Uskallan väittää, että jokainen pelastuskoiraharrastaja on samaa mieltä siitä, että valmiit hälykoirat tehdään yhdessä. Koiranohjaaja on toki vastuussa suunnittelusta, kouluttamisesta ja kilometrien kartuttamisesta, mutta hyväksytyn VIRTA-tuloksen saamisen taustalla on lukematon määrä tunteja, jolloin joku treenikaveri on omalla toiminnallaan vaikuttanut siihen, miten koira jatkossa käyttäytyy eli miten koulutus etenee.

Suomen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksissä on yhdistysten itsensä valitsemat koulutusvastaavat, ja yksi liiton koulutuskoordinaatioryhmän tämän vuoden tehtävistä oli käydä koulutusvastaavien kanssa alueelliset etätapaamiset, jotka toteutettiin elo-syyskuun aikana. Neljässä keskustelutilaisuudessa oli mukana 24 koulutusvastaavaa eli hieman yli puolet liiton 41 koulutusvastaavasta. Keskustelujen runko pysyi samana: ensin katsaus ajankohtaisiin asioihin, minkä jälkeen koulutusvastaavat kertoivat omien yhdistystensä keinoista tukea virtaan tähtääviä koirakoita sekä mitä koulutusvastaavan toimenkuvaan missäkin yhdistyksessä kuuluu.

On hyvä muistaa, että liiton jäsenyhdistysten kenttä on hyvin monipuolinen. Treeniolosuhteet ja -maastot, välimatkat, yhdistysten koko ja moni muu tekijä vaikuttaa siihen, millaista arkea yhdistys elää. Oli kuitenkin jopa hieman yllättävää kuulla, miten samankaltaisia ratkaisuja yhdistyksissä on kehitetty koulutuspolkua tukemaan. Keskusteluista tehtiin yhteenveto, joka on lähetetty yhdistysten koulutusvastaaville. Onkin täysin suotavaa poimia yhteenvedosta toimintatapoja kokeiltavaksi ja keskusteltavaksi sekä herätellä tai aloittaa uusia yhteistyökuvioita muiden yhdistysten kesken.

Keskustelua, tasoryhmiä ja kokonaisvaltaista harjoittelua

Suunnitelmallisuus ja avoimuus nousi esiin kaikkien alueiden keskustelussa. Vaihtelua oli siinä, kuinka usein treenisuunnitelmista tai kausitavoitteista keskusteltiin, mutta yleisimmät olivat kerran tai kahdesti vuodessa. Tällöin käytiin läpi joko esimerkiksi pienryhmän, oman mentorin tai koulutustoimikunnan kanssa koirakon nykytilannetta ja seuraavia treenattavia osa-alueita sekä luotiin treenisuunnitelmaa tulevalle jaksolle. Treeneissä korostui myös ohjaajan toiminnan ja osaamisen painottaminen sekä henkinen jaksaminen niin etsintöjen, harjoittelun kuin kokeiden suhteen.

Mikäli yhdistyksen koko ja treenaajien lukumäärä sen mahdollistavat, on monessa yhdistyksessä tehty viikoittaisia pienryhmiä tason tai treenien teemojen mukaan. Viikkotreeneissä painottuu myös koirakon oma vastuu harjoittelustaan, vaikka apua ja neuvoja saa koulutusohjaajilta ja kokeneemmilta koiranohjaajilta. Viranomaistarkastukseen tähtääville koirakoille oli monessa yhdistyksessä perustettu oma treeniryhmänsä, jossa harjoittelussa painottuvat ohjaajan toiminta, pitkät etsinnät, erilaisten etsintäskenaarioiden harjoittelu sekä pienemmät täsmätreenit. 

Pitkien etsintöjen treenejä järjestettiin lähes kaikkien mukana olleiden koulutusvastaavien edustamista yhdistyksistä. Näissäkin suunnitelmallisuus oli mukana: pitkä etsintä ei tarkoita vain ajan kuluttamista maastossa, vaan harjoitusten tulee olla vaihtelevia, sisällöltään monipuolisia ja todellisia etsintöjä tukevia. Pitkien etsintöjen yhteydessä ohjaaja saa harjoitusta etsintätaktiikasta ja koiran käytöstä, niin sanotusti kerryttää kilometrejä ennen viranomaistarkastusta. Lähes kaikkien mukana olleiden yhdistysten toimintaan kuuluvat myös harjoitus- tai esivirrat, joiden koirakkokohtainen suoritettava määrä vaihteli yhdestä kolmeen. Vasta hyväksytyn harjoitusvirran jälkeen koirakko voi hakea hälytysryhmän puoltoa viranomaistarkastukseen. 

Koulutusvastaavien keskusteluissa korostui pyrkimys siihen, että viranomaistarkastukseen hakeutuva koirakko olisi jo valmis etsintöihin, ei kokeisiin. Koska viranomaistarkastuksen järjestäminen on aina iso urakka, tavoite ja toive on, että koirakon taidot ovat sillä tasolla, että VIRTA on mahdollista suorittaa hyväksytysti. Tämä pyritään varmentamaan pitkillä etsinnöillä ja harjoitusvirroilla. Taitoja kartutetaan ja ylläpidetään viikkotreenien lisäksi myös esimerkiksi kerran kuussa järjestettävillä hälykoira- tai hälyryhmätreeneillä, joihin osallistumisoikeus hieman vaihteli yhdistysten kesken.

Koulutusvastaavien vastuu ja oikeudet

Yhdistyksissä on nimetyt koulutusvastaavat, joiden toimenkuvat vaihtelivat tai hakivat vielä muotoaan. Koska Pelastuskoiraliiton toiminnan keskiössä on pelastuskoirien ja niiden ohjaajien kouluttaminen ja osaamisen varmentaminen hälytyksissä käytettäväksi, on käytännön koulutus yhdistyksissä toiminnan ytimessä. Koulutusvastaavien tehtäviin eri yhdistyksissä kuuluvat muun muassa erilaisten harjoitusten, leirien ja lisäkoulutusten organisoiminen ja koordinointi, pienryhmäkausien palaverien, koulutusohjaajien palaverien sekä tavoitekeskustelujen järjestäminen, koetarpeiden selvittäminen sekä viranomaistarkastukseen tähtäävien koirakoiden tilanteen koordinoiminen.

Järjestäessään yhdistyksen koulutuksia on koulutusvastaava myös tilanteessa, jossa voi kehittää ja viedä eteenpäin yhdistyksen koulutuskulttuuria. Toimiviksi havaittuja tapoja ei kannata hylätä, mutta uusia käytänteitä voi tuoda yhdistyksen toimintaan, mikäli kehitettävää löytyy – ja me tiedämme, että pelastuskoirakko ei ole koskaan valmis, vaan kehitettävää löytyy aina.

Tärkeä osa koulutusta oli muodostaa yhteinen näkemys vesistönäytön toteutuksesta. Paikalla olleet demokoirakot saivat erilaisia tehtäviä, joilla testattiin monenlaisia järjestelyjä ja maalihenkilön sijoittelua. Samalla harjoiteltiin ja arvioitiin myös riittävää kommunikaatiota koiranohjaajan ja aluksen päällikön välillä etsintäsuunnitelmaa laadittaessa ja tehtävän aikana. Välillä aluksen päällikkö tiesi maalihenkilön sijainnin, välillä taas ei. Testausten myötä näyttöohje ja käytänteet muotoutuivat lopulliseen malliinsa pelastuskoiratoiminnan ja meripelastuksen asiantuntijoiden yhteistyönä.

Espoon meripelastajista mukana ollut Anni Muukkonen piti koulutusta hyvänä.
– Kokonaisuus on haastava ja vaatii monen liikkuvan osan miettimistä. Esimerkiksi eri sääolosuhteiden huomioiminen näytössä on hankala asia ja voi edellyttää tiukkoja rajauksia. Koulutuksessa huomioitiin koirakoiden lisäksi hyvin myös merellisiä asioita.

