Harjoituksessa kouluttivat vesistöetsinnän näytönvastaanottajat Reija Stenbäck ja Stina Törnblom. Koulutusviikonlopussa olivat mukana meripelastusaluksen päällikkö Mikael Bäckman ja kansimies Jessica Silfver. He pitivät harjoituksia hyödyllisinä mahdollisuuksina nähdä toimintaa silloin, kun koira tulee mukaan alukselle.
– Viikonloppu antoi paljon lisäymmärrystä koiran käyttäytymistä, Mikael Bäckman kertoo. – Loppua kohden huomasin itsekin useammin, milloin koira oli saanut hajun.
– On tärkeää, että miehistöllä on tietoa siitä, miten vesistöetsintä toteutetaan koirakon näkökulmasta, Jessica Silfver toteaa. – Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että koiranohjaaja tuntee toimintaperiaatteet meripelastuksella. Sekä aluksella että sinne nousussa ja rantautumisessa on oltava yhteiset, selkeät pelisäännöt.

Taitojen harjoittelua maissa

Viikonlopun vaativat olosuhteet eli myrskylukemissa olevat tuulet konkretisoivat toimintaympäristön riskitekijöiden kartoituksen. Lauantaina olosuhteet johtivat ohjelman muutokseen ja harjoittelijat pysyttelivät maissa harjoittelemassa mm. veneeseen menoa ja sieltä poistumista laiturissa. Osallistujat kertoivatkin saaneensa paljon ajatuksia maastossa tehtävään harjoitteluun. Montaa asiaa voidaan harjoitella maissa ennen kuin kannattaa ottaa vene mukaan harjoitukseen. Maissa harjoiteltavaksi sopii vaikkapa hajun työstäminen veneen tavoin liikkuvasta alustasta, esimerkiksi polkupyörän peräkärrystä käsin.

– Aion harjoitella ja jäljitellä maastosta käsin etsintää, missä opin lukemaan ja tulkitsemaan entistä paremmin koirani reaktioita ja eleitä tilanteissa, missä koirallani on ilmasta tuleva haju maalimiehestä, ja tilanteissa, jossa se viedään hajuvanasta pois, kuvailee Jenna Korhonen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat) harjoittelua. – Harjoituksessa jäljitellään veneen liikkeitä vesillä ja opitaan tulkitsemaan koiran reaktioita sekä elekieltä silloin, kun sillä on haju maalimiehestä ja toisaalta kun hajua ei ole.

Vaikka olosuhteet eivät olisi myrskyisät, on turvallisuuden huomioiminen vesistöetsinnässä erittäin tärkeää. Toimintatapoja pitää harkita ja suunnitella ennalta. Se edellyttää sujuvaa yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.
– Turvallisuussyitä on tärkeää, että koira on hyvin hallittavissa, mutta pystyy kuitenkin työskentelemään itsenäisesti, Jenna Korhonen jatkaa. – Maissakin voi harjoitella hallittua etenemistä ja maalihenkilön luokse lähtemistä vasta luvan jälkeen.

Koiran reaktioiden ymmärtäminen on keskeistä

Veneestä käsin etsintää tekevä koira ei voi turvallisuuden takia lähteä seuraamaan hajuvanaa itsenäisesti. Kouluttajat korostavat, että ohjaajan on tärkeää ymmärtää koiransa elekieltä: tunnista ensin käyttäytymisestä jotakin sellaista, mitä koira jo tekee, ja ala vahvistaa tätä. Vahvistamista tarvitaan kummassakin tapauksessa: sekä silloin, kun koira on hajulla että ennen kaikkea silloin, kun koira ei ole hajulla.

– Koirani on aika vähäeleinen ja sitä on hankala lukea veneessä. On siis vahvistettava paljon reaktiokäyttäytymistä hajuun, pohtii Lena Eriksson (RasPeko/Ekenäs sjöreddare).
– Koiranlukutaitoa voi soveltaa jokaisessa etsintäympäristössä, huomauttaa Tiina Salminen (KesPek/Jyväskylän järvipelastajat). – Se taito kyllä korostui ja myös kehittyi viikonlopun aikana.
Anna-Stina Wahlström (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) mietti reaktioharjoituksia laajemmin osana pelastuskoiran koulutusta:
– Esimerkiksi avoimilla pelloilla tai tieväylillä voi tehdä harjoituksia, joissa oppii lukemaan koiran käyttäytymistä sen ollessa hajulla tai poistuessa hajukentästä. Tästä olisi hyötyä myös maastossa työskentelyyn.

Tiukemmin hallittu työskentely asettaa lisävaatimuksia myös koiran motivaatiolle. Pelastuskoiran on muistettava haju, vaikka hajuvanasta jouduttaisiin poistumaan esimerkiksi rantautumispaikan etsinnän takia. Tällöin koiran on lähdettävä paikantamaan hajuvanaa uudestaan muistikuvan perusteella päästessään pois veneestä.

