautumaan kohti Pelastuskoiraliiton hälykoiratehtäviä. Myös Oivan isä ja mummu ovat olleet yhdistyksen hälytyskoiria, joten tehtävän voi sanoa kulkevan heillä verissä.

Jenni, Oiva ja Ansa

Oiva hyväksyttiin hälytyskoiraksi 4-vuotiaana, ennen kahden lajin vaatimusta ja viranomaistarkastuksen käyttöönottoa. Koska Tampereen Seudun Etsintäkoirat ry:ssä on sääntönä, että kakkoskoiran saa ottaa treeneihin mukaan siinä vaiheessa, kun jo treeneissä oleva koira hyväksytään hälykoiraksi, aloitti Oiva treeniuransa vesikoiraporukan treeneissä edeltäjänsä Elmon treenatessa ensimmäisen koiran paikalla. Jenni kuvailee Oivaa ihmisavoimeksi perroksi, joka ei ole vierastanut ketään. Sen kanssa aloitettiin harjoitukset makkararingillä tämän piirteen vahvistamiseksi ja jotta saatiin vahvistettua positiivista suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Aikaisessa vaiheessa Jenni alkoi tehdä Oivan kanssa partiointia, jolloin se sai metsästä bongaamiltaan ihmisiltä herkkuja. Ihmisten luo hakeutumista ei tarvinnutkaan juuri opettaa, vaan enemmänkin kasvattaa ohjaajan merkitystä eli sitä, että Oiva muistaa ohjaajansakin olevan metsässä mukana. Vieraasta ihmisestä hajun saadessaan Oiva lähteekin vauhdilla hajunlähdettä etsimään.

– Oiva on sellainen perus putkiaivoinen perrouros, Jenni kuvailee.

Vaikka Oiva onkin ihmisavoin, valikoitui sille ilmaisuksi rulla. Syinä olivat muun muassa epäilys siitä, että haukku ei ehkä rodunomaisista piirteitten takia olisi riittävä käytettäväksi etsinnöissä, ja toisaalta Oivalla oli pienestä pitäen voimakas taipumus kantamiseen. Lisäksi Jenni kokee rullan olevan sekä koiralle että etsittävälle miellyttävämpi ilmaisutapa, joten sen valinta tuntui luontevalta. Rullailmaisun kouluttamisen Jenni aloitti Oivan omaehtoisen tarjoamisen kautta. Ensimmäiset harjoitukset toteutettiin kotona niin, että lattialle oli levitetty tavaroita ja kun koira näytti kiinnostuvan niistä, oli namit valmiina taskussa palkkausta ja kehuja varten.

Jenni ja Elmo

Muiden tavaroiden kantamisesta Jenni siirtyi pikkuhiljaa rullien käyttöön. Ensin sisällä niin, että koira sai etsiä rullan ja tuoda ohjaajalle. Sisältä treeni siirrettiin ulos lenkkeilyn yhteyteen. Oiva odotti paikkamakuussa Jennin heittäessä rullan noudettavaksi, ja tämän toiminnan ollessa vahva otettiin treeneihin mukaan toinen henkilö, jonka luota Oiva sai alkaa rullaa noutamaan. Harjoituksiin lisättiin ulkona erilaisia häiriöitä, mitä nyt keksittiinkään ilman, että yhdistettiin rullanoutoa vielä varsinaisiin treeneihin. Tämä sen vuoksi, ettei rullanouto alkaisi kärsiä treenien aiheuttaman innostuksen vuoksi. Kun lenkkien yhteydessä Oiva nouti sujuvasti rullan kyykyssä olevan henkilön luota Jennin palkatessa koiran itse, ryhdyttiin ilmaisua siirtämään treeneihin. Oivalle otettiin melko pian myös kiintorulla mukaan kaulaan roikkumaan, vaikka harjoittelussa käytettiin edelleen irtorullia. Tämä tehtiin siksi, että koira oppisi siihen, ettei rullaan tarvitse kiinnittää huomiota, vaikka se juostessa kaulassa heiluukin. Irtorullista siirryttiin kiintorullan käyttöön lopulta maalihenkilön tekemän pienen avustavan käsiliikkeen avulla.

– Kaikilla koirillani olen pyrkinyt vaihtelemaan palkkausta mahdollisimman paljon, vaikka ilmaisu onkin ns. valmis, eli suora palkka vs ilmaisu ykkösnamilla vs ilmaisu ilman ykkösnamia. Tämä siksi, että ainakin vesikoirilla on voimakas taipumus alkaa ennustaa tulevaa ja oikoa opitussa ketjussa eli mikäli hajun loppuun tarkastaminen ja maalihenkilön luona käyminen ei koskaan johtaisi palkkaukseen alkaisivat koirat varmasti ilmaista jossain kohtaa pelkkää hajua. Homma pysyy mielenkiintoisena, kun joskus palkka tulee ”vain” löytämisestä, Jenni kertoo.

