Ensimmäinen tehtävä

Pelastuskoirakko meni johtopaikalle alkuillasta. Katoamisesta oli kulunut tässä vaiheessa yli 10 tuntia. Nuoren matkapuhelin oli paikannettu 5–6 vuotta vanhalle hakkuuaukolle. Pari viranomaiskoirakkoa oli tehnyt hakkuulla etsintää ja myös helikopteri oli käynyt sen yläpuolella, mutta tuloksetta. Vuodenaika oli alkusyksyä ja päivällä oli vielä sen verran lämmin, että esimerkiksi lämpökameran avulla työskentely oli hankalaa.  Hakkuu kasvoi koivikkoa ja vatukkoa, ja irti revityt kannot vaikeuttivat liikkumista. Alue oli hyvin vaikeakulkuinen myös koiralle.

Koirapartio sai tehtäväkseen tarkastaa alueen pohjoispuolella noin kilometrin päässä olevan pienen lammen rantaa. Lammen rannat olivat lähes kokonaan asuttuja, mutta hakkuuaukon puoleinen pää rannasta oli vapaana. Koirakko lähti tekemään etsintää rantaa pitkin. Koira työskenteli kytkettynä. Se löysi pian jäljen ja lähti ajamaan sitä kohti järveä. Ihmisetkin pystyivät selkeästi näkemään, että joku oli kävellyt heinikossa. Jälki meni suoraan järveen. Koirapartio ilmoitti siitä johtoon, ja Vapepan sukeltajat tulivat tekemään etsintää järvestä. Etsintä oli tulokseton.

Toinen tehtävä

Koirapartion seuraava etsintäalue oli hakkuuaukon vieressä oleva puustoinen, kostea alue, jossa oli korkea aluskasvillisuus. Alue oli melko suuri, ja etsinnän tavoitteena oli löytää nuoren kännykkä: koska etsintä hakkuuaukolla ei ollut tuottanut tulosta, paikannustietoon ei täysin luotettu. Koirapartio sai työskentelyaikaa noin tunnin, ja tämän jälkeen aluetta alettaisiin haravoida ketjuetsinnällä. Koira työskenteli tällä alueella vapaana, mutta korkean aluskasvillisuuden vuoksi ohjaajan oli vaikea seurata sen toimintaa. Kun alkoi tulla hämärä, koirakon työskentelyaika päättyi ja ketju lähti tekemään etsintää.

Koirapartio siirtyi hakkuuaukon reunalle odottamaan seuraavia ohjeita. Kartturi ryhtyi tupakalle, ja koiranohjaaja teki nopeasti tärkeän huomion: tupakansavu nousee 4–5 metriä suoraan ylös, jonka jälkeen ilmavirta tarttui siihen. Ilma hakkuuaukolla ei siis liikkunut nimeksikään sillä korkeudella, jolla koira tekee etsintää. Tämän perusteella ohjaaja teki alustavan suunnitelman siitä, miten heidän kannattaisi suorittaa etsintä hakkuuaukolla, jos johto osoittaisi sen heille etsintäalueeksi.

Kolmas tehtävä

Johdosta soitettiin. Nuoren matkapuhelimeen oli saatu yhteys, mutta hän ei vastaa puheeseen. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli taskupuhelu. Koiranohjaaja alkoi haukuttaa koiraa, ja johdosta ilmoitettiin haukun kuuluvan puhelimen kautta. Koirakko siirtyi kauemmas hakkuuaukon reunalta, ja kun haukkumisen ääni hävisi puhelusta, saatiin varmuus siitä, että puhelimen paikannus hakkuuaukolle oli oikea.

Koirapartio lähti kiertämään hakkuuaukon toiselle puolelle päästäkseen hyödyntämään vähäistä ilmavirtaa ohjaajan tekemän etsintäsuunnitelman mukaisesti. Liikkuminen oli todella hidasta pimeässä ja vaikeakulkuisessa maastossa. Etsinnän johto lähetti paikalle helikopterin, ja koirapartio opasti kopterin oikean hakkuuaukon yläpuolelle vilkuttamalla otsalampulla SOS-merkin. Helikopterin miehistö alkoi etsiä aluetta leijunnalla ilmasta käsin. Samaan aikaan koirapartio pääsi aloittamaan etsinnän maassa. Koira työskenteli vapaana, ja lähti hetken kuluttua hurjaa vauhtia hajun perään. Ohjaaja arveli, että koira oli saanut hajun viereisellä alueella olevasta etsintäketjusta. Koiraa ei kuitenkaan kuulunut takaisin, ja ohjaaja alkoi huolestua sen turvallisuudesta viereisten teiden ja asutuksen takia.

Kadonnut löytyy

Johdosta soitettiin ja annettiin koirapartion tehtäväksi edetä hakkuuaukolla siihen kohtaan, jota helikopteri valaisi parhaillaan. Koiranohjaaja ja kartturi juoksivat sen, mitä vaikeassa maastossa pystyivät. Lähestyessään helikopterin valokeilaa koiranohjaaja näki myös koiran, joka työsti edelleen hajua. Hän ymmärsi, että koira oli todennäköisesti saanut hajun alun perinkin siksi, että helikopteri aiheutti hakkuulle kunnon ilmavirtauksen.

Koirapartio löysi kadonneen nuoren maahan kaivautuneena kaadetun puun kannon jättämästä kuopasta. Hän oli vuorannut itsensä näkymättömiin sammaleella. Ainoastaan kenkä oli näkyvissä. Koirapartio nosti nuoren kuopasta. Hän oli sekava eikä puhunut, mutta ei selvästikään ollut mielissään siitä, että hänet löydettiin. Koiranohjaaja oli pyytänyt koiraa odottamaan kauempana, mutta koira ryömi sinnikkäästi kiinnostuneena vähä vähältä lähemmäs ja lopulta ohjaaja antoi sen tulla ajatuksenaan lämmittää paleltunutta nuorta. Koiran läheisyys sai nuoren havahtumaan, ja hän tarttui koiraan. Hän sai kerrottua ohjaajalle, mitä lääkkeitä oli syönyt. Nuorta hoitanut lääkäri kertoi myöhemmin, että hänen selviytymisensä oli vain parista tunnista kiinni. Etsinnän päätteeksi koirapartio vielä kantoi nuoren pois hakkuulta.

Mitä tästä opimme?

– Myös maastoetsintäkoiran on tärkeää tottua työskentelemään häiriöisessä ympäristössä. Helikopterin aiheuttama meteli on todella kova. On tärkeää, että koira on itsenäinen ja rohkea.
– Koirapartio ja muut etsijät vaikuttavat toistensa työskentelyyn tahattomasti. Viereisellä alueella olevat ihmisetsijät voivat häiritä koirakkoa – tai koiranohjaajan ajatuksia. Siksi etsijöiden alueiden sijoittelua on tärkeää miettiä tarkasti. Helikopterin tuleminen etsintäalueen yläpuolelle taas sai ilman tiheällä hakkuuaukolla liikkumaan niin paljon, että aiemmin tuloksettomasti tehty etsintä onnistui tällä kertaa.
– Koiranohjaajan on tärkeää ymmärtää, miten oma koira työskentelee, jotta koiran reaktiot voi tunnistaa hankalissakin olosuhteissa. Joskus on hyvä, että koira pysyy kaukana etsittävästä, mutta tässä tapauksesta koirasta oli hyötyä tilanteen laukaisemiseksi. Koiran psykologinen merkitys voi olla etsittävälle merkittävä, joten tällaistakin tilannetta voi harjoitella.
– Luovaa ongelmanratkaisua tarvitaan etsinnöissä myös koiranohjaajalta. Puhelimen sijainti varmistui, kun ohjaaja keksi, miten voi koiran kovan haukkuäänen avulla selvittää, ovatko he lähettyvillä.

Uskallan väittää, että jokainen pelastuskoiraharrastaja on samaa mieltä siitä, että valmiit hälykoirat tehdään yhdessä. Koiranohjaaja on toki vastuussa suunnittelusta, kouluttamisesta ja kilometrien kartuttamisesta, mutta hyväksytyn VIRTA-tuloksen saamisen taustalla on lukematon määrä tunteja, jolloin joku treenikaveri on omalla toiminnallaan vaikuttanut siihen, miten koira jatkossa käyttäytyy eli miten koulutus etenee.

Suomen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksissä on yhdistysten itsensä valitsemat koulutusvastaavat, ja yksi liiton koulutuskoordinaatioryhmän tämän vuoden tehtävistä oli käydä koulutusvastaavien kanssa alueelliset etätapaamiset, jotka toteutettiin elo-syyskuun aikana. Neljässä keskustelutilaisuudessa oli mukana 24 koulutusvastaavaa eli hieman yli puolet liiton 41 koulutusvastaavasta. Keskustelujen runko pysyi samana: ensin katsaus ajankohtaisiin asioihin, minkä jälkeen koulutusvastaavat kertoivat omien yhdistystensä keinoista tukea virtaan tähtääviä koirakoita sekä mitä koulutusvastaavan toimenkuvaan missäkin yhdistyksessä kuuluu.

On hyvä muistaa, että liiton jäsenyhdistysten kenttä on hyvin monipuolinen. Treeniolosuhteet ja -maastot, välimatkat, yhdistysten koko ja moni muu tekijä vaikuttaa siihen, millaista arkea yhdistys elää. Oli kuitenkin jopa hieman yllättävää kuulla, miten samankaltaisia ratkaisuja yhdistyksissä on kehitetty koulutuspolkua tukemaan. Keskusteluista tehtiin yhteenveto, joka on lähetetty yhdistysten koulutusvastaaville. Onkin täysin suotavaa poimia yhteenvedosta toimintatapoja kokeiltavaksi ja keskusteltavaksi sekä herätellä tai aloittaa uusia yhteistyökuvioita muiden yhdistysten kesken.