Pelastuskoira on vain yksi vesistöetsinnän apuväline

Reija Stenbäck on harrastanut pelastuskoiratoimintaa vuodesta 2006 ja meripelastusta vuodesta 2010. Hän tuntee kummankin toiminnan periaatteet ja on ollut alusta asti mukana suunnittelemassa näyttöä. Pitkään meripelastuksessa toimineena hän tietää myös sen, että koiran käyttö meripelastajien etsintätehtävissä ei ole välttämätöntä.
– Aluksilla on käytössä monia keinoja ja apuvälineitä suorittaa etsintää vesistöissä jo valmiiksi. On kuitenkin tilanteita, joissa koiran käyttö on ylivoimaisesti parempi kuin jo olemassa olevat keinot. Etsittävä ei löydy aluksesta käsin tähystyksen ja tutkan avulla eikä häneen saada yhteyttä puhelinverkon tai meri-VHF-verkoston avulla. Jos etsittävä on pelastautunut esimerkiksi saareen tai isommalle luodolle, koiran ilmavainuinen työskentely ja tarkkuus nopeuttaa etsintää, Stenbäck sanoo. – Heikko näkyvyys tai muut sääolosuhteet saattavat myös tuoda koiran käytön edut esille.

Meri- ja järvipelastajille koiran käyttö etsinnässä on siis yksi hyvä apukeino lisää etsintätehtäviin. Hyvin koulutettu koira voi huomata useamman sadan metrin etäisyydellä ihmisen hajun, kun tähystävä ihminen tai tutkakuva ei tähän pysty.

Petri Koistinen, joka on yksi uusista näytönvastaanottajista, pitää näyttöä tärkeänä osana Pelastuskoiraliiton ja Meripelastusseuran yhteistyötä.
– Pelastuskoirakolle suoritettu vesistöetsintänäyttö on lupa astua meripelastusseuran alukseen. Suoritus takaa sen, että ainakin perusasiat veneessä työskentelystä ja ennen kaikkea turvallisuusasioista tiedetään ja osataan.

Koirakoille vesistöetsinnän harjoittelu tuo yhden uuden ulottuvuuden ilmavainuiseen etsintään. Aluksesta käsin toimiminen on uusi ja mielenkiintoinen toimintaympäristö. Tässä yhteistyössä meripelastajat oppivat pelastuskoiratoiminnasta ja koiranohjaajat meripelastuksesta. Voidakseen osallistua vesistöetsinnän näyttöön koiranohjaajan tulee ensin suorittaa Meripelastusseuran harjoittelijakoulutus. Jokaisen aluksella olevan ja toimivan pitää osata huolehtia omasta turvallisuudestaan – ja samalla hän huolehtii muidenkin turvallisuudesta. Harjoittelijakoulutus antaa valmiudet itsensä pelastamiseen, jos jotakin sattuu.

– Meripelastajilla on paljon (12) erilaisia osaamisalueita, jotka heidän pitää hallita. Etsintätehtävät ovat vain yksi näistä, huomauttaa Stenbäck.

Yhteistyö on vastavuoroista

Koiran kanssa vesistöetsinnän harjoittelusta kiinnostuneen kannattaa ensitöikseen liittyä paikallisen meri- tai järvipelastusyhdistyksen jäseneksi. Koiranohjaajan on tärkeää olla mukana toiminnassa ja tarjota oma panoksensa yhdistyksen käyttöön sen sijaan, että ainoastaan kouluttaa omaa koiraansa.
– Meri- ja järvipelastus on yhdistystoimintana todella vaativaa, muistuttaa Stenbäck. – Yhdistyksillä on paljon työtä ja vastuuta, joten voimavaroja tarvitaan. Alusten ylläpito on kallista ja aikaa vievää. Jokainen ajettu merimaili maksaa useita euroja, joten koiran treenaamiseen käytetyn ajon vastineeksi oma panos yhdistyksen toiminnan edistämiseen on yhteistyön jatkuvuuden kannalta tärkeää.

Petri Koistinen muistuttaa, että harjoittelussa on otettava turvallisuusasiat huomioon. Riskejä ei pidä ottaa, vaan esimerkiksi rantautumiset tehdään turvallisesti eikä koiraa turhaan hyppyytetä veneestä veteen rantauduttaessa.
– Jos koira osaa ilmavainuisen työskentelyn, sovelletaan sitä venetyöskentelyyn eli ei muuta kuin koira veneeseen ja harjoittelemaan. Asiaan pitää ensin tutustua kaikessa rauhassa ja harjoitella hyvässä säässä. Sen jälkeen kokeillaan ennakkoluulottomasti maalihenkilön sijoittamista erilaisiin paikkoihin ja aletaan harjoitella vaihtelevissa olosuhteissa.

Näytönvastaanottajat ovat aikeissa tehdä kirjallista koulutusmateriaalia tulevaisuudessa. Varsinaista koulutuspolkua vesistöetsinnän koulutukseen ei vielä ole olemassa.
– Yhteistyökuvioita paikallisten meri- ja järvipelastusyhdistysten kanssa rakennellaan vielä, jotta vaadittava harjoittelijakoulutus on mahdollista suorittaa, sanoo Reija Stenbäck. – Koirakon toiminta etsinnässä ei ole näiden toimijoiden perustehtävä, joten yhteistyökuviot kannattaa luoda huolella molempien tarpeita kunnioittaen.

Näytössä osoitetaan perusasiat

Vesistöetsinnän näyttöön tulijalle Petri Koistinen ja Reija Stenbäck antavat ohjeeksi perusasioista huolehtimisen.

– Koiran ja omat turvavarusteet kuntoon! Koiralla täytyy olla sopivat pelastusliivit, joista koiraa voi nostaa. Vaikka vesistöetsintänäytössä koiran ei tarvitse uida eikä sitä nostella pelastusliiveistä veneeseen, kannattaa näitäkin turvallisuussyistä harjoitella ennen näyttöön tuloa, sanoo Petri Koistinen. – Lisäksi koira on totutettava siihen, että myös vieraat ihmiset voivat käsitellä sitä.

– Näytössä keskitytään perusasioiden osaamisen todentamiseen, Reija Stenbäck tähdentää. – Pitää kuitenkin muistaa, että näytön suorittaminen kertaalleen ei luonnollisesti poista tarvetta ylläpitää taitoja ja harjoitella monipuolisia tilanteita.

Lue myös:

Vesistöetsinnässä yhdistyvät kaksi erikoistaitoa
Vesistöetsintäleiri Paraisilla
Vesistöetsinnän näyttökoe

Pelastuskoiran kouluttaminen on harvoin täysin suoraviivainen polku. Vaikka jokaisen harjoituksen suunnittelisi huolellisesti, saattaa tapahtua jotakin yllättävää. Nuoren koiran kanssa kohtaa usein uusia tilanteita, eikä ohjaaja voi mitenkään tietää, miten koira reagoi erilaisiin asioihin.

Kiihtymys ei ole aina innokkuutta

Päivi ja Noki ovat työskennelleet koiran kiihtymisen ja kuumumisen vaihtamiseksi pysähtymiseen ja nollaamiseen. Koirat ilmentävät epävarmuuttaan eri tavoin, ja Päivi huomasikin pian, että Noki saattaa osoittaa kiihtymisellä paitsi innostusta myös epävarmuutta.

– Vuoden ikäistä koiraa ei voi mitenkään tuntea niin hyvin kuin aiempia koiria, Päivi huomauttaa. – Pitää opetella lukemaan ja tulkitsemaan juuri tätä koiraa.

– Paras lääke epävarmuuteen on opetella tehtävät niin hyvin, että epävarmuudesta pääsee eroon, Päivi sanoo. – Harjoituksessa voi aina mennä taaksepäin ja paloitella sen pienemmäksi. Älä vaikeuta tehtävää ennen kuin koira on valmis!

Rentous on iloisen tekemisen edellytys

Gabi on käyttänyt aikaa löytääkseen Vinnan kanssa rentoa leikkiä muuallakin kuin omalla pihalla. Itsevarmuuden ja rentouden kasvatus on ollut heille tärkeä projekti.

– Esimerkiksi tokokurssilla lelun esiin ottaminen sai aikaan rauhoittelevia signaaleja, Gabi miettii. – Vaikutti siltä, että Vinna osoitti passivoitumalla jännitystä muita koiria kohtaan.

– Minun tärkein tavoitteeni on saada tekeminen iloiseksi. Ensin tunne, sitten tekniikka!