Jälkiharjoittelu opettaa paljon lisää

Vaikka hälykoiraksi nousuun ei vaadittu jälkikoetta, on Oivan kanssa treenattu myös jäljestystä. Vesikoirilla jäljestys on vahva ominaisuus, ja Jenni kokee sen olleenkin oppimista edesauttava tekijä. Oivan kanssa jäljestysvarmuutta koulutettiin alusta alkaen sijoittamalla jäljelle esine sekä namipurkki. Esineelle jääminen ehdollistettiin niin vahvaksi käytökseksi, että vaikka namipurkki poistuu, Oiva pysähtyy esineelle. Esinemotivaatiota on myös tehostettu tekemällä siihen keskittyviä treenejä, esimerkiksi 200 metrin suoralla jäljellä 10 esinettä vaihdellen yhdessä namipurkin kanssa ja ilman, jolloin toistot tukevat ilmaisun vahvistumista. Koiriensa kanssa Jenni on huomannut palkkauksen suhteen eron siinä, tuleeko palkka purkista vai ohjaajan kädestä. Jos palkan saa kädestä, koira ei vaikuta välttämättä kokevan yhtä suurta onnistumista, kuin ohjaajan taskusta kaivetusta purkista saadun palkan kanssa. Tällaisilla pieneltä tuntuvilla huomioilla voi olla suuri oppimista nopeuttava tai hidastava merkitys, joten niihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Jälkitreeneissä harjoitusten tasoa on vaikeutettu pikkuhiljaa. Välillä on lisätty jäljelle ikää, välillä pidennetty matkaa. On tehty erilaisten häiriöiden ylityksiä ja mutkia. Alusta alkaen on ollut tiedossa, että Oivan suvussa esiintyy riistaviettiä. Sen pois kitkemiseen onkin kiinnitetty pennusta alkaen huomiota ja palkattu koiraa lähellä pysymisestä. Jäljestyksessä suunnitelmallinen koulutus on varmistanut sen, että koira ei vaihda ihmisjäljeltä riistalle. Tätä on myös testattu niin, että kun treeneissä on nähty hirvi ja laitettu sitten maalihenkilö samalle suunnalle, on Oiva valinnut maalin ja sieltä saatavan palkan.

Muutaman ensimmäisen vuoden tuntui, että Oiva pyrkii korvaamaan puuttuvat taidot vauhdilla, jäljestäen kovaa ja epätarkasti. Esineet kyllä löytyivät ja jäljistä selvittiin, mutta koiraa oli vaikea lukea eikä malttia meinannut löytyä. Koiran perusolemus oli kiireinen eikä kävelyaskeleita juuri otettu.

– Eräissä treeneissä paloi hihat ja päästin liinasta irti. Oivan vauhti tyssäsi siihen ja koira alkoi jäljestää askel askeleelta, Jenni kertoo käänteentekevästä tapauksesta.

Tärkeintä on motivaatio

Oivan hälykoiranuran alkupäässä oli etsintä, joka on jäänyt erityisesti Jennin mieleen.

– Ajankohta oli kuuma ja oltuamme tehtävällä jo useamman tunnin ajan Oiva nosti kuononsa, hävisi hetkeksi näköpiiristä, mutta ilmestyi sitten rullan kanssa mäen takaa ja johdatti meidät kadonneen luo.

Valitettavasti kadonnut oli ollut menehtyneenä jo jonkin aikaa, mutta Jenni sai varmistuksen siitä, että Oiva toimii kuten se on opetettu, vaikka tapahtuisi jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Oiva toimi hälykoirana kuusi vuotta. Oiva treenaa edelleen säännöllisesti useamman kerran viikossa ja pitkästä urasta huolimatta tai sen vuoksi se tekee työtään joka ikinen kerta yhtä innolla. Keväällä eräässä treenissä, oman vuoronsa jo mentyä, vapaana ollut Oiva oli rynnännyt maalihenkilölle ja koska varusteet oli jo riisuttu, oli se kaivanut maasta tilalle keppiä, jota käyttää ilmaisuun. Motivaatio etsiä ja löytää on korkealla. Jenni toteaakin, että aloittaa koulutuksen heti alusta alkaen tosietsintöihin, ei kokeisiin. Hänellä on koiriensa kanssa tähtäimenä hälytysryhmä ja etsinnät ja treenit suunnitellaan tukemaan tätä tavoitetta.

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hae blogista

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto

Kategoriat

Vieritä ylös