Uudessa tilanteessa koirastakin oppii uutta

Erilainen toimintaympäristö pakottaa miettimään omaa toimintaa, mutta se antaa myös uusia näkökulmia omaan koiraan. Tusse Sjöblom (RasPeko/Ekenäs sjöreddare) totesi koiransa osaavan käyttää ilmavainua paremmin, kuin hän oli ajatellut.
– Mielikuvani koiran taidoista olikin pessimistisempi kuin todellisuus!        

– Tikun kokemukset veneilystä ja vesistöetsinnästä ovat vähäiset, joten oli tärkeä tieto saada selville, että koiran toimintakyky on hyvä myös vesillä, sanoo Tiina Salminen. – Siirtymät onnistuivat liu’ussa, miehistö moikattiin häntä heiluen ja opin tulkitsemaan koiran eleitä etsinnän aikana.

Myös Jenna Korhoselle ja hänen koiralleen vesistöetsintä oli melko uutta.
– Huomasin, että koirani itsevarmuus veneestä käsin toimimiseen kasvoi koulutuksen aikana eikä se menettänyt toimintakykyään missään vaiheessa. Oli positiivista huomata, miten hienosti koirani kykeni veneessä rauhassa olemaan siirtymäväleillä kovassakin vauhdissa sekä kuinka se pystyi käskyn saatuaan alkaa työstämään aktiivisesti ilmasta tulevaa ihmisen hajua.

– Koiran tietynlainen kärsimättömyys voi olla suurempi haitta vesistöetsinnässä kuin maastossa, missä koira voi toimia melko vapaasti ja tehdä työnsä itsenäisesti, pohtii Anna-Stina Wahlstöm. – Toivottavasti kärsimättömyys kuitenkin muuttuu vielä korkeammaksi motivaatioksi etsiä, myös maastossa. Koulutus herätti paljon ajatuksia siitä, millaisia vahvuuksia ja heikkouksia koiralla on ja miten voisimme päästä parhaaseen tulokseen työskentelyssä niin maissa kuin merellä.

Kouluttajalle viikonloppu jäsensi vesistöetsintään koulutettavan koirakon koulutuspolkua.
– Tämän lajin pohjat tehdään maastossa, ja vasta sitten työskentely yhdistetään veneestä etsimiseen, Reija Stenbäck (Espoon pelatuskoirat/Espoon meripelastajat) muistuttaa. – Lisäksi opin tällaisen koulutustapahtuman järjestelyistä paljon! Esimerkiksi sää eli tuulen suunta ja voimakkuus voi kaataa koko suunnitelmat käytännön harjoituksille. Kun toimitaan merellä, niin vähintäänkin joka ilmansuunnan mukaan on oltava oma suunnitelmansa. Myös logistiikkasuunnitelmat ovat hyvin tärkeitä – kuka kulkee ja millä kulkee mihinkin, jotta harjoitus etenee sujuvasti.

Vähän vaivannäköä ja kekseliäisyyttä

Vesistöetsinnässä korostuu yhteistyö oman meripelastusseuran jäsenyhdistyksen miehistön kanssa. Reija Stenbäck toivoo harjoittelun saavan jatkumoa ja koiranohjaajien löytävän meripelastuksesta uuden harrastuksen koiran kanssa harjoittelun rinnalle.

–  Jos tähtäimessä on jossakin vaiheessa vesistöetsinnän näyttökoe, suosittelen liittymään jo varhaisessa vaiheessa oman alueen meri- tai järvipelastusyhdistykseen, sanoo Tiina Salminen. – Näin pääset kouluttamaan itseäsi alusta alkaen turvalliseen tapaan toimia ja liikkua vesillä, sekä saat luotua kontakteja ja tutustut alueen toimijoihin.

– Oli todella hyödyllistä saada tuntumaa siihen, miten yhteistyö miehistön kanssa etsinnässä toimii, sanoo Lena Eriksson. – Harjoittelun jatkuvuuden kannalta tarvitaan käyttöön myös pieni vene, jotta koirakot voivat harjoitella useammin.

Tiina Salmisen mukaan vesistöetsinnän harjoittelun alkuun pääsee pienellä vaivalla ja kekseliäisyydellä. Kun taidot karttuvat, on oman meri- tai järvipelastusyhdistyksen apu korvaamaton koirakon etenemiselle.
– Alkuvaiheen harjoittelut koiran kanssa onnistuvat hyvin omilla veneillä, esim. kumivene, kanootti tai soutu- tai moottorivene. Harjoittelu olisi hyvä suunnitella niin, että nopeita onnistumisia saadaan alkuun paljon ja ohjaaja oppii lukemaan koirastaan, milloin koira on hajulla ja milloin mennään hajulta pois. Tämän rinnalla voi käydä harjoittelemassa yhdistyksen veneillä veneeseen siirtymistä, veneessä oloa ja sieltä poistumista veneiden ollessa laiturissa kiinni.