Gabi pohti Vinnan ilmaisun valintaa haukun ja rullan välillä. Tämä koira ei ole luontainen haukkuja, mutta ei myöskään juuri kanna tavaroita. He päätyivät lopulta aloittamaan haukkuilmaisun harjoittelun. Leikkimisessä näkynyt epävarmuus tuntui tulevan mukaan myös ilmaisuun.

– Haukutus lelulla onnistui, mutta ei koira ei muuttunut rennoksi, Gabi sanoo. – Se koki siis jotakin painetta.

Ilmaisu oli hetken tauolla, mutta haukku lähti etenemään uudelleen, kun Vinna kerran haukahti treeninamien pilkkomisen yhteydessä ja Gabi tyytyväisenä vahvisti koiraa tästä joitakin kertoja. Ruokapurkki siirtyi pihalle ja vähitellen eri maalihenkilöiden polvelle. Palkkiota vaihtamalla rentous ilmaisuun löytyi. Leikkimiseen maalihenkilöiden kanssa palataan ehkä myöhemmin.

Älä pidä kiirettä!

Päivin ja Gabin kokemusten mukaan isoimmat ongelmat koulutuksessa liittyvät nimenomaan ilmaisuun. Se ei ole yllättävää, onhan ilmaisu haku- ja rauniotyöskentelyssä se asia, joka ihmisen pitää koiralle erikseen kouluttaa. Päivi ja Gabi muistuttavat, että ilmaisun siirtämisellä maastoon ei ole kiire. Usein ohjaajan huomio siirtyy tässä kohdin ilmaisun tekniseen suoritukseen ja ilo löydöstä kärsii.

Kokeneet espyläiset huomauttavat, että etenkin haukkuilmaisun hyväksi pystyy tekemään paljon itse. Kaikkein tärkeintä on se, että koira menee maalihenkilön luokse rennosti ja haukkuu vaativasti. Ensin tunne, sitten tekniikka – heikkoa motivaatiota ei pysty paikkaamaan millään.

Pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus eli VIRTA on vuodesta 2018 edellyttänyt, että koirakko on suorittanut liiton kokeita kummassakin maastolajissa: haussa ja jäljellä. Aiemmin pääkaupunkiseudulla ja muualla eteläisessä Suomessa koirakoiden käyttöönottotarkastusta edeltävät kokeet painottuivat hakuun, ja jäljestämiseen keskityttiin hälytyskelpoisuuden saavuttamisen jälkeen. Uusien VIRTA-ohjeiden myötä jälkiharjoittelu kuuluu osaksi jokaisen pelastuskoiran peruskoulutusta.

Jäljestämistä voi kouluttaa onnistuneesti monin eri tavoin, ja myös Gabi ja Päivi ovat lähestyneet aihetta hieman eri lailla. Heidän mielestään pitää muistaa, että niin rotujen kuin koirayksilöidenkin välillä on eroja siinä, miten ne työstävät asioita. Lisäksi ohjaajan on mietittävä, mitä hän haluaa ja miten sen saa vahvistettua koiralle. Harjoitustavan pitää olla sellainen, että se sopii myös ohjaajalle, ja hän ymmärtää, mihin se perustuu.

Vinnan kiinnostus syttyi ruuan avulla

Gabi opetti Vinnalle erikseen esineiden arvon ja ihmisen hajun seuraamisen ja yhdisti ne toisiinsa koulutuksen edetessä.

– Koulutin ihmisen jäljen seuraamisen makupalojen avulla, eli laitoin ruokaa jalanjälkiini, Gabi kertoo. – Tässä koulutustavassa on tärkeää päästä melko nopeasti eroon jäljellä olevasta ruuasta, jotta koira oppii seuraamaan ihmisen hajua eikä vain etsimään ruokaa. Koiran etenemisvauhdin olen pitänyt aisoissa liinan avulla.

Esineet Gabi opetti maahan tallattujen ruutujen avulla. Harjoituksen tavoite on, että koira oppii esineen olevan ihmisen hajuisella alueella. Kun hän otti esineet mukaan jäljelle, hän tallasi kesken jäljen pienen ruudun, johon jätti esineen. Koira kiinnostui alueesta, jossa ihmisen hajua oli enemmän, ja tarkensi esineeseen.

– Talvella on ollut hyvä tehdä jälkiä ja tarkkuutta lumella, kun on voinut itse seurata, miten koira työskentelee suhteessa jälkeen, Gabi sanoo. – Kevään ja kesän myötä jatkamme taas harjoittelua erilaisilla alustoilla.

Tällä hetkellä Gabi palkitsee Vinnan jäljellä esineiltä, jotka koira löytää. Vinna tarkentaa esineen, seisahtuu ja jää odottamaan palkkionsa toimitusta. Koira on siis oppinut, että jälkeä seuraamalla löytää esineen.

Noki oppi ensin etsimään esineitä

Päivi ja Noki ovat lähestyneet jälkiharjoittelua esineilmaisun kautta. Ensimmäisenä oli siis vuorossa esineen ilmaisun harjoittelu ja sitten keston opettelu ilmaisuun.

– Tavoitteeni on, että saamme malttia harjoitteluun ilmaisun kautta, Päivi sanoo. – Siitä etenemme kohti rauhallista jäljestystä pienen esineen avulla. Olen käyttänyt noin 1 cm * 1 cm kokoista kaulakorua ja sitä pienempiä esineitä, esimerkiksi pahvinpaloja.

Kun Noki oli oppinut esineen ilmaisemisen, Päivi opetti sen etsimään esinettä tallaamaltaan alueelta, joka oli noin metrin levyinen ruutu. Koira siis oppi seuraavaksi nuuskimaan tarkasti ihmisen hajuista aluetta löytääkseen esineen, jonka voisi ilmaista ja sitä kautta saada palkkion. Sitten ruutu muuttui jäljeksi, jota seuraamalla ja huolellisesti nuuskimalla esineitä löytää.

– Tällainen treeni on helppoa yksin tehtäväksi, ja esineilmaisua pystyy harjoittelemaan kotonakin.

Jos jälkikoulutuksen aloittaminen on sinulle ajankohtaista, voit lukea lisää aiheesta esimerkiksi viime keväänä julkaistusta Pelastuskoira-blogin artikkelista Kouluta, älä kokeile – jäljestämistäkin voi opettaa

Talvi ei estä rauniotaitojen treenaamista

Päivi ja Gabi ovat harrastaneet aiempien koiriensa kanssa kaikkia pelastuskoiralajeja, ja myös nuoret koirat Noki ja Vinna harjoittelevat niin maastossa kuin raunioilla. Lumiaikaan raunioilla ei treenata, mutta rauniotyöskentelyä voi talvikaudellakin edistää monin tavoin. Lumeen ja raunioille tunkeutuminen on hyvin samankaltaista harjoittelua. Tunkeutumisharjoituksessa koira lähetetään useamman kerran uudelleen samaan piiloon siten, että piilon eteen lisätään esteitä, joiden yli tai läpi koiran pitää tunkeutua. Aluksi koira pääsee aivan maalihenkilön luokse, ja samalla varmistetaan, että koira ei jännitä tilannetta – joko piiloa tai siellä olevaa ihmistä.
– Omistaja voi käydä ensin lumiluolassa tai rauniopiilossa koiran kanssa ilman, että maalihenkilö on siellä, Päivi suosittelee.

Harjoitusta on helppo muokata lisäämällä ja vähentämällä piilon edessä olevan tavaran tai lumen määrää. Päämääränä on tilanne, jossa koira tarttuu etsiessään pieneen määrään hajua, pyrkii mahdollisimman lähelle maalihenkilöä tai tarvittaessa osoittaa kuonollaan eli pointtaa ilmareittihin tämän sijainnin sekä lopulta aloittaa ilmaisun.
– Tunkeutumisharjoituksessa on todella tärkeää, että koira on rento ja itsevarma, Gabi sanoo. – Koiraa ei pidä painostaa menemään piiloon eikä piiloa pidä vaikeuttaa, jos koira jännittää.