Keskustelua, tasoryhmiä ja kokonaisvaltaista harjoittelua

Suunnitelmallisuus ja avoimuus nousi esiin kaikkien alueiden keskustelussa. Vaihtelua oli siinä, kuinka usein treenisuunnitelmista tai kausitavoitteista keskusteltiin, mutta yleisimmät olivat kerran tai kahdesti vuodessa. Tällöin käytiin läpi joko esimerkiksi pienryhmän, oman mentorin tai koulutustoimikunnan kanssa koirakon nykytilannetta ja seuraavia treenattavia osa-alueita sekä luotiin treenisuunnitelmaa tulevalle jaksolle. Treeneissä korostui myös ohjaajan toiminnan ja osaamisen painottaminen sekä henkinen jaksaminen niin etsintöjen, harjoittelun kuin kokeiden suhteen.

Mikäli yhdistyksen koko ja treenaajien lukumäärä sen mahdollistavat, on monessa yhdistyksessä tehty viikoittaisia pienryhmiä tason tai treenien teemojen mukaan. Viikkotreeneissä painottuu myös koirakon oma vastuu harjoittelustaan, vaikka apua ja neuvoja saa koulutusohjaajilta ja kokeneemmilta koiranohjaajilta. Viranomaistarkastukseen tähtääville koirakoille oli monessa yhdistyksessä perustettu oma treeniryhmänsä, jossa harjoittelussa painottuvat ohjaajan toiminta, pitkät etsinnät, erilaisten etsintäskenaarioiden harjoittelu sekä pienemmät täsmätreenit. 

Pitkien etsintöjen treenejä järjestettiin lähes kaikkien mukana olleiden koulutusvastaavien edustamista yhdistyksistä. Näissäkin suunnitelmallisuus oli mukana: pitkä etsintä ei tarkoita vain ajan kuluttamista maastossa, vaan harjoitusten tulee olla vaihtelevia, sisällöltään monipuolisia ja todellisia etsintöjä tukevia. Pitkien etsintöjen yhteydessä ohjaaja saa harjoitusta etsintätaktiikasta ja koiran käytöstä, niin sanotusti kerryttää kilometrejä ennen viranomaistarkastusta. Lähes kaikkien mukana olleiden yhdistysten toimintaan kuuluvat myös harjoitus- tai esivirrat, joiden koirakkokohtainen suoritettava määrä vaihteli yhdestä kolmeen. Vasta hyväksytyn harjoitusvirran jälkeen koirakko voi hakea hälytysryhmän puoltoa viranomaistarkastukseen. 

Koulutusvastaavien keskusteluissa korostui pyrkimys siihen, että viranomaistarkastukseen hakeutuva koirakko olisi jo valmis etsintöihin, ei kokeisiin. Koska viranomaistarkastuksen järjestäminen on aina iso urakka, tavoite ja toive on, että koirakon taidot ovat sillä tasolla, että VIRTA on mahdollista suorittaa hyväksytysti. Tämä pyritään varmentamaan pitkillä etsinnöillä ja harjoitusvirroilla. Taitoja kartutetaan ja ylläpidetään viikkotreenien lisäksi myös esimerkiksi kerran kuussa järjestettävillä hälykoira- tai hälyryhmätreeneillä, joihin osallistumisoikeus hieman vaihteli yhdistysten kesken.

Koulutusvastaavien vastuu ja oikeudet

Yhdistyksissä on nimetyt koulutusvastaavat, joiden toimenkuvat vaihtelivat tai hakivat vielä muotoaan. Koska Pelastuskoiraliiton toiminnan keskiössä on pelastuskoirien ja niiden ohjaajien kouluttaminen ja osaamisen varmentaminen hälytyksissä käytettäväksi, on käytännön koulutus yhdistyksissä toiminnan ytimessä. Koulutusvastaavien tehtäviin eri yhdistyksissä kuuluvat muun muassa erilaisten harjoitusten, leirien ja lisäkoulutusten organisoiminen ja koordinointi, pienryhmäkausien palaverien, koulutusohjaajien palaverien sekä tavoitekeskustelujen järjestäminen, koetarpeiden selvittäminen sekä viranomaistarkastukseen tähtäävien koirakoiden tilanteen koordinoiminen.

Järjestäessään yhdistyksen koulutuksia on koulutusvastaava myös tilanteessa, jossa voi kehittää ja viedä eteenpäin yhdistyksen koulutuskulttuuria. Toimiviksi havaittuja tapoja ei kannata hylätä, mutta uusia käytänteitä voi tuoda yhdistyksen toimintaan, mikäli kehitettävää löytyy – ja me tiedämme, että pelastuskoirakko ei ole koskaan valmis, vaan kehitettävää löytyy aina.

Keväällä 2023 toteutettiin hälytysryhmien toimintaa kartoittava kysely. Kyselyyn vastasi 28 yhdistystä, mikä on noin kaksi kolmasosaa Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksistä. Kyselyllä haluttiin saada ajantasaista tietoa tämän hetken käytännöistä hälytysryhmien, alueellisen yhteistyön ja hälytysten suhteen. Lisäksi kysely keräsi hyvin tietoa siitä, miten eri tehtävät tunnetaan kentällä ja minkä suhteen on vielä lisättävä tietoa myös oman väen keskuudessa.  Etukäteen oli tiedossa, että eroja yhdistysten ja alueiden välillä on, sillä esimerkiksi toimintaympäristöt ja resurssit eri yhdistysten välillä vaihtelevat suuresti. Osa eroista on perusteltuja eivätkä ne vaikuta heikentävästi etsinnän tehokkuuteen, kun taas joissain tilanteissa yhteistyötä parantamalla sekä tietoa ja osaamista jakamalla voitaisiin etsintätehokkuutta lisätä.

Pelastuskoiraliiton strategia vuosille 2023–2025 linjaa kolmena päätehtävänä hälytyskoirien määrän lisäämisen, pelastuskoira-hälytysryhmien vahvistamisen sekä pelastuskoirien käytön lisäämisen etsintätehtävissä. Myös yhteinen poliisikiertue nosti esiin vapaaehtoisten pelastuskoirien tärkeyden etsinnöillä sekä molemminpuolisen yhteistyön vahvistamisen pelastuskoirien käytön tehostamiseksi. Toimivien tapojen jakaminen sekä työkalujen luominen toiminnan kehittämiseksi ovat osa-alueita, joihin kyselyvastauksia halutaan hyödyntää.

Tuntevatko valmiuspäivystäjät ja vapepa-johtajat koiratoimintaa?

Valmiuspäivystäjät ovat vapaaehtoisia, jotka vastaavat viranomaisten hälytyksiin ja hälyttävät vapaaehtoisia tehtäväpaikalle. Valmiuspäivystäjä saa hälytyksen viranomaiselta, jonka jälkeen hän hankkii vapepa-johtajan etsinnän johtoon ja käynnistää sitten OHTOn kautta hälytysryhmien hälyttämisen. Mitä paremmat tiedot valmiuspäivystäjällä on koiratoiminnasta, sitä paremmin hän osaa arvioida koirien käyttöä kunkin etsinnän yhteydessä ja priorisoida koirien hälyttämisen paikalla. Osassa kyselyyn vastanneista yhdistyksissä omissa jäsenissä on valmiuspäivystäjä tai useampi, jolloin koirien käytöstä on hyvä tietämys. Monissa vastauksissa nousi kuitenkin esiin se, että omia valmiuspäivystäjiä ei ole eikä koiratoimintaa välttämättä tunneta hyvin Tämä saattaa vaikuttaa hidastavasti siihen, missä vaiheessa koirakot hälytetään mukaan etsintään.

Vapepa-johtajien määrä yhdistyksissä vaihteli myös. Monessa yhdistyksissä on omia vapepa-johtajia, jotka etsinnällä voivat muodostaa oman koirajohdon tai johtavat koko etsintää. Toisissa vastauksissa toistui se, että omia vapepa-johtajia ei ole eikä koiratoiminta ole etsintöjä johtaville vapepa-johtajille tuttua. Tietoa pelastuskoirien osaamisesta ja käytöstä tulisi siis lisätä ja yhtenä ratkaisuehdotuksena esitettiin vapepa-johtajakoulutukseen lisättävää osuutta koiratoiminnasta, jolla saataisiin ainakin teoriassa lisättyä tietoa. Monessa vastauksessa nostettiin esiin näkökulma, että vapepa-johtajakoulutukseen ei hakeuduta, koska halutaan olla etsinnöissä mukana maastossa koiran kanssa. Toisaalta halu auttaa ja etenkin lisätä tietoa koirien käytöstä toimi myös kannustimena kouluttautua vapepa-johtajaksi.

Ryhmänjohtajan tehtävät hälytyksillä

Pelastuskoiraliiton ryhmänjohtajakoulutuksen tavoite on kouluttaa henkilöitä, jotka voivat toimia etsinnöissä koirajohtajina etsintää johtavan vapepa-johtajan rinnalla. Tämä johtaisi siihen, että etsinnän johdossa olisi aina mukana myös henkilö, jolla olisi ajankohtaista osaamista koirien käyttämisestä hälytyksessä. Näin saataisiin vahvistettua pelastuskoiraryhmien käyttöä hälytyksissä. Kysyttäessä edellytyksistä ryhmänjohtajana toimimiselle vastauksissa korostuivat liiton ryhmänjohtajakoulutuksen suorittaminen, kokemus etsinnöistä, tausta koiranohjaajana sekä hälytysryhmän puolto tehtävässä toimimiselle.

Ryhmänjohtajan tehtävät hälytyksissä vaihtelivat vastanneen yhdistyksen mukaan. Monessa yhdistyksessä ryhmänjohtajalla ei hälytyksen aikana ole mitään erityistehtäviä. Niissä yhdistyksissä, joissa on yksi tai useampi ryhmänjohtaja, tehtäviä hälytyksissä kuvailtiin esimerkiksi oman ryhmän neuvomisena tai koordinoimisena, johdon kanssa neuvottelemisena sekä selkeästi etsinnän koirajohtona toimimisena.