– Aluksella työskentelyssä tärkeässä roolissa on aina kommunikointi etukäteen koiraohjaajan ja aluksen miehistön välillä sekä keskinäinen ymmärrys toisen osapuolen tekemisestä, tiivistää Mikael Bäckman. – Vain ja ainoastaan silloin saadaan yksi toimiva yksikkö.

Camo ja Tiina auttavat lumivyöryetsinnöissä

Ounasjokilaaksen pelastuskoirat (OPEKO) järjesti 12. helmikuuta Pelastuskoiraliiton historian ensimmäisen lumivyörypelastamisen näyttökokeen. Sen suoritti hyväksytysti yhdistyksen oma koirakko Tiina Auer ja 5-vuotias saksanpaimenkoira Camo.

Camo on Tiinan toinen pelastuskoiraksi koulutettava koira, ja harjoittelu on alkanut jo pentuna. Myös lumivyörypelastamista he ovat harjoitelleet ensimmäisestä talvesta lähtien, jolloin Camo oli puolivuotias.
– Kävimme pari ensimmäistä talvea ennen koronapandemiaa säännöllisesti koulutuksissa treenaamassa lumivyöryetsintöjä Norjassa kokeneessa ohjauksessa, Tiina kertoo.

Virta-tarkastuksen koirakko suoritti vuonna 2019 Camon ollessa 2-vuotias.

Tiina Auer oli mukana työryhmässä, joka suunnitteli lumivyörypelastamisen näyttökokeen Myös kokelaan näkökulmasta näyttökoe tuntuu edelleen toimivalta.
– Näyttökoe vastaa tarkoitustaan. Se on haastava ja realistinen sekä mittaa koiran ja ohjaajan ominaisuuksia, Tiina toteaa. – Toki lumitilanne vaikuttaa aina jonkin verran siihen, miten piilot saadaan rakennettua.
Näyttökokeen riittävästä haastavuudesta kertoo myös se, että samaan näyttökokeeseen osallistui kolme koirakkoa, joista vain yksi suoritti sen hyväksytysti. Näyttökokeen läpäiseminen vaatii siis harjoittelua ja kokonaisvaltaista paneutumista näille pelastustehtäville.

Lumivyörytehtävissä koira työskentelee ilmavainuisesti, sillä kasaantunut lumi peittää jäljet ja vyöryyn hautautunut voi olla kulkeutunut pitkiäkin matkoja. Koulutuksen aikana koiraa opetetaan ja kannustetaan lumen kaivamiseen hajulla.

– Kun koira löytää hajun lähteen, se aloittaa kaivamisen ja kaivaa siihen asti, että pääsee luolaan sisään uhrin luo ja saa palkkansa tai sitten ohjaaja ottaa koiran hallintaan jo ennen luolaan pääsyä), Tiina kertoo. – Tositilanteissa koira otetaan heti pois löydöltä, varmistetaan löytö sondaamalla eli lumitutkaimella ja aletaan kaivaa lapioilla kaikin voimin. Treeneissä koirille rakennetaan kova motivaatio tunkeutua luolaan ja sen takia koirien annetaan treeneissä useimmiten kaivaa tiensä luolaan palkalle.

Camo ilmaisee maastossa haukkumalla, ja toisinaan se haukkuu myös kaivaessaan, vaikka haukkua ei ole varsinaisesti koulutettu osaksi lumivyöryetsinnän ilmaisua.

Viranomaisten ja pelastuskoiratoimijoiden yhteistyössä suunnitteleman lumivyörypelastamisen näytön suorittaminen antaa koirakolle taustatuen lumivyörypelastamisen tehtäviin osallistumiseen. Viranomaisten koirakoilla ei toistaiseksi ole vastaavaa näyttökoetta osaamisen todentamista Suomessa, vaikka taitoa harjoitellaankin kouluttajien opastuksella.

– Lumivyörypelastamisen näyttö on laajan joukon tuotos, Tiina muistuttaa. – Haimme itse oppia Norjan järjestelmistä, ja lisäksi suunnittelussa olivat mukana pelastuslaitos ja poliisi.

Lue myös: Lumipelastamiseen koulutettujen koirien tarve kasvaa

Kuutti ja Stina auttavat veden äärellä

Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ja Naantalin Seudun Meripelastajat järjesti 13. kesäkuuta Pelastuskoiraliiton historian ensimmäisen vesistöetsinnän näyttökokeen. Sen suoritti hyväksytysti yhdistyksen hälytysryhmässä toimiva koirakko Stina Törnblom ja 7-vuotias bordercollie Kuutti.

Stina Törnblom on harjoitellut koiran kanssa työskentelyä veneestä käsin jo ensimmäisen pelastuskoiransa, berninpaimenkoira Junnun kanssa, joten hänellä on kokemusta aiheesta 25 vuoden ajalta.