Tunkeutumistreeni on mainio harjoitus myös maalimiesmotivaation kasvattamiseen. Kun harjoituksessa edetään sopivin askelin, se on koirille hauskaa ja motivoivaa. Treeni on hyödyllinen myös vain maastokokeisiin tähtääville koirakoille, sillä maastossakin voi olla jotakin vaikeakulkuista ryteikköä, jossa koira ei pääse helposti maalihenkilön luokse.

– On tärkeää, että piilossa on tilaa niin, että sekä koira että ihminen mahtuvat sinne hyvin, Päivi muistuttaa.  – Näin koiran ei tarvitse mennä ihmisen päälle eikä se tunne oloaan epämukavaksi, mutta se mahtuu kuitenkin kokonaan piiloon sisälle. Vaikka ollaan ahtaassa tilassa, koiran paikka suhteessa maalihenkilöön on kohdallaan.

Rakennusetsintä opettaa ohjaajaakin

Talvikaudella Nokin ja Vinnan ohjelmaan on kuulunut myös rakennusetsintä. Se on mukavaa talvitreeniä, mutta myös vaikein etsintälaji, koska hajut kulkeutuvat rakennuksissa hyvin kiinnostavasti. Mielenkiintoisissa rakennuksissa iskee helposti ahneus erilaisten piilojen suhteen, mutta Päivi ja Gabi suosittelevat sielläkin aloittelevan koiran kanssa muusta harjoittelusta tuttua neuvoa: yksi asia per harjoitus. Harjoituksen pääasiallinen tavoite voi olla koiran taitojen kehittäminen tai ohjaajan taitojen kehittäminen.

Rakennukset tarjoavat mainion ympäristön koiran ongelmanratkaisukyvyn ja itseluottamuksen kehittämiseen.
– Koira oppii nopeasti, miten hajut käyttäytyvät ja miten niitä työstetään, Gabi sanoo. – Piilot kannattaa suunnitella siten, että ne ovat koiran osaamisalueella, mutta tuottavat vähän päänvaivaakin.

Raunioiden tavoin rakennukset ovat hyvä paikka harjoitella oman koiran etsintätyöskentelyn tulkitsemista. Kun treenin tavoite on ohjaajan taitojen kehittäminen, voivat piilot olla helppoja, mutta ohjaaja ei tiedä maalihenkilöiden sijoittelua. Samalla kannattaa harjoitella sitä, että ohjaaja ei tiedä, onko alueella ylipäätään ihminen vai ei: sen kautta yhteistyö ja luottamus koiraan kehittyvät parhaiten

– Hyvä treenikaveri on tärkeässä roolissa tällaisissa harjoituksissa, Päivi tähdentää. – Hän auttaa tarvittaessa ohjaajaa aloittelevan koiran kanssa ja estää tekemästä asioita, jotka ovat koiralle epäreiluja.

Etsintärutiini on avuksi rakennusetsinnässä

Rakennuksista ei läheskään aina ole saatavilla pohjapiirrosta, joten koirapartion on erilaisin keinoin pysyttävä kartalla siitä, mitkä osat rakennuksesta on etsitty. Koiralle opetettu etsintärutiini on yksi hyödyllinen apuväline piirtämisen ja ovien merkitsemisen oheen. Kun ohjaaja tietää, miten koira on oppinut liikkumaan tilassa, hänen on helpompi arvioida myös etsinnän kattavuutta.

Noki ja Vinna ovat harjoitelleet etsintärutiinia rakennuksia varten näin:

1. Koira oppii kiertämään huoneen seinänviertä pitkin. Ilmavirrat kuljettavat hajun usein reunoille, joten tämä on hyvä taktiikka hajun saamiseksi. Maalihenkilöt kannattaa siis aluksi sijoittaa lähelle seiniä.
2. Aluksi maalihenkilöt kannattaa sijoittaa siten, että koirakon mahdollistaa kiertää heidät, jotta koira voisi saada hajun eri suunnista. Rakennuksissa voi olla vaikea tietää, mihin suuntaan ilmavirta kuljettaa maalihenkilön hajua.
3. Vältä käyttämästä jatkuvasti ovia, kaappeja tai muita vastaavia selvästi piilon näköisiä kohtia. Silmien käytön ehkäisemiseksi kannattaa myös rakennuksissa askarrella erilaisia piilopaikkoja.

Pia Jokivirta ja australiankelpie Mango työskentelevät Oulun läänin pelastuskoirayhdistyn hälytysryhmässä.

Koiraa etsiessään Pialla oli mielessä etäinen haave suunnata pelastuskoiraharrastuksen pariin ja toivottavasti jonain päivänä olla valmis hälytyskoirakko. Pian ystävä oli lajin harrastaja, ja Piasta tuntui hyvältä ajatus, että koiralla olisi jokin yhteiskunnallinen tarkoitus. Roduksi valikoitui australiankelpie, ja vuonna 2011 syntynyt Mango-pentu muutti Pian luo. Haku- ja jälkitreenit alkoivat vuonna 2013.

– Oli ihana päästä metsään ja sellaisen lajin pariin, jossa koira saa toteuttaa itseään ja tehdä itsenäisesti, Pia muistelee alkutaivalta.

Ensimmäiset vuodet Pia ja Mango treenasivat koirakoulu Koiraamon kursseilla. Pia koki turvalliseksi ja hyväksi vaihtoehdoksi harjoitella lajien perusteita ensin kurssimuotoisesti, kuitenkin pelastuskoiraharrastukseen ja nimenomaan hälytysryhmävalmiuteen tähtäävästi, ennen kuin hän liittyi Oulun läänin pelastuskoirayhdistyksen jäseneksi vuonna 2017.

Kursseilla ilmaisu oli ensimmäinen asia, jota lähdettiin rakentamaan. Mango oli innokas haukkuja, ja käyttäytyminen oli melko helppoa poimia vahvistettavaksi. Treeneissä haukkua vahvistettiin tarkasti suunniteltujen harjoituksien avulla koko ajan entistä vahvemmaksi: eri tilanteissa, eri mittaisilla välimatkoilla, erityyppisissä maastoissa sekä erilaisten ihmisten kanssa. Koulutus soljui hyvin eteenpäin ja jälkikäteen ajatellen suurimpia haasteita oli ymmärtää treenata riittävästi jäljestystä sekä koiran hallintaa.

– Mietin, saanko Mangon pysymään hallinnassa kokeiden hallintaosiossa, koska sen on aina ollut haastavaa odottaa, etenkin jos tietää, että pääsee tekemään, Pia toteaa.

Mango on hyvin hallittavissa etsinnän aikana, se kuuntelee ohjaajaa ja on ohjattavissa, koirakon toiminta on tiivistä yhteistyötä.

– Hallinta etsinnässä on erilaista, kuin ennen etsintää tai koesuorituksissa, koska Mango tulkitsee tilanteet eri tavalla, Pia pohtii.

Mango on kuitenkin luonnostaan ollut työskentelytyyliltään hyvällä etäisyydellä pysyvä ja hetken aikaa ilmennyt turhan kauaksi irtoaminen saatiin hallintaan palkkaamalla ja vahvistamalla ohjaajan lähelle hakeutumista.

Hallittavuustreenejä

Paikallaoloa treenattiin Mangon kanssa kokeiden lähestyessä ahkerasti. Palkkaustavat vaihtelivat, milloin palkka oli edessä, toisinaan takana, joskus mukana ollut treenikaveri palkkasi. Vaihtelu lisäsi Mangon motivaatiota ja toisaalta sillä saatiin selville parhaiten toimivat tavat. Paikallaoloa treenattiin myös metsässä ja treenikavereiden ja -varusteiden kanssa, jotta koiran vire saataisiin treeneissä lähemmäs koe- tai etsintätilannetta. Paikallaolotreenejä tehtiin monissa ympäristöissä ja vilkkaimmissa paikoissa Pia varmisti turvallisuuden kytkemällä koiran.

– Etsintää voi joutua tekemään hyvin erilaisissa maastoissa ja ympäristöissä ja silloin koiran ohjattavissa olo on turvallisuuden, sekä koiran että muiden, kannalta todella tärkeää. Kun tietää, missä koira liikkuu ja että se tulee kutsuttaessa, odottaa ja pysähtyy, on ohjaajallakin varmempi ja turvallisempi olo, Pia summaa hallinnan tärkeyttä. – Nyt kun kotona on toinen koira kasvamassa tähän lajiin, niin tulee tehtyä paljon enemmän ja tiedostaen hallintatreeniä, jokaiseen treeniin kuuluu hallintaa tavalla tai toisella.