Hälytysten ulkopuolella ryhmänjohtajan tehtäviin kuuluivat muun muassa hälytysryhmän treenien ja koulutusten koordinointi, hälytyslistan ja -kortin päivittäminen, virta-hakemusten kommentointi, kokousten vetovastuu sekä hälytysten purkutilaisuuksien järjestäminen. Osassa yhdistyksiä nämä tehtävät oli jaettu joko koko ryhmälle tai muille erikseen nimetyille henkilöille. Ryhmänjohtajan tehtäväkuvan selkiyttäminen ja yhteistyön lisääminen vapepa-johtajien suuntaan voisi olla yksi tehokas keino lisätä pelastuskoira-hälytysryhmien vahvuutta ja käyttöä etsinnöillä.

Tilannekuva hälytyksen aikana

Etsintöjen dokumentoinnin osalta vaihtelu oli laajaa. Osassa yhdistyksiä on käytössä hyvin tarkat keinot kirjata ylös etsinnän kulku ja siihen vaikuttaneita tekijöitä, kun taas toisaalla saatetaan lähinnä suullisesti todeta alue läpikäydyksi ja tyhjäksi. Huomioitavaa tietysti on, että etsinnästä ei tule jäädä yksilöivää materiaalia koirakoiden haltuun, jolloin etsintädokumenttien säilyttäminen on Vapepan vastuulla. Toistaiseksi tällaista tietoturvavarmaa datapankkia ei ole käytössä etenkin, kun etsinnän sähköinen dokumentointi ei vielä ole säännönmukainen, yhteinen toimintatapa. Oppimiskokemusten jakamiseksi voisi kuitenkin olla hyvä kerätä tietoa mm. sääolosuhteista, mahdollisista riistahavainnoista, maastosta ja muista etsintään vaikuttaneista tekijöistä, joihin hälytysryhmä voisi omissa koulutuksissaan palata.

Kommunikointi etsintäjohtoon koettiin tehokkaaksi ja toimivaksi suurimmassa osassa vastauksia. Jonkin verran pohdintaa heräsi siitä, minkä verran yksittäisen partion on edes tarpeen tietää hälytyksen kokonaiskuvasta, sillä se harvoin, jos milloinkaan vaikuttaa yksittäisen koirakon työskentelyyn.

Tekniikka ja harjoitukset etsinnän tukena

Sähköinen seuranta- ja dokumentointijärjestelmä, joka päivittyisi reaaliaikaisesti ja linkittyisi viranomaisjärjestelmiin. Siinä yhteenvetona monen toivoma, etsintää ja jälkipuintia tukeva tavoite teknisten järjestelmien osalta. Tällaisten järjestelmien luominen tulevien etsintöjen tehostamiseksi on hyvä nostaa suunnittelulistalle, kun pohditaan Vapepan tulevien vuosien kehityskohteita valtakunnallisesti. Järjestelmiä tulee voida myös harjoitella muualla kuin etsinnöissä ja harjoittelua pelastuskoirayhdistyksissä kertyykin kiitettävästi. Valtaosa vastanneista yhdistyksistä järjestää omia hälytysharjoituksiaan ja moni myös toivoo aktiivisempaa yhteistyötä paitsi pelastuskoirayhdistysten myös muiden toimijoiden kesken. Haasteena koettiin isompien yhteisharjoitusten vaatima työpanos sekä vaikeus löytää sopivia ajankohtia etenkin yhteisharjoituksille viranomaisten kanssa. Tällaiset pelastuskoirayhdistysten, poliisin ja pelastuslaitoksen yhteiset harjoitukset olivat kuitenkin toiveena myös poliisilaitoskiertueella molempien osapuolien taholta. Yhteisharjoitukset ovat perusteltuja senkin vuoksi, että kyselyyn vastanneista 22 yhdistystä vastasi, että etsinnöillä toimitaan samanaikaisesti poliisin koirapartioiden kanssa. Tällöin toisten toimintatapojen tunteminen on tärkeää yhteistyön sujuvoittamiseksi.

Olen ollut mukana pelastuskoiratoiminnassa vuodesta 2015, mutta vasta nyt vuonna 2022 pääsin osallistumaan Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen. Ihan tarkalleen en tiennyt, mitä on odotettavissa, mutta liiton sivuille on kirjattu näin: ”ryhmäkatselmus on hälytystehtävissä palvelevien pelastuskoirien ja pelastuskoiraohjaajien taitotason testaustapahtuma.” Siispä hälyrepun sisällön tarkastus, otsalamput ja GPS-laite lataukseen ja ryhmämme, jossa oli kolme koirakkoa, kaksi kartturia sekä ryhmänjohtaja, autojen keulat kohti Porin Reposaarta ja KarSeEn eli Karhuseudun Etsintäkoirien organisoimaa taidontarkistusviikonloppua.

Saavuttuamme perjantai-iltana paikalle oli edessä heti ensimmäinen muutos. Ryhmämme jaettiin kahtia ja puolikkaat saivat täydennykseksi saman jaon kokeneen ESEKin eli Etelä-Savon Etsintäkoirat ry:n joukkueen puolikkaat. Hälytyksen tullessa ja etsintään lähdettäessä harvoin etukäteen on tiedossa, kenen kanssa päätyy tehtävälle ja nopea yhteisen sävelen löytyminen on tehokkaan toiminnan kannalta oleellista. Kun uuden ryhmän kokoonpano oli selvä, lähdimme kiertämään perjantai-illan tehtävärasteja. Tämän uudelleen ryhmittämisen yhteydessä tapasin muun muassa Annika Laamasen, ESEKin ryhmäkatselmusjoukkueen ryhmänjohtajan. Myös Annika oli ensimmäistä kertaa mukana ryhmäkatselmuksessa ja jakoi jälkeen päin omia ajatuksiaan viikonlopusta.

Iltakävelylle lähdettiin hyvillä fiiliksillä. Sekaryhmäjako oli tosi onnistunut, mahtava tilaisuus verkostoitua ja jutustella muiden peko-elämäntapaintiaanien kanssa asiasta ja asian vierestä, Annika totesi.

Etsinnän perusosaamista eli suunnistusta, viestintää ja ympäristön tarkkailua

Ensimmäisenä tehtävänä oli tarkkuussuunnistusta, missä maastoon oli sijoitettu eri etäisyyksille kohteita, joiden sijainti piti osata joko merkitä karttaan tai valita karttaan valmiiksi merkityistä. Nykyään etsijöillä on usein mukanaan erilaisia sähköisiä kartta- ja paikanninlaitteita, mutta paperikarttojen käytön osaaminen on silti välttämätön taito. Erilaisia karttoja tulee ymmärtää, jotta alueella liikkumisen lisäksi etsinnän aikana tehtävien sijainti-ilmoitusten ja -merkintöjen tekeminen sujuu varmasti ja nopeasti.

Seuraavalle rastille edetessä saimme ihailla mereen laskevaa aurinkoa Reposaaren rantaa kulkiessamme, hyvän kelin olivat KarSeElaiset tilanneet! Auringonlaskua ihaillessa meinasikin ote hetkeksi herpaantua ja seuraavan tehtävän vaatimat viestintätaidot olivat koetuksella. Tehtävänä oli välittää yksi kerrallaan viesti ryhmän jäseneltä toiselle, tuttua rikkinäinen puhelin -leikkiä mukaillen ja aikarajoituksella. Vasta kolmannen jäsenen kohdalla havahduimme siihen, että tämänhän olisi voinut tosietsinnän tapaan kirjoittaa heti alussa ylös, eikä yrittää muistaa vain kuuleman perusteella. KarSeEn murteelle (tai ehkä se oli ihan vaan poria…) väännetty viesti oli kenties hivenen haastava toistettava, eikä lopullisessa versiossa tainnut olla jäljellä mitään alkuperäisestä. Etsinnöissä selkeä viestiminen on äärettömän tärkeää ja siksi sitäkin harjoitellaan säännöllisesti. Hälytyksissä annetut tuntomerkit ja muut tiedot tulee kuitenkin muistaa hävittää etsinnästä poistuessaan.

Ryhmätehtävät olivat kaikki hauskoja, monipuolisia ja kivasti meidän ryhmässämme kaikki jäsenet heittäytyivät tehtäviin, tulivat omalla osaamisellaan esiin tarvittaessa ja tukivat toisia tehtävien suorittamisessa, Annika summasi perjantai-illan rastikierrosta. – Olipa ryhmätilanne mikä tahansa, aina pitäisi pyrkiä kaivamaan ryhmän vahvuudet ja osaaminen esiin. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin se, miten kaikki ryhmäläiset tarttuivat tehtävillä hommiin, kukaan ei jäänyt aprikoimaan vaan oli mahtava tekemisen meininki, koko viikonlopun!

Monipuolista osaamista koiran kanssa ja ilman

Lauantaina lähdimme kuuden tehtävän rastiradalle oman alkuperäisen joukkueemme kesken. Osa tehtävistä suoritettiin ryhmänä ja osa esimerkiksi yhden koirapartion toimesta. Kuten oikeissakin hälytyksissä, myös näissä tehtävissä koirakon mukana oli aina kartturi, kukaan ei lähtenyt toimintaan omin päin. Etsijöiden oma turvallisuus on otettava aina huomioon, jottei auttajista tule autettavia.

Pelastusharjoitusalueella suoritettiin rakennusetsintää, missä ilmavirrat nousivat erityiseksi huomion kohteeksi. Myös ryhmän keskinäinen kommunikaatio rakennusalueella sekä resurssien käyttö tehtävän edetessä herättivät keskustelua. Kokonaiskuva tilanteesta tulee olla etsintää johtavalla tiedossa koko etsinnän ajan, muuten aika loppuu ja kadonneet jäävät löytymättä. Tämä mielessämme siirryimme puistorastille, missä kävimme annetut alueet läpi ja löysimme kadonneet aikarajan puitteissa. Rastille oli saatu mukaan myös vettä pitkin kulkeutuvaa kuolleen hajua, mihin koiramme reagoivat. Ohjaajat saivat tästä hyvää tietoa oman koiransa toiminnasta ja koiran käyttäytymisen tulkinnasta. Ensisijaisesti pelastuskoirat etsivät elossa olevia kadonneita, mutta aina apu ei ehdi ajoissa. Silloinkin luotettava ilmaisu on tärkeä etsinnän saattamiseksi päätökseen.

