Tee-se-itse: Rauniorata

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Teksti: Annukka Sirviö / VSPK
Kuvat: VSPK kuva-arkisto

Suomen uusinta rauniorataa on rakennettu vuosien 2022-2024 aikana Turkuun. Uusi rata otettiin käyttöön kesällä 2023 ja ensimmäiset kokeet radalla järjestettiin elokuussa 2023. Alueen omistaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos, mutta rauniorata on rakennettu pääosin Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry:n toimesta. Raunioradan rakentaminen on ollut iso ponnistus yhdistykselle ja talkootyötä on kertynyt yli 200 tuntia!

Miksi uusi rata?

VSPK:n vanha rauniorata Skanssissa oli jäänyt laajenevan kaupungin puristuksiin. Alueelle oli kaavoitettu asuinrakennuksia eikä sitä enää voinut käyttää harjoitteluun. Alueella oli myös jo vuosia ollut ongelmana roskaaminen ja piilojen rikkominen, mikä aiheutti lisätöitä treenien alussa kun kaikkien piilojen kunto ja turvallisuus piti tarkastaa ennen aloittamista. Lasin palasia sai keräillä viikoittain. Vanhaa aluetta ei enää ylläpidetty eikä se soveltunut edistyneempien koirakoiden harjoitteluun.

Vanha rauniorata Skanssissa

Alueen hankinta ja projektin alkumetrit

1/2022 Varsinais-Suomen pelastuskoirat ry allekirjoitti käyttöoikeussopimuksen uutta raunioaluetta koskien Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kanssa. Uusi alue päätettiin rakentaa Turun lentokentän lähelle yhteistyössä Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen kanssa. Alue oli valmiiksi aidattu ja sieltä löytyi varsinaisen harjoittelualueen lisäksi keittiö- ja sosiaalitilat. Alueella sijaitsi ennestään pelastuslaitoksen koulutustilat, joten alue suunniteltiin alusta asti eri toimijoiden yhteiskäyttöön soveltuvaksi. VSPK sai kuitenkin varsin vapaat kädet varsinaisten raunioiden suunnitteluun.

Ensimmäinen suunnitelma raunioalueesta

Pelastuslaitos rakennutti alueelle palotalon ja tornin pelastajien harjoitteluun sekä muurin ja tunneliverkoston pelastuskoirille. Vuoden 2022 aikana haettiin rakennusluvat alueen kiinteille rakennelmille ja perustustyöt aloitettiin kevättalvella 2023.

Pohjaksi suodatinkangas ja täytemaate
Muurin perustuksia
Monihaarainen tunnelisto on suunniteltu pelastuskoirien harjoittelua varten. Kyllä rakentajilla oli ihmettelemistä, kun putkiin haluttiin venttiilit ja hajureiät ylöspäin!

Miten rakennetaan turvallinen sortuma?

Oikeassa sortumassa työskenteleminen on vaarallista. Vaikka harjoitusalueelle haluttiin oikeaa sortumaa muistuttavia elementtejä, niistä ei haluttu tehdä vaarallisia. Miten siis rakennetaan turvallinen sortuma? Kaikki lähtee perustuksista: pohjan tulee olla kantava, jotta rakenteet eivät vajoa maahan ja aiheuta sortumavaaraa ylemmille kerroksille. Kantavan maapohjan päälle laitettiin kestäviä materiaaleja, esimerkiksi betoniputkia, joiden varaan kasattiin elementtejä ja muuta sopivaa materiaalia. Näin keskelle jäi putken tukema tila ja putkea vasten lepäävät elementit pysyvät turvallisesti pystyssä.

Rakentamista nollabudjetilla

VSPK:llä ei ollut käytettävissä rauniorataprojektiin suurta budjettia. Etenkin alkuvaiheessa käytettiin paljon aikaa materiaalien hankkimiseen ilmaiseksi ja saadut materiaalit määrittelivät sen mitä pystyttiin rakentamaan. Yksi merkittävimmistä materiaalilahjoituksista oli Lounais-Suomen Jätehuollolta saadut roskikset. Roskikset olivat käytöstä poistettuja ja likaisia. Ensimmäiset talkoot kuluivatkin roskisten pesun merkeissä.