Varmuutta jäljennostoon haun aikana

Viranomaistarkastuksen muutoksen myötä jälkiosaamisen painotus koirakon treeneissä kasvoi, jotta saatiin lisää varmuutta jäljennostoon haun aikana ja kun koira kulkee ilman liinaa. Pia ja Mango harjoittelivat muun muassa siten, että ensin haettiin isoa aluetta, jolla Mango sai vähän päästellä höyryjä, vaihdellen oliko alueella maalihenkilöä vai ei. Alueelle oli tehty jälki siten, että Mango kohtaa jäljen tehtyään ensin jonkin aikaa hakua. Mikäli jälki nousi, palkattiin ja annettiin Mangon jäljestää. Jäljet olivat lyhyitä ja niidenkin kanssa vaihdeltiin maalihenkilön käyttöä, mutta iso palkka oli aina luvassa. Koska treenit rakennettiin teknisesti siten, että jäljen kohdalle osuessaan koiran vireystila olisi optimi, tuulensuunta oikea ja koira kohtaisi jäljen sopivassa ajassa, alkoivat harjoitukset tuottaa hyvin tulosta. Asiaa harjoiteltiin aktiivisesti noin puoli vuotta ja onnistumisten lisääntyessä ryhdyttiin vähentämään alun hakuaikaa ja toisaalta lisäämään alueelta nostettavia jälkiä. Jäljestäminen itsessään oli Mangon kanssa suhteellisen sujuvaa alusta alkaen, joten jäljestys ei ollut koirakolle haaste. Sen sijaan Pian piti oppia lukemaan koiraa haun aikana niin, että tietää milloin koira on kohdannut jäljen ja miten koiraa on parasta ohjata näissä tilanteissa. Koska Mango on ollut jäljellä helposti pysäytettävä, on se saanut esimerkiksi maastossa, jossa näköetäisyys on pitkä, jatkaa jäljestystä hetken ennen kytkemiseksi pysäyttämistä.

– Mango myös välillä pysähtyy itse ja ikään kuin kutsuu mua, että ”täällä tämä jälki on, tuu”, Pia kertoo.

Hälytyskoirakoksi

Vuonna 2017 Pia ja Mango liittyivät Olpyyn ja samana vuonna suorittivat haun peruskokeen. Seuraavana vuonna 2018 olivat vuorossa peruskoe jäljestä sekä loppukoe hausta. Vuonna 2019 koirakko suoritti hyväksytysti viranomaistarkastuksen.

– Mango oli aivan valmis kokeisiin, mutta virta tuntui tosi isolta ja mietin, että ollaanko me valmiita, mitä kaikkea siellä pitää osata? Pia muistelee.

Treenikaverit kuitenkin valmistelivat koirakolle hyviä treenejä ja tsemppasivat eteenpäin, jolloin oma varmuus kasvoi. Luotto koiraan oli koko ajan olemassa, mutta oma toiminta mietitytti. Pysynkö suunnitelmassa ja osaanko tehdä saamalleni alueelle hyvän etsintäsuunnitelman?

Koiran kouluttamisen lisäksi Pia haluaakin muistuttaa ohjaajia pitämään huolta omasta osaamisestaan. On hyvä miettiä, mitä kaikkia tilanteita etsinnöissä voi tulla eteen ja onko omat taidot ajan tasalla. Jos luotto koiraan on kunnossa, niin luottaako myös itseensä, osaako suunnitella etsinnän ja pysyä kartalla.

– Haluaisin kannustaa, että treenaajat muistaisivat ja rohkeasti kyselisivät treenikavereilta, että mitä kaikkea voi tulla vastaan ja mitä täytyy treenata. Lähtisivät kartturiksi tai varakartturiksi ja menisivät sinne metsään. Ei haittaa, vaikka olisit vasta alussa oman koirasi kanssa, Pia vinkkaa. – Kartturina olemisen taitoa on harjoiteltava niin, että itsellä on turvallinen ja luottavainen olo, jotta voi pitää huolen koirakosta. Jokainen aloittaa jostain, eikä heti alussa täydy osata kaikkea, kunhan uskaltaa harjoitella.

Elokuussa tutustuimme australianpaimenkoira Vinnaan ja labradorinnoutaja Nokiin, kokeneiden pelastuskoiraharrastajien uusiin pelastuskoiranalkuihin. Tällä kertaa koirien ohjaajat Gabi Stubb ja Päivi Ikonen kertovat, mitä asioita he pitävät tärkeinä lajiharjoittelun aloittamisessa.

”Ilman palkkiota ei voi tehdä mitään”

Pelastuskoiran työskentely perustuu koiran korkeaan motivaatioon löytää ihmisen haju, seurata sitä ja paikallistaa kadonnut. Sen vuoksi koiralle sopivien palkkioiden löytäminen on kaiken lajiharjoittelun perusta.

– Oikeastaan mitään ei voi tehdä ilman palkkiota, Gabi huomauttaa. – Kouluttamista helpottaa, jos koiraa voi palkita sekä ruualla että leikillä. Tärkeämpää on kuitenkin seurata, mitä pentu haluaa.

Joskus koiralle joutuu etsimään mieluista palkkiota pitkäänkin. Jos ohjaaja huomaa muutoksia koiran motivaatiossa, niihin pitäisi reagoida heti. Myös ratkaisua motivaation lähteeksi kannattaa pohtia avoimin mielin. Sopivan palkkion määrittelee lopulta koiran mieltymys, ei ohjaajan.

Palkkiota voi olla tarpeen vaihtaa myös koulutusvaiheen mukaan. Joissain tilanteissa oikean toiminnan vahvistaminen on helpompaa ruualla, joissain taas leikillä.

– Noki aloittaa uuden asian opettelun ruualla, Päivi kertoo. – Sitten siirrytään sukkapalloon, jolla se leikkii sekä yksin että minun kanssani.

Gabi ja Päivi muistuttavat, että sosiaalinen puoli on tärkeä osa palkkiota. Ohjaajan ja myöhemmin myös maalihenkilön pitää olla läsnä palkitsemistilanteessa ja panostaa siihen. Tässäkin tietysti tarkkaillaan koiraa: joku toivoo ihmisiltä rapsutuksia, toinen ihailua.

Asia kerrallaan

Lajiharjoittelun alussa kokeneella koiranohjaajalla on se etu, että hän tietää jo tarkasti, mihin on koiraa kouluttamassa ja mitä asioita siltä haluaa. Omaan koiraan tutustuminen on tärkeässä osassa. Itsenäisen pennun olisi tärkeää saada onnistumiset ohjaajan kautta, jotta yhteistyö kehittyy. Jos taas pentu hakee tukea laumasta, pyritään harjoituksissa alusta asti tukemaan sen itsenäisyyttä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pentu jätettäisiin vain selviytymään yksin tehtävästä.

– Valitsen treenipaikat pennun kehityksen mukaan, Päivi sanoo. – Niissä pitää olla pennulle turvallista liikkua ja eikä häiriöitä saa olla aluksi liian paljon.

Gabin ja Päivin viesti pennun omistajille on, että ei ole järkevää aloittaa kaikkien asioiden treenaamista yhtä aikaa.
– Treenit kannattaa jaksottaa siten, että tekee jokusen viikon yhtä lajia ja siirtyy sitten toiseen, Gabi ohjeistaa. – Alkuvaiheessa ennemmin tarkistetaan sitä, että tietyt asiat, vaikka ihmisen kohtaaminen tai erilaiset alustat eivät tuota ongelmia. Jos kaikki sujuu, ei ole hyötyä treenata niitä juttuja koko ajan.

Rauniot ovat maailma pienoiskoossa

Sekä Nokin että Vinnan treenit ovat alkaneet raunioilla ja jäljestämässä.

– Pennut ovat yleensä uteliaita ja ennakkoluulottomia, Gabi nauraa. – Raunioilla on paljon tutkittavaa ja uteliaisuuden herättely on helppoa.