Itselleni mieleenpainuvin tehtävä oli yllättäen mutkan takaa eteen osunut liikenneonnettomuus. Kolmen auton saattueemme pysähtyi johtoauton pysähdyttyä ja muutamaa sekuntia myöhemmin koko ryhmä oli ulkona ja toiminnassa. Ryhmänjohtajamme otti tilanteen haltuunsa ja organisoi paitsi näkyvillä olleen auttamisen myös lähialue-etsinnän. Liikenneonnettomuuspaikalle osuessa tärkeää on muistaa +1 – ajattelu eli sen mahdollisuus, että kaikki osalliset eivät ole onnettomuuspaikalla näkyvillä, vaan lähimaastossa voi olla vielä joku. Näin oli tässäkin tehtävässä, vähän matkan päästä metsästä löytyi koirakkomme toimesta toinen uhri.

ESEKin joukkue kulki lauantaina monella rastilla yhtä matkaa OLPYn joukkueen kanssa. Oli mielenkiintoista nähdä vieraiden koirakoiden ja joukkueen tekemistä läheltä. Yhteistyöllä muiden kanssa omaan tekemiseen saa uusia ideoita ja näkökulmia, ja toisaalta, jos joskus ollaan samalla etsinnällä, niin toisten toimintatapojen tuntemisesta on hyötyä, Annika kommentoi lauantain ajatuksia. – Itselleni jäi mieleen erityisesti Kirjurinluodon tehtävä. Siellä tuli vastaan yllättäviä tilanteita, muun muassa kalmanhaju, liikkuvat etsittävät ja kaupunkipuistomainen ympäristö. Lisäksi oli toisen ryhmän alue heti vieressä. Oli jälleen kerran opettavaista ja mielenkiintoista seurata paitsi omien koirakoiden myös toisen joukkueen toimintaa samantyyppisellä tehtävällä. Tapoja on monia ja kaikki tiet vievät Kirjurinluodon johtopaikalle!

Sunnuntain suuretsintä

Sunnuntai huipentui suuretsintään, jossa ryhmänjohtajien oli ensin järjestäydyttävä etsintäjohtoon ja sen jälkeen rakennettava toimiva etsintä siten, että koko paletti pyörii tehokkaasti. Koirakot saivat etsintäohjeet sähköisesti ja koko Reposaari käytiin läpi muutamassa tunnissa. Paikalla oli myös poliisi seuraamassa toimintaa ja toteamassa sen toimivaksi ja tehokkaaksi. Loppukeskustelussa painotettiin sitä, miten oleellista on selkeä työn- ja vastuunjako ja että jokainen hoitaa oman osuutensa niin hyvin kuin osaa. Loppuharjoituksessa etsittäviä oli useita, mutta siitä huolimatta tarkastettiin paljon myös tyhjiä alueita. Alueen tarkastaminen tyhjäksi on oleellinen tieto etsinnän etenemisen osalta ja samalla sitä työtä, jota pelastuskoiratkin pääsääntöisesti tekevät.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli raskas mutta antoisa. Porukka oli huikeaa ja sain paljon uusia tuttavia, oppeja, ajattelemisen aihetta ja ystäviä. Viikonloppu oli koko ryhmälle tärkeä ja motivoiva tapahtuma! Tänä vuonna toivottavasti nähdään siis taas, kiteyttää Annika viikonloppua.

Kiitos KarSeEn väki hienosti toteutuneesta ryhmäkatselmusviikonlopusta. Ruokaa oli riittävästi ja se oli maukasta (terkut KarSeEn mummolle!), järjestelyt pyörivät sujuvasti ja tehtävissä oli mukana paljon tositilanteissa oleellisia elementtejä. Jälkipuheiden perusteella niin uudet kuin vanhat kävijät saivat viikonlopusta taas paljon ajatuksia ja intoa pelastuskoiratoimintaan.

KarSeEn ajatuksia viikonlopun järjestelyistä ja sujumisesta voi käydä katsomassa heidän Facebook-sivuiltaan videoiden muodossa.

Camo ja Tiina auttavat lumivyöryetsinnöissä

Ounasjokilaaksen pelastuskoirat (OPEKO) järjesti 12. helmikuuta Pelastuskoiraliiton historian ensimmäisen lumivyörypelastamisen näyttökokeen. Sen suoritti hyväksytysti yhdistyksen oma koirakko Tiina Auer ja 5-vuotias saksanpaimenkoira Camo.

Camo on Tiinan toinen pelastuskoiraksi koulutettava koira, ja harjoittelu on alkanut jo pentuna. Myös lumivyörypelastamista he ovat harjoitelleet ensimmäisestä talvesta lähtien, jolloin Camo oli puolivuotias.
– Kävimme pari ensimmäistä talvea ennen koronapandemiaa säännöllisesti koulutuksissa treenaamassa lumivyöryetsintöjä Norjassa kokeneessa ohjauksessa, Tiina kertoo.

Virta-tarkastuksen koirakko suoritti vuonna 2019 Camon ollessa 2-vuotias.

Tiina Auer oli mukana työryhmässä, joka suunnitteli lumivyörypelastamisen näyttökokeen Myös kokelaan näkökulmasta näyttökoe tuntuu edelleen toimivalta.
– Näyttökoe vastaa tarkoitustaan. Se on haastava ja realistinen sekä mittaa koiran ja ohjaajan ominaisuuksia, Tiina toteaa. – Toki lumitilanne vaikuttaa aina jonkin verran siihen, miten piilot saadaan rakennettua.
Näyttökokeen riittävästä haastavuudesta kertoo myös se, että samaan näyttökokeeseen osallistui kolme koirakkoa, joista vain yksi suoritti sen hyväksytysti. Näyttökokeen läpäiseminen vaatii siis harjoittelua ja kokonaisvaltaista paneutumista näille pelastustehtäville.

Lumivyörytehtävissä koira työskentelee ilmavainuisesti, sillä kasaantunut lumi peittää jäljet ja vyöryyn hautautunut voi olla kulkeutunut pitkiäkin matkoja. Koulutuksen aikana koiraa opetetaan ja kannustetaan lumen kaivamiseen hajulla.

– Kun koira löytää hajun lähteen, se aloittaa kaivamisen ja kaivaa siihen asti, että pääsee luolaan sisään uhrin luo ja saa palkkansa tai sitten ohjaaja ottaa koiran hallintaan jo ennen luolaan pääsyä), Tiina kertoo. – Tositilanteissa koira otetaan heti pois löydöltä, varmistetaan löytö sondaamalla eli lumitutkaimella ja aletaan kaivaa lapioilla kaikin voimin. Treeneissä koirille rakennetaan kova motivaatio tunkeutua luolaan ja sen takia koirien annetaan treeneissä useimmiten kaivaa tiensä luolaan palkalle.

Camo ilmaisee maastossa haukkumalla, ja toisinaan se haukkuu myös kaivaessaan, vaikka haukkua ei ole varsinaisesti koulutettu osaksi lumivyöryetsinnän ilmaisua.

Viranomaisten ja pelastuskoiratoimijoiden yhteistyössä suunnitteleman lumivyörypelastamisen näytön suorittaminen antaa koirakolle taustatuen lumivyörypelastamisen tehtäviin osallistumiseen. Viranomaisten koirakoilla ei toistaiseksi ole vastaavaa näyttökoetta osaamisen todentamista Suomessa, vaikka taitoa harjoitellaankin kouluttajien opastuksella.

– Lumivyörypelastamisen näyttö on laajan joukon tuotos, Tiina muistuttaa. – Haimme itse oppia Norjan järjestelmistä, ja lisäksi suunnittelussa olivat mukana pelastuslaitos ja poliisi.

Lue myös: Lumipelastamiseen koulutettujen koirien tarve kasvaa

Kuutti ja Stina auttavat veden äärellä

Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ja Naantalin Seudun Meripelastajat järjesti 13. kesäkuuta Pelastuskoiraliiton historian ensimmäisen vesistöetsinnän näyttökokeen. Sen suoritti hyväksytysti yhdistyksen hälytysryhmässä toimiva koirakko Stina Törnblom ja 7-vuotias bordercollie Kuutti.

Stina Törnblom on harjoitellut koiran kanssa työskentelyä veneestä käsin jo ensimmäisen pelastuskoiransa, berninpaimenkoira Junnun kanssa, joten hänellä on kokemusta aiheesta 25 vuoden ajalta.

– Yhteistyö meripelastajien kanssa on erittäin tärkeää, Stina sanoo. – Harjoittelemme säännöllisesti Naantalin ja Kemiön meripelastajien kanssa, ja lisäksi käymme vuosittain leirillä Ahvenanmaalla.

Veneestä työskentelevän koiran on erittäin tärkeää olla tottunut veneessä olemiseen. Kun koiralla on hyvä ja turvallinen olo veneessä, myös sen suorituskyky etsinnässä on parhaimmillaan. Siirtymätaipaleet veneellä tehdään usein kovassa vauhdissa, jolloin matkustaminen on haastavaa.

– Koira tarvitsee myös hyvää tasapainoa, jotta se pystyy tekemään etsintää hitaassa vauhdissa veneen pomppiessa aallokossa, Stina huomauttaa.

Ennen näyttöön osallistumista koiranohjaajan tulee suorittaa Suomen Meripelastusseuran koulutus. Turvallisuuteen liittyvät kriteerit seuran aluksessa toimimiseen ovat korkeat, eivätkä siihen kuuluvat asiat ole välttämättä itsestäänselvyyksiä kokeneellekaan veneilijälle.

– On tärkeää oppia toimimaan nimenomaan sen aluksen ja miehistön kanssa, jonka kanssa myöhemmin mahdollisesti menee myös tehtäville, Stina sanoo. – Harjoitellessa myös miehistö oppii koiran kanssa toimimisesta. Esimerkiksi rantautumistilanteessa on tärkeää, että kuka tahansa miehistön jäsen voisi käsitellä koiraa, jos koira ei voi hypätä maihin.

