Ryhmäkatselmuksen järjestäminen on yhdistykselle suuri ponnistus

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Suomen Pelastuskoiraliiton vuosittainen ryhmäkatselmus ”Vainun varassa 2016” järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Tampereella. Ryhmäkatselmus on hälytystehtävissä palvelevien pelastuskoirien ja pelastuskoiraohjaajien taitotason testaustapahtuma ja siihen osallistuvat pelastuskoirakot kaikkialta Suomesta. Ohessa tapahtuman järjestäneen Tampereen Seudun Etsintäkoirat TSE ry:n koordinaattoritiimin ajatuksia matkan varrelta:

– Lähdimme suunnittelemaan ryhmäkatselmusta jo viime vuoden puolella. Aluksi kartoitimme yhdistyksemme jäsenten halukkuutta ryhmäkatselmuksen järjestämiseen ja rastivastaavina toimimiseen. Projekti käynnistyi ideointipalaverista, jonka tavoitteena oli kehittää jotain uutta ja perinteistä rastikaavaa rikkovaa toimintaa. Esiin nousi idea ”tavallisesta” etsinnästä, joka kestäisi koko ryhmäkatselmuksen ajan perjantai-illasta lauantai-iltaan niin, että vain yö olisi taukoa.

– Halusimme etsintään mukaan monta ryhmää samanaikaisesti ja myös ryhmän, joka kävisi samalla rastilla kaksi kertaa; sekä etsinnän alussa että lopussa. Ajatuksena oli testata sitä, miten hyvin ryhmät osaavat dokumentoida etsinnän kulkua sekä ryhmänjohtaja- että koirakkotasolla. Myös muita rastitehtäviä, mm. rakennus- ja laskettelurinnerastit, ideoitiin jo heti suunnittelun alkumetreillä. Majoituspaikka vahvistui myös hyvissä ajoin; Härmälän leirintäalueen sijainti, hinnasto ja palvelut vastasivat hyvin sitä mitä halusimme, kertoo koordinointiryhmässä mukana ollut Eeva Kaataja.

Talvi kului ideoita ja tapahtumasuunnitelmaa hiljakseen kypsytellessä. Kevään koittaessa Annina Häyrinen, Niko Saastamoinen ja Eeva Kaataja löivät hynttyyt yhteen ja päättivät ottaa projektista jaetun vastuun harteilleen.

Pääkoordinaattoriksi ryhtyi Annina Häyrinen. – Minua kysyttiin mukaan koordinaattoriksi alkuvuodesta. Tapahtuma oli silloin vielä niin kaukana tulevaisuudessa, että en juurikaan osannut jännittää tulevaa työmäärää. Minulla on ollut alusta asti vahva luotto siihen, että TSE:n taitavan jäsenistön avulla saadaan kasaan loistava tapahtuma. Alku oli inspiroivaa ja innokasta tekemistä; ideoiden kartoittamista ja yhteen nivomista, Häyrinen kertoo.

– Rastitehtävien työstäminen aktivoitui kevään myötä ja samalla jaoimme muitakin vastuualueita, kuten esimerkiksi tekstiili- ja turvallisuusvastaavan roolit. Myös viestintärintamalla tapahtui kun perustimme tapahtumalle kaikille avoimen facebook-sivun etukäteistiedotusta varten ja tapahtumatietoisuutta levittämään. Sivujen avulla saimme tuotua esiin rastivastaavia ja muita tapahtuman avainhenkilöitä ja osallistujien oli näin mukavampi tulla tapahtumaan kun isännät ja emännät oli etukäteen tuttuja.

Kesän aikana rastien sisällöt tarkentuivat ja rasteja testattiin useaan otteeseen. Totesimme rastitestauksen olevan yksi tärkeimmistä asioista, jotta itse tapahtuman aikana rastitehtävä olisi ryhmille mahdollisimman helposti ja selkeästi kuvailtavissa. Ja koska rikoimme perinteisen ”kaikki kiertää kaikki rastit” – kaavan, saivat eri rastit eripituiset suoritusajat rastien ominaisuuksien mukaan. Osa rasteista oli kestoltaan n. 2h ja osa n. 1h. Yhteinen etsintärasti päädyttiin jakamaan niin, että kolme ryhmää käy siellä samanaikaisesti ja suorittamiseen on aikaa varattuna n. 2,5-4h.

Kesällä tärkeimmät tehtävät olivat rastien läpikäynnit, testausaikataulujen sumpliminen ja koko tapahtuman aikataulun kasaaminen. Tämä vaatikin jo hieman tiukempaa hermojen hallintaa ja ymmärrystä matkaa hidastaville inhimillisille viiveille. Koordinaattoreiden kesken muodostui selkeämpi vastuunjako ja saimme kokea monia kivoja hetkiä myös omien koirien kanssa rasteja testatessa, Häyrinen kertaa kulunutta kesää.

Aikataulujen sovittamisessa riitti tekemistä.

– Viimeinen kuukausi ennen tapahtumaa oli kiireistä aikaa ja palavereja pidettiin viikoittain. Rastikuvaukset, ajo-ohjeet, turvallisuussuunnitelmat, mökkijaot, t-paita- ja kassitilaukset, talkoolaisten ja ryhmäläisten opastuskirjeet ja muut käytännön järjestelyt veivät yllättävän paljon aikaa, Kaataja ja Häyrinen toteavat yhteen ääneen.

– Loppua kohden tahti vain kiihtyi. Viimeiset pari viikkoa teimme lähes päivittäin töitä tapahtuman eteen ja viikonloppuisinkin saatoimme istua kuuden tunnin työpäiviä tietokoneella. Kiirettä helpotti tieto siitä, että maali häämöttää pian edessä. Totesimme yhteistuumin, ettei tällaisesta olisi kukaan selvinnyt yksin mitenkään. Olemme iloisia, että saimme kasaan superhyvän kolmen hengen tiimin vetämään tapahtuman koordinointia ja tiedottamista. Toivottavasti saimme tarjottua osallistujille mukavan viikonlopun vieraanamme!

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hae blogista

Viimeisimmät artikkelit

Arkisto

Kategoriat

Scroll to Top