Pennun ja nuoren koiran koulutus rakentuu pienten harjoitusten päälle. Erilaisia treenejä tehdessä on hyvä myös pohtia sitä, missä tilanteissa opeteltavaa taitoa voi käyttää myöhemmin hyödyksi. Esimerkiksi pennun mielestä hauska esine-etsintäleikki voi olla hyödyllinen jälkityöskentelyn harjoittelussa.

– Tykkään opettaa ilmavainuisen työskentelyn pohjat raunioilla, Päivi sanoo. – Haku on koiralle helppoa, kun se on oppinut työskentelemään raunioilla.

Gabi on samaa mieltä.

– Maastossa työskentelyä ei tarvitse nuoren koiran kanssa vielä harjoitella. Hajuun reagointia tulee paljon raunioilla, ja maalimiesmotivaatiota on hyvä kehittää siellä. Ohjattavuuden maastotyöskentelyä varten ehtii kyllä opettaa myöhemmin.

Anna koiralle aikaa kehittyä

Pennulle ja nuorelle koiralle pelkkä lenkkeily ja hengailu on tärkeä osa elämää. Suhde koiran ja ohjaajan välillä kehittyy koko ajan.

– Harjoittelua suunnitellessa kannattaa miettiä, mitä koiran pitäisi vielä osata, jotta voisi alkaa harjoitella jotain muuta, Päivi sanoo. – Jotkut näistä voivat olla ihan arkisia juttuja.

Nuoren koiran kanssa eteen tulevat myös ikäkausiin liittyvät kehitysvaiheet.

– Jos jokin asia elämässä on vaikea, älä juutu siihen, Gabi muistuttaa. – Anna koiralle aikaa kehittyä ja palaa asiaan uudelleen vähän myöhemmin.

Etelä-Suomen mustat talvet antavat vain haaveilla lumesta, mutta Suomi on pitkä maa ja samaan aikaan pohjoisemmassa lumietsintä on osa tavallista harjoittelua. Kun Kuopioon suunnitteilla ollut lumietsintäkoulutus peruuntui lumen puutteen takia vuonna 2015, tarttuivat kuusamolaiset pelastuskoiraharrastajat tilaisuuteen ja ehdottivat koulutuksen järjestämistä Kuusamossa.

– Brittiasiakkaat olivat rakentaneet lumiluolia, jotka saimme käyttöömme, Sari Kumpuniemi (KuPe) muistelee. – Olimme itse maalihenkilöinä ja tutustuimme samalla koulutukseen.

Samoihin aikoihin kartoitettiin Poliisin ja Pelastuslaitoksen edustajien kanssa lumietsinnän koulutuksen tarvetta sekä pohdittiin, minkä viranomaisen hälytettävissä lumietsintätehtävissä ollaan. Rajanveto muodostui samaksi kuin raunioilla: lumivyörytilanteessa toimitaan Pelastuslaitoksen alaisuudessa.

Marraskuussa 2015 järjestettiin Ounasvaaran lumiturvallisuusseminaari, johon Pelastuskoiraliiton edustajina osallistuivat Sari Kumpuniemi ja Miia Halonen (OLPY). Seminaarissa mukana oli Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastusviranomaiset. Seminaari käynnisti hankkeen, jonka tuloksena syntyi FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus. Pelastuskoiraliiton lumipelastamisen työryhmä työsti koirakoiden koulutusmateriaalia hankkeen rinnalla ja osallistui erilaisiin työpajoihin, joissa käsiteltiin myös koirien koulutusta, mutta ennen kaikkea lumivyörytietoutta.

Raunioetsinnästä tuttuja elementtejä

Kuten kaikessa koulutuksessa myös lumietsinnässä aloitetaan perusteista. Treenit aloitetaan helpoilla piiloilla ja ensin totutellaan olosuhteisiin. Koiran säänkestävyys ja kyky liikkua lumessa ovat tärkeitä ominaisuuksia: sen paremmin pieni ja lyhytkarvainen kuin kovin raskasrakenteinen koira eivät ole parhaimmillaan lumietsinnässä.

Sari Kumpuniemen mukaan lumietsinnässä on paljon samoja elementtejä kuin raunioetsinnän harjoittelussa. Myös toive siitä, että koirien käytölle ei ole tarvetta, on yhdistävä tekijä.
– Lumessakin koira ilmaisee vahvinta hajua. Koiria kannustetaan kaivamaan kohtaa, johon kadonnut on hautautunut. Kaivaminen myös vahvistaa hajua, kun lunta saadaan pois ihmisen päältä. Kaivamisen harjoittelu aloitetaan kevyillä lohkareilla, jotka koira saa siirrettyä pois lumiluolan edestä.

Lumietsintä edellyttää sopivia ominaisuuksia myös ihmiseltä. Ohjaajan maastokelpoisuus on erittäin tärkeää, koska hänen tulee pystyä osoittamaan tarkasti koiran ilmaisema paikka. Maalihenkilölle lumi voi olla hyvin ahdistava elementti, sillä lumen paino päällä tuntuu. Lumi kuitenkin läpäisee yllättävän paljon valoa, eivätkä lumikasoissa olevat piilot ole päiväsaikaan pimeitä. Lumi myös toimii hyvänä eristeenä, joten piilot ovat kohtuullisen lämpimiä.

– Lumiluola on maalihenkilölle mukavin ja turvallisin piilo. Harjoittelussa radioyhteys on todella tärkeä ja maalihenkilöistä on pidettävä huolta, Sari Kumpuniemi muistuttaa. – Pitää olla pelisilmää sille, mikä harjoittelussa on turvallista ja miten sitä voidaan aluksi koiralle helpottaa.

Video: Pelastuskoirasta hyötyä lumivyöryyn hautautuneen etsinnässä

Näyttö todelliseen tarpeeseen

Keväällä 2016 pidettiin lumietsintäpaneeli Kuusamossa. Lumipelastamisen työryhmän työ oli tyssännyt koemuotoon: mitä tarpeita kokeelle on ja miten sen kanssa edetään? Mallia haettiin Keski-Euroopasta, Ruotsista ja Norjasta, joissa kaikissa on oma testirakenne. Työryhmä halusi lisätä ymmärrystään siitä, miksi asiat on päädytty tekemään näin. Uutta koemuotoa testattiin vuonna 2018 lumietsintäviikonlopussa Kuusamossa, mutta lopullinen muoto jäi vielä ilmaan.

Lumipelastamisen työryhmä suunnitteli lumipelastamisen näytön valmiiksi vuoden 2019 aikana. Malleina olivat tunnistusetsinnän ja meripelastamisen näyttöohjeet sekä itse näytön taustalla kansainväliset lumipelastamisen kokeet. Näyttöön kuuluu ohjaajan lumivyöryosaamisen testi, siirtyminen moottorikelkan tai muun ajoneuvon kyydissä näyttöalueelle sekä etsintä lumen alta. Näyttöohje on luettavissa Pelastuskoiraliiton kotisivuilla.

Saadakseen lumietsinnän hälytyskelpoisuuden koiranohjaajan tulee suorittaa vähintään FINLAV:n peruskoulutus, joka on 8 tunnin laajuinen lumipelastamisen kurssi. Tämä voidaan tilata esimerkiksi Pelastuskoiraliiton oman lumietsintäkoulutuksen yhteyteen. Kurssi tulee suorittaa ennen näyttöön osallistumista. Koirakko voi antaa lumipelastamisen näytön jo ennen viranomaistarkastuksen suorittamista, mutta hälytyskelpoisuuden saa vasta, kun myös VIRTA on suoritettu.

– Lapissa on pelastuslaitoksen hälytysryhmiä, jotka ovat erikoistuneet vain lumietsintään, Sari Kumpuniemi kertoo. – Tarkoitus on, että näytöt järjestetään oikeaan tarpeeseen.

Näytön vastaanottajia ja kouluttajia koulutetaan keväällä

Lumipelastamisen työryhmän urakan seuraava vaihe on näytön vastaanottajien koulutus sekä kouluttajien koulutus työryhmän tekemän materiaalin pohjalta. Materiaali on myös vapaasti käytettävissä Pelastuskoiraliiton verkkosivuilla. Liiton edustajan lisäksi näyttöä voi olla vastaanottamassa FINLAV:n edustaja.