Stina muistuttaa, että etsintä on melko harvinainen meripelastustehtävä. Koiran toimintaa on tehtävä tutuksi meripelastajille, ja siksi koiranohjaajakin tulisi olla valmis olemaan mukana meripelastusyhdistyksen toiminnassa. Stina itse päivystää pari kertaa vuodessa.
– Päivystystehtävillä pääsee hyödyntämään meripelastuskoulutuksessa oppimiaan asioita ja auttamaan eri tavoilla.

Lue myös:
Vesistöetsinnän näytönvastaanottajat ovat valmiina toimintaan
Vesistöetsinnässä yhdistyvät kaksi erikoistaitoa

Kun hälytyksessä koirapartio lähtee etsintään, on koiran mukana ohjaajan lisäksi kartturi. Koiranohjaajan tehtävä käy pääpiirteissään ilmi jo tittelistä, mutta mitä tekee kartturi? Kartturoi, siis suunnistaa? Välillä puhutaan suunnistajasta, toisinaan peesarista. Kysyin kartturikoulutuksia pitäneiltä Minna Löfmanilta, Susanna Kujalalta ja Elina Liekolta, riittääkö suunnistuskoulutus kartturina toimimiseksi.

– Suunnistaminen on vain yksi kartturin taidoista, Minna aloittaa ja Susanna jatkaa: – Kartturointi ei ole suoraviivaista suunnistamista paikasta A paikkaan B. Se on kartalla pysymistä vaihtelevissa ja toisinaan vaativissa olosuhteissa samalla, kun on oltava valmis myös moneen muuhun asiaan.
Elina täydentää vielä:
– Kurssilla käydään läpi asioita, joita kartturi tarvitsee toimiakseen koirapartion jäsenenä eikä pelkkänä suunnistajana. Suunnistustehtäviäkin tehdään kurssilla enemmän siitä lähtökohdasta, että siitä on apua koirapartiossa eikä vaan rastien etsimisessä.

Kartturointiin ei siis riitä, että kykenee siirtymään maastossa pisteestä toiseen, eikä kartturi voi vain kulkea koiranohjaajan perässä. Jotta koiranohjaaja saa keskittyä täysin koiraansa, tulee kartturin pitää partion muut langat käsissään. Suunnistamisen osalta tärkeää on, että koiranohjaaja ja kartturi ovat molemmat selvillä siitä, mikä koiranohjaajan etsintäsuunnitelma on ja miten koiranohjaaja toivoo kartturin toimivan: joku haluaa kartturin kulkevan koiranohjaajan lähellä, joku toinen taas kartturin pysyvän suoralla linjalla. Kartturi merkitsee etsinnän aikana löydetyt esineet, jäljet ja muut oleelliset asiat karttaan valvoessaan, että etsintäsuunnitelma toteutuu ja alue tulee katetuksi.

Pelastuskoiraliiton koulutusmateriaaleista osa on julkisesti kaikkien saatavilla. Näin on esimerkiksi kartturikoulutuksen osalta. Kartturikurssin käyminen järjestetysti on kuitenkin suositeltavaa, sillä yhdessä syntyy yleensä hyvää keskustelua ja kokemusten jakaminen kartuttaa sekin tietopankkia. Maastossa kulkemista oppii vain maastossa kulkemalla, maastoa oppii lukemaan lukemalla maastoa maastossa. Kun näitä vielä tehdään yhdessä, kukin saa kerättyä huomioita siihen omaan pankkiin vielä enemmän. Kysyin kouluttajakolmikolta, millaisia sovelluksia kurssin järjestämisestä he ovat toteuttaneet, jotta eri yhdistyksissä saataisiin kattavasta materiaalista paras hyöty.

– Omassa yhdistyksessä on sisällytetty kartturikurssin käytännön harjoituksia viikkotreeneihin ja hälyharjoituksiin. Näin niitä saadaan harjoitella porukalla tasaiseen tahtiin ja oleellisista toimintatavoista tulee rutiinia, eikä varsinaisen kurssin kokeeseen osallistumiselle ole niin korkeaa kynnystä, Susanna kertoo.

Jos kurssia on käynyt pitämässä itselleen vieraassa yhdistyksessä, on eri osat sovitettu lyhyemmän ajan sisälle.

– Ollaan pidetty ensin teoria- ja keskusteluilta, jossa on juteltu kurssin ja sen sisällön lisäksi siitä, miten yhdistys aikoo kartturikoetta hyödyntää, miten ja milloin sen järjestää ja mitä kaikkea siihen sisällytetään. Samana tai seuraavana päivänä on lähdetty maastoon harjoittelemaan ja järjestetty kartturikoe, johon on sisältynyt suunnistusta, rastitehtäviä, löydetyn kohtaaminen ja auttaminen, viestintää sekä avun hälyttäminen, Minna kuvailee.

Korona-aika laittoi monet lähikoulutukset tauolle, joten myös kartturikurssin osalta turvauduttiin välillä etäharjoitteluun.
– Korona-aikana pidin etäkoulutuksen, jossa materiaali oli jaettu osiin. Osallistujat lukivat itsenäisesti materiaalin etukäteen, jonka jälkeen siitä keskusteltiin yhdessä. Tämän lisäksi tehtiin suunnistusharjoituksia, kun tilanne sen salli, kertoo Elina.

Kurssin sisältöön kuuluu osiot kartturin erilaiset tehtävät koirapartiossa, kartturin vaatimukset (yhdistyskohtaiset sekä liiton tasolla), suunnistus ja viestintä koirapartiossa, erilaiset kohtaamiset etsinnässä, käytännön harjoitukset edellisistä sekä lopuksi kartturikoe. Isoa osaa näistä moni yhdistys harjoittelee viikkotreeneissä tai hälyharjoituksissa. Vaikka sisällössä olisi siis paljon tuttuja elementtejä, yhdessä kouluttauduttaessa löytyy aina uusia näkökulmia ja oppia tilanteisiin, joita eteen voi tulla. Minna listaa erityistä keskustelua herättäneitä asioita:
– Koulutuksissa on keskusteltu pitkään muun muassa kartturin roolin tärkeydestä, alueellisista eroista, varusteista, siitä miten tärkeää on harjoitella eri osioita säännöllisesti sekä löydetyn kohtaamisesta ja sen harjoittelusta.

Aina ei ole helppoa ottaa harjoitustilanteita tosissaan, mutta harjoituksilla saadaan rakennettua rutiineja todellisia tilanteita helpottamaan. Vaikka kadonneen löytäminen harvoin osuu kohdalle, on silti hyvä olla varmuus siitä, että tositilanteessa omat taidot on hyvin harjoitellut tilanteen hoitamiseen.

Kartturin toimenkuva on siis monipuolinen eikä rajoitu vain suunnistamiseen. Kouluttajakolmikon sanoin kartturi on

• korvaamaton
• niin osaava ja kommunikoiva, että koiranohjaajalle jää tärkeimmäksi toimeksi seurata koiraa ja keskittyä koiran reaktioihin sekä
• henkilö, joka mahdollistaa sen, että koiranohjaaja voi keskittyä käyttämään koiraansa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. (= ”että koiranohjaaja voi tukka hulmuten kirmata maastossa haluamallaan tavalla 😉”)

Kartturikoulutus voidaan järjestää yhdistyksen omana koulutuksena tai yhteistyössä yhden tai useamman SPeKL-yhdistyksen kanssa. Yhdistyksellä on mahdollista hakea avustusta koulutuksen järjestämiseen. Siihen löytyvät ohjeet Pelastuskoiraliiton sivuilta Koulutukset-osiosta. Kartturikoulutusmateriaali löytyy niin ikään kotisivuilta. Kartturi-kouluttajia on tällä hetkellä 15. Koulutuksen järjestämisestä omassa yhdistyksessä voi olla suoraan yhteydessä lähimpään kouluttajaan tai liiton koulutuskoordinaattoriin Katja Nortunen-Illmaniin (katja.nortunen@gmail.com).

– Brita tuli minulle kodinvaihtajana 1,5 vuoden iässä huhtikuussa 2020, Janna kertoo. – Tarkoitukseni ei ollut aloittaa sen kanssa tavoitteellista harrastusta, mutta nopeasti kävi ilmi, että koira oli hiomaton timantti. Se oppi nopeasti ja toimi aktiivisesti ja itsenäisesti. Tällainen työskentely piti ehdottomasti valjastaa etsintään.

Britalla oli aiemmasta kodistaan hyvä pohja tottelevaisuuskoulutukseen. Sen kanssa oli tehty PK-haun alkeita, mutta ilmaisua ei vielä ollut. Janna koulutti Britalle haukkuvan ilmaisun, ja koirakko suoritti haun peruskokeen kesäkuussa 2020. Lokakuussa oli vuorossa haun loppukoe, joka sekin oli kerralla hyväksytty. Jäljen peruskokeessa yrityksiä tarvittiin kaksi, koska ensimmäisellä kerralla suoritus päättyi takajälkeen.

Muutamien hälytysharjoitusten jälkeen Janna päätti, että Britasta on mahdollista kouluttaa hälytyskelpoinen koira. Siitä alkoi valmistautuminen etsintöihin ja pohjakunnon kasvattaminen yhdessä Jannan hälytysryhmäkoira Akken kanssa. Länsi-Uudenmaan pelastuskoirien tavan mukaisesti Jannalla oli mentori, joka oli apuna koirakolle tärkeiden etsintäharjoitusten järjestämisessä.

– Harjoitus-virta antoi minulle paljon hyvää informaatiota. Siellä myös luottamus koiraan rakentui ja kasvoi, Janna kertoo. – Mentorinani oli Minna Löfman, jolla on yhtä pitkä kokemus pelastuskoiratoiminnasta kuin itselläni. Oli äärimmäisen hedelmällistä testata ja peilata ajatuksia yhtä kokeneen henkilön kanssa.

Janna painottaa erityisesti koiran reaktioiden tarkkailua erilaisissa olosuhteissa ja häiriöissä. Ohjaajan ei pidä kulkea GPS-laite kädessään vaan keskittyä koiraansa.
– Ei myöskään pidä päättää etukäteen, mitä koira ei osaa – anna sen itse näyttää, missä mennään!