– Yhteistyö meripelastajien kanssa on erittäin tärkeää, Stina sanoo. – Harjoittelemme säännöllisesti Naantalin ja Kemiön meripelastajien kanssa, ja lisäksi käymme vuosittain leirillä Ahvenanmaalla.

Veneestä työskentelevän koiran on erittäin tärkeää olla tottunut veneessä olemiseen. Kun koiralla on hyvä ja turvallinen olo veneessä, myös sen suorituskyky etsinnässä on parhaimmillaan. Siirtymätaipaleet veneellä tehdään usein kovassa vauhdissa, jolloin matkustaminen on haastavaa.

– Koira tarvitsee myös hyvää tasapainoa, jotta se pystyy tekemään etsintää hitaassa vauhdissa veneen pomppiessa aallokossa, Stina huomauttaa.

Ennen näyttöön osallistumista koiranohjaajan tulee suorittaa Suomen Meripelastusseuran koulutus. Turvallisuuteen liittyvät kriteerit seuran aluksessa toimimiseen ovat korkeat, eivätkä siihen kuuluvat asiat ole välttämättä itsestäänselvyyksiä kokeneellekaan veneilijälle.

– On tärkeää oppia toimimaan nimenomaan sen aluksen ja miehistön kanssa, jonka kanssa myöhemmin mahdollisesti menee myös tehtäville, Stina sanoo. – Harjoitellessa myös miehistö oppii koiran kanssa toimimisesta. Esimerkiksi rantautumistilanteessa on tärkeää, että kuka tahansa miehistön jäsen voisi käsitellä koiraa, jos koira ei voi hypätä maihin.

Stina muistuttaa, että etsintä on melko harvinainen meripelastustehtävä. Koiran toimintaa on tehtävä tutuksi meripelastajille, ja siksi koiranohjaajakin tulisi olla valmis olemaan mukana meripelastusyhdistyksen toiminnassa. Stina itse päivystää pari kertaa vuodessa.
– Päivystystehtävillä pääsee hyödyntämään meripelastuskoulutuksessa oppimiaan asioita ja auttamaan eri tavoilla.

Lue myös:
Vesistöetsinnän näytönvastaanottajat ovat valmiina toimintaan
Vesistöetsinnässä yhdistyvät kaksi erikoistaitoa

Tärkeä osa koulutusta oli muodostaa yhteinen näkemys vesistönäytön toteutuksesta. Paikalla olleet demokoirakot saivat erilaisia tehtäviä, joilla testattiin monenlaisia järjestelyjä ja maalihenkilön sijoittelua. Samalla harjoiteltiin ja arvioitiin myös riittävää kommunikaatiota koiranohjaajan ja aluksen päällikön välillä etsintäsuunnitelmaa laadittaessa ja tehtävän aikana. Välillä aluksen päällikkö tiesi maalihenkilön sijainnin, välillä taas ei. Testausten myötä näyttöohje ja käytänteet muotoutuivat lopulliseen malliinsa pelastuskoiratoiminnan ja meripelastuksen asiantuntijoiden yhteistyönä.

Espoon meripelastajista mukana ollut Anni Muukkonen piti koulutusta hyvänä.
– Kokonaisuus on haastava ja vaatii monen liikkuvan osan miettimistä. Esimerkiksi eri sääolosuhteiden huomioiminen näytössä on hankala asia ja voi edellyttää tiukkoja rajauksia. Koulutuksessa huomioitiin koirakoiden lisäksi hyvin myös merellisiä asioita.

Pelastuskoira on vain yksi vesistöetsinnän apuväline

Reija Stenbäck on harrastanut pelastuskoiratoimintaa vuodesta 2006 ja meripelastusta vuodesta 2010. Hän tuntee kummankin toiminnan periaatteet ja on ollut alusta asti mukana suunnittelemassa näyttöä. Pitkään meripelastuksessa toimineena hän tietää myös sen, että koiran käyttö meripelastajien etsintätehtävissä ei ole välttämätöntä.
– Aluksilla on käytössä monia keinoja ja apuvälineitä suorittaa etsintää vesistöissä jo valmiiksi. On kuitenkin tilanteita, joissa koiran käyttö on ylivoimaisesti parempi kuin jo olemassa olevat keinot. Etsittävä ei löydy aluksesta käsin tähystyksen ja tutkan avulla eikä häneen saada yhteyttä puhelinverkon tai meri-VHF-verkoston avulla. Jos etsittävä on pelastautunut esimerkiksi saareen tai isommalle luodolle, koiran ilmavainuinen työskentely ja tarkkuus nopeuttaa etsintää, Stenbäck sanoo. – Heikko näkyvyys tai muut sääolosuhteet saattavat myös tuoda koiran käytön edut esille.

Meri- ja järvipelastajille koiran käyttö etsinnässä on siis yksi hyvä apukeino lisää etsintätehtäviin. Hyvin koulutettu koira voi huomata useamman sadan metrin etäisyydellä ihmisen hajun, kun tähystävä ihminen tai tutkakuva ei tähän pysty.