– Tavoite on saada järjestettyä ensimmäiset näytöt alkavan talven aikana, Sari Kumpuniemi sanoo. – Pyrimme saamaan näyttöön useamman koirakon, koska järjestelyissä on paljon työtä. Esimerkiksi lumiluolat pitää kaivaa edellisenä päivänä.

Todennäköisesti lumivyöryjen määrä kasvaa myös Suomessa ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan myös lumivyöryalueella liikkuvien henkilöiden määrä kasvaa. Tarvetta lumietsinnän osaaville koirakoille siis on, ja olisi tärkeää saada katettua lumivyöryalue mahdollisimman laajalti hälytettävillä koirakoilla.
– Koira on vertailussa todella hyvä etsintäväline, mutta todennäköisyys sille, että koirakko ehtii paikalle ajoissa voi olla pieni.

Tampereen Seudun Etsintäkoirissa toimivalla Jenni Kujalalla on jo kolmas koira kasvamassa hälykoiraksi. Oiva, joka jäi eläkkeelle toimittuaan 10-vuotiaaksi saakka hälytysryhmässä, on espanjanvesikoira eli tutusti perro. Samoin olivat Oivan edeltäjä Elmo sekä tehtävään kotona kasvava Oivan pentu Ansa. Oiva ja pentunsa Ansa on valittu sekä rotu- että yksilötasolla sillä ajatuksella, että koirien kanssa lähdetään kouluttautumaan kohti Pelastuskoiraliiton hälykoiratehtäviä. Myös Oivan isä ja mummu ovat olleet yhdistyksen hälytyskoiria, joten tehtävän voi sanoa kulkevan heillä verissä.

Oiva hyväksyttiin hälytyskoiraksi 4-vuotiaana, ennen kahden lajin vaatimusta ja viranomaistarkastuksen käyttöönottoa. Koska Tampereen Seudun Etsintäkoirat ry:ssä on sääntönä, että kakkoskoiran saa ottaa treeneihin mukaan siinä vaiheessa, kun jo treeneissä oleva koira hyväksytään hälykoiraksi, aloitti Oiva treeniuransa vesikoiraporukan treeneissä edeltäjänsä Elmon treenatessa ensimmäisen koiran paikalla. Jenni kuvailee Oivaa ihmisavoimeksi perroksi, joka ei ole vierastanut ketään. Sen kanssa aloitettiin harjoitukset makkararingillä tämän piirteen vahvistamiseksi ja jotta saatiin vahvistettua positiivista suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Aikaisessa vaiheessa Jenni alkoi tehdä Oivan kanssa partiointia, jolloin se sai metsästä bongaamiltaan ihmisiltä herkkuja. Ihmisten luo hakeutumista ei tarvinnutkaan juuri opettaa, vaan enemmänkin kasvattaa ohjaajan merkitystä eli sitä, että Oiva muistaa ohjaajansakin olevan metsässä mukana. Vieraasta ihmisestä hajun saadessaan Oiva lähteekin vauhdilla hajunlähdettä etsimään.

– Oiva on sellainen perus putkiaivoinen perrouros, Jenni kuvailee.

Vaikka Oiva onkin ihmisavoin, valikoitui sille ilmaisuksi rulla. Syinä olivat muun muassa epäilys siitä, että haukku ei ehkä rodunomaisista piirteitten takia olisi riittävä käytettäväksi etsinnöissä, ja toisaalta Oivalla oli pienestä pitäen voimakas taipumus kantamiseen. Lisäksi Jenni kokee rullan olevan sekä koiralle että etsittävälle miellyttävämpi ilmaisutapa, joten sen valinta tuntui luontevalta. Rullailmaisun kouluttamisen Jenni aloitti Oivan omaehtoisen tarjoamisen kautta. Ensimmäiset harjoitukset toteutettiin kotona niin, että lattialle oli levitetty tavaroita ja kun koira näytti kiinnostuvan niistä, oli namit valmiina taskussa palkkausta ja kehuja varten.

Muiden tavaroiden kantamisesta Jenni siirtyi pikkuhiljaa rullien käyttöön. Ensin sisällä niin, että koira sai etsiä rullan ja tuoda ohjaajalle. Sisältä treeni siirrettiin ulos lenkkeilyn yhteyteen. Oiva odotti paikkamakuussa Jennin heittäessä rullan noudettavaksi, ja tämän toiminnan ollessa vahva otettiin treeneihin mukaan toinen henkilö, jonka luota Oiva sai alkaa rullaa noutamaan. Harjoituksiin lisättiin ulkona erilaisia häiriöitä, mitä nyt keksittiinkään ilman, että yhdistettiin rullanoutoa vielä varsinaisiin treeneihin. Tämä sen vuoksi, ettei rullanouto alkaisi kärsiä treenien aiheuttaman innostuksen vuoksi. Kun lenkkien yhteydessä Oiva nouti sujuvasti rullan kyykyssä olevan henkilön luota Jennin palkatessa koiran itse, ryhdyttiin ilmaisua siirtämään treeneihin. Oivalle otettiin melko pian myös kiintorulla mukaan kaulaan roikkumaan, vaikka harjoittelussa käytettiin edelleen irtorullia. Tämä tehtiin siksi, että koira oppisi siihen, ettei rullaan tarvitse kiinnittää huomiota, vaikka se juostessa kaulassa heiluukin. Irtorullista siirryttiin kiintorullan käyttöön lopulta maalihenkilön tekemän pienen avustavan käsiliikkeen avulla.

– Kaikilla koirillani olen pyrkinyt vaihtelemaan palkkausta mahdollisimman paljon, vaikka ilmaisu onkin ns. valmis, eli suora palkka vs ilmaisu ykkösnamilla vs ilmaisu ilman ykkösnamia. Tämä siksi, että ainakin vesikoirilla on voimakas taipumus alkaa ennustaa tulevaa ja oikoa opitussa ketjussa eli mikäli hajun loppuun tarkastaminen ja maalihenkilön luona käyminen ei koskaan johtaisi palkkaukseen alkaisivat koirat varmasti ilmaista jossain kohtaa pelkkää hajua. Homma pysyy mielenkiintoisena, kun joskus palkka tulee ”vain” löytämisestä, Jenni kertoo.

Jälkiharjoittelu opettaa paljon lisää

Vaikka hälykoiraksi nousuun ei vaadittu jälkikoetta, on Oivan kanssa treenattu myös jäljestystä. Vesikoirilla jäljestys on vahva ominaisuus, ja Jenni kokee sen olleenkin oppimista edesauttava tekijä. Oivan kanssa jäljestysvarmuutta koulutettiin alusta alkaen sijoittamalla jäljelle esine sekä namipurkki. Esineelle jääminen ehdollistettiin niin vahvaksi käytökseksi, että vaikka namipurkki poistuu, Oiva pysähtyy esineelle. Esinemotivaatiota on myös tehostettu tekemällä siihen keskittyviä treenejä, esimerkiksi 200 metrin suoralla jäljellä 10 esinettä vaihdellen yhdessä namipurkin kanssa ja ilman, jolloin toistot tukevat ilmaisun vahvistumista. Koiriensa kanssa Jenni on huomannut palkkauksen suhteen eron siinä, tuleeko palkka purkista vai ohjaajan kädestä. Jos palkan saa kädestä, koira ei vaikuta välttämättä kokevan yhtä suurta onnistumista, kuin ohjaajan taskusta kaivetusta purkista saadun palkan kanssa. Tällaisilla pieneltä tuntuvilla huomioilla voi olla suuri oppimista nopeuttava tai hidastava merkitys, joten niihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Jälkitreeneissä harjoitusten tasoa on vaikeutettu pikkuhiljaa. Välillä on lisätty jäljelle ikää, välillä pidennetty matkaa. On tehty erilaisten häiriöiden ylityksiä ja mutkia. Alusta alkaen on ollut tiedossa, että Oivan suvussa esiintyy riistaviettiä. Sen pois kitkemiseen onkin kiinnitetty pennusta alkaen huomiota ja palkattu koiraa lähellä pysymisestä. Jäljestyksessä suunnitelmallinen koulutus on varmistanut sen, että koira ei vaihda ihmisjäljeltä riistalle. Tätä on myös testattu niin, että kun treeneissä on nähty hirvi ja laitettu sitten maalihenkilö samalle suunnalle, on Oiva valinnut maalin ja sieltä saatavan palkan.