Virtaan valmistautumisessa Janna painottaa koiran kouluttamista monipuoliseksi hälykoiraksi. Silloin myös kokeiden suorittaminen on helppoa. Oma mentori tai valmentaja on tärkeä, ja sellaista voi pyytää vaikka toisestakin yhdistyksestä.
– Pitkäkestoinen ja perusteellinen valmistautuminen tehdään etsintää varten, hälytyskoiraksi. Hälykoiran kouluttaminen on laaja kokonaisuus, jossa kaikki tukee toistaan. On parempi mokata Virta-tarkastuksessa ja muistaa, että pelastuskoiraa koulutetaan oikeaa elämää varten, ei Virtaan. Kun ollaan Virta-vaiheessa, puute työskentelyssä ei voi enää olla perustavanlaatuinen. Iloitse puutteesta Virrassa, se auttaa pääsemään eteenpäin, sillä kyseessä ei ollut todellinen kadonneen etsintä.

VIRTA leivinuunissa

Jannan ja Britan Virta-tarkastus oli heinäkuun alun korkeissa, +30 celsiusasteen lämpötiloissa. Hellelukemia oli ollut mittarissa jo monta viikkoa.
– Ensin panikoin, että meidän on suoritettava Virta leivinuunissa! Janna nauraa. – Mutta muistutin itseäni, että olen valmistautunut. Tiedän, miten koiraa käytetään helteessä ja sekä minulla että koiralla on hyvä kunto. Myös tosietsintä voi olla helteellä. Virta on perusvalmiuksien testi. Siellä ei voi kohdata mitään sellaista, mitä ei voisi hallita, jos aikoo mennä koiran kanssa hälytykseen.

Virta alkoi tapaamisella kirkkonummelaisella koululla iltapäivällä. Janna sopi ennakolta kartturin kanssa nestetankkauksesta, ja mukaan pakattiin reilusti vettä. Koiran viilentämistä varten varattiin kylmä pyyhe ja kylmäkallet. Lisäksi Janna varmisti valmiiksi, missä on lähin ympäri vuorokauden päivystävä eläinlääkäriasema.
– Tarkastus tehtiin koiran ehdoilla. Olin varautunut keskeyttämään, mutta tiesin, että Brita kestää kuumaa eikä helle ole kynnyskysymys.

Etsintäalue oli Jannalle vieras, vaikka hän on asunut Kirkkonummella pitkään. Alueella oli runsaan 20 hehtaarin kokoinen, ojitettu vanha hakkuualue. Kartalla oli paljon korkeuskäyriä ja sekametsää osoittavat karttamerkit. Avoimella koulun pihalla tuuli kävi kaakosta.

– Suunnitelmani oli etsiä ensin rankin osuus itä-länsi-suunnassa korkeuskäyriä hyödyntäen, Janna kertoo. – Alue oli vaikeakulkuinen, siellä oli paljon kaatuneita puita. Alueella kulki myös luontopolku, ja näimme lasten majan. Kyseessä oli siis tyypillinen taajamametsä, ja yli puolet yhdistyksemme etsinnöistä onkin taajamassa. Vaikka alueella liikkui ihmisiä, ei ollut mahdollista luottaa siihen, että koiran reagointi johtui samasta ihmisestä, jonka itse näki.

Alueella oli ojitettu pusikko, jossa kasvoi nokkosta, pajua, saniaisia ja vadelmaa. Lyhyen ihmisen näkyvyys tällaisessa paikassa oli olematon. Aluskasvillisuuden joukossa koiran oli hellepäivänä viileämpi työskennellä, mutta hajut painuivat joko suoraan alas tai nousivat suoraan ylös. Se edellytti tiivistä haravointia etsinnän tarkkuuden varmistamiseksi.
– Havainnoin ja suhteutin koiran liikkeitä maamerkkeihin, koska koiran liikkumista oli suurimman osan ajasta mahdotonta nähdä aluskasvillisuuden joukosta. Saniaisten joukossa Brita saikin hajun maalihenkilöstä, ja seurasimme koiraa pois alueelta. Se ilmaisi etsittävän puron reunasta, Janna kertoo. – 17 vuoden hälykoiranohjaajan kokemuksestani huolimatta olin unohtanut koiran palkat autoon! Brita onneksi leikki tyytyväisenä lehdillä, joita oli kertynyt pusikosta hälyliivini taskuun.

Kadonnut kertoi erkaantuneensa sisarestaan, ja Janna kysyi etsinnän johdolta, tarkastetaanko tämä vihje. He saivatkin tarkastettavakseen uuden alueen, ja koirakko suuntasi alueella suorinta reittiä. Koira reagoi johonkin hajuun matkalla, mutta ohjeen mukaisesti he jatkoivat annetulle tehtävälle, joka oli tienvarsien tarkastus.

– Brita sai hajun melko nopeasti ja lähti häntä suorana keskelle aluetta, Janna muistelee. – Myöhemmin selvisi, että siinä oli puoli tuntia aiemmin kulkenut ihmisiä eli paikalla oli tuoreita hajuja. Koira paikansi ja ilmaisi toisen etsittävän kukkulan alta. Se seurasi paikalle jälkeä ja hyödynsi tehokkaasti vuorotellen maa- ja ilmavainusta tulevaa informaatiota.

Tällä kertaa palkaksi oli tarjolla mustikoita löytöpaikan vierestä. Etsintä päättyi tähän, ja tarkastus kesti kokonaisuudessaan n. 2,5 tuntia.

Varma suoritus pohjautuu perusasioihin

Jannan ja Britan Virta-tarkastajana oli John Wedde. Hän kuvaili koirakon työskentelyn olevan ”varmaa tekemistä, kaunista ja kivaa katsottavaa, jossa kaikki perustuu suoritusvarmuuteen”.
– Virrassa kyse ei ole ihmeellisistä asioita, John muistuttaa. – Näytetään vain osaaminen, se, että hallitsee tämän homman.

Jannan ja Britan työskentelyssä näkyi ennen kaikkea se, että kaikki perusasiat tehtiin hyvin. Ensin koiranohjaaja teki etsintäsuunnitelman käytettävissä oleviin tietoihin perustuen. Sen jälkeen hän toteutti suunnitelman siten, että käytti ja luki koiraa taitavasti ja muutti suunnitelmaansa koiran ja ympäristön tarpeisen mukaan.
– Ohjaaja suoritti tehtävän juuri siten kuin oli sanonut, John toteaa. – Työskentelyllä saavutettiin suuri varmuus alueen tarkastukseen. Etsinnässä ei pidä alkaa tehdä asioita, joita ei osaa tai joista ei ole kokemusta.

Tarkastaja ja poliisin edustaja olivat hyvin vakuuttuneita koirakon toiminnasta ja kunnosta. Ohjaaja oli hyvin perusteellisesti valmistautunut olosuhteisiin – myös siihen, että jotakin menee pieleen.

Janna kertoo liikuttuneensa saamastaan palautteesta.

– On mieletön tunne saada neljäs koira hälytyskelpoiseksi ja kuulla, että myös vieraiden ihmisten silmissä teemme hyvää työtä.

VIRTA ei tarkoita valmista pelastuskoiraa

Pelastuskoiran koulutuksessa Virta on välietappi. Se varmistaa, että koirakon työskentely on tasolla, jolla voidaan toimia etsinnöissä. Pelastuskoira ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan taitojen kehittäminen jatkuu koko koirakon hälytysryhmäuran ajan.

– Tästä alkavat pelastuskoiran syventävät opinnot, joissa vain mielikuvitus on rajana!

Pia Jokivirta ja australiankelpie Mango työskentelevät Oulun läänin pelastuskoirayhdistyn hälytysryhmässä.

Koiraa etsiessään Pialla oli mielessä etäinen haave suunnata pelastuskoiraharrastuksen pariin ja toivottavasti jonain päivänä olla valmis hälytyskoirakko. Pian ystävä oli lajin harrastaja, ja Piasta tuntui hyvältä ajatus, että koiralla olisi jokin yhteiskunnallinen tarkoitus. Roduksi valikoitui australiankelpie, ja vuonna 2011 syntynyt Mango-pentu muutti Pian luo. Haku- ja jälkitreenit alkoivat vuonna 2013.

– Oli ihana päästä metsään ja sellaisen lajin pariin, jossa koira saa toteuttaa itseään ja tehdä itsenäisesti, Pia muistelee alkutaivalta.

Ensimmäiset vuodet Pia ja Mango treenasivat koirakoulu Koiraamon kursseilla. Pia koki turvalliseksi ja hyväksi vaihtoehdoksi harjoitella lajien perusteita ensin kurssimuotoisesti, kuitenkin pelastuskoiraharrastukseen ja nimenomaan hälytysryhmävalmiuteen tähtäävästi, ennen kuin hän liittyi Oulun läänin pelastuskoirayhdistyksen jäseneksi vuonna 2017.

Kursseilla ilmaisu oli ensimmäinen asia, jota lähdettiin rakentamaan. Mango oli innokas haukkuja, ja käyttäytyminen oli melko helppoa poimia vahvistettavaksi. Treeneissä haukkua vahvistettiin tarkasti suunniteltujen harjoituksien avulla koko ajan entistä vahvemmaksi: eri tilanteissa, eri mittaisilla välimatkoilla, erityyppisissä maastoissa sekä erilaisten ihmisten kanssa. Koulutus soljui hyvin eteenpäin ja jälkikäteen ajatellen suurimpia haasteita oli ymmärtää treenata riittävästi jäljestystä sekä koiran hallintaa.

– Mietin, saanko Mangon pysymään hallinnassa kokeiden hallintaosiossa, koska sen on aina ollut haastavaa odottaa, etenkin jos tietää, että pääsee tekemään, Pia toteaa.

Mango on hyvin hallittavissa etsinnän aikana, se kuuntelee ohjaajaa ja on ohjattavissa, koirakon toiminta on tiivistä yhteistyötä.

– Hallinta etsinnässä on erilaista, kuin ennen etsintää tai koesuorituksissa, koska Mango tulkitsee tilanteet eri tavalla, Pia pohtii.