Petri Koistinen, joka on yksi uusista näytönvastaanottajista, pitää näyttöä tärkeänä osana Pelastuskoiraliiton ja Meripelastusseuran yhteistyötä.
– Pelastuskoirakolle suoritettu vesistöetsintänäyttö on lupa astua meripelastusseuran alukseen. Suoritus takaa sen, että ainakin perusasiat veneessä työskentelystä ja ennen kaikkea turvallisuusasioista tiedetään ja osataan.

Koirakoille vesistöetsinnän harjoittelu tuo yhden uuden ulottuvuuden ilmavainuiseen etsintään. Aluksesta käsin toimiminen on uusi ja mielenkiintoinen toimintaympäristö. Tässä yhteistyössä meripelastajat oppivat pelastuskoiratoiminnasta ja koiranohjaajat meripelastuksesta. Voidakseen osallistua vesistöetsinnän näyttöön koiranohjaajan tulee ensin suorittaa Meripelastusseuran harjoittelijakoulutus. Jokaisen aluksella olevan ja toimivan pitää osata huolehtia omasta turvallisuudestaan – ja samalla hän huolehtii muidenkin turvallisuudesta. Harjoittelijakoulutus antaa valmiudet itsensä pelastamiseen, jos jotakin sattuu.

– Meripelastajilla on paljon (12) erilaisia osaamisalueita, jotka heidän pitää hallita. Etsintätehtävät ovat vain yksi näistä, huomauttaa Stenbäck.

Yhteistyö on vastavuoroista

Koiran kanssa vesistöetsinnän harjoittelusta kiinnostuneen kannattaa ensitöikseen liittyä paikallisen meri- tai järvipelastusyhdistyksen jäseneksi. Koiranohjaajan on tärkeää olla mukana toiminnassa ja tarjota oma panoksensa yhdistyksen käyttöön sen sijaan, että ainoastaan kouluttaa omaa koiraansa.
– Meri- ja järvipelastus on yhdistystoimintana todella vaativaa, muistuttaa Stenbäck. – Yhdistyksillä on paljon työtä ja vastuuta, joten voimavaroja tarvitaan. Alusten ylläpito on kallista ja aikaa vievää. Jokainen ajettu merimaili maksaa useita euroja, joten koiran treenaamiseen käytetyn ajon vastineeksi oma panos yhdistyksen toiminnan edistämiseen on yhteistyön jatkuvuuden kannalta tärkeää.

Petri Koistinen muistuttaa, että harjoittelussa on otettava turvallisuusasiat huomioon. Riskejä ei pidä ottaa, vaan esimerkiksi rantautumiset tehdään turvallisesti eikä koiraa turhaan hyppyytetä veneestä veteen rantauduttaessa.
– Jos koira osaa ilmavainuisen työskentelyn, sovelletaan sitä venetyöskentelyyn eli ei muuta kuin koira veneeseen ja harjoittelemaan. Asiaan pitää ensin tutustua kaikessa rauhassa ja harjoitella hyvässä säässä. Sen jälkeen kokeillaan ennakkoluulottomasti maalihenkilön sijoittamista erilaisiin paikkoihin ja aletaan harjoitella vaihtelevissa olosuhteissa.

Näytönvastaanottajat ovat aikeissa tehdä kirjallista koulutusmateriaalia tulevaisuudessa. Varsinaista koulutuspolkua vesistöetsinnän koulutukseen ei vielä ole olemassa.
– Yhteistyökuvioita paikallisten meri- ja järvipelastusyhdistysten kanssa rakennellaan vielä, jotta vaadittava harjoittelijakoulutus on mahdollista suorittaa, sanoo Reija Stenbäck. – Koirakon toiminta etsinnässä ei ole näiden toimijoiden perustehtävä, joten yhteistyökuviot kannattaa luoda huolella molempien tarpeita kunnioittaen.

Näytössä osoitetaan perusasiat

Vesistöetsinnän näyttöön tulijalle Petri Koistinen ja Reija Stenbäck antavat ohjeeksi perusasioista huolehtimisen.

– Koiran ja omat turvavarusteet kuntoon! Koiralla täytyy olla sopivat pelastusliivit, joista koiraa voi nostaa. Vaikka vesistöetsintänäytössä koiran ei tarvitse uida eikä sitä nostella pelastusliiveistä veneeseen, kannattaa näitäkin turvallisuussyistä harjoitella ennen näyttöön tuloa, sanoo Petri Koistinen. – Lisäksi koira on totutettava siihen, että myös vieraat ihmiset voivat käsitellä sitä.

– Näytössä keskitytään perusasioiden osaamisen todentamiseen, Reija Stenbäck tähdentää. – Pitää kuitenkin muistaa, että näytön suorittaminen kertaalleen ei luonnollisesti poista tarvetta ylläpitää taitoja ja harjoitella monipuolisia tilanteita.