Roskisten pesua talkoissa
Pestyn roskiksen hajutesti – pystyykö roskiksessa istumaan piilossa?

Pestyt roskikset sijoitettiin eri puolille raunioaluetta ja välit täytettiin lahjoituksena saadulla täytemaalla. Raunioalueella on yli 50 roskispiiloa!

Kesällä 2023 lapioitiin useammissa talkoissa

Rahaakin tarvitaan

Vaikka materiaaleja monesti saisi ilmaiseksi, osoittautui niiden kuljettaminen raunioalueelle kalliiksi. Projektiryhmä käyttikin paljon aikaa  miettimällä mistä niihin saataisiin rahaa. Hakemuksia kirjoitettiin erilaisille säätiöille ja muille väestönsuojelua tukeville tahoille. Lisäksi haettiin rahankeräyslupa, joka mahdollisti suorat rahalahjoitukset projektille. Yrityksille tarjottiin erilaisia tukimahdollisuuksia, mm. yhdistyksen kannatusjäsenyyttä tai mahdollisuutta kertalahjoitukseen. Jäsenistössä suurta suosiota keräsi nimikkopiilojen myyntikampanja. 10 euron maksulla sai ostettua koiransa nimellä varustetun nimikkoroskiksen alueelle.

Koirien nimillä varustettuja nimikkopiiloja

Isoissa koneissa on voimaa

Vaikka yhdistyksen jäsenet ovat käyttäneet lukuisia talkootunteja mm. lapioimiseen ja piilojen nikkaroimiseen, kaikkea ei pysty tekemään käsipelillä. Raskaimpien betonielementtien siirtelyyn ja kaivuutyöhön ostettiin konetyötä. Kaivinkoneen ja kurottajan yhdistelmällä saatiin yhden päivän aikana rakennettua yli 60 uutta piiloa! Osa piiloista tehtiin maahan upottamalla, mutta suurin osa asentamalla putkia maan päälle pystyyn ja täyttämällä sen jälkeen ympärille maata. Raunioradalla onkin useampia korkeita kasoja, joiden keskellä on kaivoja.

Raskaimpia betonielementtejä ei voi sijoittaa ihan mihin tahansa. Alueen maapohja on pehmeää savea, joten perustustöitä jouduttiin tekemään paljon ennen varsinaisten sortumakasojen rakentamista. Onneksi saatavilla oli runsaasti lahjoituksena saatua karkeaa täytemaata.

Ensimmäiset kokeet

Ensimmäiset rauniokokeet alueella järjestettiin elokuussa 2023. Rata oli silloin vielä erittäin keskeneräinen, joten koejärjestelijät joutuivat käyttämään luovuutta tilapäisten piilojen rakentelussa. Fiilis oli uskomattoman hieno, kun yli kahden vuoden tauon jälkeen yhdistyksellä oli taas käytettävissä koekäyttöön soveltuva rauniorata!

Ensimmäinen rauniokoe elokuussa 2023

Raunioradan rakentaminen jatkuu edelleen ja jokainen uusi piilo tuo uudenlaisia mahdollisuuksia harjoitteluun. Muunneltavuutta alueeseen saadaan autonrenkailla, kuormalavoilla, mansikkalaatikoilla ja muovikanistereilla. Lisäksi muutamia “irtoroskiksia” on jätetty siirrettäviksi piiloiksi.

Raunioradan rakentamista voit seurata VSPK:n raunioblogissa: Raunioblogi – Varsinais-Suomen Pelastuskoirat

Kuvia raunioalueelta kesällä 2024:

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hae blogista

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto

Kategoriat

Scroll to Top