Mango on kuitenkin luonnostaan ollut työskentelytyyliltään hyvällä etäisyydellä pysyvä ja hetken aikaa ilmennyt turhan kauaksi irtoaminen saatiin hallintaan palkkaamalla ja vahvistamalla ohjaajan lähelle hakeutumista.

Hallittavuustreenejä

Paikallaoloa treenattiin Mangon kanssa kokeiden lähestyessä ahkerasti. Palkkaustavat vaihtelivat, milloin palkka oli edessä, toisinaan takana, joskus mukana ollut treenikaveri palkkasi. Vaihtelu lisäsi Mangon motivaatiota ja toisaalta sillä saatiin selville parhaiten toimivat tavat. Paikallaoloa treenattiin myös metsässä ja treenikavereiden ja -varusteiden kanssa, jotta koiran vire saataisiin treeneissä lähemmäs koe- tai etsintätilannetta. Paikallaolotreenejä tehtiin monissa ympäristöissä ja vilkkaimmissa paikoissa Pia varmisti turvallisuuden kytkemällä koiran.

– Etsintää voi joutua tekemään hyvin erilaisissa maastoissa ja ympäristöissä ja silloin koiran ohjattavissa olo on turvallisuuden, sekä koiran että muiden, kannalta todella tärkeää. Kun tietää, missä koira liikkuu ja että se tulee kutsuttaessa, odottaa ja pysähtyy, on ohjaajallakin varmempi ja turvallisempi olo, Pia summaa hallinnan tärkeyttä. – Nyt kun kotona on toinen koira kasvamassa tähän lajiin, niin tulee tehtyä paljon enemmän ja tiedostaen hallintatreeniä, jokaiseen treeniin kuuluu hallintaa tavalla tai toisella.

Varmuutta jäljennostoon haun aikana

Viranomaistarkastuksen muutoksen myötä jälkiosaamisen painotus koirakon treeneissä kasvoi, jotta saatiin lisää varmuutta jäljennostoon haun aikana ja kun koira kulkee ilman liinaa. Pia ja Mango harjoittelivat muun muassa siten, että ensin haettiin isoa aluetta, jolla Mango sai vähän päästellä höyryjä, vaihdellen oliko alueella maalihenkilöä vai ei. Alueelle oli tehty jälki siten, että Mango kohtaa jäljen tehtyään ensin jonkin aikaa hakua. Mikäli jälki nousi, palkattiin ja annettiin Mangon jäljestää. Jäljet olivat lyhyitä ja niidenkin kanssa vaihdeltiin maalihenkilön käyttöä, mutta iso palkka oli aina luvassa. Koska treenit rakennettiin teknisesti siten, että jäljen kohdalle osuessaan koiran vireystila olisi optimi, tuulensuunta oikea ja koira kohtaisi jäljen sopivassa ajassa, alkoivat harjoitukset tuottaa hyvin tulosta. Asiaa harjoiteltiin aktiivisesti noin puoli vuotta ja onnistumisten lisääntyessä ryhdyttiin vähentämään alun hakuaikaa ja toisaalta lisäämään alueelta nostettavia jälkiä. Jäljestäminen itsessään oli Mangon kanssa suhteellisen sujuvaa alusta alkaen, joten jäljestys ei ollut koirakolle haaste. Sen sijaan Pian piti oppia lukemaan koiraa haun aikana niin, että tietää milloin koira on kohdannut jäljen ja miten koiraa on parasta ohjata näissä tilanteissa. Koska Mango on ollut jäljellä helposti pysäytettävä, on se saanut esimerkiksi maastossa, jossa näköetäisyys on pitkä, jatkaa jäljestystä hetken ennen kytkemiseksi pysäyttämistä.

– Mango myös välillä pysähtyy itse ja ikään kuin kutsuu mua, että ”täällä tämä jälki on, tuu”, Pia kertoo.

Hälytyskoirakoksi

Vuonna 2017 Pia ja Mango liittyivät Olpyyn ja samana vuonna suorittivat haun peruskokeen. Seuraavana vuonna 2018 olivat vuorossa peruskoe jäljestä sekä loppukoe hausta. Vuonna 2019 koirakko suoritti hyväksytysti viranomaistarkastuksen.

– Mango oli aivan valmis kokeisiin, mutta virta tuntui tosi isolta ja mietin, että ollaanko me valmiita, mitä kaikkea siellä pitää osata? Pia muistelee.

Treenikaverit kuitenkin valmistelivat koirakolle hyviä treenejä ja tsemppasivat eteenpäin, jolloin oma varmuus kasvoi. Luotto koiraan oli koko ajan olemassa, mutta oma toiminta mietitytti. Pysynkö suunnitelmassa ja osaanko tehdä saamalleni alueelle hyvän etsintäsuunnitelman?

Koiran kouluttamisen lisäksi Pia haluaakin muistuttaa ohjaajia pitämään huolta omasta osaamisestaan. On hyvä miettiä, mitä kaikkia tilanteita etsinnöissä voi tulla eteen ja onko omat taidot ajan tasalla. Jos luotto koiraan on kunnossa, niin luottaako myös itseensä, osaako suunnitella etsinnän ja pysyä kartalla.

– Haluaisin kannustaa, että treenaajat muistaisivat ja rohkeasti kyselisivät treenikavereilta, että mitä kaikkea voi tulla vastaan ja mitä täytyy treenata. Lähtisivät kartturiksi tai varakartturiksi ja menisivät sinne metsään. Ei haittaa, vaikka olisit vasta alussa oman koirasi kanssa, Pia vinkkaa. – Kartturina olemisen taitoa on harjoiteltava niin, että itsellä on turvallinen ja luottavainen olo, jotta voi pitää huolen koirakosta. Jokainen aloittaa jostain, eikä heti alussa täydy osata kaikkea, kunhan uskaltaa harjoitella.

VIRTA-koulutus on Pelastuskoiraliiton uusin koulutus. Se on nimensä mukaisesti tarkoitettu pelastuskoiran käyttöönottotarkastukseen valmistautuville koirakoille. Pelastuskoiraliiton muutamissa jäsenyhdistyksissä oli kokeiltu kurssimuotoista koulutusta ennen VIRTA:a. Pelastuskoiraliiton puheenjohtaja, VIRTA-tarkastaja John Wedde kokosi työryhmän, joka koosti aiemmin testatuista koulutuspaketeista valmennuksen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksien käyttöön.

– Tarve koulutukselle on lähtöisin puhtaasti kentältä, sanoo John Wedde. – Kotiyhdistyksessäni Päijät-Hämeen Pelastuskoirissa huomasimme usein tilanteen, jossa koirakon pitäisi olla menossa viranomaistarkastukseen, mutta ohjaajalla ei ole selvää käsitystä siitä, mikä VIRTA ihan oikeasti on ja mitä siellä pitäisi tehdä.

Päijät-Hämeen Pelastuskoirien koulutuksen ensimmäinen prototyyppi oli kurssimuotoinen, johon kuului sekä teoriaa että harjoitusviikonloppuja. Sellaisenaan se hylättiin nopeasti, koska kokonaisuus olisi ollut turhan raskas jatkuvasti ylläpidettäväksi. Pelastuskoiraliiton toivottua koulutuksen kehittämistä jäsenyhdistysten käyttöön Wedde kokosi työryhmän, johon kuuluivat omissa kotiyhdistyksissään Tampereella ja Kajaanissa omaa versiotaan tarkastukseen valmistavasta koulutuksesta vetäneet Eeva Kaataja ja Petri Koistinen. VIRTA-koulutuksen lopullinen versio muotoutui työryhmän koulutuksistaan saamien kokemuksien päälle.

Arviointiperusteet selväksi

VIRTA-koulutus on luentopaketti, jossa käsitellään asiat, joita tarkastuksessa arvioidaan.

– VIRTA-arviointilomakkeessa on viisi kohtaa: etsintätaktiikka, työskentely, alueen tarkastamisen varmuus, kestävyys ja löytö, John Wedde luettelee. – Käytännössä koulutuksessa käydään läpi, mitä ne tarkoittavat ja mitä mihinkin asiaan liittyen tarkastuksen aikana pitäisi tapahtua ja mitä ei pitäisi tapahtua.

Työryhmän lisäksi VIRTA-koulutuksen kouluttajien koulutukseen osallistui kuusi tarkastajaa, joita Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistykset voivat jatkossa pyytää pitämään koulutusta omalle alueelleen. Koulutusta pitävä tarkastaja voi harkintansa ja näkemyksensä mukaan tarjota osallistujille luennon lisäksi myös muuta koulutusta. Käytännön harjoitukset ovat suositeltavia, mutta ne eivät ole koulutuspaketissa mukana. Tähän ratkaisuun päädyttiin alueellisten erojen vuoksi.

– On tärkeää, että tarkastaja muovaa runkomateriaalin sopivaksi sille alueelle, jossa koulutus pidetään, sanoo koulutukseen osallistunut VIRTA-tarkastaja Stina Törnblom. – Viranomaiset saattavat painottaa eri asioita eri alueilla. Sen vuoksi selvästi erilaisilla alueilla toimivien yhdistysten yhteiset koulutukset eivät välttämättä ole toimiva ratkaisu.

Yhteinen koulutusrunko saa Stina Törnblomilta kiitosta: näin tulee otettua huomioon kaikki oleelliset asiat, jotka käsitellään alueella tarkoituksenmukaisella tavalla.
– Näkisin, että vaikka koulutusta voi käydä eri vaiheissa harjoittelua, siitä on selvästi eniten hyötyä silloin, kun liiton kokeet ovat jo takana ja on seuraavaksi suuntaamassa tarkastukseen koiran kanssa, hän sanoo. – Kun osallistujat ovat melko samassa vaiheessa, on myös heidän välinen keskustelunsa kaikkein hedelmällisintä.

Esimerkit valottavat käytäntöä

John Wedde kävi pitämässä yhden VIRTA-koulutuksen pohjana toimivista koulutuksista Myrskylän Pelastuskoirille. Yhdistyksen jäsen Hanna Toiviainen suoritti käyttöönottotarkastuksen bordercollie Trin kanssa koulutusta seuranneella viikolla. Tri on Hannan ensimmäinen pelastuskoira, ja harrastusta oli takana noin kolme vuotta.