Lue myös:

Vesistöetsinnässä yhdistyvät kaksi erikoistaitoa
Vesistöetsintäleiri Paraisilla
Vesistöetsinnän näyttökoe

Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry järjesti viime elokuussa toista kertaa vesistöetsintäleirin. Ensimmäistä kertaa vesistöetsintää harjoiteltiin leirimuotoisesti vuosi sitten ja saadun palautteen perusteella päätettiin leiristä tehdä vuotuinen. Vaikka pääosa Varsinais-Suomen alueen hälytyksistä suuntautuu kuivalle maalle, on koirakoiden vesistöetsintäosaaminen rannikolla enemmän kuin suotavaa.

Leirille osallistui seitsemän koirakkoa, kaksi koiratonta maalimiestä sekä ylimääräinen venekuski ja tietenkin leirikokki. Pääsyvaatimuksina koirakoilla oli ohjaajan kuuluminen hälytysryhmään, koiralla peruskoe haussa tai raunioilla sekä koirakon viihtyminen veneessä, jotta työskentely on mahdollista. Leiriläiset noudettiin tukikohtana olleeseen saareen lauantaiaamuna klo 9 ja majoituspaikkojen jaon jälkeen aloitettiin heti alustuksella siitä, mitä ja miten kahden päivän aikana on tarkoitus treenata. Osa leiriläisistä oli mukana myös viime vuonna, joten idea oli suurimmalle osalle tuttu. Tarkoituksena oli siis opettaa ja vahvistaa koirien kykyä havaita veneestä käsin kohdehaju, jonka ilmavirta kuljettaa luodolta tai saaresta sekä ohjaajien kykyä oppia lukemaan koirien reaktioita, jotta mahdollinen rantautuminen voitaisiin tehdä mahdollisimman lähelle kohdetta.

Veneestä rantaan

Lauantain ensimmäinen treenikierros aloitettiin sijoittamalla pitkulaisen luodon molempiin päihin maalimies. Koska tavoite on, että koirat käyttävät nenäänsä silmien sijaan, saivat maalimiehet makoilla luodoilla kallionkoloissa tai ruovikon seassa, usein vielä pressulla peitettynä. Ensimmäisillä treenikierroksilla pyrittiin siihen, että reagoidessaan ilmavirran tuomaan hajuvanaan koira saisi mahdollisimman nopeasti palkkion toiminnastaan. Käytännössä siis selkeän reaktion jälkeen rantauduttiin mahdollisimman nopeasti hajulinjassa, jotta koira pääsi hakemaan palkkion maalimieheltä. Alkuharjoitus toteutettiin niin, että veneen kulkiessa sivusuunnassa niin sanotussa hajukolmiossa tuuli kantoi maalimiesten hajun melko paljaan luodon yli selvästi koirien haistettavaksi.

Treenikierrokset toteutettiin kahdella veneellä niin, että edellisen koirakon saatua tehtävän suoritettua, oli seuraava venekunta jo odottamassa vuoroaan. Maalimiesten tehtäväksi jäi pysyä selvillä siitä, mikä palkka on kenenkin sekä maalimiesvuorojen vaihtuessa muistaa hypätä jo edellisen koirakon veneeseen vaihtoa suorittamaan. Kun ensikertalaiset olivat saaneet kiinni ideasta ja jo aiemmin treenanneet muistaneet, mistä tässä touhussa on kyse, ryhdyttiin nostamaan vaikeustasoa.

Seuraavaksi maalimiehet siirrettiin pieneltä luodolta saaren rannalle. Tässä vaiheessa sääolosuhteet toivat vielä oman haasteensa, sillä tuuli tyyntyi ja vaihtoi suuntaa. Jotta koirilla edelleen oli mahdollisuus saada haju, täytyi koiranohjaajien käydä keskustelua myös venekuskien kanssa ajolinjoista ja toisaalta venekuskien kertoa, mistä veneellä on mahdollista kulkea ja mihin voidaan rantautua. Koirakon ja kuskin lisäksi veneessä oli aina myös kouluttaja tukemassa ja ohjeistamassa koiranohjaajaa. Kouluttamisesta vastasivat viime vuoden tapaan kaksi yhdistyksemme kouluttajaa, joilla on kokemusta vesistötyöskentelystä.