Muutaman ensimmäisen vuoden tuntui, että Oiva pyrkii korvaamaan puuttuvat taidot vauhdilla, jäljestäen kovaa ja epätarkasti. Esineet kyllä löytyivät ja jäljistä selvittiin, mutta koiraa oli vaikea lukea eikä malttia meinannut löytyä. Koiran perusolemus oli kiireinen eikä kävelyaskeleita juuri otettu.

– Eräissä treeneissä paloi hihat ja päästin liinasta irti. Oivan vauhti tyssäsi siihen ja koira alkoi jäljestää askel askeleelta, Jenni kertoo käänteentekevästä tapauksesta.

Tärkeintä on motivaatio

Oivan hälykoiranuran alkupäässä oli etsintä, joka on jäänyt erityisesti Jennin mieleen.

– Ajankohta oli kuuma ja oltuamme tehtävällä jo useamman tunnin ajan Oiva nosti kuononsa, hävisi hetkeksi näköpiiristä, mutta ilmestyi sitten rullan kanssa mäen takaa ja johdatti meidät kadonneen luo.

Valitettavasti kadonnut oli ollut menehtyneenä jo jonkin aikaa, mutta Jenni sai varmistuksen siitä, että Oiva toimii kuten se on opetettu, vaikka tapahtuisi jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Oiva toimi hälykoirana kuusi vuotta. Oiva treenaa edelleen säännöllisesti useamman kerran viikossa ja pitkästä urasta huolimatta tai sen vuoksi se tekee työtään joka ikinen kerta yhtä innolla. Keväällä eräässä treenissä, oman vuoronsa jo mentyä, vapaana ollut Oiva oli rynnännyt maalihenkilölle ja koska varusteet oli jo riisuttu, oli se kaivanut maasta tilalle keppiä, jota käyttää ilmaisuun. Motivaatio etsiä ja löytää on korkealla. Jenni toteaakin, että aloittaa koulutuksen heti alusta alkaen tosietsintöihin, ei kokeisiin. Hänellä on koiriensa kanssa tähtäimenä hälytysryhmä ja etsinnät ja treenit suunnitellaan tukemaan tätä tavoitetta.

Uutena harrastajana pelastuskoirayhdistykseen hakeutuva ei ole useinkaan koiraa hankkiessaan vielä ajatellut aloittavansa pelastuskoiraharrastusta. Koira saattaa olla ominaisuuksiltaan pelastuskoiraharrastukseen enemmän tai vähemmän sopiva, ja harrastuksen jatkuessa ja koiran ikääntyessä seuraavan koiran hankintaa aletaankin pohtia harrastuksen näkökulmasta.

Espoon seudun pelastusalan yhdistyksen kokeneet harrastajat Gabi Stubb ja Päivi Ikonen hankkivat kumpikin viime keväänä pennun. Seuraamme blogissa australianpaimenkoira Vinnan ja labradorinnoutaja Nokin koulutusta kohti hälytysryhmää. Tässä ensimmäisessä osassa Gabi ja Päivi kertovat ajatuksiaan pennun hankinnasta ja pennun ensimmäisistä viikoista uudessa kodissa.

Punnitse plussat ja miinukset

Koiran hankinta alkaa rodun valinnasta. Ulkoisilta ominaisuuksiltaan pelastuskoiraksi soveltuu erityisen hyvin rotu, joka on kooltaan keskikokoinen ja turkiltaan säänkestävä. Jos rotu on jakautunut linjoihin, pitää sen jälkeen vielä miettiä sitä, minkä tyyppisen rodun edustajan haluaisi.

– Yleensä jokaisessa rodussa on molempia, sekä hyvää että huonoa, Päivi muistuttaa. – Joka tapauksessa rodun ensimmäisen edustajan saaminen voi olla hankalaa. Koira ei aina saa mistä tahansa, ja myös muiden suositukset voivat olla tärkeitä.

– Kasvattajiin tutuessani haluan saada selville, että kasvattaja ymmärtää, millaista koiran kanssa työskentely on ja mitä asioita koiralta siinä odotetaan, Gabi sanoo. – Sen lisäksi kasvattajan on tärkeää ymmärtää, miksi hän on tekemässä juuri tämän yhdistelmän. Myös yhteiset arvot ja ajatukset ovat tärkeitä.

Pentueiden sisälläkin on eroja

Kasvattaja tekee tavallisesti päätöksen siitä, kuka pentueen pennuista muuttaa mihinkin kotiin. Tulevat omistajat näkevät yleensä pentueen vain kerran tai pari, ja pentujen toimintaan sillä hetkellä voi vaikuttaa hyvin paljon esimerkiksi vireystila. Myös Vinna ja Noki valikoituvat omistajilleen kasvattajan suosituksen perusteella. Pelastuskoiralle hyvä lähtökohta on se, että pentu on suhteellisen itsenäinen ja utelias.

– Kerro siis kasvattajalle, mitä toivot koiralta – ja mitä et halua, Päivi painottaa.

– Pikkupentuajassa minulle on tärkeää se, että pennut ovat kasvaneet kasvattajan omassa kodissa ja normaalit elämän äänet ovat niille tuttuja, Gabi toteaa. – Pentujen pitäisi saada oleskella ihmisten kanssa, leikkiä ja tutustua asioihin. Myös hyvä emä on tärkeä kehityksen kannalta.

Kaikki alkaa tutustumisesta

Pennun muuttaessa uuteen kotiin on tärkeää ensin huolehtia turvallisuudentunteesta ja luottamuksen kehittymisestä. Asuinympäristö vaikuttaa paljon siihen, mitä koiran kanssa on niin sanotusti pakko tehdä, jotta arki alkaa rullaamaan sujuvasti: kaupungissa ympäristö on automaattisesti kuormittavampi, koska ärsykkeitä on enemmän, mutta ulkoiltava on ainakin vähän. Tässä kohdin kuvaan astuvat tietysti myös yksilölliset erot, koska eri pennuille erilaiset asiat ovat jännittäviä.

– Kun pentu tulee kotiin, ensimmäiset pari viikkoa on rauhallisessa kotiympäristössä hengailua, Gabi kertoo. – Haluan, että pennulle tulee turvallinen olo minun kanssani ja esimerkiksi säikähtäessään se hakeutuu luokseni. Tässä vaiheessa pennun kanssa treenailu on palkkailua kontaktista ja luoksetulosta.

Päivi painottaa samoja asioita. Hänen ja Nokin asuinympäristö on vilkkaampi kuin Gabin ja Vinnan.

– Lähiympäristöön tutustuminen ja suhteen luominen ihmiseen ovat pennun tärkeimmät asiat. Ulkoilla voidaan yksin tai yhdessä vanhemman koiran kanssa. Luoksetulon harjoittelu alkaa heti, ja sitä tehdään jatkuvasti.

Gabi ja Päivi korostavat, että sosiaalistaminen ei ole pikajuoksu vaan sitä tehdään maltin kanssa pitkällä aikavälillä. Pennun pitää saada myös levätä. Sen sijaan, että mentäisiin eri ympäristöihin treenaamaan vaikkapa kontaktia, mennään vain oleskelemaan eri paikkoihin, ollaan yhdessä ja rauhoitutaan. Pentu saa ihmetellä ympäristöään ja tutustua siihen. Omistajan rooli on olla luotettava tukipilari. Myös rotujen välillä on eroja henkisen kehityksen suhteen, ja joku yksilö tarvitsee enemmän aikaa kuin toinen.

– Sosiaalistaminen ei ole sitä, että mennään jokaisen koiran tai ihmisen luokse, Päivi muistuttaa. – Opetellaan myös sitä, että kaikkien luokse ei aina pääse.

– Ensimmäisten viikkojen aikana pennun arki koostuu perheen rutiinien opettelusta, leikkimisestä, ulkona hengailusta ja hajujen tutkimisesta, Gabi korostaa. – Luottamus ihmiseen on tärkeä perusta lajiharjoittelun aloittamiselle.