– Sekä Vapepa että pelastuskoiratoiminta ovat minulle uusia asioita, Hanna Toiviainen kertoo. – Olin ollut aiemmin katsomassa yhdistyksemme ensimmäisen hälykoiran VIRTA-tarkastusta, joten tiesin suunnilleen, miten se etenee. Mietin ennalta, olenko harjoitellut kaikkia tarpeellisia osa-alueita ja onko jokin asia jäänyt huomiotta.

Vaikka koulutuksen ja VIRTA:n välissä oli vain muutama päivä, Hanna Toiviainen koki saaneensa koulutuksesta varmuutta siihen, että voi luottaa omaan ja koiransa työskentelyyn.
– Koulutuksen paras anti minulle olivat oikean elämän esimerkit siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Niistä oppii tosi paljon, Hanna Toiviainen sanoo. – Myös koulutuksen vetäjän kertomus siitä, mihin hän tarkastajana kiinnittää huomiota, oli hyödyksi. Tarkastettavana pitää luottaa itseensä ja toisaalta myöntää virheensä.

Hanna Toiviaisen mielestä VIRTA-koulutus on hyvä runko harjoittelun pohjaksi.
– Tällainen koulutus olisi hyvä olla vaikka vuotta aiemmin, jotta harjoiteltavat asiat olisivat selviä harjoittelua suunniteltaessa. Tämäkin riippuu tietysti osaltaan siitä, kuinka osaavia henkilöitä yhdistyksessä on, Hanna Toiviainen toteaa. – Olen itsekin saanut osaavaa opetusta koko harjoittelumme ajan.

Koulutusta muillekin kuin ensikertalaisille

VIRTA-koulutuksesta on varmasti eniten hyötyä ensimmäistä kertaa käyttöönottotarkastukseen osallistuvalle, mutta koulutuksesta voi saada paljon oppia myös kokenut koiranohjaaja.

– Vaikka kokemusta olisi käytännössä paljonkin, ohjaajan on hyvä miettiä, osaako vastata asioihin, joita käyttöönottotarkastuksessa arvioidaan, muistuttaa John Wedde. – Avoin mieli kannattaa siis tämänkin koulutuksen kohdalla.

Koulutuksessa ei puhuta tavoista tehdä asioita ja työskennellä etsinnässä vaan sisällöstä eli siitä, mitä tarkastuksessa arvioidaan.

– Eri koirat ja ihmiset oppivat eri tavoin. Jokaista asiaa ei aina hallitse eikä joka ikistä yksityiskohtaa tarvitsekaan hallita, jotta voisi suoriutua tarkastuksessa hyväksytysti.

Etelä-Suomen mustat talvet antavat vain haaveilla lumesta, mutta Suomi on pitkä maa ja samaan aikaan pohjoisemmassa lumietsintä on osa tavallista harjoittelua. Kun Kuopioon suunnitteilla ollut lumietsintäkoulutus peruuntui lumen puutteen takia vuonna 2015, tarttuivat kuusamolaiset pelastuskoiraharrastajat tilaisuuteen ja ehdottivat koulutuksen järjestämistä Kuusamossa.

– Brittiasiakkaat olivat rakentaneet lumiluolia, jotka saimme käyttöömme, Sari Kumpuniemi (KuPe) muistelee. – Olimme itse maalihenkilöinä ja tutustuimme samalla koulutukseen.

Samoihin aikoihin kartoitettiin Poliisin ja Pelastuslaitoksen edustajien kanssa lumietsinnän koulutuksen tarvetta sekä pohdittiin, minkä viranomaisen hälytettävissä lumietsintätehtävissä ollaan. Rajanveto muodostui samaksi kuin raunioilla: lumivyörytilanteessa toimitaan Pelastuslaitoksen alaisuudessa.

Marraskuussa 2015 järjestettiin Ounasvaaran lumiturvallisuusseminaari, johon Pelastuskoiraliiton edustajina osallistuivat Sari Kumpuniemi ja Miia Halonen (OLPY). Seminaarissa mukana oli Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastusviranomaiset. Seminaari käynnisti hankkeen, jonka tuloksena syntyi FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus. Pelastuskoiraliiton lumipelastamisen työryhmä työsti koirakoiden koulutusmateriaalia hankkeen rinnalla ja osallistui erilaisiin työpajoihin, joissa käsiteltiin myös koirien koulutusta, mutta ennen kaikkea lumivyörytietoutta.

Raunioetsinnästä tuttuja elementtejä

Kuten kaikessa koulutuksessa myös lumietsinnässä aloitetaan perusteista. Treenit aloitetaan helpoilla piiloilla ja ensin totutellaan olosuhteisiin. Koiran säänkestävyys ja kyky liikkua lumessa ovat tärkeitä ominaisuuksia: sen paremmin pieni ja lyhytkarvainen kuin kovin raskasrakenteinen koira eivät ole parhaimmillaan lumietsinnässä.

Sari Kumpuniemen mukaan lumietsinnässä on paljon samoja elementtejä kuin raunioetsinnän harjoittelussa. Myös toive siitä, että koirien käytölle ei ole tarvetta, on yhdistävä tekijä.
– Lumessakin koira ilmaisee vahvinta hajua. Koiria kannustetaan kaivamaan kohtaa, johon kadonnut on hautautunut. Kaivaminen myös vahvistaa hajua, kun lunta saadaan pois ihmisen päältä. Kaivamisen harjoittelu aloitetaan kevyillä lohkareilla, jotka koira saa siirrettyä pois lumiluolan edestä.

Lumietsintä edellyttää sopivia ominaisuuksia myös ihmiseltä. Ohjaajan maastokelpoisuus on erittäin tärkeää, koska hänen tulee pystyä osoittamaan tarkasti koiran ilmaisema paikka. Maalihenkilölle lumi voi olla hyvin ahdistava elementti, sillä lumen paino päällä tuntuu. Lumi kuitenkin läpäisee yllättävän paljon valoa, eivätkä lumikasoissa olevat piilot ole päiväsaikaan pimeitä. Lumi myös toimii hyvänä eristeenä, joten piilot ovat kohtuullisen lämpimiä.

– Lumiluola on maalihenkilölle mukavin ja turvallisin piilo. Harjoittelussa radioyhteys on todella tärkeä ja maalihenkilöistä on pidettävä huolta, Sari Kumpuniemi muistuttaa. – Pitää olla pelisilmää sille, mikä harjoittelussa on turvallista ja miten sitä voidaan aluksi koiralle helpottaa.

Video: Pelastuskoirasta hyötyä lumivyöryyn hautautuneen etsinnässä

Näyttö todelliseen tarpeeseen

Keväällä 2016 pidettiin lumietsintäpaneeli Kuusamossa. Lumipelastamisen työryhmän työ oli tyssännyt koemuotoon: mitä tarpeita kokeelle on ja miten sen kanssa edetään? Mallia haettiin Keski-Euroopasta, Ruotsista ja Norjasta, joissa kaikissa on oma testirakenne. Työryhmä halusi lisätä ymmärrystään siitä, miksi asiat on päädytty tekemään näin. Uutta koemuotoa testattiin vuonna 2018 lumietsintäviikonlopussa Kuusamossa, mutta lopullinen muoto jäi vielä ilmaan.

Lumipelastamisen työryhmä suunnitteli lumipelastamisen näytön valmiiksi vuoden 2019 aikana. Malleina olivat tunnistusetsinnän ja meripelastamisen näyttöohjeet sekä itse näytön taustalla kansainväliset lumipelastamisen kokeet. Näyttöön kuuluu ohjaajan lumivyöryosaamisen testi, siirtyminen moottorikelkan tai muun ajoneuvon kyydissä näyttöalueelle sekä etsintä lumen alta. Näyttöohje on luettavissa Pelastuskoiraliiton kotisivuilla.

Saadakseen lumietsinnän hälytyskelpoisuuden koiranohjaajan tulee suorittaa vähintään FINLAV:n peruskoulutus, joka on 8 tunnin laajuinen lumipelastamisen kurssi. Tämä voidaan tilata esimerkiksi Pelastuskoiraliiton oman lumietsintäkoulutuksen yhteyteen. Kurssi tulee suorittaa ennen näyttöön osallistumista. Koirakko voi antaa lumipelastamisen näytön jo ennen viranomaistarkastuksen suorittamista, mutta hälytyskelpoisuuden saa vasta, kun myös VIRTA on suoritettu.

– Lapissa on pelastuslaitoksen hälytysryhmiä, jotka ovat erikoistuneet vain lumietsintään, Sari Kumpuniemi kertoo. – Tarkoitus on, että näytöt järjestetään oikeaan tarpeeseen.

Näytön vastaanottajia ja kouluttajia koulutetaan keväällä

Lumipelastamisen työryhmän urakan seuraava vaihe on näytön vastaanottajien koulutus sekä kouluttajien koulutus työryhmän tekemän materiaalin pohjalta. Materiaali on myös vapaasti käytettävissä Pelastuskoiraliiton verkkosivuilla. Liiton edustajan lisäksi näyttöä voi olla vastaanottamassa FINLAV:n edustaja.

– Tavoite on saada järjestettyä ensimmäiset näytöt alkavan talven aikana, Sari Kumpuniemi sanoo. – Pyrimme saamaan näyttöön useamman koirakon, koska järjestelyissä on paljon työtä. Esimerkiksi lumiluolat pitää kaivaa edellisenä päivänä.

Todennäköisesti lumivyöryjen määrä kasvaa myös Suomessa ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan myös lumivyöryalueella liikkuvien henkilöiden määrä kasvaa. Tarvetta lumietsinnän osaaville koirakoille siis on, ja olisi tärkeää saada katettua lumivyöryalue mahdollisimman laajalti hälytettävillä koirakoilla.
– Koira on vertailussa todella hyvä etsintäväline, mutta todennäköisyys sille, että koirakko ehtii paikalle ajoissa voi olla pieni.