Eleiden tarkkailua

Toisena päivänä siirsimme tukikohdan aamupäivän ajaksi isompaan saareen, jonka rantalinjaa hyödyntäen saimme luotua koiranohjaajille lisähaastetta, kun etsintämatka piteni. Ensimmäinen maalimies oli alkumatkassa, mutta kauempana rannasta, kun taas toisen maalimiehen luo oli kuljettava pidempi matka rantaa myöten, koiran eleitä lukien ja hajubongaukseen luottaen. Tässä tarkkasilmäisyys ja koiranlukutaito korostuivat, sillä koirien tavat reagoida hajuun veneessä ollessaan vaihtelivat. Koiran halutaan ilmaisevan haju, mutta pysyvän rauhallisena, minkä vuoksi liiallinen kehuminen saattoi rohkaista koiraa esimerkiksi yrittämään veneestä hyppyä liian aikaisin. Rantautumislupa tuli kuitenkin aina viime kädessä venekuskilta, joten koirakon tuli malttaa mielensä. Suurin osa koirista reagoi hajuvanaan selkeällä kuonon, pään tai koko kehon liikkeellä, hajua ilmavirrassa seuraten. Ne saattoivat myös kurotella vedenpintaa kohti, sillä osa hajusta liikkuu veden mukana. Koirista muutaman reaktiot olivat todella vähäeleisiä, lähinnä kirsusta erotettavan haistelutahdin muutosta sen mukaan, oltiinko hajuvanalla vai ei. Rantauduttaessa kuitenkin näki selvästi, että koirat tiesivät, missä suunnassa kohde on.

Kahden päivän leirin aikana otettiin isoja harppauksia koirien ja ohjaajien taidoissa. Koirat oppivat nopeasti, mikä on pelin idea ja ohjaajat huomasivat muutoksia koiriensa käytöksessä. Lisäksi viikonlopun aikana opittiin taas lisää siitä, miten isoja eroja voi ilmavirtojen liikkeissä olla vesistöjen lähellä, kun pääosin on totuttu treenaamaan metsäisemmissä maastoissa ja tulkitsemaan ilmavirtoja maalla. Ensi vuoden leiriä odotellessa!

Koira on tehokas etsinnän apu myös vesillä

Pelastuskoiraliiton edustajana näyttökoeohjetta suunnitelleessa työryhmässä oli aliperämies Reija Stenbäck, joka harrastaa meripelastusta Espoon meripelastajissa ja pelastuskoiratoimintaa Espoonseudun pelastusalan yhdistyksessä.

– Monihan ajattelee, että nykytekniikalla paikannus tapahtuu hyvinkin helposti, joten miksi pitäisi etsiä koiran kanssa, toteaa Reija Stenbäck. – On toki mahdollista, että paikannusväline lakkaa toimimasta, esimerkiksi tippuu syvyyksiin, ja silloin ”vanhat konstit” on otettava käyttöön. Kun etsintää tehdään hajumaailmaltaan häiriöttömässä ympäristössä, koiran nenä voittaa tähystäjän helposti. Toisenlaisessa ympäristössä koiran työskentely voi mennä liian vaativaksi, joten ihmisen tekemä tähystäminen veneestä saattaa olla järkevämpää.

Keski-Suomen Pelastuskoirat ry on harjoitellut veneestä käsin työskentelyä yhteistyössä oman alueensa järvipelastusyhdistysten kanssa jo useamman vuoden muutamia kertoja kesäkauden aikana. Pelastusvene Jämsän päällikkö Erik Naarajärven mukaan Jämsän järvipelastajien kokemukset koiratoiminnasta ovat myönteisiä isomman yhteisen harjoituksen pohjalta. Alusvastaava Ville Näkki Korpilahden järvipelastajista pitää koiran tuomaa lisäarvoa työskentelyssä hyvin tärkeänä.
– Isojenkin saarien tarkistus on nopeampaa koiran kanssa ja etsintäajat ovat selvästi lyhyempiä. Joka paikkaan ei pääse veneellä, ja silloin koiran avulla aluetta voidaan tarkastaa hieman kauempaa. Yhdistysten toiminta-alueet ovat laajoja, joten työskentelyä nopeuttavasta avusta on pelkkää hyötyä.

Näkillä on paljon hyviä kokemuksia harjoituksista KesPekin koiranohjaajien kanssa. Koirien työskentelyn seuraaminen on mielenkiintoista, ja yhteistyö toisen toimijan kanssa tuo uutta pontta miehistön omaan harjoitteluun. Koska harjoittelua tehdään ulkoilmassa, eivät koira-allergikotkaan ole kärsineet yhteistreeneistä.
– Olemme oppineet harjoituksista paljon esimerkiksi siitä, mitkä asiat vaikuttavat siihen, mihin koira kannatta aluksessa sijoittaa ja missä koiran on hyvä työskennellä. Joissakin kohdin pyörivät ilmavirtaukset ja pakokaasut häiritsevät työskentelyä. Lisäksi olemme oppineet käyttämään koiraa tehokkaammin eli saaneet kokemusta siitä, missä vaiheessa koiran kanssa työskentely kannattaa aloittaa. 

Perustat kuntoon

Etsinnän tekeminen aluksesta käsin on erikoistaito, joten ennen harjoittelun aloittamista koiran tulisi jo osata tehdä ilmavainuista etsintää. Aluksen ei ole läheskään aina mahdollista rantautua juuri parhaan hajuvanan kohdalla, joten koira ei saisi luovuttaa, vaikka ei heti pääsekään lähtemään kadonneen luokse. Koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö on tärkeää paitsi etsintätyöskentelyn luotettavuuden myös kaikkien aluksessa olevien turvallisuuden kannalta.

Aluksessa työskentely edellyttää koiralta ääni- ja alustavarmuutta. On tärkeää, että koira tuntee olonsa varmaksi ennen etsintäharjoittelun aloittamista, sillä vain silloin työskentelykin on luotettavaa. Siirtymät veneellä varsinaiselle etsintäalueelle voivat joskus olla pitkiäkin, joten koiran on kyettävä odottamaan aluksessa rauhallisesti. Sopivassa mielentilassa oleva ja rauhallisesti työskentelevä koira jaksaa myös työskennellä tarkasti ja pitkään.

Turvallisuus on työskentelyn A ja O

Meri- tai järvipelastuksessa näytön voi antaa Vapepa-hälytyskoirakolle vaaditut Suomen Palveluskoiraliiton tai Suomen Pelastuskoiraliiton kokeet, mutta jonka ei ole tarvinnut suorittaa VIRTA-käyttöönottotarkastusta. Lisäksi vaaditaan, että koiranohjaaja on suorittanut Suomen Meripelastusseuran koulutusjärjestelmän mukaisen harjoittelijakoulutuksen ja saanut alusperehdytyksen.

– Harjoittelijakoulutuksen aikana saa sellaiset tiedot ja taidot, joiden avulla voi toimia turvallisesti ja itsenäisesti aluksella, kertoo Reija Stenbäck. – Koulutukseen kuuluu turvallisuuskoulutusta, hätätilanteissa toimimisen harjoittelua, merimiestaitoja, viestintää ja etsintätehtäviä. Samalla pääsee tutustumaan pelastusaseman miehistöön ja aluksiin.

– Asianmukaiset turvavälineet kuten pelastusliivit ja turvallinen liikkuminen aluksella ovat harjoittelun perusta, toteaa Ville Näkki. – Jokaisen on tiedettävä, miten aluksessa liikutaan ja miten ja mistä koirakko voi nousta kyytiin tai poistua. Käskyjä on noudatettava, sillä esimerkiksi liian aikainen poistuminen aluksesta rannassa voi aiheuttaa vaaratilanteen. Koira saattaa liukastua veneen alle tai sotkeutua kasvillisuuteen.

Fyysisen turvallisuuden lisäksi Ville Näkki korostaa psyykkisen turvallisuuden ja vuorovaikutuksen tärkeyttä koiranohjaajan ja aluksen miehistön välillä.
– Turvallisuudentunne on todella tärkeää aluksessa työskentelyn kannalta. Veneessä oleminen ei välttämättä ole tuttua koiranohjaajalle, ja on tärkeää, että pystyy rentoutumaan ja tarkkailemaan koiran työskentelyä. Aluksi miehistön jäsenet saattavat huomata koiran reaktiot hajuihin jopa ohjaajaa paremmin.

Avainasemassa yhteistyö

Suomen Meripelastusseura on valtakunnallinen sateenvarjo, joka kerää alleen paikallisesti toimivat meripelastus- ja järvipelastusyhdistykset. Stenbäck korostaa, että tällä hetkellä jokaisen toiminnasta kiinnostuneen pelastuskoirayhdistyksen on tärkeää miettiä sitä, millä tavoin koiratoiminta olisi mahdollista yhteistyössä meri- tai järvipelastusseuran kanssa.
– Jos paikallisesti päästään neuvotteluyhteyteen koiratoimijoiden ja meri- ja järvipelastusyhdistyksen kanssa ja löytyy yhteinen intressi koiratoiminnan yhdistämisestä, on harrastaminen mahdollista kaikkialla maassa.

Meripelastusalustuksella toimiessaan koiranohjaajan tulisi vakuutusturvan vuoksi olla paitsi oman koirayhdistyksensä myös jonkin meri- tai järvipelastusyhdistyksen jäsen. Myös harjoittelijastatuksen saaminen edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä.
– En pidä kahden jäsenmaksun maksamista ongelmana, sillä harjoittelusta syntyvät kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin koiranohjaajan jäsenyyskulut, toteaa Stenbäck.

Näyttökokeen vastaanottajien koulutus on suunniteltu tehtäväksi vuoden 2020 aikana järjestöjen yhteistyönä. Koulutukseen kuuluu mm. etsintäsuunnitelmakoulutusta sekä veneilyn yleistä sää- ja olosuhdeoppia. Näytön vastaanottajat ovat Pelastuskoiraliiton testaajia tai Palveluskoiraliiton tuomareita, ja aluksi koulutusta tehdään maltillisesti eli vastaanottajia koulutetaan vain muutamia. Näytön vastaanottajalla tulee olla pohjakoulutuksena meripelastusseuran harjoittelijakoulutus ja kokemusta koirien käytöstä veneessä ja etsintätaktiikoista. Koulutukseen liittyvät edellytykset vahvistetaan joulukuun aikana.